Töissä unelmieni nainen

sitä vai tätä

Olen töissä tavannut unelmieni naisen. Kaunis, fiksu ja pitää samoista asioista kuin minä. Kumpikin tunnemme vetoa toisiamme kohtaan paljon, asiasta on juteltu. Olen kuitenkin naimisissa ja hän on seurustelusuhteessa miehen kanssa, jolla ei hänelle ole tulevaisuutta tai elämää tarjottavana, hänen mies pitää häntä pelkästään koristeena. Omaa vapaata tai elämää mies ei naiselle suo... Oma avioliittoni ei ole parhaasta päästä, naimani nainen ei olekkaan sellainen jonka hänen kuvittelin olevan. Emme ole monestakaan asiasta samaa mieltä ja toimintatapamme sekä elämäntyylimme ovat täysin erilaiset.

Suuri kysymys pyöriikin päässäni, että jos kaikki olisikin toisin... Jos tämä unelmieni nainen olisi vaimoni tilalla. Olemme kumpikin ääneen sanoneet, että olisimme ehdottomasti yhdessä, jollei meillä olisi vaimoa/miestä entuudestaan. Minulla on kuitenkin taloudellisesti liikaa hävittävää tässä tilanteessa, vaimolleni menisi puolet talosta/autosta. Mutta olisiko se sen arvoista? Suostuisiko hän pienempään korvaukseen? Lisäksi riskinsä on uudessakin suhteessa, tiedän. Mutta jos se kuitenkin olisi avain onneeni...?

182

9075

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heihaloooo

      meillä on yksi elämä.. älä tuhlaa sitä olemalla väärän kanssa taloudellisista syistä..

      • Pää-ää

        Miksi samoisin tyhjien ja turhien päivien maahan kun voinen mennä aurinkoisien päivien maahan jossa mehevä ruohoisuuskin kuitataan hymyilyllä.


      • N
        Pää-ää kirjoitti:

        Miksi samoisin tyhjien ja turhien päivien maahan kun voinen mennä aurinkoisien päivien maahan jossa mehevä ruohoisuuskin kuitataan hymyilyllä.

        Voisimpa jotain...


      • Suhteessa

        Nimeomaan... Olet oikeassa. Elämäänsä ei kannata tuhlata keskinkertaisuuteen, mikäli on tarjolla priimaa.


      • Kippis-Matti

        Hyi helvetti,kusta!Hmm.Mutta miksi maistaa sitä toistenkin?


      • M70

        Ei hemmetissä parane!!.Jokaisen kanssa on omat haasteensa.
        Koska kukaan ei ole täydellinen.
        Siis ei todellakaan tuu olemaan vihreämpää,alku huuman jälkeen.


      • only the best
        M70 kirjoitti:

        Ei hemmetissä parane!!.Jokaisen kanssa on omat haasteensa.
        Koska kukaan ei ole täydellinen.
        Siis ei todellakaan tuu olemaan vihreämpää,alku huuman jälkeen.

        Tuolla logiikalla kuka tahansa voisi olla kenen tahansa kanssa. Senkus vain ottaisi ensimmäisen vastaan tulevan vastakkaisen sukupuolen edustajan.

        Tottakai toiset sopii paremmin yhteen kuin toiset! Ja joskus kun sitä tapaa jonkun jonka kanssa lähes kaikki natsaa, niin siitä kannattaa pitää kiinni, se on harvinaista se. Ehkä nimenomaan täydellisen yhteensopivuuden harvinaisuuden takia jotkut luulee että on pakko sopeutua jonkun "ihan ok"-tyypin kanssa, ja väittää juuri tuollaista että ei se vaihtamalla parane. Saattaapa hyvinkin parantua.


      • jpojmpölk
        only the best kirjoitti:

        Tuolla logiikalla kuka tahansa voisi olla kenen tahansa kanssa. Senkus vain ottaisi ensimmäisen vastaan tulevan vastakkaisen sukupuolen edustajan.

        Tottakai toiset sopii paremmin yhteen kuin toiset! Ja joskus kun sitä tapaa jonkun jonka kanssa lähes kaikki natsaa, niin siitä kannattaa pitää kiinni, se on harvinaista se. Ehkä nimenomaan täydellisen yhteensopivuuden harvinaisuuden takia jotkut luulee että on pakko sopeutua jonkun "ihan ok"-tyypin kanssa, ja väittää juuri tuollaista että ei se vaihtamalla parane. Saattaapa hyvinkin parantua.

        Jep, nimimerkillä kokemusta on... Kun olin eronnut, kaverit yrittivät "naittaa" minua ties miten monelle "mukavalla ja sopivalle" miehelle. Niitä maailmassa piisaa ihan kuin sukkia sukkalaatikossa, mukavia ja sopivia. Eräänkin kerran sanoin ei kiitos ja olin kavereiden mielestä ronkeli ja omituinen. Sisimmässäni vaan tiesin, että jossain saattaa luurata se Harvinaisuus, jonka kanssa about kaikki natsaa... Mutta jossei vastaan kävele, olen sitten mieluummin itsekseni kuin suhteessa vain siksi, että pitää olla jonkun kanssa (kuten monet tuntuvat ajattelevan...) Hyvää kannattaa odottaa ja parasta etenkin - vaikka siinä menikin lähes neljä vuosikymmentä elämää... Ei ole mikään ok tyyppi, vaan minulle se paras. Meissä kummassakin on omat omituisuutemme, mutta ne eivät ole vikoja, vaan ominaisuuksia :-)

        Aloittajana en miettisi hetkeäkään sitä, että kämpästä ja autosta vie joku puolet... Aikoinaan lähdin ed.liitosta about tyhjän päälle, kun sattui vielä työttömyyspätkäkin samaan aikaan. Kasvattava kokemus nyt jälkeenpäin ajatellen...
        Varovaisuus on tietysti hyväksi, mutta moni kulkee onnensa ohi, kun ei uskalla toimia juuri oikealla hetkellä. Kun yksi ovi menee kiinni, ainakin yksi avautuu...


    • Gamble of life

      "Suostuisiko hän pienempään korvaukseen? "

      Ei suostu. Jätetty nainen on yleensä aika katkera, ja syystäkin.

      Puolet talosta ja autosta, onko se sen arvoista? Sitä et tiedä, eikä tällä palstalla kukaan muukaan. Se selviää ainoastaan kokeilemalla. Voit jäädä yksin, tai saada suuremman onnen, kuin olisit voinut kuvitellakaan.

      • usko pois vaan

        Jos edes mietit tuommoista, eroatte kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Vaimosi ei tule koskaan riittämään sinulle. Jos se ei ole tuo työkaverisi, se on joku muu.


      • joopajoopsit
        usko pois vaan kirjoitti:

        Jos edes mietit tuommoista, eroatte kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Vaimosi ei tule koskaan riittämään sinulle. Jos se ei ole tuo työkaverisi, se on joku muu.

        Ääni vaan muuttuu!


      • usko pois vaan kirjoitti:

        Jos edes mietit tuommoista, eroatte kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Vaimosi ei tule koskaan riittämään sinulle. Jos se ei ole tuo työkaverisi, se on joku muu.

        Eihän hän eroa!!! Muista auto ja talo!!! Kysymyksessä on haihatteleva mies, joka ei tiedä mitä haluaa, jos vaihtaa, hän alkaa taas ajattelemaan autoa ja taloa ja mahtaiskohan tämä kuitenkaan olla oikea nainen. Tällaisen miehen nainen jättää joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin!!! Eihän parisuhteessa eletä vain ollakseen etsimässä mahdollisesti parempaa, vaan oikeasti ollaan rehellisessä kumppanuussuhteessa, että sillee.


      • ELÄMÄN KOKENUT
        joopajoopsit kirjoitti:

        Ääni vaan muuttuu!

        JOOPAJOOPSIT KITEYTTI KAIKEN OLEELLISEN LOPPUTULOKSEN,MIKÄ KAIKEN SEURAUKSENA TULEE VIIME KÄDESSÄ KOHTAAMAAN TUOSSA TAPAUKSESSA...


      • Entten tentten.....
        koskelor kirjoitti:

        Eihän hän eroa!!! Muista auto ja talo!!! Kysymyksessä on haihatteleva mies, joka ei tiedä mitä haluaa, jos vaihtaa, hän alkaa taas ajattelemaan autoa ja taloa ja mahtaiskohan tämä kuitenkaan olla oikea nainen. Tällaisen miehen nainen jättää joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin!!! Eihän parisuhteessa eletä vain ollakseen etsimässä mahdollisesti parempaa, vaan oikeasti ollaan rehellisessä kumppanuussuhteessa, että sillee.

        Hmm.No kummallakos heistä olikaan enemmän rahaa?


    • lottamari<3

      Ihme pelimies olet. Minusta tuossa ei ole kysymys muuta kuin ihastumisesta ja siksi et uskalla mitään ratkaisua tehdä. Nimittäin, jos kysymys tosiaankin olisi suuresta rakkaudesta, niin siinä ei taloudellisilla menetyksillä olisi mitään väliä.

      Kysymys on nyt sinusta, siitä että et tosiaan ole onnellinen mutta et täysin onnetonkaan. Minusta sinun pitäisi tehdä oma liittosi toimivaksi ja etsiä siihen ratkaisu miten saatte suhteenne taas toimimaan. Toisen syliin hyppääminen tai romanttinen haaveilu toisesta on vain paikkaa paikan päälle, jos asioita ei selvitä itselleen perusteellisesti.

      Joku liitossanne mättää, mutta olethan mennyt vaimosi kanssa naimisiin, joten ei hän sinulle täysin merkityksetön ole.

      • herraasiallinen

        Mahtavasti kiteytetty. Lottamari, aletaanko katsomaan sukuhautaa, sillä sulatit sydämmeni


      • tuhnu

        Lottamari, et voi tietää aloittajasta yksittäisiä asioita, kuten en minäkään, mutta kokemuksella voin sanoa,että jos useamman kymmenen vuotta säästää taloon mm, niin ei siitä ole helppo luopua. Ja toinen asia, kyllä naimisiin voi joutuakin. Tarkoitan vasten tahtoaan. Niin kävi minullekin.


    • Vanha mutta kokenut

      Jos tyttö on niin taukki että suostuu seurustelee miehen kanssa joka pitää häntä pelkkänä koristeena ja itse olet huolissasi auton- ja talonpuolikkaasta niin kyllä on vakka kantensa valinnut.

      Ainoastan vaimoasi on sääli!

    • sitä vai tätä

      Kiitos, nämä kaksi viimeistä vastausta oli ehkä se herätys jonka tarvin. Oma vaimo kuitenkin on se, joka on nyt minun vieressä illalla, ei minkään tolvanan kanssa. Oma vaimo kuitenkin rakastaa minua, ihan itsenäni. Arki hänen kanssaan on tuttua, ilman suurempia murheita.
      Jotain kuitenkin meillä on pielessä, kun edes on mieleen juolahtanut ihastua työkaveriin. Sängyssä ja illalla kotona kahdestaan olemme ylettömän onnellisia. Se arki ei oikein vain suju. Olen toivonut, että jompikumpi meistä sopeutuisi tilanteeseen, mutten ole ihan varma että kumpi meistä on jääräpäisempi.
      Oikeasti en haluaisi erota. Ainoastaan tämä toinen nainen saa minut tuntemaan että joku ymmärtää sanomiseni ihan niin, kuin ne tarkoitankin. Vaimoni ei niin tee, vaan löytää niistä aina jotain pahaa, jonkun syyn josta raivostua. Siispä en tahdo enää keskustella hänen kanssaan, jottei hän saisi raivokohtauksia. Ei sekään oikeaa elämää ole minulle.
      Erossa pelkään rahallista menetystä siksi, että olen kovalla työllä ja huonolla palkalla kaiken saavuttanut. Vaimoni on ollut naimisiin mennessämme täysin varaton. Tosin tyhmyydestä sakotetaan, sanotaan.
      Edelliseen viestiin voisin kommentoida sen verran, että tällä toisella tytöllä on omat syynsä tällä hetkellä asua tämän taukin luona. Niistä ei sen enempää.
      Toivoisin edelleen, että saisimme vaimoni kanssa puhuttua asiat parempaan suuntaan. :)

      • Jaa ja mihin

        ne vaimon rahat on sitten menneet? Annas kun arvaan, sun ylläpitoos. Mutta niitähän ei muisteta, kun niistä ei ole muuta todistetta kuin jokunen ylikilo vatsan seutuvilla.


      • N

        Miksi et kysy.?


      • fggdfhdfh

        Ja lähes aina uuden tuttavuuden kanssa juttu luistaa, ei se fyysinen viehätys ole merkki siitä että toinen olisi jotenkin oikeampi valinta sulle. Arki tulisi eteen senkin naisen kanssa ja takuuvarmasti hänestäkin löytyisi ajan kanssa ne huonot puolet joita sitten harmittelisit. Kyllä nyt on kyse omasta naiviudestasi, ottakaa vaimosi kanssa nämä asiat puheeksi ja koittakaa hoitaa avioliittoanne paremmin, älä pidä onneanne itsestäänselvyytenä. Vaimosi oikutteluunkin on varmaan syynsä, teidän olisi hyvä käsitellä niitä. Jos haluatte yhdessä saada avioliittonne toimimaan, se onnistuu varmasti, rakkaus on vuosikymmenten avioliitossa tahdon asia! Arkeen tympääntyminen ja toisen virheellisiin puoliin takertuminen ei tarkoita sitä että puolisosi olisi sinulle jotenkin väärä.


      • Jaujoujey

        Uskoto että asia vaihtamalla korjaantuu, aikasi kun olette yhdessä löytää uusikin sanomisistasi jotain pahaa, se nyt vaan usein menee niin.


      • Millamagilla

        Onko mieleesi juolahtanut, että kun sinusta tuntuu että tuo toinen nainen ymmärtää kaiken juuri niin kuin sanot, on ihan pelkkää harhaa. Olette vaan työkavereita ettekä todella tunne toisianne, joten nainen ei välttämättä näytä sitä vaikka todellisuudessa ajattelisi asioista aivan toisin kuin sinä. Jos olisitte yhdessä tai jopa naimisissa kuten vaimosi ja sinä, tilanne olisi ennenpitkää aivan sama uuden naisen kanssa, kun vieraskoreus karisisi. Siinä sitä sitten onkin kiva aloittaa jälleen kerran tyhjästä, kun talot ja tavarat on entisen vaimon kanssa jaettu, eikä uusia ole vielä ehditty haalia, kun uusi suhde osoittautuukin mielenhäiriöksi.


      • Ommoo hommoo
        Millamagilla kirjoitti:

        Onko mieleesi juolahtanut, että kun sinusta tuntuu että tuo toinen nainen ymmärtää kaiken juuri niin kuin sanot, on ihan pelkkää harhaa. Olette vaan työkavereita ettekä todella tunne toisianne, joten nainen ei välttämättä näytä sitä vaikka todellisuudessa ajattelisi asioista aivan toisin kuin sinä. Jos olisitte yhdessä tai jopa naimisissa kuten vaimosi ja sinä, tilanne olisi ennenpitkää aivan sama uuden naisen kanssa, kun vieraskoreus karisisi. Siinä sitä sitten onkin kiva aloittaa jälleen kerran tyhjästä, kun talot ja tavarat on entisen vaimon kanssa jaettu, eikä uusia ole vielä ehditty haalia, kun uusi suhde osoittautuukin mielenhäiriöksi.

        Toisekseen, omaa keskustelutapaa ei varmastikaan seuraa kovin objektiivisesti. Kun juttelee sille tylsälle vanhalle tutulle (vaimolle) niin saattaa töksäytellä asiat vähän rumastikin, ja sietääkin saada vähän huutia takaisin päin. Uudelle hehkeälle ihastukselle saattaa puhua kummasti hellemmin ja sellaisista asioista, jotka saavat itsen näyttämään paremmalta kuin onkaan => vastaus on jokseenkin erilainen.

        Myönnettäköön, että vaimonkaan ei tarvitsisi joka kerta suuttua. Kuitenkin se on niin, että tutulle ihmiselle uskaltaa myös ärähtää tarpeen tullen. Ja jos kovasti on huolia työelämästä tms. niin helpoimmin ärähtää juuri sille rakkaimmalle ihmiselle, vaikka hän ei varsinaisesti olisi juuri mitään pahaa tehnytkään. Siksi pitäisi kertoa omista fiiliksistä ennen sitä räjähtämistä - voi lievittää tai poistaa kyseisen tarpeen tyystin kokonaan. Tai ainakin vastaanottaja tietää oman osuutensa räjähdyksen syistä.


    • voi voi

      juupa juu.. näinä päivinä nämä tällaiset jutut on niin hoh hoijaa.. eipä tämmöiseen voi muuta sanoa kun teeppä ratkaisusi ja elä myös sen ratkaisusi kanssa...

    • turvallinen kassu

      Paranee....hetkeksi.

    • Mammamiaa67

      Vaikka olisikin yksi elämä, en kyllä rohkase eroamaan..
      Rakkaus ei aina riitä, sen eteen on tehtävä töitä että suhde voi hyvin.
      Älä riko vaimosi sydäntä. Ota itsellesi aikaa ja tee sinä aloite siinä avioliitossa että yllätät vaimosi..tuntuu kuin teillä olisi tullut se a r k i! Ja nyt tunnut tylsistyneeltä.

      • N

        Puolikas..


      • erotettu...syd rikki

        Tämä oli just kun mulle sanottu...älä riko vaimosi sydäntä...niin MInun elämä meni miehen ihastuksen myötä 2 v Nainen se uusikaan ,ei ymmärrä yms...niin ja olis kovasti kotiin palattu....HUOM en ottanut...elänyt oon yksin ..kasvatin 2 lastamme ..en kaipaa tyhmyriä...rakastin mutt ei se riittänyt...no oma oli moka...ja menetys...kotiin en kaipaa ...nyt hän se joka kaipaa ..lapsilleen puhuu kun oon niin kova....se sattui niin että henki oli mennä..onneksi lapset sanoneet.....mietippä miksi...aina itsessä vikaa jos vaimo ei osaa sanojaan miettiä arki vie voimat...mutta rakkautta on ja se säilyy...muttei enää vuosien päästä..seikkaile vaan sinä...mie elän elämääni...en kaipaa mokomaa...


    • älä petä

      Olet avioitunut ja sitoutunut puolisoosi. Nämä työpaikkarpmanssit tiedetään. Älä mene lankaan vaan keskity puolisoosi ja hoida avioliittoanne. EI hyvä seuraa,jos hylkäät vaimosi työpaikkaihastuksen takia. ÄLÄ sitä virhett
      ä tee.

      • Sananlaskut 2

        Tässä vinkk maailman käännetyimmästä kirjasta:

        Viisaus varjelee pahasta

        Ota varteen, poikani, mitä sinulle sanon, pidä mielessäsi minun neuvoni.
        Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle,
        pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä.
        Etsi sitä kuin hopeaa, tavoittele niin kuin kätkettyä aarretta.
        Silloin tajuat, mitä on Herran pelko, opit, mitä on Jumalan tunteminen,
        sillä viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.

        Hän auttaa oikeamieliset menestykseen, kilven tavoin hän on vilpittömien suojana, hän varjelee oikeuden tien ja turvaa omiensa polut.
        Silloin ymmärrät, mitä oikeus ja vanhurskaus on, pysyt alusta loppuun oikeamielisten tiellä. Silloin viisaus tulee sydämeesi ja tieto ilahduttaa mieltäsi,
        maltti on sinun turvanasi, varjelijanasi ymmärrys. Ne pitävät sinut etäällä pahuuden teistä, ihmisistä, jotka viettelevät väärään, jotka ovat loitonneet oikealta tieltä ja kulkevat pimeyden polkuja, jotka iloitsevat konnantöistään, riemuitsevat siitä, mikä on kieroa ja väärää.

        Heidän polkunsa kaartelevat sinne tänne, ja niin he kulkevat harhaan. Pidä vierelläsi viisaus, se torjuu vieraan naisen, joka sanoillaan sinua julkeasti viekoittelee. Hän on hylännyt elämänkumppaninsa, unohtanut Jumalan solmiman liiton. Hänen ovensa on tuonelan ovi, hänen tiensä vie varjojen maahan. Joka hänen luokseen menee, ei palaa, ei enää tavoita elämän tietä.
        Sinut ohjatkoon viisaus oikealle tielle, sille, jota vanhurskaat kulkevat.
        Oikeamieliset perivät maan, rehelliset saavat asua siellä, mutta jumalattomat temmataan juuriltaan, luopiot pyyhkäistään maan päältä.


    • hilkka-hassu

      kaiki varat ei ole rahaa joo.......... ehk ollut muta tukea ja osallistumista.......ehkä uhrautumistakin yhteisen eteen....... ei täällä ole eksperttiauttajia.. Samaistumisen mahdollisuus on ana johonkin rooliin......on se sitten "naisen vaihtajan. mihen tukijan ...se työkaveri ihastujaan samaistumista...........ja joku vielä miettii et onko sitten lapsia keississä........
      Aika soppaa on eletty ja koettu kun ihatuminen on sekoitettu siihen "kunes elämä meidät erottaa erottaa"-soppariin.
      Harkintaa ja keskusteluja......avioliiton hoitoa. Jaksamista vaikeisiin aikoihin.

    • N

      Niinpä niin...

    • kirschbaum_

      "Kaikki naiset ovat loppujen lopuksi samanlaisia. Vain ulkonäkö poikkeaa, että heidät olisi helpompi erottaa toisistaan."

    • Äääääs

      Mitäs sitten kun arki astuu kuvioihin tämän uuden kanssa?

    • N

      Millähän tavalla..?

    • Markotti

      ei kannat erota. itselläni vastaava tilanne takana ja kaksi vuotta kesti että siitä pääsi yli, ettei sitä toista enää ajatellut päivittäin. Onneksi oma puoliso oli autuaan tietämätön tunteistani muualle ja voimme jatkaa nyt arkea normaalisti kun vihdoinkin tajusin että hän on minulle se tärkein. vaikka arki onkin kuivaa ja toisen tuntee läpikotaisin, tulee se vastaan myös uudessa suhteessa. Entä jos uusi nainen ei olekaan kotona niin viehättävä, mukava ja sopiva. Jos kuvitelmat ovat todellisuutta suurempia.
      Itselläni myös oli raha suurimpana motivaationa aikanaan etten lähtenyt sitten vakavammin suunnittelemaan eroa, kaikki olisi mennyt, ja nyt olen todella tyytyväinen etten lähtenyt. Kaikki on tullut paremmaksi enkä koskaan olisikaan halunnut erota. Tuli vaan se romanssi joka vei jalat alta, muttei tarkoita sitä ettenkö olisi omaa puolisoakin halunnut.

    • N

      Voisipa..

    • z

      Jos sinulla ja vaimollasi on alle 18 v lapsia, unohda muut naiset. Lapset tulevat kärsimään seuranneesta sekoilusta, ja hehän ovat sinulle tärkeintä, tai pitäisi olla, ellet ole ääliö.

      Jos taas olet ilman lapsia, niin hankkiudu uuden neidon kanssa yhteen, rakasta sydämellä ja tee ihania rakkauslapsia.

    • ei ei ei

      Itse olen vaimo, joka jätettiin työpaikkasuhteen takia. Meillä oli ihana perhe, minusta ihana yhteiselämä. Tottakai kun pitkään on yhdessä, niin arki alkaa urautumaan ja sitä kaipaa jotain uutta. Itse ilmaisin tämän aika montakin kertaa, vain jotta mieheni ymmärtäisi, että kaipaan häntä ja kahdenkeskisiä sponttaaneja hulluja hetkiämme. Toinen nainen oli sitkeä, eikä halunnut luopua heidän kuulemma aidosta rakkaudestaan. Niinpä perheemme meni rikki. Mieheni on edelleen katkera, että menetti puolet omaisuudestaan, vaikka asia ei mustavalkoisesti näin oikeasti ollut. Hänen mielestään olisin voinut lasten kanssa muuttaa vaikka kerrostaloon. Hänen oma haaveensa oli, että hän varakkaana miehenä ostaa jonkun luksuslukaalin ja hän perustaisi tämän naisen kanssa uusperheen, uuden onnen.

      Asiat ei kuitenkaan aina mene niin kuin haaveilee. Lapset eivät tykänneet tästä naisesta ja hänen lapsistaan, joten mieheni tapaa lapsia tätä varten ostamassaan asunnossa ja seurustelee tämän naisen kanssa toisessa myös hänen ostamassaan asunnossa.

      Hän sai varmasti uuden onnen, mutta menetti ns perhe-elämän.

      Itse olen ollut jo kolme vuotta itsekseni ja löytänyt myös oman vapauden. En suhteista, vaan elämästä ja kokemuksista.

      Sinuna kääntyisin katsomaan vaimoasi. Mieti mihin rakastuit häneen. Jos haluat vaimon kanssa asiat kuntoon, niin tee jotain odottamatonta ja sponttaania. Yllätä hänet. Vaimosi, niin kuin niin moni tuntemani naimisissa oleva naisihminen, kaipaa yllätyksiä arkeensa ja usein kun arki on sitä samaa, niin alkaa huomaamattaan muuttumaan "jäkättäväksi" vaimoksi. Ja ehdottomasti puhu hänelle avoimesti miltä sinusta tuntuu. Jokainen urautunut avioliitto on korjattavissa, ja voin taata, että olet paljon paljon onnellisempi perheesi ja vaimosi kanssa loppujen lopuksi.

      Rikottua avioliittoa ei enää takaisin saa, mutta säröilevän saa vielä paikattua.

      Rohkaisen olemaan rehellinen ja yllättämään vaimosi. Kissa alkaa kehräämään kun saa kermaa :)

      • sitä vai tätä

        Sinä lutka älä lässyyä minun SUOMEN PARHAASSA avauksessa, hoero!


      • ei ei ei

        Ja ensiaskeleena, jos vielä haluat korjata avioliittosi, on katkaista ehdottomasti kaikki yhteydenpito työpaikkasuhteeseesi. Naiset ovat sen verran kettuja, että tekevät kaikkensa saadakseen saaliin itselleen. Eli tämä toinen nainen ei tosiaan varmastikkaan halua sinun yrittävän hoitaa avioliittoasi kuntoon. Näitäkin ns kakkosnaisia tunnen muutaman. He eivät missään nimessä halua antaa periksi taistelussaan varatusta miehestä.


      • lovefixe'severything

        Kerrassaan viisas ja lämmin kirje, selkeesti rakkauden kynällä kirjoitettu! AH!
        Kiitos, että jaoit kokemuksen omalta kannaltasi, harvalle tulee mieleen, kun pää on hetkellisesti, sanotaanko vaikka keväästä sekaisin. Saatat löytää uuden onnen, vaikka et sitä etsisikään. :)


    • sitä vai tätä

      Vastausten perusteella, pidän molemmat

      SAAN SEKSIÄ KOSKA VAIN!

      SUOJAAMATTTOMANA, TOTTAKAI :d:d

      kiitos vikeistä, toivoen

      Avaaja, alias :"sitä vai tätä "

    • sitä vai tätä

      Onko vasen koukku tarpeeksi tehokas, jos nainen viksee jostain naimisiin menosta?

      Kunnon nyrkkimatsi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!



      hhähhäh

    • Teeppä näin!

      Ei kannata mennä naimisiin ylipäätänsäkään. Kaikista paras on sellainen suhde missä on omaa rauhaa/aikaa myös itselle. Jos ollaan aina yhdessä nysvätään niin eihän siitä mitään tule ,suhteet menee vatuiksi..

      Uusi suhde on kyllä aina niin ihana juttu alussa. Se ihastuminen se tuntuu sydämmessä asti ja miettii hymyissä suin toista. Haluaa sitä ihmistä eri tavalla. Seksikin on loistavaa, parempaa kuin pitkän avioliiton X vaiheessa.

      Autolla nyt ei ole paskan väliä, kämpässä voi olla vähän enemmän kiinni. Yleensä asiat selviää puhumalla kylläkin, kunhan et kerro että sulla on uusi nainen tai jää kiinni siitä. Sitten suuttuu ja vie kaikki rahat ja rupee vaikeaksi! Rahaa se vaan on, sitä tulee joka päivä lisää. Tärkeintä on että olet onnellinen ja nautit elämästä EI tiuskivan seksikkään naisen kanssa. Sinuna vaihtaisin naista.. Tuo asia nimittäin ei jätä sua rauhaan, sitten kun jäät kiinni siitä niin sulla on kusisemmat paikat. Uusi suhde = uusi elämä. :) Ja elämä on nauttimista varten. Nauttimista ei ole jos kotona on kälkättävä akka joka pihtaa ja kitisee joka hemmetin asiasta, ulkonäkökään ei kiinnosta enää, lihoo yms..

    • Kutsumuksena kahden

      kanssa.

      Toinen löytyi koulunpenkiltä vajaa puoli vuosisataa sitten ja hyvin menee edelleen.

      Huolehtivaisena hän toivoi minulle uuden hyvän siihen mennessä, kun hänestä aika jättää.

      Uusi löytyi työpaikalta. Työpaikka ei sitä romanssia sulattanut, vaan pomot yritti erottaa. MInulle tuli kenkää ja toiselle siirtoja.

      Seitsemäs vuosi on menossa "kahden kaa". Molemmat tietävät toisistaan. Pari vuotta jopa liikuttiin yhdessä kolmestaan.

    • hekoheko

      tuhlaat elämääsi kirjoittelemalla tyhmiä tänne...

    • F

      Jos mut jätettäis toisen naisen takia niin en todellakaan suostuis vähempään kuin puolet.. Palkkaisin huippuasianajajan ja kynisin mieheni puhtaaksi. Veisin myös mieheltäni kaikki hänelle tärkeät esim. suvussa kulkenut mökki tms.

      Jos ero tulisi sillee, että molemmat haluavat eroa eli siis tää ei vaan toimi ei mitään draamaa tms niin voisin tyytyä pienempään esim. otan "omani" ja lähden. Ja tietty antaisin miehen pitää mökin tms. suvussa kulkeneen tärkeän omaisuuden.

    • Jaana72

      Ole väkipakolla nykyisen vaimosi kanssa. Mutta älä sitä työpaikkaromanssia harrasta, menee työ ja mielenterveys.

    • Ken on jo ......

      Vaikka juttu on täysi provo ikävä kyllä näin usein on.
      Mieheni rakastui risteilyllä toiseen naiseen. Tuli parin päivän Tallinareissusta uutena miehenä sanoi että lähtee saman tien ottaa vain henkilökohtaiset tavaransa ja tulee hakemaan viikon päästä loput. Olin ällikällä lyöty. En nukkunut viikkoon ja mies hakikin tavaransa. Mutta 3kk kuluttua mies soitti ja pyysi saada lupaa tulla katsomaan lapsiaan. 17 ja 19v poikia:)))
      Sanoin että siitä vaan soittelee suoraan pojilleen ja tapaa koska lystää.
      No pojat olivat hyvissä välissä isänsä kanssa enkä minäkään halunnut heidän isäänsä soimata. Pojat pyysivät minulta että ottaisin isän takaisin kun oli kuulemma hetken hurma. No siinä sitten puoli vuotta kutakuinkin tavattiin ja tulin siihen tulokseen että teki minulle palveluksen kun rakastui toiseen. Olen itkuni itkenyt ja haluan olla vapaa. Sitä ruikutusta ja anteeksipyyntöä en jaksda enää kuunnella mutta mies ei luovuta. Onneksi asunto on minun nimissäni toki maksan miehen osan omaisuudesta mutta ei suostu myymään mitään:((
      Jos olet rakastunut jo toiseen olet pilannut mahdollisuutesi rehelliseen elämään vaimon kanssa. Olet jo pettäjä ei sinulla ole varaa valita vaan olet se joka lähtee tuli uudesta suhteesta mitään. Pettäjä saattaa hyvinkin tehdä palveluksen puolisolleen. Onhan hän pettäjä.

      • hfjunek

        naivia ei ole olemassa pettäjiä ja ei pettäjiä ihminen on moniavioinen siinä missä muutkin elukat olemme vain itse yrittäneet pelolla ja paskapuheilla luoda illuusion parisuhteesta! ei järkevä ihminen edes yritä enää sellaista menee vain elämä vatuiksi!


      • No joopa joo
        hfjunek kirjoitti:

        naivia ei ole olemassa pettäjiä ja ei pettäjiä ihminen on moniavioinen siinä missä muutkin elukat olemme vain itse yrittäneet pelolla ja paskapuheilla luoda illuusion parisuhteesta! ei järkevä ihminen edes yritä enää sellaista menee vain elämä vatuiksi!

        Ja mihinkä perustat väitteesi? Olisiko mitään luotettavaa tutkittua tietoa asiasta?


    • monianoppinen

      Vaihto kannattaa. Olen vaihtanut monta kertaa, joka kerta rikkaanpaan.
      Tai oikeastaan kaikki ovat olleet suhteen alkaessa suunnilleen yhtä rikkaita.

      • N

        Jokseekin...


    • mieti tarkkaaan

      Mieti itse tarkkaan, että mitä haluat. Parisuhde ei ole sellainen asia, jota voisit vaihtaa tuosta vaan napsauttamalla sormiasi. On mahdollista, että tämä sivusuhde on saanut sinut huomaamaan oman parisuhteesi huonot puolet, mutta muista, että teillä on vasta ihastusvaihe menossa ettekä ole jakaneet arkea ollenkaan. On myös mahdollista, että SINÄ olet ihastunut tämän naisen kauniiseen ulkonäköön, joten mieti, olisiko ihastuksesi yhtä syvää, jos nainen olisikin ihan tavallisen näköinen tai vaikka 5 vuotta vanhempi, ylipainoinen ja rumahko.

      Sinun sijassasi yrittäisin saada vanhan suhteen toimimaan sillä, että juttelisin asiasta kunnolla vaimon kanssa. Yritä saada hänet parisuhdeterapiaan, koska se on puolueeton maaperä, jossa asioista keskustellaan eikä siellä huudeta ja riidellä. Jos kaikista yrityksistäsi huolimatta parisuhde ei lähde luistamaan kunnolla eikä mitään kehitystä parempaan tapahdu, niin eroa, jos teillä ei ole lapsia.

      Olisi hyvä olla yksin ja käydä läpi ero ja mitä ehkä itse teit väärin. Voit myös jo nyt selvittää, että mitä eroaminen maksaisi sinulle taloudellisesti ja olisiko sinulla mahdollista erotessasi lunastaa vaimosi osuus itsellesi. Näitä asioita voi selvittää pankissa käymällä.

      Moni ihminen Suomessa on yhdessä rahan takia, mutta ihan toinen juttu on sitten se, että voiko ns. rakkaudetonkin avioliitto olla sellainen, jossa saa edes jotain tunnetasolla esim. luotettavuutta, kauniin kodin ja yhteiset ystävät.

      • N

        Mitä luulisit?


      • N

        Tuohonkin vois sanoa..


    • appinen

      Elä elämäsi, ihmiset tekevät vääriä valintoja, myös ihmissuhteissa. Jos teillä on vaimon kanssa erilaiset elämäntyylit, ei kyse ehkä ole ihan pikkujutusta..

      Itse vaihdoin. Tapasin unelmieni naisen vaikka olin suhteessa. En ollut sitä ennen kokenut mitään sellaista, tuntui että koko maailma pysähtyi enkä kyennyt pitämään tätä ihmistä päivääkään poissa mielestäni sen jälkeen, kun hänet tapasin. Mietin samoja asioita kuin sinä, mutta tein valintani. Olisiko se ollut silloiselle puolisolleni oikein, että koin elämäni ehkä suurimmat tunteet tätä toista naista kohtaan? . Tiesin, ettei hänen kaltaisiaan kävele joka kulmalla vastaan, se oli niin ainutlaatuista se, ja se helpotti päätöksentekoakin. Ja kyllä, mekin tapasimme työasioissa :) Elämä yllättää.

      • sitä vai tätä

        Vaimo pellolle, ok potkaisen


      • 11

        Minä myös tunsin suuria tunteita työkaveriani kohtaan ja olin jättämässä perheeni. Sitten tajusin, että loppujen lopuksi se tyyppi oli ihan samantekevä. Minulla oli tarve ihastua/"rakastua", koska olin niin tyytymätön parisuhteeseeni. Jälkikäteen melkein naurattaa, millaisen tyypin takia meinasin hyvän miehen heittää pois ja särkeä perheen. Tai siis naurattaisi, ellei olisi niin pelottava se ajatus, miten "vääriä" usein ne rakastumisen tunteet ovat. Siis itse kehitin ne tunteet, täysin riippumatta siitä, millainen se toinen ihminen oli. Hän ei todellakaan ollut miestäni parempi, missään suhteessa. Ensin kannattaa yrittää korjata asiat kotona tai omassa päässään, mikäli kriisi on päällä. Jos suhteen korjaaminen ei onnistu, niin sitten keskittyy vain itseensä. Vasta, kun on sinut itsensä kanssa, voi tietää, mitä todella parisuhteelta hakee eikä haksahda vain johonkin "käsillä olevaan".


    • SShemeikkaa

      Kannattaa vaihtaa välillä kättä,vaihtelu virkistää!!!

    • Sinkku-Siiri

      Voi sinua hyvä mies.Sinähän koluat kaikki ranta.Hmm.Kivet!Souda siis siitä,Hmm.Ja vähän äkkiä hieman väljemille.Hmm.Selille.

      • N

        Mitenkähän arvasin?


    • real life

      No voi hyvänen aika! Mehän täällä palstalla tiedämme mitä sinun tulisi elämälläsi tehdä. Jo se, että sinun pitää asiaa kysyä ventovierailta ihmisiltä, kertoo omasta epävarmuudestasi. Jos kaikki tuntemuksesi olisivat totta ja oikein, et ihmettelisi asiaa suomi24:lla. Oletko nyt ihan varma, että tämä toinen nainen lopulta haluaisi noin itsensä kanssa hukassa olevan miehen.

      • silmät auki

        Kannattaa ottaa sinunkin selvää mitä vertaistuki voi parhaimmillaan antaa.


    • dggsxd

      Ap, mieti hyvin tarkkaan mitä päätät ja valitset.

      Tottakai on helppoa jutella työpaikalla niitä näitä kenen kanssa tahansa ja tuntuu että saa ymmärrystä ja sympatiaa. on aivan eri asia nähdä ihmistä silloin tällön kuin asua yhdessä ja jakaa se arki toisen kanssa, eihän tossa tilanteessa sun vaimosi ja ihastus ole mitenkään samalla viivalla.

      Itse olen läpikäynyt avioeron, miehen aloitteesta ja kyllä itse alkutuskailun jälkeen olen selvinnyt ja olen uudessa suhteessa mutta se mitä ero teki lapsille, oli aika kamalaa katsottavaa, lapsilta meni se turvallisuuden tunne pitkäksi aikaa, kävimme perheneuvolat, kuraattorit ja muut läpi ja vaikka lapset tänä päivänä ovat päällisin puolin ihan tasapainoisia eikä jatkuvia raivokohtauksia tule niin olen varma että ero vaikuttaa heidän elämäänsä koko lopun elämän, se jää nähtäväksi.

      kumpa ihmiset miettisivät näissä ihastusfiiliksissä hetken edes lapsia, totta että lasten ei ole hyvä kasvaa riitaisessa ympäristössä mutta jos eron syy on vaan se että arki ei jaksa innostaa ja joku työpaikalla tuntuu kivalle niin siitä saa yleensä maksaa kovan hinnan... Joten mieti, mieti...

      Aikuinen yleensä selviää näistä mutta lapset ei ymmärrä samalla tavalla asioita.

      • sitä vai tätä

        Kuulostaa ääliötä tuo A.P, josta mainitsit!


    • lfkgsölgsöldg

      Yhtäkkiä sun vaimos on jotenkin "väärä" sulle, kun joku toinen nainen on kauniimpi ja fiksumpi ja pitää samoista asioista? Mietit vain itsekkäästi omia halujasi, miten haluat parempaa. Ihastuksia tulee ja menee, tai ainakin kun niiden antaa mennä kuten on oikein tehdä. Tottakai vaimosi alkaa tuntua väärälle, kun alat himoita parempaa ja annat itsellesi siihen luvan. Mietipä, se parempi nainen olisi varmaan sitten monen muunkin varatun mielestä "se oikea", jos vain omat vaimot sattuu olemaan rumempia ja tyhmempiä. Voi hyvänen aika! Entäs kun vaihdat siihen uuteen ja parempaan koska onhan se sulle se oikea ja jonkun vuoden päästä tutustut uuteen, vielä parempaan ja sopivampaan, jätätkö taas edellisen koska se osoittautuikin vääräksi?Olet törkeä äijä, etkä ansaitse onnea, jos toimit tässä itsekkäästi. Vaikka kyllähän täältä palstalta löydyt toisia k...päitä kannustamaan jotta jättäisit vaimosi. Sinun on valintasi ketä kuuntelet ja mitä päätät.

      • Eroa ihmeessä!

        Parempi että AP eroaa. Hänen vaimonsa saa tilaisuuden saada itselleen kunnollinen ja rakastava aviomies eikä tällaista toisten naisten perään läähättävää idioottia. Olen joskus seurustellut tällaisen samanlaisen taukin kanssa, löyti kauniimman ja koulutetumman naisen eikä yhtään säästellyt kertoa sitä minullekaan. Nyt kun katson hänen elämäänsä, sitä samaa pas*aa, haihattelua ja epävarmuutta. Itse sain hyvän miehen, avioliiton ja onnellisen elämän jossa kaikki palaset paikallaan. Suosittelen siis eroa.


    • onneksetoomun

      Ja minä ainakin vaimonasi ottaisin joka sentin minkä susta irti saisin, jos tuon toisen perään lähtisit haikailemaan ja jättäisit avioliittosi itsekkäistä syistäsi. Hyi hitto sua!

      • avioehto

        Voi hyvät miehet vaatikaa avioehto jos naimisiin menette niin ei tarvitse jälkikäteen arpoa jos se vaimo ei olekaan se jonka kanssa haluaa viettää loppuelämänsä! Itse sen ainakin tekisin, sillä en haluaisi menettää asuntoani ja muuta varallisuuttani, jos persaukinen vaimo päättäisikin lähteä toisen miehen matkaan tai eläminen osottautuisikin semmoiseksi jota täytyisi vain hammastapurren kestää..


      • kimppa

        tota varten netistä tilataan ulkomaisia vaimoja kun suomalaisista ei vaan ole mihinkään---


      • dgdgfgrgr
        kimppa kirjoitti:

        tota varten netistä tilataan ulkomaisia vaimoja kun suomalaisista ei vaan ole mihinkään---

        Äkkiä ne rajantakaa tuodut vaimot oppii Suomen tavoille ja ovat kohta samanlaisia kuin suominaiset konsanaan. Kyllä ne osaa keplotella ittensä rahakkaan äijän kainaloon ja siihen te suomiäijät ootte aivan liian sinisilmäisiä hölmöjä. Mahtaa ne ulkomaiset akat naureskella selkänne takana teille.


    • M

      Työyhteisössä ollaan 8h päivässä kimpassa, syntyy helposti ns. vääristynyt yhteenkuuluvuuden tunne, asia on ihan eri vapaa-ajalla, mutta mikäli nykyinen suhde on jo tullut tiensä päähän niin anna palaa vaan, eihän sulla taida olla nykytilanteessa mitään hävittävää.

    • ei se minusta näy

      Voin kertoa oman tarinani, minä nelikymppinen iskä ja aviomies. Itse hakeuduin tieten tahtoen suhteeseen vieraan naisen kanssa, menimme pitkälle, ihan liian pitkälle. Hän oli eroamassa, yhtäkkiä minäkin kuvittelin että minunkin pitää erota. Minulla pitkä liitto takana, tietysti klikkejä asioissa, murrosikäisten lasten vanhempien arkea. Mutta kuitenkin asiat jollain lailla ok.. Vedin kotona ihan sikaa jonkin aikaa, loukkasin vaimoani ja lapsiani.Petin surutta, mikään ei tuntunut miltään. Ekaa kertaa koko liittomme aikana.Totuus on, että alkujaan lähdin hakemaan ratkaisua ongelmiin väärästä suunnasta.Tilanne on nyt se, että vaimoni jatkaa kanssani, itse joudun kohtamaan todellisen ongelmani ensi viikolla. Olen ajanut elämässäni itseni loppuun, työllä ja muita palvelemalla. Vaimoni näki minun hyvyyden. ei luovuttanut. Moni olisi lähtenyt. Helppoa ei ole eikä tule.Itsellänikin vaikeaa unohtaa tuo vieras nainen. Vaihtoehtoja ei ole. Mieti tarkkaan mitä teet.

    • Kus kus

      Humpuukia

      Töissä unelmieni nainen kirjoitus on niin fiktiota kuin olla voi.
      Ilmeisesti vähintään Jari Tervon tasoinen kynäilijä on kirjottanut
      sepustuksen, johon herkkämieliset nynneröt vastaavat.

      Tässähän yhdistyy Dostojevski, Henry Miller ja osittain Jon Updike
      jos teistä nyt joku kyseiset herrat tuntee !!

    • Sinulle, sitä vai tätä,! Älä emmi. Jos kumpikin teistä tuntee, että nykyinen elämä ei ole sitä mitä olette odottaneet, niin miksi ihmeessä tuhlaatte sitä miettimällä ja pähkäilemällä jotain muuta?? Elämä voi olla loppu ihan liian pian ja itse kaiken maailman kareikot rämpineenä viiden lapsen eronneena äitinä voin sanoa, että se lopulta kannatti. Siis irtiotto entisestä ilman että itsellä olisi ollut ketään uutta säätöä kuvioissa.

      Toivotan oikeasti onnea teille kahdelle! Nauttikaa toisistanne, rahalliset asiat on sitten eri juttu, ja yleensä niistä yhdessä ajallaan selvitään. Raha ei ole kuitenkaan se joka tuo onnea, vaikka niin moni toisin väittääkin!

    • Syksyn punaviinin

      valmistamisen pullottaminen tänään ja myös sen ensihedelmä.

      Sopivasti nautittuna ihan hyvää ruuan kanssa.

      Tuo aloitus on mielenkiintoinen, enkä osaa sanoa palaanko aiheeseen huomenna. Tietysti riippuu paljon tuon nykyisen avioliiton merkityksestä.

      Kannattaa kaikkien pohtia, mikä on avioliitto ja sen merkitys.

    • onnellinen nyt

      Tähän asiaan voi ottaa kaksi näkökulmaa, ja puhun nyt omasta kokemuksesta. Ensin kannattaa ilman muuta katsoa kaikki kortit siinä omassa avioliitossa, ettei ala jälkeen päin harmittamaan, ettei ajatellut ja yrittänyt tarpeeksi. Mutta kannattaa myös miettiä, miksi rakastui toiseen? Miksi antoi sen tapahtua, miksi ruokkia niitä tunteita ja antoi niille luvan ja tilaa kasvaa??

      Minä tein niin. Ollessani vielä naimisissa. Mielestäni ihan tyytyväinen vaikkakin oli asioita, jotka eivät olleet niin kuin toivoin ja vaikka puhuin niistä miehelleni, hän ei ollut halukas tekemään asioille mitään. Tutustuin paremmin työkaveriini, rakastuimme; tunsin hänen olevan minulle täydellinen pari niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vasta parin kuukauden tapailun jälkeen aloin tajuta, että olin ollut avioliitossani onneton jo pitkään, en vain ollut ajatellut sitä ennen kuin koin puuttuvat asiat toisen kanssa.

      Joku kysyi minulta olivatko "puutteet" parisuhteessamme vai minussa? Mietin sitä ja tulin siihen tulokseen, että ne olivat parisuhteessamme. Erosin. Työkaverini oli myös naimisissa. Häneltä meni minun eroni jälkeen vielä vuosi ennen kuin sai erottua. Nyt olemme olleet yhdessä jo viisi vuotta ja siitä kolme naimisissa. Olemme onnellisia, ja vaikka haasteellisia vaiheita on ollut paljon, ei niinkään parisuhteessamme vaan "eletyn elämän" tuomia, jotka ovat vaatineet joustavuutta ja hyvää keskusteluyhteyttä meiltä. Mutta hetkeäkään emme ole eroa katuneet.

      Siitä päästään toiseen näkökulmaan. On totta, että arki astuu jokaiseen suhteeseen ja suurin rakastumisen huuma laantuu, mutta arki voi olla aivan toisenlaista jonkun toisen kanssa kuin vaikkapa sen puolison, jonka kanssa nyt elät. Puolisosi on ehkä ollut sinulle sopiva kaikki nämä vuodet, mutta ei ehkä ole enää, vaikka kuinka haluaisitkin. Ehkä tämä toinen, tai joku muu, on sinulle sopivin tästä eteenpäin.

      En kannusta eroon, mutta kehotan miettimään, mikä on saanut sinut tutustumaan ja rakastumaan toiseen ja mitä sellaista saat häneltä, mitä et saa puolisoltasi?

      • sitä kun ei tiedä

        Hyvin pohdittu, vaikka tätyy sanoa että harvemmin se vaihtamalla tosin paranee. Olisko jäänyt keskustelematta jotain kuitenkin aikaisemmassa suhteessa tuosta jää mieleen.
        Sitä kun on jo varalla toinen johon peilaa,ns. nykyistä.
        No tottahan nämä ovat kuitenkin niitä ikuisuuskysymyksiä suhtessa jos olisin tai jos toisin olisin tehnyt. Paranteleeko sitä tekemistään puhumistaan olemistaan nykyiseen mitä tuli vahnassa suhteessa tehtyä tai tekemättä jätettyä ex:lle.
        Vai onko vain sellainen jollaiseksi on näiden suhteiden ja tapauksien kautta muokkautunut.
        Vai olisiko se kuitenkin joku toinen jossain vaiheessa.Niin jos tuolle vaihtamisen tielle lähtee.Sitä kun ei oikein varmaksi tiedä,saataapi olla taas vihreämpää tuo ruoho tuolla toisella puolella ?
        Niin tyytyäkkö tähän ja koitaa jutella,vai ottaako riski vaihtaa ja olla ja taas jutella.
        Siinäpä pulma.


    • jannakkin

      Ihastukset piristää... tuskin paranee vaihtamalla. Jotakin "yhtä ihanaa" olet nykyisessäsikin havainnut, kun olet hänen kanssaan alkujaan hynttyyt yhteen lyönyt. Se vain tuppaa unohtumaan.

      Ihmisessä on aina ripaus haihattelijaa, joka jossittelee ja kurkkii "aidan taakse". Tällöin on vain pistettävä arvot puntariin ja mietittävä, mitä todella haluaa. Ainaisen ihastumisen tunteen, yhä uudestaan, vai panostaa pysyvään hyvässä ja pahassa.

      • muutos on mahdollisu

        Mutta täytyy myös muistaa, että ei olla enää samoja ihmisiä kuin silloin 10 tai 20 tai 30 vuotta sitten, kun siihen nykyiseen ihastuttiin ja rakastuttiin. Ihmiset muuttuvat, toiveet ja tarpeet muuttuvat ja aina ne eivät sitten vuosikymmenien jälkeen enää kohtaakaan.


      • puppupuhetta
        muutos on mahdollisu kirjoitti:

        Mutta täytyy myös muistaa, että ei olla enää samoja ihmisiä kuin silloin 10 tai 20 tai 30 vuotta sitten, kun siihen nykyiseen ihastuttiin ja rakastuttiin. Ihmiset muuttuvat, toiveet ja tarpeet muuttuvat ja aina ne eivät sitten vuosikymmenien jälkeen enää kohtaakaan.

        Tuo on niin totta! Ärsytti, kun terapeutti toitotti sitä meille pariterapiassa, että mihin sinä rakastuit puolisossasi aikanaan? Etkä voisiko se sama asia olla yhä siellä? No ei ole! Olin silloin 16-vuotias, nyt olen 42-vuotias. Silloin hain ihan eri asioita kuin nyt. Karkeasti sanoen turvallista äitiä lapsilleni. Nyt haluan kumppanin rinnalleni jakamaan loppuelämäni.


    • Eiköhän se ollut samanlaista tämän nykyisen vaimosi kanssa alussa? vai?
      Ja muutaman vuoden kuluttua kun olet tyrinyt uudessakin suhteessasi, on taas uuden ihastuksen vuoro? Onnea jatkoon.

      • sitä vai tätä

        Kyllä tai aiemmiknkin, ellen saa hyvää seksiä. VÄhän huutoa peliin, ellei anna :D


    • sitä vai tätä

      Avaajana totean. että on vapauttavaa saada seksiä, kun pihtarivaimo ei anna. Sellainen kanamainne kääpä, joka vaatii ehkäisyn käyttämistä .. siis minun pitäisi!

      Vie kaikki tunnelmat. Ja .... olen pitänyt useaakin naista kerralla, seksiä joka päivälle

      Mitä nyt kunnioittamaan tuota dorkaa vaimoa ....Jos saa enemmän sexiä muualta!

      • maijuH

        Sinähän olet ihan tyhmä! Et ansaitse yhtään vaimoa etkä naista! Ei ihme että vaimo pihtaa!!!


      • daa
        maijuH kirjoitti:

        Sinähän olet ihan tyhmä! Et ansaitse yhtään vaimoa etkä naista! Ei ihme että vaimo pihtaa!!!

        Se oli vaan provo, tyhmä.


      • maijuH
        daa kirjoitti:

        Se oli vaan provo, tyhmä.

        Niinhän täällä kaikki on provoa. Vastaan kuten muutekin että jossei olisi provo niin niin vastaisin noin tyhmälle, tyhmä.


    • Älä syö kuormasta

      "naimani nainen ei olekkaan sellainen jonka hänen kuvittelin olevan"
      Tuossa on vastaus kysymykseesi:
      Samaa kuvitelmaa jatkat ajatellessasi toista naista.
      Eli, hetken huuman haihduttua huomaatkin, että hänellä on sellaisia piirteitä, jotka eivät oikeasti miellytä sinua. Sen jälkeen rupeat katumaan omaa tyhmyyttäsi jne.
      Ja jos joku sanoo, että sinulla on vain yksi elämä... Niin, tottahan se on, mutta asia ei ole niin yksioikoinen.
      "olisimme ehdottomasti yhdessä, jollei meillä olisi vaimoa/miestä entuudestaan" Nämähän on niitä lauseita, joita rakastuneet sanovat toisilleen vakuuttakseen, kuinka ihania toiset ovat.
      "taloudellisesti liikaa hävittävää" Niinpä, eikä pelkästään taloudellisesti vaan muutenkin.
      Voin sanoa suorilta, ei ole sen arvoista. Ei todellakaan.
      Rakastumisen huuma häipyy vuodessa, jonka jälkeen ihmisten silmät avautuvat. Toivottavast omasikin.
      Ja vielä viimeiseksi: Älä syö kuormasta. Vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa.

      • ei se aina mene niin

        "rakastumisen huuma häipyy vuodessa"... Hmm, mistä se sitten kertoo, jos rakkaus vain syvenee vaikka yhdessä on oltu jo kauemmin.

        Ja kyseessä tilanne, jossa minä erosin jo aiemmin, mies edelleen aviossa, mutta ero juuri laitettu vireille. Kaikki sanoivat meillekin, että odottakaa vuosi, kyllä se "ihastus" menee ohi. Ettette tee tyhmyyksiä. Sanoimme silloin jo tämän olevan enemmän kuin ihastusta, mutta meitä ei uskottu. Olemme tapailleet jo kahden vuoden ajan ja rakkautemme vain kasvaa ja syvenee. Sen vuoksi mieskin lopulta erosi, koska ei voinut kieltää itseltään tunteitaan minua kohtaan. Että meidän välillämme on jotain, mitä ei muualla tule vastaan.


      • dgdsgdsgdsg
        ei se aina mene niin kirjoitti:

        "rakastumisen huuma häipyy vuodessa"... Hmm, mistä se sitten kertoo, jos rakkaus vain syvenee vaikka yhdessä on oltu jo kauemmin.

        Ja kyseessä tilanne, jossa minä erosin jo aiemmin, mies edelleen aviossa, mutta ero juuri laitettu vireille. Kaikki sanoivat meillekin, että odottakaa vuosi, kyllä se "ihastus" menee ohi. Ettette tee tyhmyyksiä. Sanoimme silloin jo tämän olevan enemmän kuin ihastusta, mutta meitä ei uskottu. Olemme tapailleet jo kahden vuoden ajan ja rakkautemme vain kasvaa ja syvenee. Sen vuoksi mieskin lopulta erosi, koska ei voinut kieltää itseltään tunteitaan minua kohtaan. Että meidän välillämme on jotain, mitä ei muualla tule vastaan.

