Olen 27-vuotias naikkonen ja olen sairastanut skitsoaffektiivista häiriötä vuodesta 2008. Sairauteeni on kuulunut psykooseja (yhteensä 2 kpl), maanisia vaiheita, jolloin elämä on tuntunut mahtavalta olen ollut hoikka ja sitten vastapainona vakavia masennusjaksoja. Tällä hetkellä (masennus alkoi viime jouluna) on menossa erittäin vakava masennusvaihe ja en jaksaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua ja ahmia. Olen noin 22-24-vuotiaana (ja yläasteikäisenä) kärsinyt alipainosta, mutta noin 25-vuotiaana aloin lihomaan. Pahimmillaan olen painanut peräti 75 kiloa (olin ahminut monta päivää putkeen, joten se oli osittain nesteturvotusta, mutta kuitenkin!) ja pituutta minulla on vain vähän reilu 160 cm.
Tällä hetkellä painan noin 72 kg ja en oikeen kehtaisi olla ihmisten ilmoilla! Pelkään erityisesti, että törmään vanhoihin tuttuihin, jotka näkivät minut viimeksi hoikkana! Ja tietysti pelkään myös sitä, että erakoidun pahasti, kun en kohta kehtaa näyttäytyä oikeen missään! En ole vielä joutunut kuuntelemaan huutelua/yleistä kritiikkiä läskeistäni. Pahoin pelkään, että kesähelteellä, kun vaatteita on pakko vähentää, tulee varmasti jotain kommenttia ulkopuolisilta..Tiedän, että ajatteluni saattaa kuullostaa joistakin "hieman" teinimäiseltä! En vaan kertakaikkiiaan kehtaa lyllertää tuolla kaduilla!! Hädin tuskin saan käytyä edes kävelylenkillä ja jumpassakaan en oikeen kehtaa käydä, kun läskit hölskyy sinne tänne.
Olen jo vuodesta 2009 lähtien harkinnut tappavani itseni, koska aloin yhtäkkiä lihomaan. Aina kun paino on noussut 70 kiloon, nämä itsemurhatoiveet voimistuvat huomattavasti! En vain pysty elämään lihavana! Ja jos nyt joku vielä lihavempi/about saman painonen väittää, että lihavallakin on hyvä elämä, niin se ei todellakaan pidä mun kohdalla paikkansa! Vielä viime kesänä olin ainakin 10 kiloa laihempi ja silloinkin koin itseni aika "pullukaksi". Luulin, että pysytyn helposti sitten syksyllä pudottamaan painoa 55-50 kiloon. Mutta ei! Pitikin tulla taas tämä paska masennus!!
Ja eniten ärsyttää se, että mun kohdalla masennus ei vie ruokahalua!!
Koko kesä menee pilalle, kun ei voi pukeutua kauniisti (läskin päällä suurin osa vaatteista näyttää kamalilta!) ei voi käydä rannalla (läskit näyttää aina rumilta valailta!), ei voi harrastaa hyvää seksiä (sellaista, millaista se oli hoikkana!) ei voi tapailla miehiä (haluan aloittaa uuden suhteen, vasta kun olen hoikka!) ja lista voisi jatkua vaikka kuinka..
Onkos täällä muitakin läskejä, jotka ihan oikeasti harkitsevat tai ovat harkinneet itsemurhaa painonsa takia? Mä olisin ehdottomasti mieluummin hieman alipainoinen, kuin ryhävalas! Jos mun paino vielä tästä nousee, niin se on sitten selvä homma eli good bye cruel world!
Pahoitteluni jos kirjoitan aika karkealla tyylillä, mutta näin tosissaan koen asiat lihavana akkana! Olen varmasti monen mielestä pinnallinen kuspää..Ja sori jos tuli aika sekava teksti!
Huom! Käyn noin viikon välein juttelemassa näistä asioista psykologille, mutta hänestä ei ole paljon mitään apua, sillä hän on itsekin "aika" tukeva nainen ja väittää juuri sellaista, että lihavanakin on hyvä elää!
Lihominen ja halu kuolla!
9
229
Vastaukset
- ertghbn
trollaat
- papusoppatar
Miltä kuulostaisi jos alkaisit teho-kuntokuuri-laihikselle ja pudottaisit ylipainon pois? :) tarvitsisit jonkun motivoimaan/kuntoilukaveriksi joka potkii lenkille ja salille silloin kun masentaa! :)
- Lähtölaskenta alkanu
Tuo kirjoitukseni ei valitettavasti ole mikään trolli.. En varmastikaan ole ainoa lihava nainen tai mies, joka miettii erityisesti lihavuutensa takia (monesti taustalla on ainakin hankala syömishäiriö) itsemurhaa! Voi olla, että aikuiset eivät kehtaa puhua tästä asiasta, enemmän kai teini-ikäiset puhuvat ko. aiheesta avoimemmin. En haluaisi olla "liian" pinnallinen, mutta näin se vain on, että lihavana joudut luopumaan monista ihanista asioista!
Ja se on totta, että kaipaan kyllä kovasti lenkki -ja jumppaseuraa, erityisesti about saman ikäisistä naisista, joilla myös on masennusta ja ylipainoa! Täytyykin alkaa etsimään tällaisia! Voitaisiin tehdä yhdessä muitakin piristäviä juttuja, eikä tarvitsisi miettiä synkkiä juttuja! =)
Joillekin muuten sopii pyöreys, mutta mulle se ei sovi ollenkaan! Ja kaikki lihavat eivät ole syömishäiriöisiä, mä olen kärsinyt syömishäiriöistä koko ikäni! Ja nyt on menossa kausi, jolloin mulle maistuu ainoastaan epäterveelliset ruuat. Haen niistä jotain helvetin lohtua! Siksi laihduttaminen on todella vaikeeta, kun olen addiktoitunut kaikkeen todella rasvaiseen, suolaiseen ja sokeriseen "ruokaan". Terveellinen ruoka ei maistu lähes ollenkaan! Ihan kamalaa!! Toi epäterveellinen mössö varmaankin pahentaa mun masennusta..
Ja tietysti tuo mun vakava psyykkinen sairaus (onneks mulla on kuitenkin todella hyvät lääkkeet, jotka kyllä kai lihottavat paljon) vaikuttaa siihen, että mietin jatkuvasti itseni tappamista. Se valitettavasti kuuluu taudinkuvaan. Ja eihän sitä tiedä vaikka olisin noin 50-kiloisenakin yhtä onneton..
Aurinkoista kesää kuitenkin kaiken kokoisille! Ehkä mäkin olen joskus onnellinen, olin sitten lihava, normaalipainoinen tai laiheliini.
Kertokaa kuitenkin ihmeessä muutkin tuntemuksianne ko. aiheesta! Sori, että aihe on ehkä liiankin synkkä!
- j k
ei ole
- papusoppatar
Voin samaistua tuohon, että on addiktoitunut sokerisiin ja rasvaisiin ruokiin. Itsekkin olen ollut mutta hankkiuduin koukusta irti :) tällä hetkellä kuntokuuri laihis menossa ja sujuu hyvin :)
- Läskit pois!!!
Ala katsoa joitain kauhusivustoja läskeistä itselleni se ainakin auttoi...(sain anoreksian). Kirjoittele lappuja jääkaapin oveen joissa kiellät syömisen. Hyvästele ruoat kokeile siirappi diettiä(3kertaapäivässä siirapin, sitruunapippurin ja veden sekoitusta isolasillinen, muu ruoka kielletty juomaksi vain vettä). PS. Jos näkisin sinut kadulla huutaisin kavereideni kanssa varmasti!!!
- Kuria ny tarvitaan
No vähän itsekuria vittu ei se laihana pysyminen tai laihtuminen hankalaa ole. Ota tavoite paino suosittelen kohdallasi 44kg. Itse olen 179cm ja painoa( vähän vielä liikaa) 46kg. Katso peiliin ja yritä sanoa nauramatta olen kaunis TAI laihduta
- 53432
Itsekuria? Ennemminkin perspektiiviä elämään. Olet jo aikuinen ja sinun pitäisi käsittää ettei ulkonäkö ole elämän ja kuoleman asia varsinkaan jos kyseessä on siis sellainen juttu jota voit itse kontrolloida. Mene vaikka johonkin vapaaehtoisjärjestöön töihin joksikin aikaa ja irrottaudu oman kroppasi miettimisestä.
- JonesHenry
Haluan kommentoida aihetta joka on minulle itselleni läheinen(lupasin etten palaisi tänne palstalle ennenkuin tekisin eutanasiasta blogin. No nyt se on lopultakin valmis!)
Painiskelet hyvin tärkeän ja vaikean ongelman kanssa. Kysymys on siitä, kuinka saat tehtyä enemmän VÄHEMMÄLLÄ! Eli kuinka kulutat kiloja ISTUALTASI!
http://www.tvins.com/fi/products/abdoer-twist/abdoer-twist.php
http://www.bestdirect.fi/fitness-hyvinvointi/gymform-duo.html
Minulle itselleni laihduttaminen on aina ollut erittäin vaikeaa. Kokemuksiamme ei voi verrata. Minulla on syntyältäni notko selkä. Se on vaikeuttanut voimakkaasti ylipainoa vastaan taistelemista.
Haluan sanoa tähän aiheeseen, että meidän on käytettävä INFORMAATIOA hyväksemme koska elämme INFORMAATION luvattua aikakautta!
Sinun on löydettävä tie laihdutukseen LIIKUNNAN kautta! Liikunta on hyväksi aivotoiminnalle näin yleensä. Sinun on löydettävä tapa LIIKKUA FIKSUSTI!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37541Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477