Pauli Niemelä tänään Kaleva-lehdessä

Ruuthh

Arkkipiispa Kari Mäkinen aloitti puheensa kirkolliskokouksessa tärkeällä huomiolla. Kirkolliskokouksessa edustajat eivät istu puolueen, herätysliikkeen tai jonkun asian ympärille muodostuneen ryhmän mukaisesti.

Kirkolliskokouksessa istutaan hiippakunnittain niiden historiallisen iän mukaisessa järjestyksessä, paitsi piispat edessä.

Arkkipiispa tahtoi muistuttaa, että jokainen edustaja on kirkon päättäjä, joka etsii kirkkomme parasta.

Arkkipiispa kehotti puheessaan maan suurinta herätysliikettä katsomaan peiliin ja tekemään siitä tarvittavat johtopäätökset. Puhe sai lähes hiljentävän vastaanoton. Puheen sisältöön on helppo yhtyä.

Vaikka tekee kipeää, on uskallettava tunnustaa virheet, tehtävä kaikki hyväksikäytettyjen lasten ja hoitokokouksissa hengellistä väkivaltaa kohdanneiden auttamiseksi.

Peiliin katsominen merkitsee myös sitä, että sanoitetaan selvästi opilliset harhat ja tehdään niihin pesäero. Tämä kaikki merkitsee käytäntöön asti meneviä johtopäätöksiä.

Jokainen yhteisö tarvitsee aikansa, erityisesti, kun tilanne herätysliikkeen sisällä on monella tasolla jännitteinen.

Kärsivällisyys on hyve erityisesti tässä asiassa. Kuitenkaan kukaan ei voi välttää vastuutaan yhteisön jäsenenä, vaikka itse tietääkin toimineensa oikein.

Herätysliikkeessä väärinkäytöksiin puuttuneet ovat saaneet ajoittain vastaansa voimakasta ja tiukan lakihenkistä puhetta.

Nytkin ääripäät pakottavat ottamaan kantaa ja siirtymään jomman kumman puolelle. Keskelle ei näytä jäävän tilaa.

Siksi on erityisen tärkeää, että tämä luonnonlakia muistuttava ilmiö ei pääse enää toteutumaan, kuten tapahtui herätysliikkeessä 1970-luvulla.

Olen nähnyt herätysliikkeen kamppailussa toivon merkkeinä ulostulon pedofilia-asiassa, pahoittelun hoitokokousten opillisista harhoista ja viimeksi kannanoton Maijan tarinaan.

Valitettavasti näitä toivon pilkahduksia ovat seuranneet kuitenkin viestit, jotka ovat usein vesittäneet ja samentaneet kuvan. Tulkitsen, että johdolla ei ole selvää ja johdonmukaista linjaa. Tapahtunee sivusta johtamista.

Se aiheuttaa paljon hämminkiä liikkeen sisällä ja ulkopuolella.

Saksalaiset kantavat vieläkin syyllisyyttä natsi-Saksan julmuuksista. Vanhoillislestadiolaiset tuntevat häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneista, vaikka suurin osa heistä elää kunnollista elämää.

Yleinen mielipide ratsastaa aallonharjalla päästessään iskemään olan takaa moraalinvartijan leimaa kantavaa yhteisöä, eikä vailla syytä, mutta unohtaa helposti kokonaisuuden.

Arkkipiispankin puheen vaikutus voi olla, että se pahimmillaan voimistaa umpioitumista, kuin että vahvistaisi avautumista.

Kirkossamme tunnetaan jatkuvan reformaation ajatus. Kyse ei ole silloin niinkään uudistamisesta vaan uudistumisesta.

Uudistuminen on sisältä päin kasvavaa, usein hiljaista, arkaa ja ujoa.

Paavalin sanoin, se ei ole mukautumista tämän maailman menoon, vaan uudistumista: ”Muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”

Pauli Niemelä kirkolliskokousedustajaKiimingin kirkkoherra

87

2559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osaamaton ihminen

      Onko kirkolla nyt vl:iä kohtaan hoitokokous menossa, eli vl:ien pitäis ny tehä pakkoparannusta. Niidenkin, jotka ovat ihan pihalla kyseisistä teoista.Onko tämä sellaista hoitokokousta nyt. En tiedä , kun ei oo kokemusta hoitokokouksista, mutta kuvittelisin niiden olleen tämänkaltaisia. Että on syytelty , eikä syytetty oikein ymmärä minkä rikoksen on tehnyt. Tottakai on hyvä ja kaunis ele pyytää koko joukon puolesta anteeksi, ja jotkut ovat ihan oikein toimineet osaamattomasti. Onko se syntiä, että ei oo osannut toimia oikein. On se tietenkin. Mutta ihminen on erehtyväinen.

      • Häpeä jos osaat!

        Kuka tässä on syyttömiä syyllistänyt?

        Yrität vaan siirtää keskustelun kärjen pois itse asiasta!

      • Kirkon hoitokokous

        Nimim. osaamaton ihminen, Osuit naulankantaan. Kuseessä on hoitokokoukseen vastattava nuhtelu (käyttäisin mieluummin jotain muuta termiä kuin "hoitokokous"). Sitä kuunteleme ja kunnioitamme, vaikka edelleen olemme monessa niin eri mieltä, ettei kirkon osalta selkeästi tavoiteltava ekumenia ja molemminpuolinen opin avaaminen ole tietenkään mahdollinen. Ajattelen, että kirkon puolelta ainakin jotkut haluavat lähestyä rakentavasti ja rehellisesti lähentymisen mahdollisuuteen uskoen. Se hyvä tässä on, että uskomme tulee tutuksi - ainakin asiallisissa keskusteluissa.
        Mutta sitten on keskustelussa valtavirtana näkyvissä mielensäpahoittaminen ja uskonnonvapauden kunnioituksen puute. Outoina ja muukalaisina me tulemme vaeltamaan aikojen loppuun asti.

      • Häpeä jos osaat! kirjoitti:

        Kuka tässä on syyttömiä syyllistänyt?

        Yrität vaan siirtää keskustelun kärjen pois itse asiasta!

        Rikokset täytyy aina paljastaa poliisille ja muille tarpeellisille tahoille.

        Ef. 5:
        11 Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. [Matt. 18:15; Room. 13:12; 2. Kor. 6:14]

        Ap. t. 5:
        29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: enempi tulee kuulla Jumalaa kuin Ihmisiä.

        Lisää rippisalaisuusopista olen kirjoittanut mm tuolla:
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10676324
        ja tuolla
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/10675972

    • 768776uu

      Tarkennuksena, Kyseinen kirkkoherra Niemelä on nimenomaan rauhanyhdistysläinen kirkkoherra Kiimingistä, siis liikkeen sisältä.

      Muistelen että vielä tohtorismies.

