Missä menee raja pastorin tai seurakunnan työntekijän auktoriteetilla?
Meille sanottiin erään helluntaiseurakunnan nuortenillassa, että auktoriteettia pitää kunnioittaa: "älä pure syöttävää kättä". Tällä viitattiin kritiikin antoon. Mihin asti auktoriteettia tulee kunnioittaa? Tuleeko silloinkin, kun he ovat väärässä?
En tiedä oliko sitten ollut siellä joku tapaus, tms. josta lause kumpusi.Meillä oli rukousryhmä, jossa oli mukana henkisesti epätasapainoinen ihminen (nuori). No, tämä joutui kahnauksiin "solujohtajan" kanssa. Tämä solujohtaja on varsin dramaattinen ja hänestä tulee helposti sellainen olo, että hän ei kerro kaikkea ja vähän epäilee ihmisiä ja heidän uskoaan, jos he eivät tule esimerkiksi soluun. No, tätä solulaista kohtaan oltiin lipevän ystävällisiä hänen läsnäollessaan, mutta koska hän vaati paljon huomiota, hänen poissaollessaan hänestä puhuttiin pahaa, rankoin sanakääntein. :(
Luulen, että jossain vaiheessa johtaja vain kyllästyi ja puhui tämän tytön pois solusta. Kaikkien tuli vähän ottaa etäisyyttä tähän "vääräuskoiseen". Tytöstä puhuttiin jopa siten meille muille, että "oletko sinä vielä sen facebook kaveri??"
Minusta tämä oli brutaalia. Tämä tyttö olisi tarvinnut ammattiapua mielensä ongelmiin, ja sitä hän pyrki saamaankin, mutta ei sekään auttanut.
Eniten minua sapettaa tavallisten ihmisten (ilman mielenterveyskoulutusta) yritykset saada joku mielenterveydeltään epävakaaksi diagnosoitu henkilö uskon avulla kuntoon. Sitä voi mielestäni verrata siihen, että minä maallikkona ryhdyn leikkaamaan jonkun sappikiviä pois. Jumala pystyy parantamaan ihmisiä, mutta eikös se kuitenkin ole Jumalan asia? Tyttöä siitä, jos hän ei heti parane, ei tule syyttää. Tällekin tytölle rukoiltiin terveyttä moneen otteeseen (en tiedä oliko sekään niin hyvä asia, että hänen sairauttaan painotettiin usein). Paljon tyttö sai myös tukea ryhmältä, ja eihän kaikkia asioita voi tietää.
En tiedä, välillä kauhistuttaa, mitä valtaa ihmiset seurakunnissa käyttävät. Joskus tulee tunne, että aikamoista puoskarointia ja tunteiden vallassa tehtyjä päätöksiä kuulee. Olen ollut aina hellareilla, mutta välillä on tuntunut tällaisia juttuja todistaessa, että pitäisiköhän siirtyä takavasemmalle. Entä jos minulla itselläni menisi elämässä joskus huonommin, saisinko tukea, vai saisinko pakit?
Puistattaa jo ajatuskin. :(
Meille sanottiin erään helluntaiseurakunnan nuortenillassa, että auktoriteettia pitää kunnioittaa: "älä pure syöttävää kättä". Tällä viitattiin kritiikin antoon. Mihin asti auktoriteettia tulee kunnioittaa? Tuleeko silloinkin, kun he ovat väärässä?
En tiedä oliko sitten ollut siellä joku tapaus, tms. josta lause kumpusi.Meillä oli rukousryhmä, jossa oli mukana henkisesti epätasapainoinen ihminen (nuori). No, tämä joutui kahnauksiin "solujohtajan" kanssa. Tämä solujohtaja on varsin dramaattinen ja hänestä tulee helposti sellainen olo, että hän ei kerro kaikkea ja vähän epäilee ihmisiä ja heidän uskoaan, jos he eivät tule esimerkiksi soluun. No, tätä solulaista kohtaan oltiin lipevän ystävällisiä hänen läsnäollessaan, mutta koska hän vaati paljon huomiota, hänen poissaollessaan hänestä puhuttiin pahaa, rankoin sanakääntein. :(
Luulen, että jossain vaiheessa johtaja vain kyllästyi ja puhui tämän tytön pois solusta. Kaikkien tuli vähän ottaa etäisyyttä tähän "vääräuskoiseen". Tytöstä puhuttiin jopa siten meille muille, että "oletko sinä vielä sen facebook kaveri??"
Minusta tämä oli brutaalia. Tämä tyttö olisi tarvinnut ammattiapua mielensä ongelmiin, ja sitä hän pyrki saamaankin, mutta ei sekään auttanut.
Eniten minua sapettaa tavallisten ihmisten (ilman mielenterveyskoulutusta) yritykset saada joku mielenterveydeltään epävakaaksi diagnosoitu henkilö uskon avulla kuntoon. Sitä voi mielestäni verrata siihen, että minä maallikkona ryhdyn leikkaamaan jonkun sappikiviä pois. Jumala pystyy parantamaan ihmisiä, mutta eikös se kuitenkin ole Jumalan asia? Tyttöä siitä, jos hän ei heti parane, ei tule syyttää. Tällekin tytölle rukoiltiin terveyttä moneen otteeseen (en tiedä oliko sekään niin hyvä asia, että hänen sairauttaan painotettiin usein). Paljon tyttö sai myös tukea ryhmältä, ja eihän kaikkia asioita voi tietää.
En tiedä, välillä kauhistuttaa, mitä valtaa ihmiset seurakunnissa käyttävät. Joskus tulee tunne, että aikamoista puoskarointia ja tunteiden vallassa tehtyjä päätöksiä kuulee. Olen ollut aina hellareilla, mutta välillä on tuntunut tällaisia juttuja todistaessa, että pitäisiköhän siirtyä takavasemmalle. Entä jos minulla itselläni menisi elämässä joskus huonommin, saisinko tukea, vai saisinko pakit?
Puistattaa jo ajatuskin. :(
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.