Tuota ne femakkoämmät haluaa Suomeenkin. Eikö ne idiootit tajua missään Euroopan maassa, että noista silpomisista on annettava yhtä kovat rangaistukset, kuin tyttöjenkin silpomisesta. Ei siihen mikään muua auta ja miksi pojan silpominen/tappaminen olisi yhtään vähemmän rangaistavaa.
Pitäisi silpoa päättäjät, niin alkaisi viesti mennä perille.
"Kaksi viikkoa vanha poikavauva kuoli Norjassa.
Oslolainen poikavauva kuoli ympärileikkausta seuranneisiin komplikaatioihin viime viikolla. Kahta lääkärin toiminnasta on käynnistetty virallinen tutkinta tapaukse tiimoilta.
Valvovan viranomaisen Peter Schoun mukaan Oslossa selvitellään muitakin ympärileikkauksia.
- Nämä ovat vaikeita tapauksia tutkia, sillä potilaat harvemmin valittavat ympärileikkauksesta, mutta olemme huolissamme, sillä sairaaloihin tuodaan näitä lapsia myöhemmin hoidettavaksi.
Norjassa ympärileikataan vuosittain noin 2 000 poikaa, joista moni ilman ammattilaisen valvontaa.
Keskustelu ympärileikkausten ympärillä käykin maassa kiivaana. Moni lääketieteellinen taho ja osa puolueista kieltäisi toimenpiteet kokonaan, kun taas toiset haluavat tuoda ne julkisen terveydenhuollon piiriin lasten turvallisuuden vuoksi. Toiset taas haluavat kiristää ympärileikkausten valvontaa ja tarkentaa siihen liittyviä ikärajoituksia."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012051515577962_ul.shtml
Poikavauva kuoli ympärileikkaukseen
Norjassa
1
<50
Vastaukset 1
- Uutisia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 731157
- 711112
- 66906
- 95849
- 49747
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois243721- 72649
- 25639
- 54636
- 40590