      • osaamaton ihminen

        Tuo kirjoitukseni ei ollut Pauli Niemelää vastaa, vaan yleisesti kyselen anteeksipyynnöstä, että miten ja kuka ja jos ei oo syyllinen, niin myöskö silloin. Onko tämä hoitokokousta. yleensä kun täällä vaaditaan anteeksipyyntöjä milloin keltäkin, että tietääkö nyt se jonka pitäis pyytää ja sekin jonka ei tarvi pyytää, vai pitääkö varmuuden vuoksi kaikkien pyytää, ja piispankin ja ksikkien kirkon henkilökunnan, kun sielläkin on tapahtunut väärinkäytöksiä. Onko tietämättömyys ja osaamattomuus syntiä. pauli Niemelä on oikealla asialla.

      • Hyvä neuvo sinulle ;
        osaamaton ihminen kirjoitti:

        Hei kuule, mene seurakunnan eteen seisomaan ja tee kaikista sinun synneistäsi parannus, niin pääset rauhaan.

      • Sivustakatsoja
        Hyvä neuvo sinulle ; kirjoitti:

        Hei kuule, mene seurakunnan eteen seisomaan ja tee kaikista sinun synneistäsi parannus, niin pääset rauhaan.

        Miksei voi mennä istumaan ja seurakunnan taakse? Onko ohjeistusta Raamatussa?

      • Jherttuuuu

        Hyvin saarnasi eilenkin virtuaalikirkossa.

    • Jukka H

      Hyvä puheenvuoro Niemelältä!

      "Tulkitsen, että johdolla ei ole selvää ja johdonmukaista linjaa. Tapahtunee sivusta johtamista."

      Tuota johtamiskysymyksestä on aika vähän keskusteltu ja kirjoitettu. Siihen voisi pureutua enemmänkin ja analyyttisesti

    • SRK häviää tämän.

      Kovaa tekstiä. Mutta erittäin oikeutettua.

      SRK ei pääse käsiin räjähtäneestä vl-pedofiliaskandaalista mitenkään muuten kuin nöyrtymällä.

      • osaamaton ihminen

        Aijaa, niin, SRK on tavallaan pedofiili. Nyt ymmärrän, etten ymmärrä.

      • Hemestin pallot...
        osaamaton ihminen kirjoitti:

        Aijaa, niin, SRK on tavallaan pedofiili. Nyt ymmärrän, etten ymmärrä.

        Nyt on Hemestillä taas pallo hieman hukassa.

    • juuri näin

      Kerrankin kun keskustelun avaus!! Häiriköt pysyköön poissa.

    • Mertarantaaaa

      Osaamaton ihminen,
      Olet oikeassa, liikettä nuhdellaan vain siitä, että se on johdonmukaisesti peitellyt tapahtuneita hirveyksiä. Sen johto on myös myöntänyt. Viimeksi Nurmela (Helsingin ryn ex puheenjohtaja) eilen Hesarissa.

      Peittely ja salailu on tapahtunut yhdistysten toiminnassa, ja siitä liikkeen kaikki jäsenet ovat vastuussa, kuuluvathan liikkeeseen ja näin ovat tukeneet väärää toimintaa, tietoisesti tai tietämättään. Surin osa tavallisista rehellisistä rivijäsenistä ovat olleet täysin tietämättömiä tapahtumista aiemmin, mutta se tietämättömyys ei vapauta vastuusta jos edelleen liikkeeseen kuuluu.

      • osaamaton ihminen

        Niinkö, koko johto, 30 vuottako, samatko ihmisetkö? Onko ne tahallaan piilotelleet, vaiko vain osaamattomuuttaan ja SRK:n olemattomien psykologien puuttuessa ja poliisien puuttuessa ja omaisten vain luottaessa SRK:n johtoon. Poliisilla ei osuutta asiaan. Selvä. Kaikki virheet kasaantuneet johtoryhmäänkö ? Onko pedofiili mihinkään syyllinen, onko hän tehnyt uhreja, vainko johto ? Huuli mulla pyöränä.

      • eräs vaan...

        "Onko ne tahallaan piilotelleet, vaiko vain osaamattomuuttaan ja SRK:n olemattomien psykologien puuttuessa ja poliisien puuttuessa ja omaisten vain luottaessa SRK:n johtoon."

        SRK ei voi loputtomiin selitellä laiminlyöntejään osaamattomuudellaan ja taitamattomuudellaan. Siinä vaiheessa kun niin suuret saappaat jalkaansa sovittaa, että minkään yhdistyksen johtoportaaseen asettuu, pitää alkaa jo jotain osaamaan ja taitamaankin. Ja jollei osaa ja edelleen vaan on niin kovin taitamaton hoitamaan asioita, pitäisi osata edes jättää tehtävänsä jollekulle osaavammalle.

        Tässä nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään kauhean vaikeaselkoisesta asiasta. Ei tässä maailmassa oikeasti mitään suurta alan pätevyyttä ihmiseltä tarvita, että hän sen verran osaa ja tietää, että tajuaa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön olevan rikosasia eikä mikään rikollisen kanssa keskenään selvitettävä juttu. Me epäuskoiset olemme ihan tavalliset tallaajatkin tällaiset asiat tienneet ja osanneet jo vuosikymmeniä, joten ei voi olla liikaa pyydetty, että Suomen suurimman herätysliikkeen johtokunnaltakin sen verran osaavuutta löytyisi.

        "Poliisilla ei osuutta asiaan. Selvä. Kaikki virheet kasaantuneet johtoryhmäänkö ?"

        Niin, no ihan sen oman johtoryhmännehän mukaan poliisilla ei olisi ainakaan pitänyt olla osuutta asiaan. Johtoryhmänne on todellakin vuosikausia salaillut lapsiin kohdistuneita seksuaali- ja väkivaltarikoksia viranomaisilta, joten eivät nuo kovin kummoista osuutta asioista poliisille ole näemmä olleet edes halukkaita antamaan. Juuri tämä on ollut sitä osaamattomuutta ja taitamattomuutta johtajistonne taholta, josta syystä se peiliin katsomisen paikka on. Paitsi se on heillä, on se myös teillä, jotka luottamuksenne vuosi toisensa jälkeen näille ihmisille annatte.

        Joten peiliä eteen nyt vaan ja kysy siltä peilikuvalta, että tosiaanko me ansaitsemme noin osaamattoman ja taitamattoman johtokunnan, jotka eivät tätä ennen ole edes sitä tajunneet, että lapseen kohdistuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä pitää ilmoittaa viranomaisille, aina! Kysy siltä peilikuvalta, että vieläkö me haluamme saman porukan jatkavan, vaan olisiko jo aika valita kokonaan uusi, ja kaiketi jopa hieman edellistä osaavampi ja vastuullisempi johtokunta?

      • osaamattomalle:
        osaamaton ihminen kirjoitti:

        Niinkö, koko johto, 30 vuottako, samatko ihmisetkö? Onko ne tahallaan piilotelleet, vaiko vain osaamattomuuttaan ja SRK:n olemattomien psykologien puuttuessa ja poliisien puuttuessa ja omaisten vain luottaessa SRK:n johtoon. Poliisilla ei osuutta asiaan. Selvä. Kaikki virheet kasaantuneet johtoryhmäänkö ? Onko pedofiili mihinkään syyllinen, onko hän tehnyt uhreja, vainko johto ? Huuli mulla pyöränä.

        Olet näköjään myös tietämätön, Hemesti. VL-lastenraiskaamisen pääsalaaja Olavi Voittonen on istunut SRK:n johtokunnassa vuodesta 1980 lähtien, eli 32 vuotta. SRK:n johtokunnan ksekimääräinen aika johdossa on 24 vuotta, kunnes kuolema heidät SRK:sta erottaa.

        Kyllähän sinä lyyleri nämä asiat tiedät, kunhan ilkeilet.

      • on niillä teot

        Onkos Se niemelä oikein lukenutkin Tuomari? Eikö teidän oikeustajuun mene että lapsenraiskaaja on rikollinen ja siitä saa linnaa. Voiko joku pedofiilisakkia vain nöyrtymällä saada anteeksi hyväksikäytön. Ei helvetti niin ei voi oikeusvaltiossa olla. Pauli Niemelä on ihminen joka on saanut itselleen viran ei Jumalalta.
        Peittelijät ovat rikollisia. Mikä ettei mene jakeluun voi tätä nuijaa siionin väkeä:

    • Evluttilainen

      Paulilta hyvin tasapainoinen ja kiihkoton kirjoitus - niinkuin sivistyneeltä mieheltä voikin odottaa.

      Tuolta pohjalta olisi eväitä rakentavan keskustelun käymiseen.

      • Hyvä kirjoitus myös

      • Salakieltä?
        Hyvä kirjoitus myös kirjoitti:

        Pauli Niemelä on julkaissut suvaitsevaisen kirjoituksen myös lasten saamisesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Sitä ei ole julkaistu Päivämiehessä vaan Kalevassa.

        http://freepathways.wordpress.com/2009/07/22/pauli-niemela-raskaudenehkaisy/

        Eipä ollut Niemelällä rohkeutta sanoa asioita suoraan ja selkeästi. Mutkitellen ja kierrellen kaarrellen, otappa siitä selko.

      • Järjen käyttöön
        Salakieltä? kirjoitti:

        Eipä ollut Niemelällä rohkeutta sanoa asioita suoraan ja selkeästi. Mutkitellen ja kierrellen kaarrellen, otappa siitä selko.

        No kyllähän tuosta minun mielestä näkee että Niemelä tarkoittaa että ei ole syntiä ehkäistä silloin kun se on katsottava tarpeelliseksi.

    • Immanuel Kant uud.

      "Kärsivällisyys on hyve erityisesti tässä asiassa."

      Suomeksi: aika parantaa haavat.

      "Uudistuminen on sisältä päin kasvavaa, usein hiljaista, arkaa ja ujoa."

      Suomeksi: aika parantaa haavat.

      Valitettavasti ainoastaan keskinkertainen ja es er koon johtoa pelkäävä avaus. Enimmäkseen diibadaabaa. Vertaus natsien hirmutekoihin on lähinnä makaaberi ja osoittaa vl-lahkon jäsenten sisäänrakennettua omnipotenssia paremmuuden- ja ylemmyydentuntoa vs. epäuskoiset (=kaikki muut ihmiset kuin vl-lahkolaiset).

      "Yleinen mielipide ratsastaa aallonharjalla päästessään iskemään olan takaa moraalinvartijan leimaa kantavaa yhteisöä, eikä vailla syytä, mutta unohtaa helposti kokonaisuuden."

      Niin kuuluukin lyödä, mitäs läksitte sille (tuomitsemisen) tielle. Epäuskoinen on yhtä arvokas ihminen kuin vl-lahkolainen. Näissä toimissanne ihmisyyttä vastaan (lapset, naiset, vanhukset, nuorukaiset) kokonaisuudella ei ole mitään merkitystä. Erityinen on näissä kysymyksissä isompi suure kuin yleinen. Patriarkaalinen johtonne yrittää puolustaa yleistä kokonaisuutta vetoamalla yhteisön menetetyn maineen palauttamiseen. Tämä tehdään uhrien kustannuksella 100-0.

      Tosiasiassa vl-lahkon johto on kiinnostunut ainoastaan omasta patriarkaalisesta vallastaan ja asemastaan. Ne pascat nakkaa teille muille. Vl-lahko on mitä suuremmissa määrin isojen poikien temmellyskenttä. Naiset, lapset, seksuaalisesti poikkeavat, heikommat miehet sekä vanhukset ovat valitettavasti pelkkiä pelinappuloita näille mielensäpahoittajille.

      Ainut toivo vl-lahkon heikoimmilla jäsenillä päästä irti ikeen alta on lähteä liikkeestä tai saada aikaan sisäinen muutos. Kaikissa päättävissä elimissä pitää olla, kuten maassamme yleisesti, 50 / 50 sukupuolijakauma. Sitä kutsutaan tasa-arvoksi. Onko se kirosana?

      Vaikka Niemelän avaus on laadultaan varovainen, lienee se ajatukseltaan muutosta haluava ja rakentava. Kylmä fakta on kuitenkin, ettei rakentava kritiikki ole mennyt perille. Uutta rakentaessa entistä on tuhottava. Nyt tarvitaan järeämpiä keinoja, niin että aitaa kaatuu ja tanner tömisee.

      • Hemesti

        Mutta silti se on niin, että mikään ryhmä ei voi pitää jäsenistoään synnittömänä. Aina tehdään rikoksia ja syntejä. Yhteisö opettaa tietyllä tavalla ja jäsen lankeaa tekemään eri tavalla. Aina on synti maailmassa. Johdot vaihtuu, synnit pysyy lujasti ihmispoloiseen ässiytyneenä, ei sielunvihollinen houkutuksineen pysy poissa , vaikka sirpillä ja vasaralla johdettaisiin. Jumalalta voimme vain pyytää voimia kestää koettelemukset ja viettelykset.

      • Lastenraiskaajat!
        Hemesti kirjoitti:

        Oletko oikeasti noin tyhmä, vai näytteletkö?

        Juuri SRK:n ja vl-yhteisön rikosten rippisalailu-oppi on aiheuttanut ja auttanut jatkumaan valtoimenaan rehottavan lasten raiskaamisenne!

      • RäkytysEiOikeaTapa
        Lastenraiskaajat! kirjoitti:

        Oletko oikeasti noin tyhmä, vai näytteletkö?

        Juuri SRK:n ja vl-yhteisön rikosten rippisalailu-oppi on aiheuttanut ja auttanut jatkumaan valtoimenaan rehottavan lasten raiskaamisenne!

        Tämän tasoisesta kommentista ei tarvitse edes kysellä oletko oikeasti tyhmä vai näytteletkö.

        Vastaanpa kuitenkin jotakin.

        Rippioppi on ev.lut kirkossa ja vanhoiilislestadiolaisuudessa ihan samanlainen.

        Tässä ripin määritelmä ev.lut kirkon puolelta:

        "Ripin ottaa vastaan pappi tai luterilaisessa kirkossa myös muu kirkon työntekijä tai maallikko. Ripin vastaanottajia sitoo rippisalaisuus, toisin sanoen ripissä ilmaistuja asioita ei saa paljastaa kenellekään. Rippisalaisuuden rikkomisesta on säädetty papeille ankarat rangaistukset. Rippisalaisuus on ripin toimittamiselle välttämätöntä. "

        Rippioppi tuskin on aiheuttanut yhtään rikosta. Syytä pitää hakea muualta.
        Se, että rippiä on käytetty väärin rikollisen toiminnan peittämiseen, on yksiselitteisesti väärin ja siihen on puututtava. Tätä asiaa täytyy korostaa vl-liikkeen piirissä, niin kuin kirkon piirissäkin.

        Pedofilia rikollisuudelle on tunnusomaista niin uhrin vaientaminen kuin asian salaaminen sen arkaluontoisuuden takia, niin vl-joukossa kuin sen ulkopuolella.
        Tämä tulee ilmi, kun viitsii pikkuisen perehtyä asiasta tehtyihin tutkimuksiin ja artikkeleihin.

        Se, että rikoksia on salattu, ei ole sopusoinnussa sen opin mukaan, minkä minä olen vl-liikkeessä kuullut. Aina on opetettu sovittamaan rikokset myös lain edessä.
        Kun nyt on kuitenkin tapauksia, jossa näin ei ole toimittu, niin tätä täytyy ehdottomasti korostaa ja vastuu näistä kantaa.

      • Hemesti
        Lastenraiskaajat! kirjoitti:

        Oletko oikeasti noin tyhmä, vai näytteletkö?

        Juuri SRK:n ja vl-yhteisön rikosten rippisalailu-oppi on aiheuttanut ja auttanut jatkumaan valtoimenaan rehottavan lasten raiskaamisenne!

        Joo, valtoimenaan ! Pientä rajaa kirjoittelullesi ! Pyydän että tulet maan pinnalle sieltä korkeuksistasi.

      • rikollisetilmi

        Se, että vain vl-piirissä salataan pf-rikokset, on täyttä puppua. Tutustu asiantuntijoiden lausuntoihin.
        Siihen, että vl-liikkeessäkin on näitä salattu, on puututtava ankaralla kädellä.
        Tämä prosessi on nyt menossa vl-yhteisössä ja toivon että sama asia käynnistyisi myös muualla.
        Rikosten salailu, kun se koskettaa lähipiiriä, on meidän yhteiskunnan ongelma laajemminkin.
        Voi kunpa tämä pahan puhumisen ja syyllistämisen energia olisi saatu suunnattua uhrien auttamiseen ja yhteiskunnan epäkohtien korjaamiseen.

      • Velehtelet, ruoja!
        rikollisetilmi kirjoitti:

        Nyt voit perustella väitteesi. Kerro meille joku toinen yhteisö, jossa raiskataan lapsia ja salataan enemmän lasten raiskaamista kuin vl-yhteisössä, kiitos.

      • Kannataa nöyrtyä.
        Hemesti kirjoitti:

        Joo, valtoimenaan ! Pientä rajaa kirjoittelullesi ! Pyydän että tulet maan pinnalle sieltä korkeuksistasi.

        Ihan ruohonjuuritasolla olen ja elän elämääni useiden vl-lastenraiskaamisen uhrien rinnalla. Itse olet sanonut, ettet tunne yhtään uhria, etkä tiedä edes yhtään vl-lastenraiskaajaa, joten ei kannata tuolla tieto- ja kokemuspohjalla kovin paljon uhota ja uhreja ivata.

        Johanna Hurtigille on ilmoittautunut jo nyt 140 vl-lastenraiskaajan uhreja. Uhreja näillä vl-rikollisilla on lähes 500. Kun otetaan laskelmaan mukaan ne, jotka eivät ole ilmoittautuneet Hurtigille, tällä hetkellä paljastuneiden vl-pedofiilien määrä on jo noin 300 ja heillä uhreja on lähes 1000.

        Tämä on toki sinusta ja SRK:sta ihan pikkujuttu, mutta asetu hetkeksi alas ja mieti, miltä uhrista tuntuu. Jos et osaa kuvitellakaan sitä, mikä ei ole lainkaan ihme kun et yhtään uhria tunne, tutustu yhteen uhriin ja ala sen jälkeen viemään viestiä uhrin näkövinkkelistä konttorille. Näin autat uhrien asiaa kaikkein eniten.

      • Hemesti
        Lastenraiskaajat! kirjoitti:

        Oletko oikeasti noin tyhmä, vai näytteletkö?

        Juuri SRK:n ja vl-yhteisön rikosten rippisalailu-oppi on aiheuttanut ja auttanut jatkumaan valtoimenaan rehottavan lasten raiskaamisenne!

        No tyhmäpä, tyhmä !

      • yksruoja
        Velehtelet, ruoja! kirjoitti:

        Nyt voit perustella väitteesi. Kerro meille joku toinen yhteisö, jossa raiskataan lapsia ja salataan enemmän lasten raiskaamista kuin vl-yhteisössä, kiitos.

        Voi ruoja, kun koko asiassa ei oleellista ole
        se, missä ryhmässä rikos on tapahtunut, vaan se kuinka uhreja voidaan auttaa ja rikoksia ennalta ehkäistä.
        Jos haluat suurimman ryhmän, niin se on ev.lut kirkko. 80% suomalaisista kuuluu kirkkoon.
        Asiantuntijoiden mukaan suurin osa pf- ja insesti rikoksista jää ilmoittamatta viranomaisille. Silti oikeudessa on ollut kymmeniä tuhansia tapauksia.
        Mistään muusta ryhmästä ei vastaavaa tutkimusta ole edes tehty kuin vl-yhteisöstä. Tutkimuksessa on löytynyt väärin käytöksiä, jotka ovat mahdollistaneet rikollisten tuomioitta jäämisen, mutta tähän ollaan puututtu.
        Toivon, että keskusteluissa päästäisiin tästa ruoja syyttely tasolta ihan oikeaan asiaan ja termeihin. Ensimmäinen askel on se, että tunnustetaan, että on vain pedofiliaa, ei vl-pedofiliaa ja muuta pedofiliaa. Silloin kaikkien olisi helpompi keskittyä todellisiin ongelmakohtiin, eikä polttaa ruutia ruojailuun.

      • Ei rippisalailulle!
        yksruoja kirjoitti:

        Rikosten rippisalailu-oppinne mahdollistaa lasten raiskaamisen ja uhrin vaientamisen vaikka vuosikausia. Siksi lähes jokainen vl-lastenraiskaamisrikos on salattu. Ne ovat tulleet ilmi vasta uhrin kasvettua aikuiseksi ja ymmärrettyä, että häntä on huijattu rippisalailu-opillanne.

        Ihan turha on yrittää mennä eteenpäin niin kauan, kuin yhteisössänne on rippisalailun takana piilossa käsittelemättömiä rikoksia ja seassanne kulkee seksuaalirikollisia vapaana ja rippisalattuina. Puhdistakaa pöytänne.

      • Uhrien ivaajat:(
        Kannataa nöyrtyä. kirjoitti:

        Ihan ruohonjuuritasolla olen ja elän elämääni useiden vl-lastenraiskaamisen uhrien rinnalla. Itse olet sanonut, ettet tunne yhtään uhria, etkä tiedä edes yhtään vl-lastenraiskaajaa, joten ei kannata tuolla tieto- ja kokemuspohjalla kovin paljon uhota ja uhreja ivata.

        Johanna Hurtigille on ilmoittautunut jo nyt 140 vl-lastenraiskaajan uhreja. Uhreja näillä vl-rikollisilla on lähes 500. Kun otetaan laskelmaan mukaan ne, jotka eivät ole ilmoittautuneet Hurtigille, tällä hetkellä paljastuneiden vl-pedofiilien määrä on jo noin 300 ja heillä uhreja on lähes 1000.

        Tämä on toki sinusta ja SRK:sta ihan pikkujuttu, mutta asetu hetkeksi alas ja mieti, miltä uhrista tuntuu. Jos et osaa kuvitellakaan sitä, mikä ei ole lainkaan ihme kun et yhtään uhria tunne, tutustu yhteen uhriin ja ala sen jälkeen viemään viestiä uhrin näkövinkkelistä konttorille. Näin autat uhrien asiaa kaikkein eniten.

        Koska SRK:n Hemesti ei ole koskaan tavannut yhtään ainoaa lapsena raiskattua vl-uskovaista, hänelle uhrit ovat pelkkä riesa kuten SRK:llekin. Ei hän aio nöyrtyä lapsen paikalle, hankkia kokemusta ja oppia asiasta, sillä se saattaisi viedä ilon uhrien ivaamisesta!

      • johannesta
        Lastenraiskaajat! kirjoitti:

        Oletko oikeasti noin tyhmä, vai näytteletkö?

        Juuri SRK:n ja vl-yhteisön rikosten rippisalailu-oppi on aiheuttanut ja auttanut jatkumaan valtoimenaan rehottavan lasten raiskaamisenne!

        ei nyt kuitenkaan ihan valtoimenaan rehottavaa!? vähän liioittelua taas!

      • paskasaakkivaan
        Hemesti kirjoitti:

        Mutta silti se on niin, että mikään ryhmä ei voi pitää jäsenistoään synnittömänä. Aina tehdään rikoksia ja syntejä. Yhteisö opettaa tietyllä tavalla ja jäsen lankeaa tekemään eri tavalla. Aina on synti maailmassa. Johdot vaihtuu, synnit pysyy lujasti ihmispoloiseen ässiytyneenä, ei sielunvihollinen houkutuksineen pysy poissa , vaikka sirpillä ja vasaralla johdettaisiin. Jumalalta voimme vain pyytää voimia kestää koettelemukset ja viettelykset.

        Ei nyt sentään:)
        Vankila opettaa miettimään mutta ei tee ihmistä normaaliksi.
        Kuule jos Jumala olisi auttanut ei olisi n älänhätä'ä, ei sotia ei köyhiä eikä VL.

      • 3-5% vai enemmänkin?
        johannesta kirjoitti:

        ei nyt kuitenkaan ihan valtoimenaan rehottavaa!? vähän liioittelua taas!

        Yhteisössä, jossa on 20.000 miestä ja jo nyt selvittelyn alkuvaiheessa jäänyt kiinni noin 300 lasten raiskaajaa ja heillä on lähes 1000 uhria, on erittäin saastunut lasten raiskaamisesta.

        Kun vl-miehistä 1,5% on paljastunut lasten raiskaajiksi ja se maassamme keskimäärin on promilleluokkaa, voidaan puhua erittäin mittavasta ongelmasta. Suorastaan käsiin räjähtäneestä!

        Paljonko lähivuosina heitä paljastuukaan, kun nykyiset uhrit aikuistuvat?

      • jduwdcwducuwå
        Velehtelet, ruoja! kirjoitti:

        Nyt voit perustella väitteesi. Kerro meille joku toinen yhteisö, jossa raiskataan lapsia ja salataan enemmän lasten raiskaamista kuin vl-yhteisössä, kiitos.

        tapauksia on ollut mm urheilun parissa, vasta taisi julkisuudessa olla epäily joistain tanssinopettajista.
        Eli on näitä muissakin pienissä yhteisöissä.

    • VL VL VL VL VL VL VL

      IMMANUEL KANT = ERITTÄIN HYVÄ ANALYSOIJA!!!!!!!!!!!!

    • yx vaan

      Menee piispojen nuoleskeluksi tämä homma;/

      • Duoth

        Mielummin oikeaoppinen piispa kuin vääräoppinen maallikkosaarnaaja.

    • Hyv Pauli!

      Kirkkoherra Niemelällä on selvästi ns. palanut hihat OV:n temppuiluun.

      "Valitettavasti näitä toivon pilkahduksia ovat seuranneet kuitenkin viestit, jotka ovat usein vesittäneet ja samentaneet kuvan. Tulkitsen, että johdolla ei ole selvää ja johdonmukaista linjaa."

      Tämä on rohkea mielipiteen ilmaisu, hyvä Pauli!

      "Peiliin katsominen merkitsee myös sitä, että sanoitetaan selvästi opilliset harhat ja tehdään niihin pesäero. Tämä kaikki merkitsee käytäntöön asti meneviä johtopäätöksiä."

      Näillä sanoilla vaaditaan todella syvälle meneviä muutoksia liikkeen omituiseksi muuttuneeseen ajatteluilmastoon - se on tarpeellista!

      • Kohta kuulemme.

        Miten SRK koskaa Niemelälle?

        Tuskin menee kovin kauan kun kostoisku tulee. Ehkä viikkoja korkeintaan.

      • SRK iskee pian!
        Kohta kuulemme. kirjoitti:

        Miten SRK koskaa Niemelälle?

        Tuskin menee kovin kauan kun kostoisku tulee. Ehkä viikkoja korkeintaan.

        Ja Pauli siirretään "lepäämään" VL-lahkon piirissä.

      • VL-VIHAA!
        SRK iskee pian! kirjoitti:

        Ja Pauli siirretään "lepäämään" VL-lahkon piirissä.

        YKSIKÄÄN vl-lastenpuolustaja ei ole jäänyt vaille SRK:n kostoa. Jopa Johanna Hurtig, joka on tehnyt pelkkää hyvää, savustamalla savustettiin ulos vl-yhteisöstä.

        Näkisittepä ne sadat julmat sähköpostit ja tekstarit sekä kuulisitte ne sadat vihapuhelut, joita Johanna on vl-uskovaisilta saanut. VL-yhteisön kanta lasten raiskaamiseen on vielä paljon sairaampi ja pimeämpi kuin kukaan osaa kuvitellakaan!

      • Näin olen käsittänyt

        Kiitos Pauli Niemelälle viisaista sanoista.

        Olit nähtävästi myös ainoa jämerä ihminen vl-uskovaisten kirkkolliskokousedustajkien joukossa, kun oli kyse äänestyksestä kirkkolliskoouksessa, kun päätettiin siitä, laaditaanko yhteinen kirkon ohje rukoilemiseksi homoparin pyytäessä rukousta puolestaan.

        Kaikki muut lestadiolaisedustajat peruivat jälkeenpäin äänestysratkaisunsa ja ilmoittvat mututaneensa mieltään, mutta sinulla kanta pysyi, hyvin perusteltuna.

        Näin olen asian käsittänyt.

    • Kajana+

      Onko Pauli Niemelä Paavo Niemelän veli?

      • Yli-iistä

        Hän on Paavo Niemelän poika.

      • 20+2
        Yli-iistä kirjoitti:

        Hän on Paavo Niemelän poika.

        Paavon poika on ja me monet tiedämme, kuinka Paavo tuli muita uskovaisia viisaammaksi ja perusti oman laumansa.

        En ole kuullut , onko hän vieläkään löytänyt takaisin ?

      • Näin on
        20+2 kirjoitti:

        Paavon poika on ja me monet tiedämme, kuinka Paavo tuli muita uskovaisia viisaammaksi ja perusti oman laumansa.

        En ole kuullut , onko hän vieläkään löytänyt takaisin ?

        Kehtaatkin haukkua Paavo-veljeä, hän on ollut hoitokokousten uhri, kuten me kaikki muutekin. Eiköhän Paavo-velikin seonnut niistä kauheista hoidoista, jota silloin järjestettiin, kuten me kumpikin hyvin muistamme.

      • Kertakaikkiaan!
        Näin on kirjoitti:

        Kehtaatkin haukkua Paavo-veljeä, hän on ollut hoitokokousten uhri, kuten me kaikki muutekin. Eiköhän Paavo-velikin seonnut niistä kauheista hoidoista, jota silloin järjestettiin, kuten me kumpikin hyvin muistamme.

        NÄIN HAUKKUU SRK:N EDUSTAJA HEITÄ, JOTKA OVAT SEONNEET HOITOKOKOUKSISTA
        "Paavon poika on ja me monet tiedämme, kuinka Paavo tuli muita uskovaisia viisaammaksi ja perusti oman laumansa."

        SRK itse järjesti hoidot ja sai monet menemään sekasin, sitten SRK kehtaa vielä pilkata heitä.
        Paavo Nimelä oli hoitokokousten uhri ja hän sekosi niiden takia, sen me kaikki tiedämme.

    • Koulu-tv

      "Paavalin sanoin, se ei ole mukautumista tämän maailman menoon, vaan uudistumista: ”Muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”

      Vl-herätysliike uudistuu koko ajan.

      • P-veli

        Paavalin sanat voi myös tulkita tarkoittamaan, että joissakin kohdissa on vallan viisasta olla tulkitsematta Raamattua turhan orjallisesti.

        Tässä valmis vastaus:

        Pysykää mukana luterilaisen kansamme yleisissä elämänmenokäsityksissä. Kokekaa yhteisyyttä, älkää eriytyneisyyttä.

    • Ajatus kai tämäkin

      Ennen uskoneet kun sorvasivat säännöt sekä SRK lle että paikallisyhdistyksille, päätyivät kirjaukseen johtokuntien jäsenistä, erovuorossa...

      Korjausta ei ole yleisesti maallisten yhdistysten säännöissä, sillä on aikanaan ollut tarkoitus välttyä nykyisiltä ikuisuusjäseniltä, siltä että liikettä johdetaan reunalta. Jos johtokuntien vaihtuvuus olisi ollut alkuperäisen tarkoituksen mukaista, olisi liikkeen johtaminen tapahtunut keskeltä, johdolla olisi ollut laaja kosketuspinta liikkeen arkeen. Ei olisi päässyt tapahtumaan lakihenkisten rikastumista johtoon ja liikkeen polarisoitumista.

      Olisi hyvä ollut pysytellä hyväksi koetella tiellä, mutta vallan himossa uhrattiin liikkeen yhteneväisyys. Jossain käskyssä kehotetaan olla himoitsemasta, nyt on sorrettu vallanhimoon, olisiko anteeksipyydettävää?

      • Luckar

        Erittäin hyvä näkökulma. Ihmisellä kun on taipumus myös vallanhimoon. Ei malta jäädä pois kun on makuun päässyt.

      • Tuulikki23443

        Näin on käynyt, vuosikokousten pöytäkirjoissa tavallisesti lukee; erovuoroiset valittiin yksimielisesti jatkamaan.

        Ja tulos näyttää olevan karmea, vallasta on humalluttu ja nyt on krapulan aika.

    • Loppu anteeksiannoll

      VL liike loppuu, jos pyytää anteeksi menneitä asioita,
      hoitokokouksia, insestiä, julmuutta jne.
      Koska kaikki perustuu siihen että VAIN ME, olemme aina oikeassa,
      vl on erehtymätön, aina VL voi arvostella, tuomita muut täysin kadotukseen.

      Anteeksiannon myötä kristallikruunu putoaa pöydältä särkyen täydellisesti.

      • vaikenevat kuoliaaks

        Eivät pyydä anteeksi eivätkä myönnä mitään ja juuri siitä syystä, että niin monen yksinkertaisen vl-perheen elämältä sortuisi pohja!!!
        Eivät edes uskalla katsoa peiliin.

    • Kedele

      Kun toiselle poskelle lyödään niin käännä toinen. Näin minulle on opetettu VL:lapsuudessa. SRK:n johto kyllä antaa viestiä, että paras tunnustaa jotain,siis hieman, kun jäät kiinni. Ei voi olla totta!!! Erosin enkä enää palaa, mutta on sen verran kokemusta "sisäpiiristä", että ei tule johtaminen muuttumaan, kun isä eläköityy poika valitaan jatkaman sanan saattajana ja kusi nousee päähän, sukupolvesta toiseen enemmän ja enemmän..

      • Ei päätä pensaaseen!

        VL-pedofiiliskandaali ei koskaan lopu eikä selviä jos SRK käyttää tätä poliitikkojen tapaa, eli tunnustaa juri sen verran kuin on todistetusti paljastettu... ja seuraavan kerran taas tunnustetaan juri sen verran kin on ihan pakko. Paljastukset eivät lopu vuosiin ja se ajaa vl-herätysliikkeen rappiolle.

        Ainoa keino päästä asiasta eteenpäin, eli päästä jättämään se taakse, on tunnustus. Kaikista kerralla, aktiivinen toiminta JOKAISEN vl-lastenraiskaamisrikoksen esiin kaivaminen ja niiden poliisille vieminen. Vanhentuneiden rikosten sovitteleminen ja korvausten maksaminen uhrille ulkopuolisen asiantuntijan avustuksella tai oikeudessa.

      • Hemesti
        Ei päätä pensaaseen! kirjoitti:

        Ja aina on myös pedofiileja joka porukassa, sairaus se on sairauksien joukossa. Koskaan maailmasta ei syntejä ja sairauksia saada loppumaan.

      • Pedofiili = PAHA
        Hemesti kirjoitti:

        Ja aina on myös pedofiileja joka porukassa, sairaus se on sairauksien joukossa. Koskaan maailmasta ei syntejä ja sairauksia saada loppumaan.

        Hemesti, ei pidä luovuttaa pahuuden edessä, pedofilia on pahuutta.
        Raamattu ei neuvo luovuttamaan suurenkaan pahuuden edessä, vaan taistelemaan sitä vastaan.

        1. Korinttolaiskirje
        5:9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
        5:10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
        5:11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
        5:12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
        5:13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

      • Uhrilammas76
        Hemesti kirjoitti:

        Ja aina on myös pedofiileja joka porukassa, sairaus se on sairauksien joukossa. Koskaan maailmasta ei syntejä ja sairauksia saada loppumaan.

        Hemesti,

        Aina näyttää myös olevan niitä jotka haluavat salata, unohtaa, heidän tekonsa. Heitä jotka haluavat jättää nämä sairaaksi mainitsemasi henkilöt vaille apua, hoivaa, jota he kovasti tarvitsisivat. On myös heitä, jotka sairaiden uhrit haluaisivat jättää avutta, pitäen heitä itse kohtaloonsa syyllisenä.

        Hemesti, olisitko sinä laupias Samarialainen? Pappeja ja Leeviläisiä on ilmaantunut jo ihan riittämiin.

      • Sairas lahko.
        Uhrilammas76 kirjoitti:

        Hemesti on useasti maininnut, että vl-lastenraiskaamisrikosten salaaminen on uhrin syytä, koska ei vienyt asiaan suoraan poliisille, vaan antoi vl-rikostensalaajapuhujien ja Ry:itten puheenjohtajien vaientaa itsensä rippisalailupakolla!

    • upari

      paimenpojan tapaus

      Tuli mieleen paimenpojan tapaus, hänhän ei ensin saanut saarnata Helsingissä, kun hän muutti Etelä-Suomeen. Kuka Helsingin ry:n puheenjohtajista antoi hänelle takasin saarnaamisoikeuden, koska loppuaikoina hän saarnasi Helsingissä.

    • mie vaan

      Kuka kertoo, mitä kaikkea SRK:n ja jokseenkin kaikkien VL-liikkeeseen kuuluvien pitäisi tehdä, että katuminen, anteeksipyyntö, taloudellinen korvaaminen ym. ym. olisi riittävää??? Uskon, että mikään ei riitä eli syyttely jatkuu loputtomiin.

      • VL_omahyväisyyttä...

        Miksi ette kokeile rikostensalaamisen sijasta noita luettemiasi vaihtoehtoja?

        Eikö löydy nöyryyttä?

        Niinpä niin, koska uskotte, ettette saakaan "palkintoa" asioiden korjaamisesta niin ete viitsi edes ryhtyä siihen!

      • Parannus. Näistä asioista tulisi tehdä parannus.

        Parannus on mielenmuutos. Kristillisyytemme oppien mukaan se alkaa anteeksipyynnöllä ja jatkuu asioiden korjaamisella.

        Pahoiteltu on, mutta asioita ei ole korjattu.

      • Parannusta huvikseen
        hmm- kirjoitti:

        Parannus. Näistä asioista tulisi tehdä parannus.

        Parannus on mielenmuutos. Kristillisyytemme oppien mukaan se alkaa anteeksipyynnöllä ja jatkuu asioiden korjaamisella.

        Pahoiteltu on, mutta asioita ei ole korjattu.

        Asioiden korjaaminen eli "syntivuoteen kantaminen" on parannuksen eli mielen muutoksen hedelmä, joka puuttuu sekä vl-lastenraiskaajien että rikostensalaajien elämästä. Mitä tämä sitten osoittaa? Sitä, ettei ole tehty todellista parannusta eikä siihen ole haluakaan.

      • täyttä asiaa

        Parannus on tosiaan mielenmuutos, joka tarkoittaa sitä, että ihminen alkaa tutkia itseään, omaa mielenmaisemaansa ja käyttäytymistään. Se on itsetuntemuksen lisääntymistä. Koko usko on itsetuntemuksen kasvamista loppuviimeks. Siinä sen vaikeus onkin. Koska ihminen on se mikä on, itsetuntemus vaatii nöyrtymistä ja oman pahan olon sietämistä ja kaikkea sitä, mitä vl-opetus yritttää helpolla synninpäästöllä vesittää.

        Hylätkää jatkuva synninpäätöhokema ja käyttäkää sitä vain pisteenä iin päällä.

      • vl-maallikkosaarnaaj
        täyttä asiaa kirjoitti:

        Tunnen erään vl-perheen, jossa lapsen huumeriippuvuutta hoidettiin "evankeliumilla" vuodesta toiseen. Lopputulos oli se, että lapsi meinasi kuolla yliannostukseen, koska evankeliumi ei vastoin odotuksia ei hoitanutkaan huumeriippuvuutta syntinä pois.

        Näin jatkui, kunnes eräs narkomaanilapsen "epäuskoinen" kummi puuttui asiaan ja sai hommattua kummilapsensa katkaisuhoitoon. Nyt entinen narkomaani on ollut kuivilla jo vuosia, eikä ole enää vl-yhteisössä joka häntä niin "taitamattomasti" maallikkosaarnaajien toimesta "evankeliumilla hoiti"!

      • Minäkin tiedän
        vl-maallikkosaarnaaj kirjoitti:

        tyhden vl-nuorukaisen joka teki itsemurhan. Hän oli puhujaperheestä, jossa isä oli niin ankara, että lähetti pojan uudestaan parturiin, jos pojan tukka ei ollut isän mielen mukaisesti leikattu. Poika oli herkkä ja joutui huumeitten kanssa tekemisiin. En ollut itsekään enää vl, kun näin hänet viimeisen kerran kadulla huumeiden vaikutuksen alaisena. Itketti ja säällitti niin, mutta en uskaltanut mennä jutteleen. Häpesin käytöstäni jälkeenpäin. Myöhemmin kuulin hänen tehneen itsemurhan. Vieläkin itkettää. Olkaa vanhemmat rakastavia kaikkia lapsianne kohtaan.

        just just ! naurettavaa paskaa!! taas alkaa tämä legendojen kertominen!

      • VL-vihavanhemmat
        Minäkin tiedän kirjoitti:

        Ikävä kyllä minulla on samanlaisia kokemuksia omasta vl-perheestäni. Kun erosin vl-yhteisöstä sain vanhemmiltani osakseni sellaista käytöstä, etten osannut kuvitellakaan etukäteen. Olinhan "uskoni kieltämisellä" saattanut heidät huonoon valoon uskonystäviensä keskellä ja pilannut heidän maineensa kasvattajina. Ivaamista, pilkkaamista, asiatonta arvostelua, perätöntä juoruilua sisaruksilleni, kyttäämistä, jopa vakoilua, epäilemistä, haukkumista päin naamaa, ystävieni solvaamista, parisuhteideni lyttäämistä = he tekivät elämästäni helvetin... En osaa vieläkään sanoa, miksi tuota tekivät mutta tuskin se koskaan unohtuu.

