Kuulin villejä huhuja, että Pyhän Henrikin jäännökset olisi muutama vuosi sitten määrätty Suomen katolisen kirkon huostaan, mutta luterilaiset eivät luovuta niitä vaan haluavat pitää ne Turussa ja museovirasto olisi kaapannut ne itselleen?
Tietääkö joku missä tässä hommassa mennään? Ovat jäännökset saatu oikeaan kirkkoon vai vieläkö protestantit niitä pitävät?
Tietääkö joku missä tässä hommassa mennään? Ovat jäännökset saatu oikeaan kirkkoon vai vieläkö protestantit niitä pitävät?
Vastaukset 45
Vanhimmat
Pyhän Henrikin reliikkien virallinen omistaja on Museovirasto, joka on antanut ne säilytettäväksi katoliseen Pyhän Henrikin katedraalikirkkoon. En katolilaisena voi ymmärtää enkä hyväksyä, että luterilaiset ovat nyt sotajalalla kahmuamassa KATOLISEN PIISPAN luunsirua itselleen. Minkä ihmeen takia? Eikö Luther nimenomaan kieltänyt kaikki pyhäinjäännökset? Eikö piispa Henrikillä ole oikeutta saada viimeistä leposijaa oman uskonsa mukaisesta kirkosta? Kysymyksessä on ilmeisesti vain arkkipiispa Jukka Paarman täysin turhanpäiväinen ja ekumeenisesti VAARALLINEN päähänpisto, joka pahimmassa tapauksessa kylvää miljardin jäsenen maailmanlaajuisessa katolisessa kirkossa vain epäluottamusta Suomen luterilaisia kohtaan. Me katolilaiset kunnioitamme pyhäinjäännöksiä, luterilaisille niillä kun ei ole mitään merkitystä.
Luterilaisen lahkon (olen päättänyt tästä lähin kutsua luterilaisuutta lahkoksi :P) oma oppi ja usko on niin karsittu, ettei se ruoki millään tavalla ihmisen sielun elämää, toisin kuin meidän katolinen uskomme. Näin ollen luterilaiset ovat huomanneet tämän ja kopioivat suoraan katolisilta asioita, joita heidän edes mennyt päähorottajansa herran Luther vastusti. Toivotaan, että vielä tulee aika jolloin luterilaiset tapaavat Äidin (eli meidän kirkkomme) luokse.
tapaavat=palaavat
Oikeassa olet, rakas katolinen uskonveljeni tai -sisareni!
Mielestäni Jukka Paarma ja luterilainen kirkko on osoittanut syvää kunnioitusta Pyhälle Henrikille jolla katsotaan olevan suuri merkitys Suomen kirkolliselle historialle joka tulee myös selvästi esille Paarman ylempänä kopioimastani puheesta.
Suomessa myös kirkkojen välinen ekumenia toimii esimerkillisellä tavalla.
Mistä ihmeestä on syntynyt ajatus, että Paarma olisi hamuamassa tuota ainoaa jäljelläolevaa Pyhän Henrikin luunsirua.
Turun seurakuntayhtymä on vetämässä Museovirastoa oikeuteen saadakseen katolisen piispan, Pyhän Henrikin, kyynärvarsiluun itselleen. Puhelinsoitto srk-yhtymään ja saat asialle varmistuksen.
Paarma on kuin onkin toden teolla hamuamassa pyhän Henrikin reliikkiä itselleen. Miksiköhän näin? Meille katolilaisille Jukan tarkoitusperät ovat selvät: hän tahtoo pönkittää virheellistä käsitystä itsestään pyhän Henrikin seuraajana.
Ekumenia toimisi Suomessa paljon paremmin, jos luterilaiset olisivat selvästi luterilaisia eivätkä yrittäisi esiintyä "inkulturoituneina katolilaisina". Koko lut.kirkon jatkumo keskiajan katolisesta kirkosta on varmaan jonkun Risto Cantellin 1980-luvun saunaillan keksintö. Se siitä.
Kyllä se ekumenia Suomessa hyvin toimii aina silloin, kun se sattuu luterilaisille passaamaan. Esimerkiksi verotuskysymyksessä luterilaiset eivät tunnetusti halua edes kuulla ekumeniasta tyyliin "kaikki rahat meille eikä muille mittään". Nyt sama ahneus on saanut ilmaisunsa niin, ettei Henrik-vainajan edes anneta levätä rauhassa OMAN KIRKKONSA katedraalin pääalttarissa, kun Jukka Paarma haluaa siitä itselleen statussymbolin.
Luterilaiset ovat itse suurin ekumenian este. Esim. Itä-Euroopassa on paavi luovuttanut ortodoksimarttyyrien jäännöksiä ortodokseille. Tämä on oikeaa ekumeniaa. Luterilaiset haluavat ottaa katolisia pyhäinjäännöksiä itselleen, kun luterilaiset eivät edes niiden arvoa ymmärrä.
Luterilaiset paasaavat itse ekumeniasta jatkuvasti, mutta eivät sitä ymmärrä itse harjoittaa. Luterilaiset kuuluvat samaan sakkiin anglikaanien kanssa (kyllä se tiedetään miksi Pohjoismaat ovat luterilaisia ja miksi Iso-Britannia anglikaaninen). Moiset harhaopit palvelevat kuninkaiden ja vallanpitäjien tarpeita. Ei uskontokuntaa voi valita sillä perusteella että hovi tarvitsee rahaa tai kuninkaan on saatava avioero miljoonasti.
Meidän katolilaisten on nyt kunnostauduttava ja todella SUOJELTAVA kunnioitetun ja pyhän marttyyripiispamme Henrikin reliikkiä Lutherinuskovien pyrkimyksiltä saada se itselleen.
Koska luterilaiset eivät kunnioita reliikkejä, he voisivat heittää Henrikin vaikka roskiin!
hankalaa Saada Paarma erityisemmin kiinostumaan tuosta luunsirusta;)
Kannattaisi keksiä parempia vitsejä:-D
Niin, eiväthän Paarma & Co. ole lainkaan kiinnostuneita Pyhän Henrikin luunsirusta. Mitä nyt ovat vain vetämässä Museovirastoa oikeuteen saadakseen sen itselleen! Tosiasia puhuvat selvää kieltä...
Kysymys Henrikin luunsirusta on pitkälti periaatteellinen - omistaako sen Suomen ev.lut. -kirkko, Katolinen kirkko Suomessa, Museovirasto vai mikä.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko lähtee siitä, että Henrikin reliikkien oikea omistaja on kyseinen kirkko, ja että Museovirastolla ei ole niihin omistusoikeutta. Tämän johdosta Museovirastolla ei liioin ole oikeutta lahjoittaa reliikkejä kenellekään. Edelleen lähdetään siitä, että Henrikin luiden oikea sijoituspaikka on Henrikin reliikin ympärille syntynyt Turun tuomiokirkko.
Tällä sivulla siteerattu arkkipiispa Paarman puhe Henrikistä osoittaa, että Henrikiä arvostetaan Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa suuresti. Hän saisi Turun tuomiokirkossa varmasti arvoisensa kohtelun ja leposijan. Tietysti luterilaisuudessa ei reliikkejä palvota, mutta tämä ei tarkoita, etteikö niihin suhtauduttaisi kunnioituksella ja pieteetillä.
Lienee siis parasta jättää itsenimitetyn "oppineen" provokaatio omaan arvoonsa.
On jokseenkin naurettavaa ajatella, että Pyhän Henrikin reliikin omistaisi ev.-lut. kirkko.
Jos kuolen tänään ja minut haudataan maahan, mistä minut löydettäisiin tuhannen vuoden kuluttua, omistaisiko ruumiini hautani paikalle noussut kauppakeskus?
Ollaanko kerrankin hieman rehellisiä? Koko surkuhupaisan reliikkitouhun ainoana päämääränä on AIHEUTTAA KIUSAA katoliselle kirkolle ja pönkittää Jukka Paarman itsetuntoa itsenimitettynä Pyhän Henrikin "seuraajana" (mille Henrik itse kyllä nauraisi pitkät!).
Yksi luterilaisen kirkon pahimmista vioista on kyllä jatkuva katolisuuden väärinymmärrys ja väärinesitys; sekä äskeinen viesti että esim. Kirkko & kaupunki -lehti sanovat epäsuorasti, että katoliset palvovat sitä luunsirua. Ihan kuin se olisi meille jumala. Näin ei kuitenkaan ole.
Kun argumentit eivät riitä, luterilaisten täytyy turvautua valheisiin. Onneksi me katolilaiset olemme jo niin turtuneet moiseen potaskaan, ettemme siitä paljoakaan säikähdä.
Luterilainen valhe nro 1: "Emmehän me koko reliikkiä tahdo...". TOTUUS: Turun-Kaarinan seurakuntayhtymä on vetänyt Museoviraston oikeuteen saadakseen reliikin itselleen!
Luterilainen valhe nro 2: "Kyllä mekin noudatamme pieteettia Henrikin reliikin suhteen...". TOTUUS: Henrik-vainaja lepäsi viimeksi Turun tuomiokirkon lasivitriinissä näyttelyesineenä!
Luterilainen valhe nro 3: "Mutta arkkipiispa Paarmahan on Henrikin seuraaja...". TOTUUS: Jukka Paarma on sakramentaalisesti maallikko, kun taas Henrik oli sakramentaalisesti piispa. Ja kaikki lienevät samaa mieltä siitä, että Paarma ei ole ainakaan katolinen piispa!
Luterilainen valhe nro 4: "Tässä meillä olisi kaunis ekumeeninen tilaisuus kunnioittaa Henrikiä". TOTUUS: Luterilaiset eivät kunnioita pyhimyksi, vaan tässä tapauksessa tahtovat kahmia Henrik-vainajan itselleen pelkäksi statussymboliksi.
Juutalaisvihaaja Luther kirjoitti aikanaan kirjan "Juutalaisista ja heidän valheistaan", mistä Natsi-Saksassa otettiin 9 painosta. Itse kirjoitan pian kirjan "Luterilaisista ja heidän valheistaan". Kyllä sillekin painoksia riittää!
rauhan miehenä katson aiheelliseksi muistuttaa 1700 luvun Ruotsi-Suomen lainsäädäänöstä. Totuus; tuskin, kirjoittaisimme Suomenkielellä ilman Lutherusta ja Agricolaa. Käsittääkseni katolisten katekismuskin on edelleen painamatta suomenkielelle? Olisikohan nuo katolisten kiireet hieman hitaita?
Oikeudenkäyntien pöytäkirjat ovat muuten julkisia asiakirjoja, joten pistäppä tietoja missä käräjäoikeudessa moista luunsiru oikeutta käydään. Onko sinulla ehkä diarinumerotkin asiakirjoista?
Joca walhettele toisen päälle / ja härjous-sanoista.
1.§. Jos jocu edesanda jongun Oikeudesa, eli Cuningan Käskynhaldian tykönä, sen asian tähden, cuin käy hänen hengens eli cunnians päälle, ja tahto händä sijhen sitoa, mutta ei sitä woi; ja coetellan, että hän sen wäärästi ja ilkiästä aicomuxesta tehnyt on; seisocon saman rangaistuxen, jonga ale sen edesannetun olis pitänyt käymän, jos hän syypää olis ollut. Jos jocu wäärää todistusta canda sencaldaisesa tilasa; olcon sama laki.
2.§. Jos ei hän sitä ole tehnyt wihan kiucusta; wetäkön sackoa caxikymmendä talaria, eli enämmän, asian-haarain jälken, ja rucoilcon ricoxens andexi julkisesti Oikeuden edesä: maxacon myös caiken wahingon.
3.§. Jos hänellä owat puolet todistuxet; olcon wapa syyttämisen edestä.
4.§. Jos jocu walhettele toisen päälle salaisesti, ja se käy hengen eli cunnian päälle: eli julista sencaldaista sanoma hänestä, ilkiästä aicomuxesta; olcon cunniatoin, ja rangaistacon sijnä siwusa raippa-witzoilla, eli witzoil-la, wangiudella wedellä ja leiwällä, eli maan culkeudella, sen jälken cuin asia ja persona on: anocon myös ricoxens julkisesti andexi. Jos se tapahtu Cuningan eli Waldacunnan Säätyin tykönä, heidän yhteisesä cocouxesans; olcon caxikertainen rangaistus.
5.§. Jos jocu kirjoitta ja julista semmoisen häwäistys kirjan, joca coske yhden eli usiamman arwoon ja cunniaan, hywän nimeen ja sanomaan; olcon se Laki, cuin 4.§. on asetettu; ja poldettacon häwäistys kirja julkisesti teloittajalda. Jos ei se käy arwon ja cunnian päälle, mutta on muutoin häpiällinen ja halwendawainen, rangaistacon wangiudella eli sacolla, asian haarain jälken, ja rucoilcon sijnä siwusa julkisesti andexi. Jos jocu muu uloshajotta sencaldaisia kirjoituxia pahasta aicomuxesta, nijtä cuuluisaxi tehdäxens; rangaistacon nijncuin hän itze ne kirjottanut olis.
6.§. Jos jocu wihan kiucusta anda toiselle härjous sanan, cuin arwon ja cunnian päälle käy, ja sen taicka cohta eli Tuomarin edesä ojenda ja tacaisin otta; tehkön sackoa cuusi marckaa. Muiden sopimattomain ja ylöncatze sanain eli käytösten edestä; tehtäkön sackoa yxi talari. Jos se tapahtu suuresa cocouxesa, eli yhteisellä cadulla, cusa paljon wäke on; olcon caxikertainen sacko.
"Rauhan miehenä katson aiheelliseksi muistuttaa 1700 luvun Ruotsi-Suomen lainsäädäänöstä" latelee mies Turust.
Minäkin tahtoisin muistuttaa samasta lainsäädännöstä. Tiesitkö, että se langetti ensin kuolemantuomion ja sitten maastakarkoituksen paitsi meille "paavinuskoville" myöhemmin myös adventisteille, metodisteille jne. Se siitä luterilaisesta vapaamielisyydestä.
Harmi, ettei Agricola pysynyt oikeassa (katolisessa) uskossa ja totuudessa. Kielemme olisi nyt paljon rikkaampi uskonnollisen salaston osalta! Muutenhan "Mikko Maanviljelijä" syyllistyi melkoiseen puritanismiin ja tekopyhyyteen, joka on aina ollut kaukana katolilaisuudesta. Me sentään ripittäydymme synneistämme!
Ai niin, ja suomen kieli kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella (ainakin täällä Turun ulkopuolella).
Hauska ote lainsäädännöstä. Mutta tähän väitteeseesi on pakko puuttua:
"Totuus; tuskin, kirjoittaisimme Suomenkielellä ilman Lutherusta ja Agricolaa."
Uskonpa, että olet väärässä, sillä myös ne maat, joiden maalliset hallitsijat eivät päättäneet määrätä valtioidensa ryhtyvän protestanttisiksi, ovat saaneet kansankielilleen yleiseen käyttöön kirjakielen. Olihan latinakin alkujaan juuri kansankieli: Latinankielisen Raamatun Vulgata-nimi tarkoittaa nimenomaan kansankielistä vedosta, oppineiden kieli oli sen kääntämisen aikaan kreikka.
Kirjoittaisimme tälläkin hetkellä siis suomea, vaikkei reformaatiota olisi tapahtunutkaan. Eri asia on, olisiko se samanlaista, samaan aikaan kehittynyttä ja samojen henkilöiden samoilla periaatteilla kehittämää - Agricolasta olisi hyvinkin voinut tulla suomalaisuuden sankari muutenkin, Lönnrotista puhumattakaan. Moni asia olisi silti todennäköisesti erilainen, mutta esimerkiksi ranskalaiset arvostavat omaa kieltään verrattomasti enemmän kuin suomalaiset omaansa.
"Käsittääkseni katolisten katekismuskin on edelleen painamatta suomenkielelle? Olisikohan nuo katolisten kiireet hieman hitaita?"
Niin no, otapa huomioon, että edellinen katekismus oli muistaakseni julkaistu aikana, jolloin Suomessa oli laitonta olla katolinen! Uusi universaali katekismus on 80-luvulta, ja Suomen pienelle laumalle (alle 10 000 henkeä) tehtävä paikallinen katekismus on käsittääkseni tällä hetkellä kolmannella tarkistuskierroksella, joten todennäköisesti se ilmestyy piakkoin. Universaali katekismus toimii vain pohjana kansallisiin oloihin tarkoitettujen katekismusten kirjoittamiselle, sitä ei siis suoraan kääntämällä julkaista suomeksi.
että Agricolan olisi ollut huolehdittava Katolisen kirkonkin kirjallisuuden käännöksistä. Suomenkieltä ei nyt vaan ollut kirjakielenä ollenkaan olemassa ennen Lutherusta ja Agricolan ABC kiriaa, joka piti sisällään paitsi suomenkielisen Katekismuksen, myös aapisen jonka avulla suomenkansa on opetettu lukemaan, myös suomalaiset Katolilaiset.
Et vastannut kysymykseeni Katolisen kirkon Katekismuksesta. Eikö Katekismus nyt sentään ole rahvaalle tunnustuksellisen uskon tärkein kirja.
Eikö tuo Vaasan Kustu sentään ollut hyvä mies sinunkin mielestäsi? Itse asiassa hänen toimeliaisuuteensa perustuu, että meillä tänään on muiden pohjoismaiden tapaan mm. suomenkielinen Katekismus ja hyvä Katekismus onkin. Moni muu uskonsuuntaus on sitä yrittänyt matkia. Tosin erittäin huonoin tuloksin.
Turun tuomiokirkon palauttamiseen on olemassa aivan lakisääteiset perusteet.
"Jos warastettu calu ostetan / eli pantixi otetan; ja cuinga jocu mahta itzens warcaudesta puhdista; nijn myös sijtä / joca petollisesti omista toisen miehen calua.
1.§. Jos jocu osta eli otta pandixi sitä cuin hän tietä warastetuxi; seisocon warcan oikeuden; ja joca omans paitzi on, ottacon sen laillisesti jällens, ilman lunastusta. Jos jocu sildä jotain osta, josta epäluulo on; tehkön sackoa kymmenen talaria, ja andacon jällens sen cuin hän nijn osti, jos calu on warastettu.
2.§. Jos päälle-puhe tehdän sijtä cuin warastettu on, ja jocu sano sen ostanens, eli tahto muulla tawalla, saama-miehen cautta, eli todistuxilla osotta hänen oikeudens; nijn se calu pitä Oikeuteen, eli talollisen miehen taan pandaman, ja saama-mies, eli todistuxet edestuotaman. Jos se tapahtu sen ajan sisällä cuin Tuomari eteen pane; olcon hän syytöin, joca puolestans woipi poistaa, ja silloin wastatcon se jonga tygö se johdatetan. Jos ei hän taida laillista saamista osottaa, andacon sen ulos, josta päälle puhe tehdän, ja tehkön itzens warcaudesta puhtaxi omalla walallans, jos Tuomari sen cohtullisexi coettele. Jos ei hän woi walalle käydä; seisocon warcan-oikeuden. Jos hänelle on todistus, että hän sen rehellisesti ostanut on, ehkä ei hän saama-miestä edestuoda taida; olcon syytöin.
3.§. Jos jocu pane merkin sen päälle, joca toisen oma on, joco se on cuollut eli eläwä: eli pane merkin toisen merkin päälle, ja tahto jotain sillä itzellens omistaa; seisocon warcan-oikeuden."
Eikö ole kuitenkin varsin positiivista, että näytämme olevan varsin tyytyväisiä, kumpikin omaan uskontoomme:)
Käräjöinnit jonkin ammoin kuolleen henkilön luista on minusta makaberia, käräjöi niistä kuka tahansa.
Mikäli minä, vastoin luuloani joudun valitsemaan makaaberin ruumiinhäpäisyn tai negrofilian väliltä valitsen negrofilian, tosin vasta äärimmäisen pakollisen valintatilanteen edessä:)
Olipa mukava lukea kommenttisi. Tässä nyt tulee eriomaisesti esille kuinka helppo on tehdä yksinkertaisia johtopäätöksiä:)
Tuo kirjakieli juttu on sellainen ettei siitä voida olla kovinkaan varmoja mihinkään suuntaan. Agricola nyt sattui olemaan henkilö joka tuon kirjakielen toteutti ja juuri oikeaan aikaan. Myöhemmin 1800 luvulla se tuskin enää olisi ollut mahdollista.
Virallisen kielen vaihtaminen ei ole läheskään yksikertainen asia. Ei varsinkaan jos kieltä ei ole edes olemassa, joten kyllä on hyvin mahdollista ettei suomenkieli olisi tullut kirjakieleksi eikä sen asemaa olisi myöskään virallisest vahvistettu, ilman tuota silloista Turun piispaa, joka käytti silloisen poliittisen tilanteen erinomaisesti hyödykseen.
Kirjakielten määrää en nyt muista. Niitä ei kuitenkaan ole kovin hirveästi, noiden vanhojen yleisesti tunnettujen lisäksi.
Kokonaan toinen asia on onko meillä lopultakaan todellista hyötyä omasta kielestämme.
Kyllä mieluimmin tarkastelisin Agricolaa enemmänkin historiallisena henkilönä, kuin lyömäaseena nykyistä Katolista kirkkoa vastaan.
Historiallisissa henkilöissä toki on mielenkiintoista tutkittavaa. Toivoakseni nuo pahimmat sodat ovat takanapäin ja nuo pienet herjamme voidaan heittää kaikella rakkaudella. Pohjimmiltaan kuitenkin toisiamme kunnioittaen.
Olen kyllä selvillä siitä, että virallisen katolisen opetuksen mukaan vain Jumalaan voi kohdistua adoratio eli palvonta, kun sen sijaan pyhimyksiin ja heidän reliikkeihinsä saa kohdistua vain dulia eli syvä kunnioitus.
Menepä vain kysymään asiaa joltain keskivertokatolilaiselta vaikka Westfalenin maalaiskylässä tai Bolivian ylängöllä. Lyönpä vaikka vetoa, ettei hän osaa selittää sinulle eroa!
"Menepä vain kysymään asiaa joltain keskivertokatolilaiselta vaikka Westfalenin maalaiskylässä tai Bolivian ylängöllä. Lyönpä vaikka vetoa, ettei hän osaa selittää sinulle eroa!"
Ei tietenkään, jos kysyt häneltä: "Mikä on latrian ja dulian ero?" Sen sijaan jos kysyt häneltä, montako jumalaa on olemassa, hän sanoo yksi. Ja jos kysyt häneltä, onko vain Jumalaa palvottava, hän sanoo kyllä ja tiedostaa eron Jumalalle antamansa palvonnan ja esim. Marian tai ikonin kunnioittamisen välillä.
On siis suuri ero sillä, tietääkö teologisen kielen käyttämän muotoilun asialle, ja sillä, tunnistaako sen kuvaaman todellisuuden. Kysymyksenasettelua voisi verrata siihen, että kysyy samaiselta maalaiskyläläiseltä, tietääkö hän mikä on hypostaattinen unioni. Eipä varmaankaan tiedä. Sen sijaan hän tietää sen mysteerin, että Kristus on sekä Jumala että ihminen.
Vaikka olettekin luterilaisia, ei teidän silti pidä aliarvioida ja halveksua ihmisiä, kuten Etelä-Amerikan köyhiä (vaikka oppi-isänne Lutherus halveksuikin mm. juutalaisia).
Köyhät, oppimattomat ja kurjat osaavat kyllä meillä katolisessa kirkossa erottaa Pyhän Kolminaisuuden ja pyhät toisistaan, koska edellä mainittu on Jumala ja jälkimmäiset ihmisiä.
Miten mahtaa olla Lutherinuskovien kohdalla. Taidan seuraavalla kerralla kysyä Kuopion torilla mitä se "simul justus et peccator" oikein tarkoittaa ja mitä se merkitsee ihmisten elämälle.
Luulen että tuokin on niitä katolisten hokkus pokkus juttuja.
Kuten tunnetua on, luterilaiset eivät itsekään tiedä mihin uskovat - paitsi hairahtaneen ex-munkki ja juutalaisvihaaja Martti Lutherin tulkintoihin "oikeasta kristinuskosta".
On valitettavaa ja vähintäänkin moraalitonta, että heikon identiteettinsä pönkittämiseksi he nyt tahtovat rohmuta katolilaiseksi kastetun, katolilaisena eläneen ja katolilaisena kuolleen Henrikin viimeiset maalliset jäännökset itselleen. Idea on suorastaan helvetillinen: kuvitelkaa itse, että 850 vuoden kuluttua omat luunne päätyisivät Jehovan Todistajien käsiin ja heidän valtakunnanjohtajansa statussymboliksi. Mitä sanoisitte?
Luterilaiset EIVÄT OLE SITOUTUNEET EKUMENIAAN. He käyttävät ekumeniaa keppihevosena silloin kuin se heille sopii. Muulloin he kyllä sitten vaikka "vihkivät" naisia "papeiksi" - kristinuskosta viis.
joiden poppaukot tekevät taikojaan eläinten- ja jotkut jopa ihmisten luilla. Moisen temppuilun estämiseksi tuhkaus olisi sivistyneessä mailmassa tehtävä pakolliseksi.
Muutoin ei voi olla mitenkään varma, etteikö joku ihme horhöilijä julista minuakin pyhimykseksi ja alkaa kunnioittamaan luitani jossakin merkillisissä rituaaleissa.
Onko Jehovantodistajillakin tällaisia tapoja. Hui kauheaa!!!!:)? Kyllä pimeydessä piisaa.
Tuskin Luther sitä vitsiksi tarkoitti sanoessaan kristitystä, että hän on "simul iustus et peccator". Jospa nyt sinä ensin antaisit selityksen, mitä Luther oikein tarkoittaa tällä" sekä, että". Ja mitä se merkitsee sinulle? Sitten voit paukutella henkeseleitä Kuopion torilla ja kysyä, mitä tarkoittaa "simul iustus et peccator"?
Tämä samainen lause näyttää olleen katoliselle kirkolle "kompastuksen kallio" Lutherista lähtien.
Halveksiko Luther Pietaria tai muita apostoleita, jotka olivat juutalaisia. Koska tämä "Lutherin halveksunta" juutalaisia kohtaan näyttää kelpaavan esimerkiksi kohtalaisen usein, niin voidaan aiheellisesti kysyä, onko katolisella kirkolla niin "puhtaat jauhot" pussissa, mitä juutalaisiin tulee.
Tänäkin päivänä melkein koko Eurooppa on juutalaisia vastaan, syystäkö vai syyttäkö?
