Täällä Väyrysen kannattajat meuhkaavat ja kuvaavat Väyrystä messiaaksi. Totuus kuitenkin on, että on yhdentekevää kuka valitaan Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi. Puolueen uskottavuus on mennyt ja talouskin on ylivelkaantunut. Keskustan suunta on alaspäin. Jo nyt se on eduskunnan pienin oppositiopuolue ja seuraavien vaalien jälkeen pienpuolue.
On aivan sama valintaanko Väyrynen tai joulupukki
‹(•¿•)›
2696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
kuitenkin tuntuu kiinnostavan ja huolettavan?
"kuitenkin tuntuu kiinnostavan ja huolettavan?"
Tietysti politiikka kiinnostaa, mutta mistä sait päähäsi että joku olisi
huolestunut (kepuloisia lukuun ottamatta) kepun toivottomasta tilan-
teesta, enneminkin se tuppaa huvittamaan.
Ja kuten aloittaja totesi, on aivan samantekevää minkälaisen pelle-
hermannin johdolla kepun näivettyminen jatkuu.
Ei ole kyse Suomen Keskustasta vaan Suomesta. Suomi tarvitsee Väyrystä paljon kipeämmin kuin Keskusta. Väyrynen on yksi Suomen viimeisistä korteista. Suomella ei ole varaa jättää Väyrystä käyttämättä. Keskustan puheenjohtajuus on vain väline, jonka avulla Väyrysestä tehdään pääministeri. Varsinainen tavoite on korkeammalla. On kyse koko Suomen suunnasta ja tulevaisuudesta, Suomen viime vuosikymmenien väärän politiikan seurausten korjaamisesta. Väyrysen tulevaa työtä voidaan hyvin verrata J. K. Paasikiven työhön toisen maailmansodan jälkeen - tai miksei myös siihen jälleenrakennustyöhön, jota Putin on toteuttanut Venäjällä vuosisadan taitteesta saakka.
tule kutistumaan pienpuolueeksi kun Paavo Väyrynen valitaan puheenjohtajaksi. Alkaa sellainen "mukikampanja" että sinipunaiset kekkulit ovat ihmeissään.
Me marsimme kohden vallankumousta.
Kuolinkellot ovat soimassa Kepulle.
Keskusta petti suomalaiset lännettyessään ja eurottuessaan, ryvettymällä yhä pahemmin tiellä Ahosta Vanhaseen. Tuota turmiollista kehitystä ei Paavo Väyrynen pystynyt estämään, mutta sen aiheuttama vahinko ei toivottavasti ole lopullinen. Korjausliike alkaa Väyrysen astuessa peräsimeen. Eikä se koske ainoastaan Keskustaa, vaan Suomea kokonaisuudessaan. Väyrysen suurin rooli Suomen historiassa on yhä näyttelemättä. Uskokaa minua: ille faciet.
Kuka johdatti kepun pienpuolueeksi? Ei ainakaan Väyrynen.
Kyllä tähän ovat syyllisiä kaupunkikepulaiset, täysin anti-kepulaiset kivireet ja kumppanit. Nyt yksi kumppani, kivireen kylkiäinen, yrittää saada kadotettua valtaa takaisin.
Kyllä kai Väyrynen oli osasyyllinen siihen, että kepu ajautui pienpuolueeksi. Väyrysellä oli huono kampanja eduskuntavaaleissa ja hän putosi eduskunnasta. Väyrysen kampanja ei saanut riittävää luottamusta.
"Kuka johdatti kepun pienpuolueeksi?"
Kyllä se tapahtui kaikkien kepusatraappien hyvällä yhteityöllä,
ei siinä rivikepulaisia kuunneltu, sellainen on kepu, ei siellä
kansan ääni kuulu.
Väyrynen kuunteli eduskuntavaalien edellä Juudas-ystävän huonoja neuvoja. Se virhe ei tule toistumaan. Väyrynen ei enää tee erehdyksiä. Väyrynen tietää, että Suomen etu ei salli hänen niitä tekevän. Ei ole varaa virheisiin. Niin isot ovat nyt panokset. Väyrynen astuu lopullisesti pikkupolitikoinnin tasolta valtiomiehen tasolle. Valitettavasti kaikki suomalaiset eivät pysty näkemään Väyrysen uutta asemaa ja merkitystä samalla tavoin kuin allekirjoittanut. Poliittisen ajattelun taso on Suomessa rappeutunut pahasti Kekkosen kauden jälkeen. Sääliksi käy niitä, jotka eivät noita aikoja nuoruutensa vuoksi edes muista... Väyrynen muistaa. Se on tärkeintä.
