Kun olin 12-vuotias, asuin maaseudulla, jossa oli yksi kyläkauppa kilometrin päässä kotoa. Siellä myytiin Jenkki-pallopurukumia kahden kappaleen pikkupakkauksissa. Yksi sellainen maksoi 5 penniä.
Minuun iski hirvittävä purukumin himo. Kaivoin esille äitini vanhan kolikkopurkin, jossa oli Suomen suurta rahauudistusta 1963 edeltäneitä vanhoja kolikkoja. Vuoden 1962 kuparinen viiden markan kolikko oli aivan saman näköinen kuin uudempi viiden pennin kuparikolikko.
Ainoa ero oli, että siinä oli sana "markka" verrattuna sanaan "penni". Kaksi viiden markan vanhaa kolikkoa mukaan ja polkupyörällä sotkemaan kauppaan. Sain neljä pallopurukumia, 2 x 2 kpl. Kadun vieläkin, vaikka se tapahtui 1970-luvulla, koska varastin äidiltäni enkä koskaan kertonut sitä hänelle, ennen kuin hän kuoli.
Varastin äidiltäni 10 markkaa v. 1975.
1
168
Vastaukset 1
- etsin, selvisin
Olen hieman samaa ikäluokkaa. Äiti lähetti minut kauppaan ja ostin omin luvin itselleni pienen sinikantisen ruutuvihkon. Asia on luultavasti aikoinaan vaivannut, en muista tarkkaan. Aijoo. Kerran keskikoulussa meillä oli jotkin kokeet, eikä minulla ollut siihen tarvittavaa tyhjää konseptia. Tiesin, että eräs oppilas säilytti niitä vaatelokerossaan. Kävin ottamassa sieltä yhden. Kaupasta en ole koskaan varastanut. Kerran välitunnilla halusin muuten vaan mennä kauppaan katselemaan. Se oli keskustan liike, enkä tiennyt kuinka siellä käyttäydytään. Olin jo sisällä ja portti esti ulospääsyn. Paniikki meinasi iskeä, mutta luultavasti yläluokan oppilaat pelastivat minut pälkähästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1651740Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1541310Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset220945- 71887
- 55786
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63747- 46735
- 89711
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt198647Martinan alamäki jatkuu
Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”144603