Arvelisin, että jos tältä legendaariselta mökineukolta (joka tuntuu luterilaisuudessa olevan jonkinlainen oikean perususkovan arkkityyppi) kysyttäisiin, tuleeko Jumalaa rukoilla, hän vastaisi kyllä. Kun kysyttäisiin, tuleeko Jeesusta rukoilla, hän vastaisi kyllä. Kun kysyttäisiin, tuleeko Mariaa, Jeesuksen äitiä, rukoilla, hän vastaisi kyllä. Kun kysyttäisiin, tuleeko vaikka pyhää Pietaria rukoilla, hän vastaisi luultavasti edelleen kyllä. Kun sitten kysyttäisiin, eikö Jumala ole se, jota tulee rukoilla, hän vastaisi edelleenkin kyllä. Kun häneltä sitten alkaisi tivata lisäselitystä, hän tuskin enää tietäisi, mitä sanoa.
Tässä onkin kyse siitä, että sana "rukoilla" on protestantismin myötä alkanut suomen kielessä tarkoittaa lähes yksinomaan Jumalalle osoitettavaa puhetta. Silti sitä käytetään harvoin edelleen pyytämisen merkityksessä (samoin on käynyt ruotsin be- ja englannin pray-sanalle).
Katolinen luonnollisesti sanoo rukoilevansa pyytäessään apua esirukouksen muodossa pyhiltä, eli käyttää sanaa jälkimmäisessä merkityksessä. Siksi hän vastaa kaikkiin kysymyksiin kyllä. Silti katolisellekin on selvää käsitteellinen ero Jumalalle osoitettavan puheen ja muun pyytämisen, myös pyhille osoitettavan pyytämisen välillä. Viimeiseen kysymykseen hän vastaa kyllä, mutta rukoilla-sana tarkoittaa silloin ensimmäistä merkitystä: palvovaa rukousta, jossa tunnustetaan Jumala ainoana itsenäisenä voiman ja armon lähteenä ja kaiken Herrana, ei pyhälle osoitettua, kunnioittavaa pyytämistä, jossa tunnustetaan hänen olevan esirukousavussaankin täysin Herran voimasta ja tahdosta riippuvainen.
Mökineukko siis sekoaa sanoissaan, koska sanojen käsitteellinen ero, vaikkakin hänelle tosi, ei ole semanttisesti kuvailtavissa yksinkertaisesti, koska samalla sanalla on kaksi eri merkitystä. Samoin hän sekoaa toisessakin mahdollisessa tilanteessa. Kun häneltä kysytään, onko Isä Jumala, hän vastaa kyllä. Kun häneltä kysytään, onko Poika Jumala, hän vastaa kyllä. Kun häneltä kysytään, onko Pyhä Henki Jumala, hän vastaa kyllä. Kun kysytään, onko vain yksi Jumala, hän vastaa kyllä. Kun häneltä sitten alkaisi tivata lisäselitystä, hän tuskin enää tietäisi, mitä sanoa, koska Pyhä Kolminaisuus on mysteeri ja sen kuvaaminen abstrakteilla sanoilla "olemus" ja "persoona" ei ole semanttisesti yksinkertainen asia - ja silti hän tiedostaa näiden kolmen ikuisen Persoonan yksiolennollisuuden ja jumaluuden. Mainitsemassasi tapauksessa mysteeri sijoittuu rukoilijan sydämeen, mutta ero on vielä semanttisempi kuin tässä omassa esimerkkitapauksessani.
>>>Että sana "rukoilla" on protestantismin myötä alkanut suomen kielessä tarkoittaa lähes yksinomaan Jumalalle osoitettavaa puhetta. Silti sitä käytetään harvoin edelleen pyytämisen merkityksessä (samoin on käynyt ruotsin be- ja englannin pray-sanalle). >Katolinen luonnollisesti sanoo rukoilevansa pyytäessään apua esirukouksen muodossa pyhiltä, eli käyttää sanaa jälkimmäisessä merkityksessä.
Näin maallikkona olen ymmärtänyt -- ja siksi omassa katolisessa uskossani vahvistunut -- että simul justus et peccator tarkoittaa suurin piirtein tätä: että vaikka kaste jollakin tavalla pyyhkii pois perisynnin luterilaistenkin päältä, ovat he tästä kasteessa saamastaan vanhurskaudesta (justus) huolimatta silti aina syntisiä (peccator) perisynnin tähden. Eli vaikka mitä tekisin, en voisi edes hetkittäin kokea olevani kokonaisvaltaisesti hyvä ja kelvollinen...
Meillä katolilaisilla ymmärtääkseni kaste todella pyyhkii perisynnin pois. Siitä jää vain tahra, jonka takia meillä on taipumus tehdä syntiä. On sitten jokaisen ihmisen oma asia, tekeekö syntiä vai ei - ajatuksin, sanoin, teoin, laiminlyönnein. Siksi kai korostamme messussakin "omasta syystäni", koska synti on oman valintamme seurausta. Siksi me myös näemme, että voimme kääntyä hyvään, vaikka kuinka monta kertaa.
Lut ja kat kirkon saavuttama yhteisymmärrys vanhurskauttamisesta ei kai koskaan pystynyt tätä erimielisyyttä sivuuttamaan. Siksi olen entistä iloisempi siitä, että olen katolilainen, enkä kenellekään voisi toivoa jäämistä luterilaiseksi syntiseksi...
rehellisellä mökineukolla olevan lopultakin paremmat mahdollisuudet Jumalan valtakuntaan kuin kaikenlaisilla ns.oppineilla sanoilla saivartelijoilla ja muilla markkinapelleillä jotka eukkoa yrittävät hämätä typerillä kysymyksillään.
Pidetään mökineukon viisas ja vilpitön usko arvossaan, ja tukekaamme häntä hänen vilpittömissä pyrkimyksissään, niin ehkä itsekin voimme ajattoman kadotuksen välttää.
Minä en muutenkaan ymmärrä mitä pyytämistä meillä Jumalan armossa elävillä voisi olla. Minä lasken rukoukseksi kiitoksenkin.
käytämme kahvinkeittämiseen. Katekismus on painettu Suomeksi ja varsin vähän käytämme noita ruotsikielisiä sanoja. Miksi noilla kummallisilla sanoilla pitää jatkuvasti diivailla. Vai onko se katolilaisuuden välttämätön ominaispirre?
"Puuttumatta sen kummemin sinun ja Jarin väliseen keskusteluun minusta sana "rukoilla" tarkoittaa kyllä edelleen luterilaisessa kirkossa pyytämistä. En oikein tiedä, mihin väitteesi tältä osin perustuu."
Juuri siihen, että jos joku sanoo rukoilevansa jotain, se nähdään nykyään lähes automaattisesti palvovaksi teoksi, joka kuuluu yksin Jumalalle ja usein siis epäjumalanpalvonnaksi - kieli mukautuu käyttäjiinsä. Rukoukseen kuuluu toki muitakin puolia kuin pyytäminen, ennen kaikkea kiitos ja ylistys. On kiistämätöntä, että sanalla "rukous" voidaan suomen kielessä yhä tarkoittaa myös pyytämistä sinänsä, katolisen rukoillessa pyhiä siis esirukouksen pyytämistä. Tämä ei vain ole enää sanan ensisijainen merkitys.
