Tukka revittiin irti lestadiolaisperheessä

"Vanhoillislestadiolaisen perheen tytär Maria joutui järjettömän väkivallan kohteeksi kolmevuotiaana. Marialta revittiin hiuksia, läiskittiin intiimialueille ja solvattiin verbaalisesti. Maria kertoo tarinansa sunnuntaina Helsingin Sanomissa. "

Isä oli sanonut äidille, että jos äiti ei anna, isä menee tyttärien luo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052015597666_uu.shtml
9128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kuvottavaa ja oksettavaa.Ei voi muuta sanoa uskovaishihhuleista.
Nimet ja pärstät julkisiksi jotta kadunmiehet pääsevät ohjentamaan niitä koivuhalon kanssa niin että ensin mätkitään kivekset muusiksi ja sittten lopuksi koivuhalko hanuriin töröttämään ja valokuva nettiin varoitukseksi muille hihhuli pedoraiskaajaelukoille.

Äänestä
  • Jeesus vihasi aikansa tekopyhiä ja varoitti, että hänenkin seuraajiensa joukossa tulee olemaan pahoja ihmisiä. Paavalikin haukkui voimakkaasti seurakuntiin soluttautuneita roistoja. Kyse ei siis ole oikeista uskovaisista, vaan saatanallisen pahoista ihmisistä, jotka ovat luikerrelleet uskovaisten joukkoon. He saavat mitä ansaitsevat viimeisellä tuomiolla, sillä Jumala ei hyväksy missään nimessä tuollaista toimintaa.

    Äänestä

  • Jumalan viha! kirjoitti:

    Jeesus vihasi aikansa tekopyhiä ja varoitti, että hänenkin seuraajiensa joukossa tulee olemaan pahoja ihmisiä. Paavalikin haukkui voimakkaasti seurakuntiin soluttautuneita roistoja. Kyse ei siis ole oikeista uskovaisista, vaan saatanallisen pahoista ihmisistä, jotka ovat luikerrelleet uskovaisten joukkoon. He saavat mitä ansaitsevat viimeisellä tuomiolla, sillä Jumala ei hyväksy missään nimessä tuollaista toimintaa.

    Vai viellä viimeinen tuomio just joo taas,kerro miksi keskitysleireistä selvinneistä ihmisistä lopetti uskomisen harhoihin koska syyttömiä murhattiin miljoona kaupalla ja missä se herra silloin oli kun se tapahtui?Ehkä pelaamassa bingoa?
    Tyhjää sanan helinää jolla yritetään hallita ihmisiä.uskonnot tyhmistä tykkää sanon mä.

    Äänestä

  • Tuo helsinkiläinen lestadiolaisperhe on hyvä esimerkki siitä miten Jumala antaa Lusiferin rusikoida huonoa seurakunta saarnaajaa, ja kelvotonta perheen isää. Tuo Maria tyttö on 3 vuotiaasta asti joutunut isänsä sadomasokisti taipumusten kohteeksi. Ja koko perhe kärsii tuon isän vaikutusvallasta, jota ainoastaan on tuettu tähän asti Rauhanyhdistyksen muiden johtavien henkilöiden taholta.

    Tälläinen ei ole todellakaan yleistä lestadiolais piireissä, mutta onpahan hyvä esimerkki, ja ihmisten pitäisi tajuta tuo tilanne, ja pelastaa tuo perhe tuosta vahingollisesta isän vaikutuspiiristä.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Tuo helsinkiläinen lestadiolaisperhe on hyvä esimerkki siitä miten Jumala antaa Lusiferin rusikoida huonoa seurakunta saarnaajaa, ja kelvotonta perheen isää. Tuo Maria tyttö on 3 vuotiaasta asti joutunut isänsä sadomasokisti taipumusten kohteeksi. Ja koko perhe kärsii tuon isän vaikutusvallasta, jota ainoastaan on tuettu tähän asti Rauhanyhdistyksen muiden johtavien henkilöiden taholta.

    Tälläinen ei ole todellakaan yleistä lestadiolais piireissä, mutta onpahan hyvä esimerkki, ja ihmisten pitäisi tajuta tuo tilanne, ja pelastaa tuo perhe tuosta vahingollisesta isän vaikutuspiiristä.

    Hyvä Raakkuna jumalaa ei ole olemassa ainakaan niin miten orjat ovat sepittäneet.

    Jotain saattaa olla muttei mitään rankaisu/palkitsemista ole olemassa kuoleman jälkeen.Ainoa todellinen jumala joka on jokaisella elävällä olennolla on maapallo itse.
    Kohdelkaa sitä kunnioittavasti.

    Äänestä

  • Jumalan viha! kirjoitti:

    Jeesus vihasi aikansa tekopyhiä ja varoitti, että hänenkin seuraajiensa joukossa tulee olemaan pahoja ihmisiä. Paavalikin haukkui voimakkaasti seurakuntiin soluttautuneita roistoja. Kyse ei siis ole oikeista uskovaisista, vaan saatanallisen pahoista ihmisistä, jotka ovat luikerrelleet uskovaisten joukkoon. He saavat mitä ansaitsevat viimeisellä tuomiolla, sillä Jumala ei hyväksy missään nimessä tuollaista toimintaa.

    Aivan oikein kirjoitit, juuri näin. Ja ne lestadiolaiset eivät voi julistaa tuollaista tekoa anteeksi, se täytyy sovittaa lain edessä!!!

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Tuo helsinkiläinen lestadiolaisperhe on hyvä esimerkki siitä miten Jumala antaa Lusiferin rusikoida huonoa seurakunta saarnaajaa, ja kelvotonta perheen isää. Tuo Maria tyttö on 3 vuotiaasta asti joutunut isänsä sadomasokisti taipumusten kohteeksi. Ja koko perhe kärsii tuon isän vaikutusvallasta, jota ainoastaan on tuettu tähän asti Rauhanyhdistyksen muiden johtavien henkilöiden taholta.

    Tälläinen ei ole todellakaan yleistä lestadiolais piireissä, mutta onpahan hyvä esimerkki, ja ihmisten pitäisi tajuta tuo tilanne, ja pelastaa tuo perhe tuosta vahingollisesta isän vaikutuspiiristä.

    Tuollaine paskiainen navetan taakse, siellä on tilaa...nappi otsaan!

    Äänestä

Joku on kopioinut jutun Helsingin sanomien paperiversiosta lestadiolaispalstalle. Lisää voi lukea sieltä.

Kun luette, älkää syökö tai juoko mitään samalla, nimittäin kuvotus on valtava.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10665728

Äänestä

Tähän pitäisi valistusmielessä varmaan puuttua koulujen terveydenhoitajien ja kuraattorien, eli kaikille VL-lesta perheiden lapsille olisi selvitettävä kuinka tulee menetellä suojellakseen itseään, eli kertoa heti asiasta esim.terveydenhoitajalle. Mukaanlukien ihan jokainen fyysinen kuritus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ohhoh.. kirjoitti:

"Vanhoillislestadiolaisen perheen tytär Maria joutui järjettömän väkivallan kohteeksi kolmevuotiaana. Marialta revittiin hiuksia, läiskittiin intiimialueille ja solvattiin verbaalisesti. Maria kertoo tarinansa sunnuntaina Helsingin Sanomissa. "

Isä oli sanonut äidille, että jos äiti ei anna, isä menee tyttärien luo.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052015597666_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu