Neljäs sija oli ihan hyvä sijoitus tällaiselle pienelle ja vähäpätöiselle maalle. On sulaa järjettömyyttä ahnehtia kultaa kaikista arvokisoista tai edes pronssia. Suomen joukkuueessa on jokunen huippupelaaja mutta ei yhtään todellista maalitaituria jollaisia löytyy Venäjältä aina joka ketjusta. Niitä löytyy myös USA.n, Kanadan, Ruotsin ja Tsekin joukkueesta. Suomen paras osaaminen on maalivahdeissa mutta sekään ei riitä kun vastassa on Malkinin ja Ovechkinin kaltaisia maalitykkejä. Turha arvostella päävalmentaja Jalosta tai maalivahti Vehasta. Tekivät kaikkensa. On tietyllä tavaoin hyvä ettei Suomi saanut kultaa, sillä viime turnauksen voitto osoitti sen kuinka tällä kansakunnalla nousee k u s i päähän menestyksen koittaessa ja uholla ei ole mitään rajaa, vaikka itseasiassa voiton saavutti joukkue eikä kansa.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat