http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/suomalaiset-haluavat-laulaa-suvivirttä-mutta-eivät-usko-jumalaan-1.16682
http://yle.fi/uutiset/kotimaa_entista_harvempi_uskoo_elamaan_kuoleman_jalkeen/3328104
Noin neljäsosa kyselyyn vastanneista kertoo, ettei tiedä mitä ajatella kuolemanjälkeisestä elämästä. Joka kahdeksas suomalainen jakaa kristillisen näkemyksen kuolleista herättämisestä, iankaikkisesta elämästä ja kadotuksesta.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa_entista_harvempi_uskoo_elamaan_kuoleman_jalkeen/3328104
Noin neljäsosa kyselyyn vastanneista kertoo, ettei tiedä mitä ajatella kuolemanjälkeisestä elämästä. Joka kahdeksas suomalainen jakaa kristillisen näkemyksen kuolleista herättämisestä, iankaikkisesta elämästä ja kadotuksesta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se on se luonnollinen kehityssuunta. Nykymaailmassa uskonto on menettänyt merkityksensä niin vahvasti se perinteinen vanhemmilta saatu usko alkaa olla aina vain puhtaammin pelkkää perinnettä ja uskontojen opeilla ei vain enää nähdä olevan kosketuspintaa todellisuuteen.
Sivistyneitä ja lukeneita, kouluja käyneitä ihmisiä on aika vaikea fuulata vanhoilla kansansaduilla, joiden naurettavan taikauskoisen typeryyden tajuaa kymmenvuotiaskin.
Kun palstan fundis-hihhuleiden kanssa "keskustelee", niin huomaa pian että useimmat heistä tuntuvat olevan aivovaurioisia avohoitopotilaita ja sivistymättömiä, mistään mitään tietämättömiä ja kaikki koulut reputtaneita säälittäviä tomppeleita, jotka eivät koskaan vahingossakaan kirjoita yhdyssanoja yhteen ja tieteellisen termin tai sivistyssanan nähdessään toteavat "Häh? Mitä?"
Kirkosta eroamisen tahti on noin prosenttiyksikön vuodessa. Tuntuu, että se mihin oikeasti uskotaan ja mitä universumista ajatellaan, muuttuu vieläkin nopeammin.
Usko Ylä-Mummola
21.5.2012 17:45
>>>Vain joka 8. uskoo kadotukseen...Joka kahdeksas suomalainen jakaa kristillisen näkemyksen kuolleista herättämisestä, iankaikkisesta elämästä ja kadotuksesta.
Kuinka kukaan voi ajatella, että kun kuolee, niin sen jälkeen olisi jotain elämää? Täysin järjetön ajatus ja kertoo vain uskovaisten kykenemättömyydestä ajatella rationaalisesti.
Mistäpä sitä tietää......
Kuolen luultavasti parin vuoden sisällä, jos en johonkin onnettomuuteen aikaisemmin, vaikka huomenna, joudu. Mutta ei se minua sureta. Sairaalassa en loppuvaiheessa makaa, se on ihan varma juttu. Lopullisen päätöksen teen sitä ennen, kun itse vielä kykenen toimimaan. Elämäni on ollut mielenkiintoista, hauskaa ja olen saanut tutustua mukaviin ihmisiin, jos vaikka on vaikeuksiakin ollut. Mutta mitä niistä, ne ovat menneisyyttä.
Tuonpuoleista ei ole. Sillä on ihan turha minua pelotella.
Mutta sitä useampi uskoo sielun jälleensyntymään tai sielunvaellukseen (kolmasosa peräti joissain tutkimuksissa). Tässä on sikäli hauska ristiriita, suorastaan perustavanlaatuinen sellainen, koskapa raamatun keskeinen sanoma liittyy Jeesukseen (ristiinnaulitsemiseen) ja sitä kautta pelastussanomaan (helvetiltä).
Ei ole siis mahdollista määritelmällisesti olla sekä kristitty ja buddhalainen. Tiedän toki, että buddhalaisetkin uskovat muuhunkin kuin vain sielunvaellukseen, mutta sanotaanko näin, että sielunvaellus on pääosassa toisessa ja pelastus toisessa uskonnossa. Ne ovat toisensa poissulkevia teknisiä termejä. Syntyy looginen mahdottomuus, oxymoron. Siitä huolimatta nyky-ihmisen psyyke kykenee kiertymään sellaisille jengoille, että ne ovat 20% jotain itäistä uskontoa, 60% kristinuskoa ja loput jotain muuta.
Sosiologiassa tästä ilmiöstä käytetään nimitystä Religion Ala Carte eli suoraan suomennettuna uskontojen seisova pöytä. Idean taustalla on se, että uskonto on menettänyt auktoriteetin (emme elä uskonnolle, vaan uskonto elää meille) ja toisaalta elämme elämyksiä tehtailevassa kapitalismissa, jossa olemme olemassa ensisijaisesti kuluttajina. Ihmiset siis suhtautuvat uskontoihin, ideologioihin ja ties mihin kuin kulutustavaroihin ja räätälöivät niistä itselleen mukavan kokonaisuuden, aterian, kuin olisivat seisovassa pöydässä. Kaiken keskiössä on oma ego.
Mielenkiintoisin yksityiskohta tuossa liittyy kuitenkin tuohon, ettei tunnuta ymmärtävän uskontojen periaatteita. Joku voi pitää sitä pinnallisuutena, mutta kun on erehtynyt väittelemään jonkin liberaaliuskovaisen kanssa ateistina, huomaa pian, että kyllä ne oikeasti uskovat ja uskonsa detaljit tietävät. Kyseessä on siis mielestäni jostain syvemmästä kulttuurillisesta ellei peräti paradigman muutoksesta. Linkitän sen murrokseen, jota kutsutaan postmodernismiksi.
Postmodernismiin liittyy idea dekonstruktiosta, eli kirjallisessa ilmaisussa se tarkoittaisi tekstin purkamista osiinsa. Tästä on tullut erittäin tärkeä osa humanistisia tieteitä, missä tätä lähestymistapaa käytetään yleisesti ja kuten kaikki tiedämme Suomen teologinen opetus tapahtuu yliopistoissa ja sen opiskelijat ovat lähellä muita humanisteja imien sieltä vaikutteita kuin sienet. Lopputulos on pelottava; uskonto on revitty osiinsa ja niitä osia käytetään tekemään entistä ehompi uskonto. Tietyllä tavalla tässä on onnistuttukin. Liberaaliteologiaa kannattavia vastaan on vaikeampaa argumentoida kuin fundiksia.
Ongelmana on toisaalta se, että postmodernismi on luonteeltaan "anti-foundationalistinen", eli se ei tunnista asioiden essentiaa, alkuperäistä luonnetta - kaikki on tulkinnanvaraista. Tämä on tietysti se hinta, mikä tästä kuluttamisesta pitää maksaa.
"Liberaaliteologiaa kannattavia vastaan on vaikeampaa argumentoida kuin fundiksia."
Tällä ei ole enään suurtakaan merkitystä. Fundamentalistit ovat yhteiskunnan riesa ja mikäli fundamentalistien väärä vähenee niin yhteiskunnan olot parantuvat. Tietynlaisena ongelmana voidaan silti pitää sitä, että liberaaliuskovat suojelevat fundamentalisteja tai eivät ainakaan aktiivisesti toimi heitä vastaan.
Olet väärässä. Annan esimerkin, joka on erittäin ajankohtainen, nimittäin valtion ja kirkon erottaminen toisistaan, mitä ateistit ovat ajaneet iät ja ajat. Itse asiassa se mainitaan jo Sosiaalidemokraattien Forssan kokouksen pöytäkirjassa vuodelta 1903. Kaikki on toteutunut pöytäkirjasta, 8 tunnin työpäivää ja yleistä äänioikeutta myöten, mutta kirkko ja valtio pysyvät edelleen tiukasti yhdessä, yli 100 vuoden jälkeenkin.
Tässä asiassa liberaalit seisovat fundisten kanssa samassa rintamassa, mutta poliittisesti heidän motiivinsa ovat erilaisia. Yritän selittää tarkemmin; kun Tuomioja muutama vuosi sitten esitti, että teologian opetus tulisi lopettaa julkisista yliopistoista verovaroilla, se herätti paljon keskustelua, jopa raivostumista. Tietysti perinteisestä näkökulmasta on oletettavaa, että valtio kustantaa ja muutenkin uskonto olisi mukana opetuksessa ja sivistyksessä, kuten se Suomen yliopistoissa on ollut alusta saakka.
Kuitenkin pieni vilkaisu teologian opiskelijoiden sekä harrastajien palstoille tuotti mielenkiintoisen yllätyksen; nimittäin liberaalit pelkäsivät teologian opetuksen siirtämistä kirkon haltuun ja hellään huomaan. Se johtaisi heidän mukaansa "tunnustuksellisuuden" lisääntymiseen. Nyt tietysti herää kysymys, millähän kantilla opetus tällä hetkellä on teologisissa tiedekunnissa?
Asiahan nyt on niin, että Suomessa on jo uskontotieteen nimellä kulkeva oppiaine, joka käsittelee uskontoja etnografisista, sosiologisista ym. näkökulmista. Uskontotieteen suorittanut ei voi pyrkiä papiksi, mutta teologisesta valmistunut voi, mikä kertonee niistä maailmankatsomuksellisista eroista. Teologialla on siis tietty näkökulma uskontoon, mutta mikä se on, jos kirkon vastuulle siirrettyä teologian opetusta pidetään "tunnustuksellisena"?
Mielestäni vaikuttaisi siltä, että opetus on pitkälti liberaalia, siis edelleen tunnustuksellista, mutta sillai piilotunnustuksellista, humaanilla tavalla, eli tulkinnaltaan liberaalia. Nykyistä uskonnonopetustahan perustellaan sillä, että se ei ole "tunnustuksellista", vaan antaa tietoa oppilaan uskonnosta. Tosin, alle 16-vuotias ei siitä voi kieltäytyä, vaikka haluaisikin. Tämä valtion ja kirkon pakkonaittaminen siis toimii jonkinlaisena napanuorana, mitä kautta kirkkoon siirtyy jatkuvasti maallisia vaikutteita eri muodoissa. Toisaalta kirkon pitäminen valtiossa estää yhteiskunnan sekularisaation. Nämä kummatkin ovat sitä, mitä liberaalit haluavat. Siis eräänlaista ovelaa tasapainottelua.
Kuolemanjälkeinen elämä? Käsitteenä mahdottomuus.
En usko mihinkään tiettyyn uskontoon, mutta uskon "kuoleman" jälkeiseen elämään. Uskon että se elämä on jotain muuta kuin joko taivas tai helvetti, jotain aivan muuta...
Uskon sieluun, siihen ettei ole varsinaista kuolemaa, vaan paremminkin olomuoto muuttuu. Se energia(sielu) joka poistuu Sydän-ja kurkkuchakran välistä(missä oman uskomukseni mukaan varsinainen sielu sijaitsee)
menee jonnekin riippuen siitä millainen henkilö on kyseessä. Joko valoa kohti, tai sitten kohti pimeyttä. Kyseessä ei siis edelleenkään ole parempi tai huonompi paikka, vaan sielu menee sellaiseen paikkaan joka sopii omaan persoonallisuuteen parhaiten. Se voi olla joko viides dimensio, tai sitten sielu jatkaa vaellustaan tässä kolmannessa dimensiossa.
Eli oman näkemykseni mukaan vedät puoleesi mitä olet itse(tai se vetää sinua puoleensa)
Jumala/Jumaluus taas on asia jota en lähde spekuloimaan uskonnolliselta enkä myöskään filosofiselta kannalta.
Minkälaiseen helvettiin/kadotukseen pitäisi uskoa? Matteuksen ja Ilmestyskirjan ikuiseen kidutushelvettiin, vai paavalilaiseen ja johanneslaiseen ei-uskovien tuhoutumiseen ja olemassaolon loppumiseen (eli ikuiseen kuolemaan)? Raamattu kun on epäyhtenäinen helvettiä/ei-uskovien kohtaloa koskevissa teologioissaan.