Vasemmistopopulisti Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras on menettänyt täysin todellisuudentajunsa. Tsipras luulee, että EU rahoittaa hänen hullut lupauksensa. Tsipras uhkailee, että muussa tapauksessa Kreikka jättää velkansa maksamatta.
Noh, tuo uhkaus on yhtä tyhjän kanssa sillä kaikki tajuaa, että Kreikka ei voi maksaa velkojaan missään tapauksessa. Nytkin vanhoista veloista jo pyyhitty yli suuri osa.
http://www.hs.fi/talous/Syriza-johtaja Kreikan rahoitusta ei voi keskeyttää/a1305564029341
Kreikan vasemmistolaisen Syriza-puolueen puheenjohtaja Alexis Tsipras arvioi sanomalehti Wall Street Journalin haastattelussa, että Eurooppa ei voi lakkauttaa valtion rahoittamista.
Jos rahoitus keskeytetään, Kreikka jättää Tsiprasin mukaan velkansa maksamatta. Hän myös varoittaa, että velkojen laiminlyönti aiheuttaisi vahinkoja muille euroalueen jäsenmaille.
"Ensisijainen tavoitteemme on vakuuttaa eurooppalaiset kumppanimme siitä, että heidän etujen mukaista olisi olla lakkauttamatta rahoitusta", sanoo puheenjohtaja Tsipras lehden haastattelussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.