Miksi maailmanloppu liitetään yleensä uskotoihin ja uskomuksiin? Miksi monet lahkot julistavat viimeisiä aikoja ja toivovat maailmanloppua. Miksi erilaiset uskonnolliset ryhmittymät pettyvät povaamiensa maailmanloppujen toteutumattomuuteen?
Maailmanloppu ja uskonto
4
76
Vastaukset
- cx d d
Siksi että kyseessä on aonoastaan raha ja valta,,siis kiristys lopuilla.
- Ilmestyskirjan on
Jeesuksen Isä ja Jumala antanut meille ihmisille ymmärtääksemme tämän nykyisen maailman aikakauden loppumisen ja Herran Jeesuksen tuhatvuotisen alkamisen. Tähän liittyy tuo seitsen-vuotisjakso, josta on tietoa annettu aikakin tarkasti, sillä seitsemän sinettiä ja pasuunaa ja maljaa on esitetty ja noihin liittyviä vielä tarkemminkin.
Isä Jumala on antanut lupaukset: "autuaat jotka lukevat ja vaarin ottavat!"
Jeesuksen nimessä saamme anoa Pyhän Hengen opetusta, sillä vain siten voimme saada sen Isän tahdon mukaisen totuudellisen ymmärryksen ja Hengen siunauksen. Herra Jeesus on hyvä paimen, totisesti. Hallelujah! - Kysymys Ilmestys-
kirjan antamisesta Jeesuksen Isältä meille ihmisille on tietysti sielujemme pelastus, sillä sen tähden Isä antoi ainosyntyisen Poikansa ettei yksikään Jeesukseen uskova hukkuisi.
- alfa123om
En itse ole juurikaan ajatellut maailmanloppua, vaan 1000 vuotista valtakuntaa ennen vuoden 2012 Maya-kalenteri juttua ja Nibiru juttua. Jonkin verran ajattelin myös, että luodaan uusi taivas ja uusi maa, mutta ne tapahtuvat vasta 1000 vuotisvaltakunnan jälkeen joskus kaukana tulevaisuudessa.
Kuitenkin vuodesta 1998 lähtien alkoi Joh. 16:25 toteutua ja Jeesus Kristus alkoi selittämään voimallisesti Raamatun vertauskuvia. Sen vuoksi nyt on paljon uutta tietoa auennut. Joka kerta kun avaa Raamatun kuulee selitystä.
Esim. eilen luin Pietarin kirjeestä, että ensimmäinen maa oli perustettu veden päälle kelluvana mantereena ja se tuhotui vedenpaisumuksessa. Se tuhoutui sen elementin kautta, jonka varaan se oli perustettu; eli veden.
Tämä uusi maa eli toinen maa on perustettu tulen eli palavan ytimen päälle ja tämän toisen maan on määrä tuhoutua tulenpaisumuksessa eli tulimyrskyssä. Tämä toinen maa on perustettu tulena palavan ytimen ympärille ja se tuhoutuu sen elementin kautta, jonka varaan se on perustettu. Jne.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381279
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34811Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27556Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24501
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .15472Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14471