"Ja kun oikein "suuressa" hädässä käännytään Jumalan puoleen, semanttinen eron tekeminen eri persoonien välillä menettää merkityksensä. Tämä on tietenkin vähän eri asia, jota kirjoituksessasi käsittelet. Mutta tuskin meillä kolminaisuusopista sinänsä on eriävät mielipiteet."
Minusta tuntuu että et napannut pointtiani ollenkaan. En puhu Jumalan eri persoonien rukoilemisen eroista, vaan tarkoitan että se,
että Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, mutta on silti vain yksi Jumala, voi saada mummonmökin hämilleen, mutta silti se ei tarkoita, että sydämessään hän olisi unitarianisti tai polyteisti.
Samoin se, että rukous-sanaa käytetään sekä ainoastaan Jumalalle kuuluvasta palvovasta puheesta että pyhille osoitetusta esirukouspyynnöstä, voi saada mökinmummon hämilleen, mutta se ei tarkoita, että hän rukoillessaan palvoisi pyhiä eikä tekisi eroa heidän ja Jumalan välille ja palvovan ja kunnioittavan rukouksen välille. Tämä ero on hänen sydämessään, mutta hämilleen hänet saa semanttinen vaikeus - samalla sanalla on kaksi eri merkitystä.
"Käydessäni Pariisin Notre Damessa kiinnitin huomioni erääseen naiseen, joka neitsyt Marian patsaan edessä rukoili koko olemus vavahdellen. Hänestä voi kyllä sanoa, että hän rukoili todellisessa "hädässä"."
Hänellä on täysi oikeus osoittaa siunatulle neitsyelle vahvaa kunnioitusta, mutta ei oikeutta nostaa häntä Jumalan rinnalle tai yläpuolelle.
"Ongelma on ainoastaan siinä, ettei Raamatusta ole löydettävissä kohtaa, jossa kehoitetaisiin kääntymään pyhien puoleen ja pyytämään heiltä apua, (1. Tim. 2:5) sillä se asettaa yksin Kristuksen meidän eteemme välittäjäksi, sovituksen välineeksi, ylimmäiseksi papiksi ja esirukoilijaksi."
Mutta mikäli tämä tarkoittaa, että hänen tulee olla ainoa esirukoilija, esirukouksia ei saisi pyytää myöskään ystäviltä, sukulaisilta ja naapureilta. Raamatun kirjoittamisen aikaan kristittyjen enemmistö oli maan päällä.
"En epäile, etteikö se olisi näin katolisessa kirkossa, mutta se luova innoitus, joka minut sai valtaansa, liittyy Raamatun välittämään sanaan Kristuksesta."
Näitä on mahdoton asetella vastakkain. Mariologia on aina Kristus-keskeistä, eikä hänellä ole mitään muuta arvoa kuin se Jumalan armo, minkä hän sai ollakseen tehtävänsä arvoinen Kristuksen sovituskuoleman tähden.
"Elämä ei ole kuitenkaan puristettavissa "opinkaavoihin", kun todellinen "Via Crusis" astuu elämäämme. Teologia on kuitenkin sangen mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi."
Pitää paikkansa! Tämä dialogi ikävä kyllä jää lyhyeksi.
”Että kristitty on "samalla kertaa vanhurskas ja syntinen". Hän on kokonaan vanhurskas, koska Jumala sanan ja sakramenttien kautta antaa hänelle hänen syntinsä anteeksi ja julistaa hänelle Kristuksen vanhurskauden, joka uskossa tulee hänen omakseen ja Kristuksessa tekee hänet Jumalan edessä vanhurskaaksi. Mutta katsoessaan itseensä hän tuntee lain kautta, että hän pysyy samalla kertaa kokonaan syntisenä, että synti yhä asuu hänessä (1. Joh. 1:8; Room. 7:17, 20)” Näin luterilainen osapuoli toteaa YJ:ssä. Eikä siitä sen enempää.
>>>>>Lut ja kat kirkon saavuttama yhteisymmärrys vanhurskauttamisesta ei kai koskaan pystynyt tätä erimielisyyttä sivuuttamaan.
"Ja kun oikein "suuressa" hädässä käännytään Jumalan puoleen, semanttinen eron tekeminen eri persoonien välillä menettää merkityksensä. Tämä on tietenkin vähän eri asia, jota kirjoituksessasi käsittelet. Mutta tuskin meillä kolminaisuusopista sinänsä on eriävät mielipiteet."
>>>>>>Minusta tuntuu että et napannut pointtiani ollenkaan. En puhu Jumalan eri persoonien rukoilemisen eroista, vaan tarkoitan että se,
että Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, mutta on silti vain yksi Jumala, voi saada mummonmökin hämilleen, mutta silti se ei tarkoita, että sydämessään hän olisi unitarianisti tai polyteisti.
Kosti-Juhani jo osin vastasikin puolestani, ja hyvin vastasikin! Kiitos hänelle!
Vanhan pyhäkouluopetuksen mukaan rukous on "sydämen puhetta Jumalan kanssa", siis "puhetta" "Jumalan kanssa". Rukouksella on eri muotoja ja sisältöjä (pyyntörukous, kiitosrukous, esirukous, palvonta jne.), mutta rukous kohdistuu Jumalaan.
Epäilen suuresti, että mökinmummo ei laisinkaan ajattele niin teologisesti kuin arvelet hänen ajattelevan. Kun hän rukoilee Jumalaa, hän rukoilee Jumalaa, ja kun hän rukoilee Mariaa, hän rukoilee Mariaa. Tuskin hän tulee edes ajatelleeksi, että näiden kahden asian välillä on jonkinlainen periaatteellinen ero. Käytännössä Maria ja pyhät ovat katolisessa kirkossa aivan yhtä lailla palvonnan ja kultin kohteita kuin Jumalakin, vaikka kirkon virallinen opetus tietysti menee toisin. Tämä on totta Notre Damen katedraalissa ja vielä enemmän se on totta Etelä-Amerikan katolilaisten keskuudessa (eteläamerikkalainen katolilaisuus on useilla paikoilla käytännössä synkretistinen sekauskonto).
Viittauksesi ystävien ja sukulaisten esirukouksiin ei ole vailla pointtia, mutta se ei silti kata koko asiaa. Toki minulla on kristittynä etuoikeus pyytää esirukouksia toisilta kristityiltä, vaikkapa sinulta, Rousku. Toisaalta tästä ei automaattisesti seuraa, että minulla olisi oikeus pystyttää huoneeseeni Rouskun patsas ja rukoilla sen edessä, huutaa hädässä apua Rouskulta tai hädästä selvittyäni selittää Rouskun minut pelastaneen, puhumattakaan siitä, että pyrkisin elämässäni jonkinlaiseen mystiseen yhdistymiseen Rouskun persoonan kanssa. Jos näin tekisin, niin enköhän minä panisi elämässäni toivoni enemmänkin Rouskuun kuin Jumalaan.
....kannustuksesta. Sinulla on se etu puolellasi, että tunnet katolisen kirkon sisältäpäin. Siksi kirjoituksiasi on mielenkiintoista seurata. Samoin myös Rouskun. Minä olen ainoastaan "kirjanoppinut" siinä suhteessa.
>>>>Vanhan pyhäkouluopetuksen mukaan rukous on "sydämen puhetta Jumalan kanssa", siis "puhetta" "Jumalan kanssa". Rukouksella on eri muotoja ja sisältöjä (pyyntörukous, kiitosrukous, esirukous, palvonta jne.), mutta rukous kohdistuu Jumalaan.
"Tuskin hän tulee edes ajatelleeksi, että näiden kahden asian välillä on jonkinlainen periaatteellinen ero."
Jos (kuten skenaariossasi esitit) hän vastaa kyllä kysyttäessä, tuleeko vain Jumalaa rukoilla, hän tunnustaa, että sanalla rukous on myös sellainen merkitys, jossa se kuuluu vain Jumalalle. Hän nimenomaan ei ajattele sitä teologiselta kannalta, vaan maalaisjärjellä: kuolleille voi puhua, mutta on sellaistakin palvovaa rukousta, joka kuuluu yksin Jumalalle.
"Toki minulla on kristittynä etuoikeus pyytää esirukouksia toisilta kristityiltä, vaikkapa sinulta, Rousku. Toisaalta tästä ei automaattisesti seuraa, että minulla olisi oikeus pystyttää huoneeseeni Rouskun patsas ja rukoilla sen edessä, huutaa hädässä apua Rouskulta tai hädästä selvittyäni selittää Rouskun minut pelastaneen, puhumattakaan siitä, että pyrkisin elämässäni jonkinlaiseen mystiseen yhdistymiseen Rouskun persoonan kanssa. Jos näin tekisin, niin enköhän minä panisi elämässäni toivoni enemmänkin Rouskuun kuin Jumalaan."
Tämän tapahtumisesta tosielämässä ei liene pelkoa...
Vakavasti puhuen: totta todellakin noin tehdessäsi palvoisit epäjumalaa, mikäli tekisit sen pitäen minua elämäsi pelastuksessa jotenkin itsenäisenä armonlähteenä etkä vain Jumalan välineenä Hänen armonsa jakamisessa, mikäli käyttäisit patsastani epäjumalana etkä vain ajatuksen siivittäjänä luokseni tai mikäli uskoisit että minulla olisi jumalainen luonto muuten kuin siten missä mielessä hitunen sitä on taivaaseen päässeillä. Katolinen ei kuitenkaan tee eikä saa tehdä näin Marian suhteen.
"Käytännössä Maria ja pyhät ovat katolisessa kirkossa aivan yhtä lailla palvonnan ja kultin kohteita kuin Jumalakin, vaikka kirkon virallinen opetus tietysti menee toisin."
Olen hämmästynyt, mikä jumalainen taito sinulla onkaan nähdä ihmisten sydämiin.
Kuules Kosti-Juhani,
kirjoitit näin:
"tyydyn vaan toteamaan, että kerran ihmisillä oli valinnanvapaus, mutta he lankesivat ( Aadam ja Eeva) ja nyt me teemme syntiä, emme ainoastaan vapaaehtoisesti, vaan välttämättömyyden pakosta."
Minusta tuo haiskahtaa aika epäkristilliseltä kommentilta. Väitäthän selkeästi
a) että valinnavapautemme on mennyt ja
b) että teemme syntiä välttämättömyyden pakosta.
Vastaan vedoten ihan reaalisen maailman tapahtumiin ja omiin empiirisiin kokemuksiin:
1) ihmisillä on (ainakin) oman elämänsä moraalisissa valinnoissa (yleensä) aina täysi valinnanvapaus: vrt. vaikka Juhani Palmu ja hänen päätöksensä mennä kuudetta kertaa ns. naimisiin (ei ollut pakko, valinnan vapaus oli myös "vaimon" valinnassa)
2) ei syntiä ole kristillisessä mielessä teko, joka ei ole vapaasta tahdosta tehty. jos siis "teemme syntiä" välttämättömyyden pakosta niin kuin sanot, emme tavallaan tee syntiä ollenkaan - mikä jälleen on täysin naivi ja mahdoton ajatus, kun näemme, että tietoista ja vapaavalintaista pahuutta on kaikkialla. Vrt. esim. maamme aborttikulttuuri, jossa kyllä tiedostetaan, että abortissa kuolee lapsi, mutta silti "suuremmasta painostuksesta" abortin toimittajat sitä suosittelevat ja siihen kannustavat - itsekin tilanteesta jopa silmin nähden kärsien.
Kysynkin, haluatko todella olla sitä mieltä, että syntisyytesi (siis kenen tahansa kohdalla sama asia) on sinuun niin juurtunut, ettei mikään paha tekosi enää vaikuta sen syvyyteen.
Hah! Tässä juuri näkee, kuinka todellisuudelle vieras tuo luterilainen oppi "simul justus et peccator" on. Synti on todellinen ja mahdollinen juuri, kun ihminen sen vapaaehtoisesti tekee rikkoen siten Jumalan luottamuksen. Synnin vastaisuus on yksi kristillisen elämän suurista taisteluista (ja erinomaisen kasvattava sellainen).
Ehkä olet onnellinen omassa luterilaisuudessasi, mutta on surullista, jos et ota vakavasti omien tekemistesi seurauksia... ja juuri Kristuksen kutsun tähden pyri katumaan ja kääntymään ja pyytämään Jumalalta anteeksiantoa ja aloittamaan uutta elämää, yhä uudestaan ja uudestaan.
Sakramentaalinen rippi on juuri se yliluonnollinen väline, jonka kautta ihminen etenee pyhyyden tiellä, todellisista synneistä todelliseen vanhurskauteen.
..... tuleeko ihminen hyväksi tekemällä hyvää?
Pyhä Laurentius, joka legendan mukaan koki martyyrikuoleman 250-luvulla, ja joka on koulupoikien, lasinleikkaajien, oluenpanioiden, kondiittorien, veitsi- ja aseseppien sekä pesijöiden taivaallinen suojelija, Rooman prefektin vaatiessa Laurentiusta luovuttamaan kirkon aarteet, Laurentius kokosi kaupungin köyhät ja kärsivät, vei heidät prefektin eteen ja sanoi:" Tässä on kirkon aarre".
Mitä Laurentius mahtoi tarkoittaa tällä "kirkon aarteella"? Eihän köyhillä ole mitään muuta annettavaa, ( maallisessa suhteessa ) kuin oma "köyhyytensä". Jos köyhyys on aarre, niin se välttämättä tarkoittaa jotakin muuta, kuin rahaa. Sillä kuka kerää ( maallista ) köyhyyttä, sillä rikkauteenhan kaikki luonnostaan pyrkivät. Onkohan tämä koskenut myös erilaisia luostariyhteisöjä, jonka jäsenet haluavat tulla vapaaehtoisesti köyhiksi, tullakseen siten rikkaiksi, toisin sanoen päästäkseen osalliseksi tästä kirkon "aarteesta"?
Mutta Laurentiuksen kerätessä köyhät on sillä välttämättä eri tarkoitus, kuin jos hän olisi kerännyt rikkaat. Eivätkö siis rikkaat olekkaan kirkon aarre? Toisenlaisiakin mielipiteitä taitaa olla. Mitä vähemmän annettavaa rikkailla olisi ollut Laurentiukselle kuin köyhillä, joista Laurentius sanoo:" Tässä on kirkon aarre" Tekevätkö siis köyhät kirkon rikkaaksi ja jos tekevät, niin millä tavalla? Siis tarvitseeko katolinen kirkko köyhiä tullakseen rikkaaksi? Ilmeisesti, koska jos ei olisi köyhiä, ei kirkolla olisi "rikastumisen" mahdollisuutta. Mutta kuten Jeesus sanoo:"Köyhät teillä on aina keskuudessanne"(Matt. 26:11), niin rikastumisen mahdollisuus on täten turvattu.
Siis köyhillä on erityinen tehtävä. Ja he toteuttavat tehtäväänsä nimenomaan - olemalla köyhiä. Liittyyhän köyhyytteen ainakin katolisessa ja (ortodoksisessakin) kirkossa erityinen pelastava merkitys (Luuk. 6:20). Autuaita ovat siis köyhät. Autuushan on Raamatun mukaan iankaikkinen aarre, josta myös valistuneet rikkaat haluavat päästä osallisiksi. Siksi Laurentius sanoo köyhistä: "Tässä on kirkon aarre"! Siis kun köyhä ja rikas kohtaavat toisensa, rikas rikastuu köyhän köyhyydestä ja köyhä rikastuu rikkaan rikkaudesta. Mutta tämä ei ole kuitenkaan johtanut siihen, että köyhistä olisi tullut rikkaita, koska katolisen kirkon mukaan köyhyyttä ei voinut eikä pitänyt poistaa, mutta köyhiä piti kyllä auttaa, koska köyhät ovat kirkon "aarre". Ja tämä "aarre" kuului osana katolisen kirkon pelastusjärjestykseen pitkälle uudelle ajalle saakka.
Miten lienee nykyisin?
Tätä taustaa vasten on ymmärettävissä osittain paavien kritiikki hyvinvointivaltiota vastaan, ( - joissa köyhistä huolehditaan verovaroin ja kansalaisten toimeentulo taataan ihmisten oikeuksien perusteella - ), koska katsotaan, että valtion laaja sosiaalinen vastuu estää ihmisen oman tehtävän toteutumista. Toisin sanoen, kuten katolisen kirkon katekismuksessa sanotaan: "Lähivastuuperiaatteen mukaisesti valtion tai minkään laajemman yhteisön ei tule korvata ihmisten ja välittävien instituutioden aloitteellisuutta ja vastuuta".
Mikä sitten on tämä ihmisen oman tehtävän toteutuminen? Onko se moraalista kehittymistä yhä paremmaksi, jolloin siihen liittyy myös yliluonnollinen ja hengellinen päämäärä? Siis "hyvä", joka hänessä kehittyy, voi jalostua kristillisiksi hyveiksi. Toisin sanoen hyvää tekemällä tulemme yhä paremmiksi. Ja nimenomaan tässä suhteessa valtion laaja sosiaalinen vastuu muuttuu ongelmaksi ja paavien kritiikki hyvinvointivaltiota vastaan ymmärrettäväksi.
Mutta jos tulemme moraalisesti paremmiksi, käykö siinä lopulta niin, että Jumalan edessä tulemme sen sijaan pahemmiksi?
Mutta korkean moraalin omaavista ihmisistä on ihmisten keskuudessa (kirkoista riippumatta) olemassa yleinen sanonta. He ovat (olivat) hyviä ihmisiä. Miten lienee?
....... totean, että valinnavapautemme on mennyt ja teemme syntiä välttämättömyyden pakosta syntiinlankeemuksen seurauksena, mitä tulee hengellisiin asioihin. Sen takia Kristus lunasti meidät vapaaehtoisesti, ei niin etteikö syntiä meissä enää olisi, vaan niin, että Jumala ei sitä meille meille lue uskoessamme Kristukseen. Ja nimen omaan tähän liittyy Lutherin sanonta "simul iustus et peccator".
Väitän myös, että reaaliseen maailmaan kuuluu se, että ei kulu päiväkään keneltäkään, ettemekö tekisi syntiä, jollemme sanoin ja teoin, niin ajatuksin. Vai voitko sanoa, että olet ollut täysin hyvä tänä päivänä kokonaan, ettei mieleesi ole juolahtanut mitään pahaa ajatusta. Niin en minä ainakaan voi sanoa itsestäni.
>>>>>1) ihmisillä on (ainakin) oman elämänsä moraalisissa valinnoissa (yleensä) aina täysi valinnanvapaus>2) ei syntiä ole kristillisessä mielessä teko, joka ei ole vapaasta tahdosta tehty. jos siis "teemme syntiä" välttämättömyyden pakosta niin kuin sanot, emme tavallaan tee syntiä ollenkaan - mikä jälleen on täysin naivi ja mahdoton ajatus, kun näemme, että tietoista ja vapaavalintaista pahuutta on kaikkialla".
On vähintäänkin moraalitonta, että heikon identiteettinsä pönkittämiseksi luterilaiset
tahtovat rohmuta katolilaiseksi kastetun, katolilaisena eläneen ja katolilaisena kuolleen Henrikin viimeiset maalliset jäännökset itselleen.
Idea on suorastaan helvetillinen: kuvitelkaa itse, että 850 vuoden kuluttua omat luunne päätyisivät Jehovan Todistajien käsiin ja heidän valtakunnanjohtajansa statussymboliksi. Mitä sanoisitte?
selvännäkijän ominaisuuksia. Jotenkin vaan olen vakuuttunut, että juuri noin sinulle saattaa käydä.
Minusta se olisi aivan oikein, jos kykenisit siten tuottamaan iloa jälkeesi tuleville lähimmäisillesi. Siis kertakaikkiaan kaunis ajatus.
Niinhän se on kummaa,te katolilaiset palvotte vielä vainajakin. On se helvetillistä. Pakanatkin palvovat vainajien henkiä ja elottomia ruumiita antaumuksellisesti.