Väyrysen valinta voisi olla siinä mielessä hyvä, että hän romahduttaisi noista muista kaikkein nopeimmin.
En ole täällä nähnyt ensimmäistäkään meuhkaajaa ja messiaaksi kuvaavaa puheenvuoroa.
Järkisyillä Väyrystä on sensijaan kehuttu ja ihan ansioista.
Mielipuolisella kiihkolla on ollut kohteena Keskusta ja Väyrynen. Mollaaminen on saanut jo sairaita piirteitä. Ei terve "knubi" pysty sellaiseen.
Omaa sidostani Keskustaan voisi kuvailla järkiavoliitoksi.
‹(•¿•)›
Känä rojalteja maksamatta.
Tässä sinulle sentti.
http://tinyurl.com/c6hfq46
voit pitää vaihtorahat.
Väyrynen jo ulisee tuskaansa ja syyttelee taas mediapeliä. Väyrysen mielestä on peilin vika, jos kuva on väärä.
Valittaneen kepun johtoon kuka tahansa, se ei mitään muuta. Kepu tekee kuolemaa johtajasta riippumatta. Kuntavaaleissakin odottaa rökäletappio.
Väyrynen, Puumala, Sipilä tai joulupukki. Mikään ei auta. Tappioita tappioiden jälkeen.
Vanhasen ja Kiviniemen johdolla kepu on hävinnyt kaikki vaalit. Seuraavankin puheenjohtajan osa on sama.
Väyrysen Keskusta ei ole enää sama puolue kuin Vanhasen-Kiviniemen rappiokaudella vähitellen Kokoomuksen apupuolueeksi taantunut kepu. Keskusta löytää linjansa uudelleen maalaisten, työläisten, pienyrittäjien ja itsenäisyysmielisten suomalaisten puolueena. Uudesta Keskustasta tulee johdonmukaisen euroskeptinen, ulkopoliittisesti länsikriittinen ja puolustuskysymyksissä ehdottoman NATO-vastainen kansanrintamapuolue, joka etsii yhteistyötä Suomen vasemmiston kanssa sinipunan tukipylväiden eli oikeistososialidemokraattien ohitse. Maailmanlaajuiseen konkurssiin ajautuvasta uusliberalismista sanoudutaan irti, sen vaihtoehtoja kuten kansallistamista tai jopa eräänlaista agraarisosialismia ei enää torjuta suoralta kädeltä. Keskustasta voi tulla Suomen kokonaisvaltaisen uudistamisen lipunkantaja, jopa vallankumouksellinen puolue, jollainen se jossain määrin oli Kekkosen ja K-linjan radikaaleimpina vuosina. Muistatteko niitä aikoja? Olitteko silloin mukana?
Naulan kantaan!
Joulupukki jakaa monenlaisia lahjoja., ilmaiseksi. Väyrynen vain tökeröjä mukeja, ja perii maksun niistäkin.
Väyrysen ja joulupukin ero on se, että Väyrynen on lahjaton.
Puolet suomalaisista vihasi aluksi Kekkostakin. Mutta lopulta Suomesta tuli silti yhden miehen maa. Kekkoselle ei ollut vaihtoehtoja. En usko, että nyky-Suomi pystyisi löytämään todellisia vaihtoehtoja Väyryselle. Olen tutkinut - en ole löytänyt. On vain Väyrynen, ja huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja Väyryselle. Nyt on siis Väyrysen hetki, kriittinen aika, niin kuin Mannerheimia tarvittiin Suomessa talvella 1918 ja kesällä 1944 ja Paasikiveä syksyllä 1944 ja Kekkosta myöhemmin monissa käänteissä.
Valitettavasti on jo kiire, mutta Suomen poliittinen koneisto jauhaa nykyään kiusallisen hitaasti. Se on parlamentarismin vahvistumisen eli puoluevallan pönkittämisen seurausta. Ståhlbergin hieno perustuslaki, kuin Kekkosta varten tehty, on vesitetty, oikeastaan tuhottu. Ennen Suomessa olisi nykyisen kaltaisissa oloissa presidentti hajottanut eduskunnan, ja "runnannut" kokoon maan edun mukaisen hallituksen tarvittaessa vaikka vaalituloksesta piittaamatta...
Hullut kepulaise luule että se muka kiinnostaa jotakin.