        Nyt on rauha maassa, koska emme ole enää tekemisissä ja välillämme on satoja kilometrejä.

      • hohhoijaa
        Minäkin tiedän kirjoitti:

        tyhden vl-nuorukaisen joka teki itsemurhan. Hän oli puhujaperheestä, jossa isä oli niin ankara, että lähetti pojan uudestaan parturiin, jos pojan tukka ei ollut isän mielen mukaisesti leikattu. Poika oli herkkä ja joutui huumeitten kanssa tekemisiin. En ollut itsekään enää vl, kun näin hänet viimeisen kerran kadulla huumeiden vaikutuksen alaisena. Itketti ja säällitti niin, mutta en uskaltanut mennä jutteleen. Häpesin käytöstäni jälkeenpäin. Myöhemmin kuulin hänen tehneen itsemurhan. Vieläkin itkettää. Olkaa vanhemmat rakastavia kaikkia lapsianne kohtaan.

        Olipa naiivi kirjoitus...

      • fonbsmöäls,
        Parannusta huvikseen kirjoitti:

        Asioiden korjaaminen eli "syntivuoteen kantaminen" on parannuksen eli mielen muutoksen hedelmä, joka puuttuu sekä vl-lastenraiskaajien että rikostensalaajien elämästä. Mitä tämä sitten osoittaa? Sitä, ettei ole tehty todellista parannusta eikä siihen ole haluakaan.

        Tuo "syntivuoteen kantaminen" on oudoimmista vertauksista, jota omuutamat puhujat hokevat. Mikä ihmeen syntivuode ja sen matkassa kantaminen? Miksi sitä pitäisi matkassa kantaa? Siksikö että siihen voi uudelleen ja uudelleen heittäytyä makoilemaan? Höh! Ei tuommoiseen löydy Raamatusta perusteita. Jeesus kehoitti panemaan synnit pois eikä kanniskelemaan niitä matkassa.

      • !!!!!!!!!!!
        johannesta kirjoitti:

        just just ! naurettavaa paskaa!! taas alkaa tämä legendojen kertominen!

        tuo vähättely , uhrien pilkkaminen ja ylimielisyys on kai vanhoillislestadiolaisuuden tunnusmerkki . Viimeisenä päivänä teillekkin on tuomarilla asiaa...

      • Minäkin tiedän
        hohhoijaa kirjoitti:

        Olipa naiivi kirjoitus...

        En tiedä millä tavalla kirjoitukseni on naiivi. Kun ajattelen tapausta jälkikäteen, päällimmäinen tunne on syyllisyys ja häpeä. Oikeaa toimintaa olisi ollut se, että olisin mennyt nuorukaisen luo ja ollut se laupias samarialainen. Tuossa edellisessä kirjoituksessa narkomaanilapsen kummi puuttui peliin ja nuori sai avun. Minäkin olisin voinut toimia toisin ja auttaa. Miksi on niin vaikea toimia oikein? Rakkaudellisesti. Sitä mietin usein.

    • 44+44

      """Peiliin katsominen merkitsee myös sitä, että sanoitetaan selvästi opilliset harhat ja tehdään niihin pesäero. Tämä kaikki merkitsee käytäntöön asti meneviä johtopäätöksiä."""

      Näin on tehtävä! Ja näin olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten!

    • Soeren

      Immanuel Kant on oppinut sivistyssanoja. Pitäisi oppia vielä käyttämään niitä luontevasti.

      • Sivistymätön?

        Juu ja sivistys paistoi läpi rakkauden sanoina. Onneksi sama sivistys ohjasi kanttia valitsemaan sanansa muita kunnioittavasti.

      • Kantin Immu

        En tiennyt Paulin isän kohtalosta hoitokokous-berkeleiden uhrina kirjoittaessani ylempänä. Kritiikin kärki oli es er koon supereliittiä vastaan, jonka suoria sekä välillisiä uhreja on maassamme pilvin pimein. Vl-lahko on luonteeltaan hyvin hierarkinen. Suurin osa on alinta kastia. Sama kehitys on näkyvillä monissa länsimaisissa yhteiskunnissa. 1% vs. 99%.

        Niemelän avauksessa ei sinällään mikään ole pielessä. Olisi vaan aika siirtyä abstraktiosta konkretiaan. Vaadittava selvällä suomen kielellä johdon eroa (kuten Rainio reilu vuosi sitten Turun Sanomissa). Vihjailut on vihjailtu, peilit on kateltu - ei siellä ketään näy. Lisäksi keskusyhdistyksen ja jäsenyhdistysten sääntöihin 50 / 50 sukupuolikiintiöt johtokuntiin. Ehkä siten loppuisi KAIKKIEN asioiden hengellistäminen ja avoimuus & yhdenvertaisuus palautuisi?

        Tulevaisuudessa elämä lienee taloudellisesti niukempaa ja levottomampaa. Terve (hengellinen) yhteisö voi erityisesti silloin olla arvokas asia monelle ihmiselle. Autoritäärisesti, salailemalla ja jopa väkivaltaisesti johdettu lahko ei ole sellainen.

    • masuri12

      Ei voi pyytää anteeksi.Ei ole mitään väärää liikkeen opin mukaan.
      Ei voi pyytää anteeksi liikkeessä yleistä insestikäytäntöä.
      Ei tarvitse pyytää anteeksi koska on pyytänyt jo uhrilta anteeksi ja ripittäytynyt.
      Yhteisö ei voi pyytää anteeksi käytäntöä jonka se hyväksyy oikeaksi.

    • Kummeksuja

      ANTEEKSIANNOSTA:
      Muutamalla ev.lut kirkon kurssilla olleena hämmästelen anteeksipyynnön vaatimusta. Kursseilla puhuttiin mm.anteeksiannosta, korostettiin sitä, että AINA yksilö pyytää anteeksi yksilöltä, koska anteeksipyyntö tullakseen loppuun saakka käsitellyksi vaatii anteeksiannon ja jokin taho/yhteisö voi vaan esittää pahottelut, koska taholle/yhteisölle ei ole vastaavaa tahoa/yhteisöä joka antaisi anteeksi.
      Jos kyseisen herätysliikkeen johto pyytäisi anteeksi, kuka olisi se anteeksiantaja?
      Tämän saman asian selityksen voi löytää myös Wikipediasta.

    • Rikokset täytyy aina paljastaa poliisille ja muille tarpeellisille tahoille.

      Ef. 5:
      11 Älkää osallistuko pimeyden töihin: ne eivät kanna hedelmää. Tuokaa ne päivänvaloon. [Matt. 18:15; Room. 13:12; 2. Kor. 6:14]

      Ap. t. 5:
      29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: enempi tulee kuulla Jumalaa kuin Ihmisiä.

      Lisää rippisalaisuusopista olen kirjoittanut mm tuolla:
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10676324
      ja tuolla
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10675972

      • Terveterve

        On kirkkoherran ja kappalaisen kirjoituksissa melkoinen ero.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe