Jos miettii asiaa - että kuka hallitsee maailmassa - ketkä uskoisitte ovat niitä joilla on valta .. maan päällä ?
Tuntomerkkejä löytyykö niitä?
Kuka hallitsee maailmassa
5
98
Vastaukset
- näin pohdin
Jeesus ei rukoile maailman edestä, vaan omien edestä.
ts. Herran omat, eivät ole maailmassa ja maailmasta.
Maailman ihmiset käyttävät vain sitä valtaa, mikä heille sallitaan ja josta heidät myös tuomitaan. Mutta kuitenkin on kyse siitä vallasta, mikä saadaan, kun kumarretaan tämän maan ruhtinasta.
Jumalan valta, se ei ole tästä ajasta ja tästä maailmasta. Hei
Hallitsee maan päällä ? Mukava kysymys. Olen vuoden juuri opiskellut hallintotieteitä. Mielenkiintoista siltäkin kantilta asiaa miettiä hetken.
Ensinnäkin haluan sanoa että "politiikka" on sana joka monelle tuo jotakin ikäviä sivuilmiöitä mieleen.
Politiikka itse asiassa kuitenkin merkitsee yhteisien asioiden hoitoa.
On olemassa virkamiehiä joilla on jalot ja hyvät vaikuttimet.
Meillä suomessa ei ole korruptio suuri ongelma. On hyvä että rötösherrat pannaan kuriin. Korruptio merkitsee tarkalleen sitä että oma etu menee ryhmän tai yleisen edun edelle.
Minusta korruptiona voidaan tosin pitää esim. vaalilupauksia joita esim. rahoitetaan velkarahalla jos motiivina on vallan hankinta. Meillä ei ole varaa rahoittaa vallanhankintaa eikä kulutusta velkarahalla. Luottoluokitus ei saa tippua koska se merkitsee valtionvelan korkojen nousua heti. Selvisimme juuri vielä alle 2 % mutta mitä voi sattua ? Tämä on vakava asia.
Se siis korruptiosta.
Virkamiesmoraali on lojaali suomessa joka merkitsee laillisuuden kunnioitusta.
Maailmassa vallitsee pääasiassa itte piru eli s-a-a-t-a-n-a. (kirosanafiltterin estona väliviivat)
Aitoa hengellisyyttäkin on olemassa yksilötasolla siellä täällä. Yksilötasolla siis yksilöinä. Matt 7 on hyvä luku, Ilm 14:12, Hebr 12:14.
Niin seurakuntayhteyksistä riippumatta yksilöinä raamattua lukevissa piireissä.
He eivät hallitse ja vallitse.
Kuitenkin silloin kun on hyvät ja jalot arvot ja eetiset tavat moni on Jumalan asialla yhteisten asioiden hoidossa tietämättäänkin.
Hyvän tekeminen merkitsee aina lähimmäisen etua. Ei itsekästä etua.
Ensimmäinen poliitikko oli kuitenkin Mooses. Yhteisiä asioita on hoidettava.
Ei niitä voi hoitamatta jättää millään konstilla.
Kansalla on valta maan päällä jos ajatellaan parlamentarismin taustaa vasten.
Kansa äänestää kaikki poliittiset päättäjät.
On kuitenkin vielä erotettava poliittinen päätöksenteko ja virkamieskunta toisistaan. Poliittinen päätöksenteko merkitsee kansanvallan legitimiteettiä ja virkamiesperiaate merkitsee tiedollisuutta jolloin virkoihin haetaan tiedollisuuden perusteella joka merkitsee aina pätevyysvaatimuksia.
Organisaatioiden päätöksenteko ja sopimuksellisuus ja sopimukset markkinaehtoisuuus sidosryhmiin varsin moninainen asia verkostoituneessa maailmassa.
Yhteiskunassa on monenlaisia organisaatioita. Tähän voidaan lukea kaikki yksityiset ja julkiset yhtiöt. Kotitaloudet, voittoa tavoittelemattomat- ja valtiollinen koneistokin tietysti.
Julkinen toiminta ja yritysmaailman toiminta. Kuluttajat/ palveluiden käyttäjät ovat merkittävä osa päätöksentekoa. Kaikki päätöksenteko lähtee asiakkaan/ palveluiden kuluttajien tarpeista nähden ja lähtien. Sekä liiketoiminnassa että julkisten palveluiden kulutuksessa määrää aina asiakkaan tarve ensin lähtökohdat. >> Tehokkuus on avainsana, kustannustehokkuus. New Public management financial, sanotaanko näin.
Raha ratkaisee tietysti millä, missä ja miten paljon mällätään.
Raha hallitsee maailmassa paljon. Minkään sortin sosialismikaan ei pyöri jatkuvasti tappiollisilla tilinpäätöksillä eikä mitään voida tuottaa ja tehdä ilman rahaa.
Yritysmaailma ajattelee tänään asiakkaan tarpeista lähtevää mahdollisimman kannattavaa liiketoimintaa.
Julkinen puoli ajattelee kustannustehokkuutta, asiakkaiden tarpeiden tyydyttämistä kustannustehokkaasti tänään.
On panos- ja tulosperusteisia organisaatioita joille asetetaan panos/tuotos/tulosvaatimuksia aina.
yst. jari- Markkinatalous
raha ratkaisee nykyään aika paljon. Tavallinen kuluttajakin on siinä pienenä osasena mukana; ostetaanko Lady Gagan levy vai mennäänkö sivistävään konserttiin, ostetaanko karkkipäiväksi reilun kaupan suklaata vai lapsityövoimalla tuotettua...
- Money Money
Olen samaa mieltä, meillä jokaisella on vastuumme.
Tosin ei ole ihme jos ihmiset juoksevat kaiken maailman hössötysten perässä, koska he kaiken aikaa ovat kuin eräänlaisessa "informaatio-tulvassa" ja on erittäin vaikea, lähes mahdotonta, elää ilman että se vaikuttaisi suureen osaan elämästämme. Tänään tulee tämä tulva suoraan koteihimme lehtien ja TV:n välityksellä jossa sillä kieltämättä on suuri vaikutus meihin ja lapsiimme - periaatteessa jo heidän syntymästään saakka --- ja kaiken takana on (noin hienosti sanottuna) markkinatalous - vähän rehellisemmin sanottuna rahan ja vallan tavoittelu.
Siispä voimme todeta että maailmaa hallitsee raha tai oikeastaan ne joilla on rahaa - PALJON rahaa - ei kukaan köyhä hallitse vaikka juokseekin rahan perässä köyhätkin ..ja kaiken sellaisen perässä jota rahalla saa. Esimerkiksi Lady Gagan levy tai sitten jotain muuta jota esimerkiksi TV sillä huoneen nurkassa mainostaa .. mainostaa .. mainostaa ..
Maailmaa hallitsevat ne joilla on PALJON RAHAA - ne joilla on NIIN PALJON rahaa, että raha ei enää merkitse heille mitään - HEILLÄ on valta maailmassa ja SE on heille tärkeintä.. hallita maailmaa .. raha on vain se väline jolla maailmaa hallitaan.
http://www.youtube.com/watch?v=ETxmCCsMoD0
ETTÄ KUKAKO HALLITSEE MAAILMASSA ?
Niinpä. Jeesus Nasarealainen sanoo, että hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta ja hän neuvoo antamaan keisarille, mikä keisarin on - mammonan.
Fiksut voivat opiskella hallintoa ja olla pyrkyreitä vaikka koko ikänsä, mutta se on
Jeesus Kristus, joka vallan antaa kelle antaa!
Room. 13:1
Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on.
Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat
Jumalan asettamat.
Luther ei ihan tuota jaksanut uskoa, vaan totesi, että kuitenkin Turkin valta on poikkeus - se on saatanasta. Jeesus silti vakuuttaa, että Ylhäältä valtakin säädetään . . .
Joh. 19:11
Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä
olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi,
joka jätti minut sinun käsiisi."
JOKU TOTESI, ettei Jeesus maailman puolesta rukoile. Niin, Jeesus rukoilee
omiensa puolesta ja JÄTTÄÄ OMILLEEN MAAILMAN PUOLESTA RUKOILEMISEN.
Matt. 5:44
Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa
niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
1. Tim. 2:1
Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan,
pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta,
Joo, kaikkien ihmisten, muttei maailman puolesta, ei esivaltojen? Kylläpäs!
1. Tim. 2:2
kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää
rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa.
VALTA MAAILMASSA ON SIIS MEILLÄ KRISTITYILLÄ, KUNHAN SITÄ KÄYTÄMME !
Matt. 10:19
Mutta kun he vetävät teitä oikeuteen, älkää huolehtiko siitä, miten tahi mitä
puhuisitte, sillä teille annetaan SILLÄ HETKELLÄ, mitä teidän on puhuminen.
Luuk. 12:12 :
sillä Pyhä Henki opettaa teille sillä hetkellä, mitä teidän on sanottava."
Valta ei ole meille jokin taattu asema, vaan se on "tilanne päällä"-valtaa.
Tämän maailman ruhtinas heitettiin ulos 2000 vuotta sitten, pitkäperjantaina!
AINOA keino edes kuvitella sen oelvan vallassa, on, että se on valhevaltaa,
valheen avulla se jymäyttää ihmiset kuvittelemaan sillä olevan valtaa ja kun
ihminen on sen valheiden verkossa, ihminen on sen vallassa jollain lailla.
Joh. 12:31
Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse;
nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.
USKOVAT KOETELLAAN - USKOVATKO JEESUKSEN VALTIAAKSI VAIKO PIRUN
2. Tess. 2:11
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen,
niin että he uskovat valheen,
( http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2. Tess. 2:1&rnd=1337639021032 )
antti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011031
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57989Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61830Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa144798- 65695
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel103571Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto90567- 78541
- 53537
- 39518