        Niin kasvaahan ne tunteet kun niiden antaa kasvaa ja alkaa tapailla toista. Vastuullisen aikuisen kuuluu ihastuksen ilmettyä vetäytyä eroon vieraasta ihmisestä eikä alkaa ruokkia ihastustaan ja rakastumistaan ja sitten selitellä että no kylläpä se vaan oli aitoa kun kerran tunteet vaan syveni....siinä sitä ollaan tunteiden vietävissä, ilman järjen häivää.


    • Vaihtamalla parenee

      Kyllä paranee usein vaihtamalla. Yksi kokemus takanapäin. Tottakai vähän aikaa tuntuu paskalta, mutta meillä on tosiaan vain yksi elämä elettävänä.

      Jätin avioeropaperit ja muutin yhteen toisen naisen kanssa.

      Lähtötilanne samanlainen kuin sinulla.

      Viime kädessä jokainen tekee valintansa. Tämä oli minun valinta. Valinnat voivat olla erilaisia, kuten ihmiset niiden takana.

    • 12312314432§1

      Minä mietin tuota lausetta "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen" viime viikolla. Jos noin konkreettisesti ajattelee, niin ruoho itseasiassa näyttää naapurin puolella vihreämmältä, koska näkyvän alan peittävät vain vihreät ruohonvarret. Omaa nurmea katsellessa kun näkyy ruohojen rakosista maahan asti. Samalla tapaa omasta suhteesta tietää/näkee heti siinä olevat viat, kun taas toisesta suuhteesta haaveilemalla ei juurikaan tule kiinnitettyä huomiota sen negatiivisiin puoliin.
      Sitä katsoo asioita eri vinkkelistä, niin nurmen kuin suhteenkin tapauksessa.
      Tärkeää on vain se, olenko tyytyväinen omaan nurmikkooni.

    • Tärkeintä on rakkaus

      Kyl se vain niin on että, täällä ONNETTOMAT VAIMOT yrittää puhua sinulle järkee päähän ,kun ei oma avio/avoliito toimi .Minusta sun pitää erota heti ja saada olla onnellinen ,vaikka hetken ,se on täyttä elämää . Nauti ja rakasta kun voit!

      • semi-onnea

        "rakasta ja nauti kun voit!" Hyvin sanottu.

        Rakastuin ukkomieheen, erosin, hänkin puhui erosta, tulin raskaaksi, sain keskenmenon, mieskin erosi - sanoi tajunneensa siinä kohtaa, kun menetimme yhteisen lapsemme, että elämä on rajallinen, ja kun toista rakastaa, siitä tulee pitää kiinni. Ei tyytyä semi-onnelliseen!


      • onnellinenvaimo

        Täällä kyllä yksi onnellinen vaimo on sitä mieltä että itsekkäät paskat yrittää rohkaista alkuperäistä uuden akan mukaan ja jättämään vaimonsa. Avioliittolupaus on annettu aikanaan vaimolle ja kyllä silloin jo jokainen tietää että on lähes varmaa että vuosien saatossa yksi jos toinenkin nainen alkaa näyttää paremmalle ja voi tuntua mukavemmallekin kuin se oma vaimo, vaan ei se todellakaan oikeuta jättämään lupauksen kohdetta. Kyse on sitoumuksesta.


      • puppua
        onnellinenvaimo kirjoitti:

        Täällä kyllä yksi onnellinen vaimo on sitä mieltä että itsekkäät paskat yrittää rohkaista alkuperäistä uuden akan mukaan ja jättämään vaimonsa. Avioliittolupaus on annettu aikanaan vaimolle ja kyllä silloin jo jokainen tietää että on lähes varmaa että vuosien saatossa yksi jos toinenkin nainen alkaa näyttää paremmalle ja voi tuntua mukavemmallekin kuin se oma vaimo, vaan ei se todellakaan oikeuta jättämään lupauksen kohdetta. Kyse on sitoumuksesta.

        Tuo pn kyllä taas yhden sortin puppua, että kun on "lupaus annettu" Ei avioliitto mikään tuomio ole, joka on lusittava loppuun saakka. Kyllä sen täytyy perustua jollekin muullekin, kuin lupaukselle. Toista et voi omistaa ja jos perusteita liiton jatkamiselle ei ole, on se oikein lopettaa. Se toinen ihminen ja hänen rakkautensa täytyy ansaita joka päivä ja tämä koskee molempia osapuolia. Vain siten suhde voi kestää.
        Tähän itse aloitukseen sanoisin, että kovin keskenkasvuiselta vaikuttaa ja tulee vielä joskus ehkä järkiinsä.


      • muuta irakiin.
        onnellinenvaimo kirjoitti:

        Täällä kyllä yksi onnellinen vaimo on sitä mieltä että itsekkäät paskat yrittää rohkaista alkuperäistä uuden akan mukaan ja jättämään vaimonsa. Avioliittolupaus on annettu aikanaan vaimolle ja kyllä silloin jo jokainen tietää että on lähes varmaa että vuosien saatossa yksi jos toinenkin nainen alkaa näyttää paremmalle ja voi tuntua mukavemmallekin kuin se oma vaimo, vaan ei se todellakaan oikeuta jättämään lupauksen kohdetta. Kyse on sitoumuksesta.

        Ei avioliitto mikään VANKILA ole,vaikka lupaus on joskus annettukin.


    • onneton57

      Ei se vaihtamalla helpota elämääsi , vaan itseasiassa ongelmat vaan lisääntyy , tiettävästi on kyseessä hetken huuma mitä tulet katumaan jos päädyt ratkaisuun mitä et miellellään tekisi , eli eroaisit aikaisemmasta , siksi sanon näin kun on kokemusta ja tein elämäni pahimman virheen

    • toinen vaimo33

      No joopa joo,minun mieheni erosi 20 v sitten,ja hän sanoo mulla aikas usein,että luojan kiitos että vaihtoi naista,meillä on ollut tosi ihan elämä....

    • irsku

      Kuin sä menit naimisiin vaimon kanssa ajattelit samalla tavalla kuin nyt?Nyt sä ajattelet alapäällä mies.Ja vielä keväällä se kutittaa enemmään...

    • työpaikkaromanssi

      Täällä lennosta vaihtanut nainen. Semionnellinen avioliitto päättyi rakastumiseen työkaveriin. ilmeisen onnellisia ollaan, koska aviossakin on elelty jo 9v. Arki on tullut jo vuosia sitten ja edelleen ollaan rakastuneita. Ei ole olemassa yhtä ainoaa kaavaa, jonka mukaan elämä menee. Ja koska niitä on vain yksi, miksi tuhlata se?

    • yöjuna

      Vaihdoin semionnellisen avioliiton vuosia sitten taloudelliseen epävarmuuteen rakastuessani työkaveriin (olen siis nainen). Ilmeisen kannattava ratkaisu, olemme olleet aviossakin jo 9 v ja edelleen ollaan rakastuneita vaikka "arkea" on eletty jo vuosia. Jos kyse on rakastumisesta, ei talousasiat paina puntarissa. Ihastumisessa ehkä.
      Ei elämällä ole yhtä muottia, jonka mukaan se kulkee, kaikilla on oma polkunsa. Rohkeutta ratkaisuusi, mikä se sitten onkin.

      • edell

        Pahoittelen tuplaviestiä, kone kaatui


      • gdgggggggggdsg

        "Ei elämällä ole yhtä muottia, jonka mukaan se kulkee, kaikilla on oma polkunsa."
        Niin, jotenkinhan sunkin on pitäny itelles selittää ja oikeuttaa moraaliton itsekäs temppusi, kun olet toisen matkaan lähtenyt. Ja uskon joo, varmaan löytyy selityksiä muitakin, tuskin oot omaatuntoa puhdistanut pelkästään tuolla perustelulla. Tai sitten sulla ei ole omaatuntoa ollenkaan. Yäk sua.


    • J K

      VAI IIIN

    • Kolkkis

      Ettei vain sama nainen olisi joskus ennenkin "vampannut" itselleen perheellistä miestä? Nyt oloisi sinun vuorosi, ja entäpä sitten? Entäs sittän, kun teille koittaa arki? Huomaat laittaneesi elämäsi uuteen järjestykseen uuden naisen takia, ja sitä myöden luopunut siitä tutusta ja turvallisesta joka sinulla nyt on. Vanhaan ei ole paluuta, sen verran vaimosi on varmasti ehtinyt oppia uuden suhteesi aikana, ja kohta huomaatkin jääneesi tyhjän päälle.

      Luovu hyvä mies siitä työpaikkaromanssista alle aikayksikön, ja tee selväksi sekä itsellesi että sille työkaverillesi, että työt hoidetaan, mutta ei ole syytä mennä metriä lähemmäksi. On aivan turha väittää, ettei tunteilleen voi mitään; ne voi pitää kurissa, vaikka miten oltaisiin samassa työpaikassa.

      Molempia et voi saada, koska salasuhde paljastuu pikemmin kuin osaat arvatakaan, ja pian huomaat, ettei sinulla ole kumpaakaan. Siinä sitten olet romuttuneiden unelmiesi kanssa, ilman autoa ja taloa. Töissä on hankala olla, kun nainen ei halua olla tekemisissä kuin välttämättömät työasiat. Ja mikä parasta, hanenlla saattaa olla jälleen uusi "ihana mies" kierroksessa.

      Valinta on sinun, mutta nämä on faktat.

    • ITKETTÄÄKÖ??

      Pysy sinkkuna,sua ei oo luotu parisuhteeseen....petät ja alotat aina uudestaan "sala rakkaan" kanssa!!! LUUSERI!!!

    • Arki

      Itseltään ei pääse pakoon, itseään ei voi vaihtaa parempaan. Vaihtamalla ei parane. Arki tulee jokaiseen parisuhteeseen. Uusi tuttavuus aina ymmärtää paremmin ja aina on helpompi ja kivempi, koska sen kanssa ei tarvitse asua ja nähdä häntä huonoinakin hetkinä. Lisäksi stressin keskellä aina se läheisin ihminen samassa taloudessa kärsii, niin se yleensä menee. Purkantuu "väärään"ihmiseen väistämättä. Siihen kenen kanssa asuu ja on ollut pitkään aikaa. Uutuden viehätys katoa kaikesta, pitkän parisuhteen eteen pitää tehdä töitä.

      • Arki

        Kertoo muuten sitä naisestakin jotain se, että se seurustelee yhden ukon kanssa ja sitten seurustelee sinun kanssa...ehkä jossain on joku kolmas "hoito" jne. Mistä voit tietää tai luottaa? Mies kenen kanssa nainen asu luottaa häneen ja nainen on hänen kanssa. Mikäli vaihtaisitkin häneen, mistä tiedät sitten, ettei hänellä ole seuraava työpaikkaromanssia, hoitoa tai muuta salarakasta vuosien varrella sinun lisäksi? Et mistään. Jos hän nyt tekee noin, hän voi ihan vapaasti tehdä sen sinulle, hänelle, kenelle tahansa.


    • M70

      Ei hemmeitissä parane!!Jokaisen kanssa on omat haasteensa.
      Koska täydellistä ei ole.

      • M

        Ei paranekaan. Sinä et muutu ja samat ongelmat tulevat eteen seuraavassakin suhteessa. Jos ei samat, niin uusia ongelmia on aina. Vaihtamalla ei parane.

        Jos parisuhde ei toimi, silloin pitää lähteä pois ilman mitään kolmansia osapuolia. En lähtisi sen heitukan perään, sen voit unohtaa ja keskittyä mieluimmin parisuhteesi ja siihen haluatko oikeasti jatkaa sitä tai et. Voit olla myös ihan varma että sen toisen heitukan kanssa mitään vakava ei tuu olemaan, olet typerä jos siihen varaan laset.

        Kumpa vaimosi tietäisi millainen mies olet ja miten hänestä kirjoitat, sekä mitä hänen selän takana teet. Hän ei varmastikaan haluaisi enää olla sinun kanssa. Minä en ainakaan haluaisi olla sinunlaisesi kanssa.


      • niin76
        M kirjoitti:

        Ei paranekaan. Sinä et muutu ja samat ongelmat tulevat eteen seuraavassakin suhteessa. Jos ei samat, niin uusia ongelmia on aina. Vaihtamalla ei parane.

        Jos parisuhde ei toimi, silloin pitää lähteä pois ilman mitään kolmansia osapuolia. En lähtisi sen heitukan perään, sen voit unohtaa ja keskittyä mieluimmin parisuhteesi ja siihen haluatko oikeasti jatkaa sitä tai et. Voit olla myös ihan varma että sen toisen heitukan kanssa mitään vakava ei tuu olemaan, olet typerä jos siihen varaan laset.

        Kumpa vaimosi tietäisi millainen mies olet ja miten hänestä kirjoitat, sekä mitä hänen selän takana teet. Hän ei varmastikaan haluaisi enää olla sinun kanssa. Minä en ainakaan haluaisi olla sinunlaisesi kanssa.

        Tunnen muuten yhden miehen joka jätti vaimon ja lapsen toisen naisen takia. Teki taas lapsen sen kanssa ja jälleen kerran taas ihastui kolmanteen ja taas jätti tämän ja muutti tämän uuden luo. Pahinta vielä oli se että joka naisen se petti ja lopulta jätti aina jonkun uuden takia. Hyvin luotettava touhua.


    • kimppa

      kaikkea on kokeiltava ja jos pitää hauskaa ei tarvi jäädä kiinni ?? sitähän sä kysyit

    • MIES

      KASVA AIKUISEKSI!!

    • 16+4

      Me kopioimme lapsuudesta lähtien ajatuksia siitä minkälaisia meidän tulisi olla ja miten käyttäytyä, jotta täyttäisimme ympäristön vaatimukset "kunnollisista" ihmisistä. Toisin sanoen opimme roolin jota alamme esittämään valmiin kaavan mukaisessa elämässä.

      Myös suhteet ovat aika paljon valmiiksi määriteltyä teatteria, jossa osapuolet sitten esittävät näitä opittuja roolejaan. Suhteen olessa enemmän tai vähemmän teatteria, se ei ole aitoa, eli se ei sisällä sitä läheisyyttä mitä ihminen toivoo. Tämä ajatusoppi alkoi jo hyvin nuorena, ja siksi ihminen yleensä uskoo olevansa se henkilö joksi hänet kasvatettiin, eli hän on epätietoinen roolistaan, mutta koska hän ei ymmärrä läheisyyden puutteen johtuvan hänestä itsestään, hän hakee sitä läheisyyttä vaikkapa suhteen ulkopuolelta.

      Olen lukenut erästä kirjaa, joka kuvailee ongelman erittäin tarkalla tavalla. Kirja on Alkuajatus, ja siitä löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajauksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi ja siksi sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eli ihminen esittää tuota roolia huomaamattaan.

      Tätä sisäistä työtä tehdessä tietoisuus omasta itsestä kasvaa vähitellen ja lopulta tuo rooli katoaa jättäen jäljelle aidon oman itsen. Tuolloin on myös mahdollista rakentaa aitoja ja toimivia suhteita. Kirja todella toimii, siitä löytyy tarvittavat välineet ongelman ratkomiseen joten kannattaa lukea! Lisää sivulla www.alkuajatus.org

    • guyrtfvgb

      Miten ylipäätänsä ensin ihastuit vaimoosi, tuntuuko uuden naisen kanssa samalta? Etkö ole valmis paneutumaan avioliittoosi, menisitte vaikka terapiaan, puhuisit vaimollesi mikä mättää? Te miehet sitten ihastutte helposti mutta olet sentään naimisissa mikä pitäisi olla elinikäinen liitto. Mieti mitä lupasit vaimollesi kun naimisiin menitte,et kai pelkän ihastumisen tähden heitä kaikkea hukkaan. Ei pitäisi mennä naimisin jos et edes tiedä mitä se tarkoittaa. Ajautua voi kyllä erilleen mutta toisen naisen ei pitäisi olla se syy miksi näin käy.

    • No onpa tyhma viesti, vai josko joku hakkeroitui tilille? joo eroa, mina en vaimona haluaisi olla pohdiskelun kohteena. tai sitten ala eroa, mutta ala mene muita naisia paneskelemaan tai rakastumaan, (tai kuulostat ihan idiootilta koulupojalta) ennekuin jatat tamanhetkisen.

    • ..........

      jospa vaimo olis vaan onnellinen kun pääsee näin helpolla eroon miehestä, johon ei voi luottaa...

    • nmerkki

      Hitto mitä.....ehdottaisin hankkimaan itsesi kokoisen peilin, tuijota sitä.

    • fdkäojegghnmk

      Miehen ja naisen välinen suhde on kuin kukka joka tarvitsee hoitoa ja rakkautta.M;iksi vaihtaisit koska sinulla on kukkanen johon olet aikoinaan rakastunut.Vaali ja hoida sitä suhdetta.Aina löytyy uusia rakkauden osia vanhastakin suhteesta,Järki hyvä,älä jätä!Järki ja tunteet tasapainoon!

    • hmm.

      Olisi reilua puhua nyt vaimon kanssa asiat selviksi. Ettei toinen luule että kaikki on hyvin. Olisi pitänyt puhua asioista jo ensituntemuksesta lähtien, eikä silloin vasta kun on löytänyt toisen. Mutta nyt sitten kun ei aiemmin...
      Asukaa erillään vaimon kanssa? Muutaman kuukauden päästä tiedät mikä on järkevää.
      Joskus naisten ja miesten välillä on erilainen kommunikaatio, ei automaattisesti tarkoita että vaimo olisi sen tyhmempi kuin uusi. Tai kauneus toisi hyvyyttä. Jne. Se kai on sitten tuolla selvä että se uusi tulee kuvioon. Mutta minkälainen hänen miehensä on oikeasti eikä vain kuvitelmissa.
      No oletan että menette yhteen. Entä sitten jos tulee taas häntä kauniipi ja parempi. Jonakin vuonna. No mutta kyllä tämä elämä tästä.. no problem.

    • Aamun ajatuksia

      Viestiketjun aloittaja pohtii suhdettaan, mikä on erittäin hyvä asia; on tilanteita jotka pysäyttävät ajattelemaan omia valintoja - parin valinta on elämän tärkeimpiä ellei tärkein valinta, eikä todellakaan ole sama kenen kanssa elämänsä jakaa, koska me ihmiset olemme tarpeinemme ja luonteinemme kovin erilaisia.

      Ongelmaratkaisukyvyt sekä monet muut seikat vaikuttavat suhteeseen, siihen minkälainen siitä muodostuu; temperamentti on yksi tärkeimmistä, samoin negatiivisuus/positiivisuus -akselilla sijainti.

      Jos joku tosissaan väittää ettei kumppani vaihtamalla parane, niin sitten lähtökohta on se että olemme kaikki samanlaisia! Ja niinhän ei asian laita voi tietenkään olla. JOS itsellä on isoja ongelmia, jotka eivät liity parisuhteeseen, ovat siis alkujaan itsestä lähtöisiä, niin siinä tapauksessa on todennäköistä ettei esim. alkoholismi parane kumppania vaihtamalla - tosin siinäkin motiivi omaan paranemiseen vaihtelee kumppanin mukaan: jos toinen hyväksyy alkoholisimin tai jopa pönkittää sitä omalla alkoholin käytöllään on tilanne tyystin erilainen kuin jos olisi kyseessä absolutisti. Ihmiset vaikuttavat toisiinsa - se on fakta.

      Kyllästyminen omaan elämään (rutiinit väsyttävät) ei oikeuta rikkomaan kumppania, loukkaamaan lapsia ja hajottamaan perhettä, myöskään seksin puute ei ole syy pettämiseen, keskusteluun ja tietoiseen uudelleen valintaan kylläkin mielestäni on, muttei silloinkaan niin, että toinen osapuoli rikotaan pettämällä häntä.

      Mielestäni on hienoa, että viestiketjun aloittaja pohtii elämäänsä ja valintojaan. Olen myös ymmärtänyt, että ihmiset tarvitsevat kokemuksia kohdatakseen omat tarpeensa - tunnistaakseen ne. Jos ei tunnista omia tarpeitaan, voi elämä olla pelkkiä vääriä valintoja.

    • ie

      On se joillaki ihmisillä aika lapsellinen ajatusmaailma. Istut varmaan illat ruusu kourassa peilin ääressä itseäsi ihailemassa, ajattelet unelmiesi prinssessaa ja noidut rumaa, saamatonta, köyhää ja mustasukkasta akkaasi. Toivotan sinulle auvoista elämää sen uuden unelmasi kanssa. Ps. Totta kait se vaimos tyytyy vähempään osutee, kun selität tilanteen, saattaa jopa maksaa, että häivyt.

    • Sitä vai tätä

      Kyllä ei tarvinnut kaikkia viestejä lukea. Rakastan vaimoani ja saamme varmasti arjenkin kulkemaan, on se sen arvoista kuitenkin! :) En ala enää haikailemaan työpaikan naisen perään. :) Oma vaimoni on yksi ja ainut! :)

    • sitä vai tätä

      Tosiaan, nyt kun olen päättänyt elää elämääni oman rakkaan vaimon kanssa, näen asiat jo eri tavalla. :) Kumma miten näin "ääneen" ajatteleminen ja muiden (myös joidenkin sekopäiden) mielipiteiden lukeminen auttaa.

      Kai tyhmän miehen ominaisuuksiin kuuluu saada itselleen jokin herätys siitä, mikä oikeastaan on tärkeää.

      En voi kieltää, etteikö tuo työkaveri olisi kaunis, mutta onko viivan alla mitään muuta kun otetaan huomioon nykyinen tilanteeni ja lasketaan edut ja menetykset? Menetyksiä ja pahaa mieltä. En ole edes ehdottanut tälle työkaverille mitään seurusteluun tai edes tapaamiseen liittyvää, olemme ainoastaan todenneet että jos kummallakin asiat olisi toisin niin ehkä... En voi lyhyisiin keskusteluihin nojaten lähteä pettämään vaimoani, saadakseni ehkä tilalle jotakin mutta ei välttämättä parempaa.

    • Tosi on

      Olet jo yhdenkerran löytänyt unelmiesi naisen. Nyt olet löytänyt sen toisen kerran. Milloinka luulet löytäväsi sen kolmannen kerran? Lienet aivan normaali luulotautinen ihminen.

    • avioliitto sitoumus

      siis se unelma nainen voikin muuttua sitten ajan kanssa sellaiseksi että ei olekkaan unelma nainen...kun arki tulee vastaan ja aletaan elämään yhdessä...kyllä sitä puhuttaessa ja huumassa kaikki näyttää niin erilaiselta ja sumussa. Jos tämä nykyinen vaimo on sitten ihan kauhea eli väkivaltainen, juoppo tai pettäjä niin sitten tietty on oikein erota...mutta eipä se taija muuttua unelman kanssa kuin se että "kupla" puhkeaa sitten muutaman alku vuoden huuman jälkeen ja sama edessä taas....tää aika sikiää näitä tapauksia pilvin pimein kun eletään kuvitelmissa eikä sitouduta siihen jonka kanssa ollaan...ikävää ja surullista

    • T.Säännssi

      Auto ja talo! Nehän on vaan tavaraa, kaupasta saa uutta.
      Go for it!

    • tohveli

      Aikamoinen tohveli-"sankari" on tämä mies. Onneksi ei ole minun mies. Jos olet mennyt naimisiin, kannattaisi varmasti panostaa kaikki aviovaimoosi. Oletko ihan varmasti tehnyt kaiken voitavan liittosi eteen tai edes kysynyt vaimolta, mikä siinä on vialla. Tuskin. Sen sijaan haikailet jotain, minkä Luulet olevan hyvä. Jos liitto ei vain yrityksistä huolimatta toimi, on asia ihan toisin. Tämmöisiä tohveleita valitettavasti on paljon. Mikään ei ole hyvä, eikä asialle tehdä mitään parannustakaan. Kasva aikuiseksi.

    • Oikea järjestys

      Kun ottaa pettäjän, niin saa pettäjän. Harvoin nämä karanneiden liitot pitkään kestää, että mietippä siltä pohjalta.

      Jos nykyinen suhde ei ole tyydyttävä, niin hankkiudu siitä ensin eroon ja ala vasta sitten etsiä seuraavaa.

    • Tsiisus!

      Jos vaimon jättäminen on taloudellisista seikoista kiinni, pliis, tee ratkaisu ja lähde liitosta. Sen olet nykyiselle vaimollesi velkaa. Oisit edes rehellinen! Näin mahdollistaisit nykyisen vaimoi tulevan onnellisen elämän.

    • fgfdgfdfdgf

      Aika heppoisesti olet mennyt naimisiin. Mutta ajattele jos jätät nykyisen vaimosi ja otat tämän uuden ja sitten jonpi kumpi taas löytää 2paremman"1 Tässä huomataan että nykyään avioliitto ei merkitse mitään.

    • Olen itse kokenut samanlaisen suuren ihastumisen työkaveriini, ja ehdimme seurustella viisi kuukautta ennen kuin mies "narahti". Olen oppinut että nämä ihastumiset kuuluvat elämään ja että ihastumisia tulee ja menee, joskus tunteet vaan ovat todella voimakkaita etenkin jos on jakanut arjen jo monen vuoden ajan suhteessa joka ei ole toiminut/ tyydyttänyt. Sillä jotain kohtaa itsessä nuo ihastumiset paikkaavat, niille on jotenkin avoin.
      En tiedä olisinko oikeasti ollut valmis sittenkään jakamaan arkeani työkaverini kanssa vaikka hänestä vieläkin todella paljon pidän, mutta kotona ei kaikki taida olla kunnossa jos johonkin toiseen ihastuu. Kannatan keskustelemista suhteestanne vaimosi kanssa, ja jos ei mikään muutu paremmaksi/ tyydyttävämmäksi suhteessanne niin sitten ei muuta kuin päätöksiä, kerran täällä vain eletään. Talous tulee pikkuhiljaa kuntoon, rakkaus ja onnellinen elämä on rahaa tärkeämpää.

      • Kovin korullista.

        Työkaveri kelpaa kyllä hyvin kun on oman vatsan ja sen alusen tyydyttämisen tarve. Kas käryn käytyä, se varattu ei ehkä sittenkään olisi ollut sopiva arkea jakamaan. Mutta tottahan suhdeneuvojan roolin voi silti ottaa ja kannustaa keskusteluihin.

        "Älkää tehkö kuten minä, vaan tehkää kuten neuvon." Kaksinaismoralismin aatelia.


    • Vilosohvi

      Mie tiijän. Oo vähän aikaa asumuserossa. Saisitte molemmat omaa tilaa miettiä ootteko kenties "kasvaneet" eroon. Ja kyllähän se niin on ettei erosi ensimmäinen olisi. Katso tilastoja. Ole rohkea ja tee tuntojesi mukaan. Parasta olisi keskustella rehdisti vaimon kanssa näistä asioista. Aika harva antaa puolisolleen luvan olla toisen kanssa mutta jos vaimosi olisikin niin ymmärtäväinen ja sanoisi että asu vähänaikaa uuden hanisi kanssa ja jollei onnistu ni kyllähän mie siut takaisin otan. Helppoa tietenkin näin lohkaista mutta jos aitoa rakkautta niin sen pitäisi kestää kaiken ja antaa anteeksikin. Useinhan kielletty kiihottaa. Jos olisi lupa niin silloin asia aivan eri juttu ja mielelle nousisi myös ne suuremmatkin tunteet, kuin seksi, esiin. Onhan teillä pitkä historia yhdessä. Ota huomioon että myös vaimosi saattaa intoutua kokeilemaan muita. Silloin alkaa kilpailu ja tautivaarakin olemassa. On Aidsia ym. Ota pesäero vähäksi aikaa ja jos aitoa rakkautta niin se kestää ja vaan paranee. En oo asiantuntija ja puhunkin vain omien tuntojeni mukaan ja varmasti tulee olemaan draamaa ja vihaakin koska rakkaus ja viha vierekkäin ja aidosta rakkaudesta pääsee vihalla eroon mutta vain hetkeksi. On kokemusta ja kaikkein stoorien jälkeen sanoisin että rakkaus on kaikki. Jos sen löytää niin ei sitä auta menettää. Elämä vilahtaa kuin pikajuna ja takaisin ei saa sekuntiakaan. Olet varmasti sekaisin näistä kirjoituksista..... Näistä jo huomaat kuinka laidasta laitaan mielipiteitä. Sie kuitekii ite ittes herra ja vain sinä tiedät ja tunnet mikä sinulle parasta. Luota siihen. Tosin itselläni suurin Herra ylhäällä ja sieltä olen aina avun saanut, kokeileppa rukousta. Kiitä Herraa ja pyydä apua tilanteeseen ja voi olla että samantien tiedät miten toimia. Usko on avain kaikkeen mutta en tuputa vaan olen omalla kohdallani onnellinen uskosta ja Isä tukenut kaikessa, Voi hyvin ja lähetän sinulle pienen lämpimän tuulahduksen jospa siitä apua. Uskon että moni hyökkää kimppuuni ja negatiivista satelee mutta ei haittaa mutta joku voi ymmärtääkin.

      • Tsiisus!

        Olisi mielenkiintoista lukea nimim. Vilosohvin viesti tälle kirjoittajan vaimolle ;).
        Ei yksin olla asumuserossa, tuliko lainkaan mieleen jotta tämän kirjoituksen aloittajan vaimolle tämä tilanne todennäköisesti tulee ihan puun takaa ja siinä ei kepeästi varmaankaan sitten osata ajatella et "asu hetken aikaa hanisi kanssa kyl siut sitten takain otan", Hehhee, voin sanoa et aika harva nainen kykenee tollaseen.Tässä liitossa on mies ja vaimo, jännä et vastasit lähinnä miehen näkökulmasta . Lienet itse joskus kokenut tämän toisen naisen kohtalon vai mitä?Pohjustit vastauksesi omilla tunnetiloilla?

        Pesäero jättää ikuiset arvet ja syö luottamuksen parisuhteelta. Miksi mielestäsi aitoa rakkautta tulee vaatia vain tältä vaimolta, mitäs miehen aidolta rakkaudelta vaaditaan?Mies saa hypellä mutta vaimon tulee aidosti kärsiä kaikki ja antaa kaikki anteeksi.

        Rakkaus ei ole itsekäs.Rakkaus on vastuuta rakkaimmista.


    • mieti2x

      Eikö ihmisillä ole enää tilaa omilla fantasioilleen? Esim. kyllä minäkin haaveilen vaikka mistä, vaikka naimisissa olenkin, mutta koskaan en hyppää oikopäätä sinne, missä nurmi on vihreämpää. Koska silloinhan se on fantasian loppu.

      Jos toisen kanssa alkaa rakentamaan elämää, se on arkea, pieniäkin tekoja, kunnioitusta ja mielestäni se on oikea tukipilari ja pitää yllä molemminpuoleista rakkautta. Mitä iloa on hypätä toiseen suhteeseen kertahaitolla kun tietää kaikki ne vastuut mitä tulee eteen, voin sanoa ettei se arki siitä paljoa mihinkään muutu. Virkistävää se aluksi saattaa olla, mutta pidemmän päälle se ei ole oikeastaan yhtään sen erikoisempaa. Jos ihmisellä on yhtään luovuutta, niin omat fantasiavat tuovat 100 kertaa paremman olotilan kuin se toisen syliin juokseminen.. ja se saattaa jopa vahvistaa ja piristää omaa vanhaa suhdetta.

      Ihminen voi herätä ja huomata, ettei se oma puoliso olekaan yhtään sen hullumpi... jos uskaltaa vain avata silmänsä ja pyrkii näkemään ne ihanat puolet. Oma käytös heijastuu toisessa, jos on torjuva myös toinenkin on torjuva ja siten läheisyys vähenee ja siten tunteetkin viilenevät.

    • Bosat

      Ota isompi tissinen!

    • Itsekäs nautiskelija

      Just joo, vaihtoon vaan, kunnes parin vuoden kuluttua olet taas ilonamme kyselemässä, pitäisikö... Eihän nykyään pidä sietää arkipäivää eikä kasvattaa itseään. Suhteen pitää olla intohimoista ilojuhlaa, ja kun se aina loppujen lopuksi haalistuu, niin uutta etsimään. Pannaanhan vanhat ja kuluneet autotkin kierrätykseen, miksei sitten naiset. Kulutusyhteiskunnassahan elämme. Itseltä ei saa vaatia mitään vaan kumppanilta sitä täydellisyyttä. Uskollisuus on vanhanaikaista ja tylsää. Kerranhan me täällä eletään eli huvitellaan siis minkä ehditään. Mitäs muista, kärsikööt.

    • Oma tarina

      itselleni kävi hyvin samalla tavalla. Elin parisuhteessa ja lapset, omistusasunto ym. oli harkinnan alla ja silloinen avovaimoni niihin alkoi huomaamattaan painostaa kun yhteisiä vuosia oli jo monta takana, mutta itse en ollut ollenkaan varma haluanko samaa juuri hänen kanssaan tai haluanko lapsia ollenkaan. Parisuhteemme oli aluksi runsaan seksin ja läheisyyden vuoksi hyvä vaikka mitään järjetöntä ihastumista en koskaan ex avokkini kanssa kokenutkaan. Olin ikäänkuin tyytynyt häneen ja hänen ulkonäköönsä joka oli mielestäni ihan kohtuullinen, mutta en pitänyt häntä mitenkään erityisen kauniina. Ajattelin, että iän myötä ulkonäkö merkitsee yhä vähemmän, mutta vuosien kuluessa ja naisia kaduilla ja kaupoissa nähdessä ja uusia ihmisiä esim.työni kautta tavatessa tajusin että naiset ovat hyvin erilaisia keskenään ja että sopivampi kumppani löytyisi itsellenikin.

      Aloin työstää eroa päässäni ajatuksena, että muutan yksikseni katselemaan maailmaa ja miettimään minkälaisen tulevaisuuden ja koko elämän haluan. Ero oli kova paikka ja tottumus turvalliseen parisuhteeseen ja taloudelliseen varmuuteen iso. Pelkuruuttani työstin eroa päässäni ajoittain varmaankin vielä parisen vuotta. Sitten tapasin töissä naisen joka vei jalat alta ulkonäöllään ja persoonallaan. Ajattelin antaa asian olla mutta nopeasti hänkin ilmaisi kiinnostustaan minuun. Se oli menoa siinä kohtaan koska en vain yksinkertaisesti pystynyt vastustamaan tilannetta. Katkaisin suhteeni ennenkuin mitään fyysistä uuden naisen kanssa ehti tapahtua. Muutin yksiöön ja menetin ison osan taloudellisesta varmuudestani, menetin auton ja lähes koko omaisuuteni. En vain jaksanut alkaa tilanteessa riitelemään omaisuudesta kun ymmärretysti katkera avovaimoni halusi pitää kaiken. Olin silti onnellisenpi kuin koskaan ja nyt vuosia jälkeen olen yhä. Naiseni on minun unelmani ja sovimme 100% yhteen. Tätä en voinut tietää kun entiseni jätin mihin tie uuden ihmisen kanssa vie, mutta riskinotto kannatti. Sittemmin minusta tuli myös isä ja päivääkään ei ole tarvinnut katua. Ex avokkini tapasi uuden miehen vuosi eromme jälkeen ja näyttää että hänkin on saanut uuden paremman elämän, sellaisen jonka hän ansaitsee ja sellaisen miehen joka pitää häntä täydellisenä ja kauniina.

      Ero pitkästä suhteesta on kova paikka. Tottumus, turvallisuus, stabiili elämä, kovia paikkoja menettää, samoin konkreettisesti elämään vaikuttavasta omaisuudesta luopuminen kuten taloudellisesta vakaudestakin, mutta joskus kaikki on sen arvoista.

      • mk

        Eihän sinun amaisuudesta avoliitossa tartte tapella koska omaisuus on sen kenen nimissä se on ja se siitä ja puolisksi omiteiset tavarat menee jakoon että silleen. Jos auto sinun nimissä niin se on myös sinun ja toisella ei avoliitossa oel osaa eikä arpaa.


    • spdfkpsdf

      Hei, rakkaan Deppimme sanoin;

      If you love two people at the same time, choose the second one,
      Because if you really loved the first one, you wouldn't have fallen for the second.

      : )

    • Justaansa sitä.

      Kumma juttu, mutta se nykyisesi oli taannoin juuri tuo unelmiesi nainen. Kaunis, fiksu ja piti samoista asioista kanssasi. Tunsit vetoa häntä kohtaan siinä määrin, että menitte naimisiin. Arki on tullut taloon ja ihminen rinnallasi muuttunut ajan myötä. Sinäkään tuskin pälvikaljuinesi ja olutvatsoinesi olet ihan se sama Herkules, jonka vaimosi joskus kirkosta ulos talutti.
      Uudessa pillissä on aina hetken uudenlainen ääni. Niin se on tuon ihastuksesikin suhteen. Et ole vuosia hänen kanssaan arkea viettänyt, joten et voi tietää josko soundi mollivoitoinen onkin hetken päästä. Unelmoida saa ja pitää, mutta pitää muistaa myös arvostaa sitä mitä omaa ja missä on, kaikki muu on olettamaa ja ihan yhtä varmaa kuin ensi lauantain lottovoitto.
      Ihastuksia tulee ja menee. Aloita tarkastelemalla itseäsi, sitten laajennat keskustelupiirin siihen vaimoosi. Jos et löydä muuta syytä olla nykytilassa kuin sen ränsistyneen talonpuolikkaan ja ruostuneen autovainaan, niin luovuta hyvä veli ja astu ulos. Vaikutat kuitenkin tapukselle, joka kyselee samojen asioiden perään taas kotvan kuluttua, kun se työkaveri ei ollutkaan se miksi luulit,,,,vaikka mukava onkin. Onnea kunkin poluille.

    • Amor

      Ei kannata erota hetken huumassa. Muistele mistä vaimosi piti rakkautenne alku huumassa ( yhteisistä keskusteluista, yllätyksistä ,teittekö koti hommia yhdessä ?) Ala toteuttaa niitä asioita ja vihjaa vaimollesi mistä pidit itse silloin.Niin pienellä vaivan näöllä rakkautenne roihahtaa jälleen. Pesä ero johtaa velkaan tumiseen ja sitä ei kannata ottaa.

    • kokeile..

      Sovi vaimosi kanssa että voit käydä ihan luvan kanssa tätä uutta paneskelemassa. Kun saat oikein luvan kanssa paneskella niin huomaat että samanlainen kapistus se on molemmilla. Parin kolmen viikon kuluttua palaat akkasi luo.

    • Lila Mikaela

      Miksi tämä unelmiesi nainen suostuu olemaan vain koristeena jollekin miehelle? Mietipä sitä. Hänelläkin on kait hyvät oltavat taloudellisesti tämän miehensä kanssa. Tuntuu että hän on toinen nainen tälle mahdollisesti äveriäälle miehelle, joka ei myöskään suostu sitomaan itseään kehenkään.

    • Valintasi on tehty

      kun "tahdon" ja "aamen" on sanottu.

    • Follde

      sun pitäisi kertoa tästä vaimollesi jotta voitte keskustella asiasta.. mua vaan niin ärsyttää että ihmiset on luovuttamassa heti kun suhteessa on vähänkin vaikeaa tai alkaa kyllästyttämään.. eisitä pakenemalla mtn voita.. samat asiat tulee eteen kuitenkin mahdollisesti tämän toisenkin naisen kanssa. Miksi menit naimisiin jos oma vaimosi ei ole sellainen jonka kanssa haluat olla? ja sitten tulet tänne vinkumaan asiasta.. c´moon!!

      Jokatapauksessa kaikkea hyvää sulle ja toivottavasti teet oikean ratkaisun...

    • Rehellisyys on hyvästä. Puhu vaimosi kanssa asioista ja mikäli hän ei tule siinä asiassa vastaan, se on hänen menetyksensä. Hänen puolestaan et voi päättää asioita (eli suostuuko esimerkiksi juttelemaan asiallisesti ja ymmärtääkö mistä puhut).

      Toiseksi, on mielestäni kuitenkin ihan reilua kaikkien kannalta, että hommat (talous) menee puoliksi. Avioehto on asia erikseen, mutta jos koti on koottu yhdessä, en näe siinä mitään väärää. Aina voi aloittaa alusta, vaikka se ei kivaa olekaan. Oma mielipiteeni on, että on raukkamaista "putsata" toinen tyhjäksi. Oli se sitten nainen tai mies, joka sen tekee.

      Kolmanneksi, vaikka "lupauksia" olisikin jaettu puolin ja toisin, et voi päättää tämän kolmannen puolesta, tuleeko hän jättämään lopulta miestään vai ei. Joten suosittelen myös suhtautumaan siihen niin, että otat sen huomioon.

      Toisin sanoen, jos olet valmis lähtemään avioliitostasi ja olemaan sinkku, ei pitäisi olla ongelmaa. Ainoastaan sillä tavoin voit "pelastaa" itsesi kaikilta harmeilta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joutuisit olemaan sinkku, joskus luoja lykkää ja asiat vain menevät niinkuin on ajatellut.

      Minkä tahansa suhteen on kuitenkin oltava siinä pisteessä, että kykenisi olemaan myös sinkku, ennenkuin sen voi "rehellisesti" lopettaa. Muuten helposti jää olo, että entä jos.. Elämä ei kuitenkaan lopu siihen, jos suhde menee karille tai ainakaan sen ei pitäisi.

      Jos epäilet noin paljon, mieti useampaan kertaan. Onko taloutesi esimerkiksi riippuvainen siitä, että olet naimisissa? Onko mahdollista, että sen voisi toteuttaa "ilman vaimoakin"? Arvo ei ole taloudessa vaan omassa hyvinvoinnissasi. Miksi joku nainen tekisi sinusta onnellisemman kuin toinen? Mitä ominaisuuksia toiselta puuttuu ja toisella on? Onko mahdollista, että löytäisit ne itsestäsi? Kun saat vastauksia näihin kysymyksiin, uskoisin, että olet taas viisaampi.

    • pirkko

      Elämä on liian lyhyt elettäväksi hunossa suhteessa, mutta useammat vain niin tekevät.
      Olen eronnut itsekkin ja käynyt läpi kaiken sen tuoman helvetin, mutta etsi kuitenkin vieläkin ihmistä joka rakastaisi minua!
      Olen kuullut sanottavan, että ota se ketä ilman et voi elää, niin se on minusta se asia mitä kannattaa miettiä! Onnea valintaasi!

    • Santeri P

      ...Rakastaa niin myötä- kuin vastamäessä...

      Miksi erotaan niin helposti ja kuvitellaan että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella? Entä jos ei olekkaan? Entä jos tämä fiksu ja kaunis nainen osoittautuukin ihan erilaiseksi, kuin olet hänet mielikuvissasi muovannut?

      Olet joskus ollut rakastunut vaimoosi niin paljon, että menit hänen kanssaan naimisiin. Etsikää se rakkaus uudelleen!

      Avain onneen voi olla ihan jossain muualla, kuin siinä toisessa naisessa.
      Se voi olla jo kotonasi, hautautuneena ehkä arjen keskelle. Mutta varmasti se sieltä löytyy, jos sekä sinä että vaimosi annatte sille mahdollisuuden ja teette töitä sen eteen. Arvostus tulee arvostamalla sitä toista puoliskoa. Rakkaus säilyy vahvana rakastamalla, niin myötätuulessa kuin vastatuulessakin.

    • Alpha-Boss

      Minä voin tulla paneskelemaan sitä sun vaimoa kun oot poissa tai noh saat sinä katsoakkin miyen oikea mies hoitaa hommat.

    • mieti tarkkaan

      "Oma avioliittoni ei ole parhaasta päästä, naimani nainen ei olekkaan sellainen jonka hänen kuvittelin olevan."

      Miten hyvin sitten tunnet tämän uuden naisen?

      Ihmiset tuppaavat olemaan ihastumis- ja rakastumisvaiheessa samaa mieltä kaikesta, ihania, fiksuja, herttaisia... Ja se kuuluukin asiaan. Kun toiseen on rakastumassa, haluaa olla myötämielinen ja mieliksi toiselle.

      Kertomasi mukaan olet siis jo aiemmin erehtynyt, kuvitellut vaimosi olevan muuta kuin hän olikaan. Oletko varma, ettei niin voi käydä myös nyt, tämän toisen naisen kohdalla?

      Mutta jos et ole onnellinen nykyisessä suhteessasi, niin eikö se silloin ole aika helppo päätös. Elämä on lyhyt. Kehotan kuitenkin miettimään tarkkaan, koska päätös on iso ja vaikka päätyisit kumpaan ratkaisuun tahansa, tulet hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa kuitenkin miettimään, "mitä jos olisin valinnut toisin". Nainen jonka olet nyt tavannut, ei varmasti ole täydellinen, koska sellaisia ihmisiä ei ole olemassakaan. Hänessä on varmasti huonot puolensa, joita hän ei ole vielä paljastanut.

    • jaajonen

      Harvoin tapaa sen "oikean" - itsellä ollut cuosien saatossa pari - ja jos ei olisi niin etsisin sellaisen. ELI jos nyt tämä uusi on se "oikea" niin eikun nykyinen vaihtoon jos homma muuten selvä.

      • oujeee

        cuosien saattossa sattuu ja tapahtuu


    • 37

      Ota se jota haluat. viisas valitsee oikein ja harkinnan ja ymmärryksen kautta. yhden kerran kun eroaa huoruuden vuoksi niin tekee sen toisenkin kerran ja toisen kerran jälkeen tulee kolmas kerta jne. Lista voi olla pitkä ja lopulta on yksin ja kuolee yksin. Lapsetkaan eivät välttämättä kunnioita vanhoina päivinä. jokainen tekee omat ratkaisunsa, joku ottaa huomioon lapset ja jotkut ovat vaan joutsenia

    • Tissimies.

      Valitse se jolla on isommat tissit.

      • Iuuyhhnnnvghkkk

        tai parempi pylly...


      • Fanitan
        Iuuyhhnnnvghkkk kirjoitti:

        tai parempi pylly...

        Tai ehkäpä se toinen nainen ei halua jättää miestään, koska sillä on iso kalu! Silläkin on vaikutusta, voin vaan kertoa. Suomalaiset miehet on aika pikkukaluista porukkaa, joten isoa kalua ei kannata hylätä!


    • kovia kokenut

      Mitä on rakastuminen? Mitä rakastaminen. Loppupeleissä se on tahdon asia. Mietippä sitä. Ehkä kahden vuoden päästä ymmärrät, jos et nyt.

    • Toisen kaa

      Kannattaako tuota enää miettiä. Laita tämä ketju vaimosi luettavaksi ja kerro että on sinun. Voit olla varma ettei tarvitse enää miettiä kumman kaa:)
      Oletan että vaimosi on tavallinen mukava suomalainen nainen joka on saanut miehen joka pettää ja on ihan perseestä.
      Tämä on naisen kirjoittanma mutta ei haita aihe on varmaan ajankohtainen aina.
      Miksi ihmeen miehet yliarvioivat asemaansa perheessä ja muutenkin.
      Olet periaatteessa pettänyt vaimosi joten miksi jättäisit kesken hyvän leikin. Onnea valitsemallasi tiellä:)

    • Isotissi=Nainen

      Hei pikkutissi, älä ole noin katkera.

      • Pyllymies82

        itse valitsin sen jolla oli pitemmät sääret ja parempi pylly. Päivääkään ei oo tarvinnut katua.


    • teet sen minkä parhaaksi näet

    • mk

      Yritä houkutella vaimosi avioehtoon siten että vain yhteisissä nimissäoleva omaisuus menee ja koon ja se mikä on vain toisen nimissä ei kuulu avio-oikeuden piirriin niin pääset halvemmalla ja kekesi vielä että voi tytöt looppua.

    • Maksun aika

      "Töissä unelmien nainen" !

      Olen jo aika kauan elänyt, kokenut kaikenlaista, työpaikkaromanssinkin. Muistan hyvin nuo tunnelmat, mutta onneksi en sentään eronnut. Nämä ihastumiset muihin kyllä rassasivat avioliittoani, ja kun lapset muuttivat kotoa, erosimme.

      Siinä eron jälkimainingeissa haeskelin netin kautta uutta miestä. Kaikenlaista tuli nähtyä;) Erityisesti kosketti erään miehen tapaaminen. Hän oli lähtenyt kahdesta avioliitosta toisen naisen vuoksi. Kolmas vaimo oli itse lähtenyt. Hän oli tosi yksinäinen, lapset olivat katkeria eivätkä juurikaan pitäneet yhteyttä. Hän oli ollut korkeassa asemassa ja hyvännäköinen, ei ihme että naiset olivat häntä vokotelleet. Nyt hän oli ensimmäisen kerran siinä tilaneessa, että etsi itse aktiivisesti naista, ja ilmeisesti melkein kuka vaan olisi kelvannut. "Kukaan ei halua minua", hän totesi surullisena. En minäkään.

      Olen monesti jälkikäteen miettinyt hänen kohtaloaan. Luulenpa, että viivan alle olisi jäänyt paljon enemmän plussaa, jos hän olisi pysynyt siinä ensimmäisessä avioliitossaan. Vaimo olisi nyt tukena ja turvana kun alkaa olla iän tuomia vaivoja. Lapset ja lapsenlapset kävisivät ja rakastaisivat. Nyt on vain yksinäisyys.

    • Johan presidentti Kennedy sanoi, että älä kysy, mitä maasi voi tehdä sinulle, vaan kysy mitä sinä voit tehdä maallesi. Huoraaminen ei ole isänmmaallista. Valloita oma vaimosi ja uskon, että Jumala katsoo uteliaana sinuun päin. Olen itse uskovainen ja syntiä tehnyt näissä asioissa, mutta sitten olen munaukset hyvittänyt kovaan hintaan kasvamalla mieheksi. Uskottomuus on väärin, ja sieluvihollinen saa aikaan vaikutelman, että työpaikan nainen ymmärtää kaiken. Kun lankeat, niin varmasti tulee äitiä ikävä, kun ihastuksesi näyttää väsyneenä kolikon toisen puolen. Saat oman vaimosi kukkimaan olemalla hänelle hyvä ja pitämällä häntä ihmeellisenä naisena.

    • ihan oikein

      Ei niitä autoja ja asuntoja hautaan kumminkaan saa vietyä, mutta aito rakkaus on ikuista. Sitä ei millään rahalla saa.

      Jos laitat avioeroprosessin vireille, niin siinähän on se puolen vuoden harkinta-aika, jonka aikana voit asua uuden naisesi kanssa kärsimättä taloudellisesti. Jos ei miellytä, niin aina voi perääntyä ja jäädä vanhaan suhteeseen.

      • Maksun aika

        Niin, jos vanha vaimo katselee sitä touhua ja ottaa takaisin. Luulenpa, että siinä vaiheessa on jo niin paljon rikottu, että korjaaminen voi olla mahdotonta. Kun arvokas posliinimalja särkyy, sitä ei saa millään konstilla enää ennalleen.


      • Höpsöttelijät

        Aito rakkaus heko heko :D. Onko lapsia? Jos on niin varaudu loppuelämän kostoon heidän kauttaan.


    • ÄLLITÄLLI

      Jaha, onpas kinkkinen juttu. Älä kuitenkaan unohda sellaista pikkuasiaa, kuin arki se alkaa tämänki "unelmien naisen" kanssa. Samalla lailla se aamusella herää tukka pystyssä, silmät punasena, henki haisee jne.. Koittakaan nyt hyvät miehet ja naiset yrittää edes ymmärtää siellä ihastumisen taivaassa se tosiasia, että ei se välttämättä vaihtamalla parane. Jokaiseen suhteeseen tulee se arki eteen -kaikkihan me sen tiedämme :)

    • Bumbsibum

      Miehenikin löysi sen "oikean" joka ymmärsi ja oli hyvä kuuntelemaan....(jopa niin hyvä että sinne kaatui 10 vuoden liitto ja 4 lapsen elämä järkkyi) toisin kuitenkin kävi kun arki astui kuvaan, jo puolenvuoden asumisen jälkeen oli ex:ni aivan kypsä siihen oikeaan. Ei ollutkaan ruoho vihreämpää aidan toisella puolella vaan aivan sammalta täysi. Mieti tarkkaan ennenkuin....sehän on selvä kun ihastuu niin ei huomaa toisen huonoja puolia ollenkaan.

    • 2%

      En jaksanut näitä lukea, mutta tiesithän aloittaja, että 2 % suhteista, jotka on aloitettu siten, että toinen/molemmat osapuolet ovat suhteessa/naimisissa, kestävät. Tähän lasketaan myös suhteet, joiden takia erotaan, eli vaikka teillä ei ole vielä suhdetta, niin kuulutte tuohon 2 prosenttiin. Sinulla on siis 2 % todennäköisyys tilastollisesti onnistua tuon työkaverisi kanssa. En heittäisi kaikkea menemään sen takia. Yleensä alkuhuuman jälkeen ongelmat tulevat suhteeseen ja sitten tilanne on sama kuin nykyisen vaimosi kanssa. Avioliitossakin olevat ihmiset voivat ihastua, mutta se ei silti tarkoita, että oma suhde olisi huono. Toki teet itse omat ratkaisusi.

    • miehet vailla aivoja

      Miksi nait vaimosi liian aikaisin ilman että häntä kunnolla tunsit? Eikö avioliitto ole lupaus olla yhdessä kunnes kuolema erottaa? Eikö avioliitto lupaus merkitse ketjun aloittajalle mitään?

      Luuletko ihan oikeasti että tämä ns unelmiesi nainen on aina yhtä ihana ja kaunis? Ei välttämättä. Samankaltaisuus kumppanissa ei aina ole vahvuus, myös täysin erilaiset parit toimivat erinomaisesti, ellei paremmin.

      Toivon että teet viisaan päätöksen, sillä rikot nykyisen vaimosi elämän täydellisesti ellei teillä ennestään ole ollut puhetta erosta.

    • Katjaana53

      Kauan olet ollut naimisissa vaimosi kanssa? Entä jos tämä "unelmien nainen" paljastuu myös toisenlaiseksi kuin olet luullut?

      Sinuna yrittäisin ehkä pelastaa avioliittoni puhumalla, olemalla avoin. Jostain syystä olette kuitenkin toisianne rakastaneet niin paljon että olette halunneet mennä naimisiin!

      Eikö sinusta olisi kamalaa, jos vaimosi ajattelisi samoin, haluaisi erota, mutta ei uskaltaisi omaisuuden takia?

    • Milffin nuolija

      Muna ja pillu, siinä se.

    • sitä vai tätä

      Ei ole enää yhtään hinku työkaverin perään/viereen/päälle. :) Pikku ajattelulla asia selvisi itselleni, olen puhunut työkaveristani vaimolleni ja kerroin ihastumisestani häneen. Kerroin myös, etten ikinä valitsisi tätä työkaveria hänen tilalleen.

      Olemme meyös arjen sujumisesta puhuneet, olemme saaneet aikaa toisillemme.

      Ei tulisi mieleenkään tätä naista alkaa toisen kanssa pettämään, pikku ongelmista selviää aina.

      Kuitenkin vaimoni on se, jota rakastan. Tuohon toiseen vain ajattelematta ihastuin.

    • roniza

      tottakai se työpaikkanainen kiinnostaa tällä hetkellä enemmän se on selvä. Onhan hän sinulle uusi, kiinnostava sekä salainen ;) salaisuus pitää aika pitkään mielenkiintoa yllä.

      Naiset eivät varmaan pidä tästä vertauksesta mutta kaipa jokainen ymmärtää mitä haen; Tahtoisit vaihtaa sun farmari toyotasi, coupe-bemariin! joo-o! miksipäs ei... alussa on hieno ajella mutta kun alkaa se arki, niin uutuudenhuuma väistyy ja kyllästyt siihen, että kauppakasseja ei mahdukkaan niin paljon takaluukkuun kun siihen vanhaan toyotaan. Ehkä jopa haluaisit vanhan autosi takaisin mut se onkin jo myyty! sit on turha enään itkeä.

      En syytä sua. Jokainen ihastuu joskus eikä kukaan oikeesti voi sua täällä neuvoa. loppujenlopuksi teet jokatapauksessa just niin miten itse haluat mikä on ok. :D

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe