Olen tässä seuraillut vähän aikaa tämän palstan kirjoituksia ja voin vain todeta, että on täällä aikamoisia ruikuttajia.
Tällä hetkellä halpoja autoja saa Ruotsista ja Saksasta todella pienellä vaivalla, mutta ei tunnu kelpaavan.
Kotimaankin markkinat ovat pullollaan halpoja autoja ja korot ovat todell alhaalla aikaisempiin vuosiin nähden. Tämäkin tunnutaan sivuutettavan kun aletaan tekemään kauppaa.
Autokaupat eivät ole hidastuneet kovien hintojen takia vaan ostajien, joilla ei ole rahaa. Suurin osa tälläkin palstalla riehuvien möykkääjien olisi syytä hankkia työ ennen kuin rupeaa edes keskustelemaan autokaupoista.
Itse työskentelen autokaupassa, ja voin kertoa, että pennittömän turhakkeen ja ilmaisen hernekeiton metsästäjän kyllä tunnistaa heti kun hän astuu sisään.
Kysymys: Kuinka moni teistä on viimeisen parin viikon aikana oikeasti käynyt tekemässä autokauppaa? Entä kuinka moni on vain roikkunut netissä ja tuhissut, kuin 5000 euron auto pitäisi saada 4000 eurolla?
Kertokaa minulle, mikä auto (nettiautossa tms.) on liian kallis ja miksi?
Kuka uskaltaa laittaa linkin tähän jostain autosta, jota on käynyt katsomassa ja kertoa miksi se on liian kallis?
Muuten pyydän teitä lopettamaan turhan ulinan siitä, että teitä huijataan ja että foliohattua (mikälie) hatuttaa, kun ei saa autoaan myytyä.
Autoja ei kertakaikkiaan saa myytyä, kun ostajilla ei ole rahaa! Ei ne tomaatitkaan halpene, jos asiakkaalla ei ole rahaa.
Tomaatti maksaa Pekalle ja Martille saman verran, mutta minkäs teet, jos Martilla ei ole varaa ostaa?
Tällä hetkellä halpoja autoja saa Ruotsista ja Saksasta todella pienellä vaivalla, mutta ei tunnu kelpaavan.
Kotimaankin markkinat ovat pullollaan halpoja autoja ja korot ovat todell alhaalla aikaisempiin vuosiin nähden. Tämäkin tunnutaan sivuutettavan kun aletaan tekemään kauppaa.
Autokaupat eivät ole hidastuneet kovien hintojen takia vaan ostajien, joilla ei ole rahaa. Suurin osa tälläkin palstalla riehuvien möykkääjien olisi syytä hankkia työ ennen kuin rupeaa edes keskustelemaan autokaupoista.
Itse työskentelen autokaupassa, ja voin kertoa, että pennittömän turhakkeen ja ilmaisen hernekeiton metsästäjän kyllä tunnistaa heti kun hän astuu sisään.
Kysymys: Kuinka moni teistä on viimeisen parin viikon aikana oikeasti käynyt tekemässä autokauppaa? Entä kuinka moni on vain roikkunut netissä ja tuhissut, kuin 5000 euron auto pitäisi saada 4000 eurolla?
Kertokaa minulle, mikä auto (nettiautossa tms.) on liian kallis ja miksi?
Kuka uskaltaa laittaa linkin tähän jostain autosta, jota on käynyt katsomassa ja kertoa miksi se on liian kallis?
Muuten pyydän teitä lopettamaan turhan ulinan siitä, että teitä huijataan ja että foliohattua (mikälie) hatuttaa, kun ei saa autoaan myytyä.
Autoja ei kertakaikkiaan saa myytyä, kun ostajilla ei ole rahaa! Ei ne tomaatitkaan halpene, jos asiakkaalla ei ole rahaa.
Tomaatti maksaa Pekalle ja Martille saman verran, mutta minkäs teet, jos Martilla ei ole varaa ostaa?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Eikö romu kotterot mene kaupaksi, vai mikä riivaa????
Tinkiä pitää aina, se on peusjutskaa.
Kyllä ne jobbarit kusettaa, minkä kerkiää!!!
"Kysymys: Kuinka moni teistä on viimeisen parin viikon aikana oikeasti käynyt tekemässä autokauppaa?"
Vastaus: Minä. Maanantaina sain parin kuukauden odotuksen jälkeen uuden auton. Hinta n. 27.000€.
Ja kuten aloittajakin, lueskelen palstan viestejä huvittuneena.
"Kertokaa minulle, mikä auto (nettiautossa tms.) on liian kallis ja miksi?"
Tarjosin tuosta autosta liikkeelle tuhat euroa mutta eivät kuulemma voi myydä niin halvalla.
www.nettiauto.com/chrysler/neon/47807934
www.nettiauto.com/4780793
"Autoja ei kertakaikkiaan saa myytyä, kun ostajilla ei ole rahaa! Ei ne tomaatitkaan halpene, jos asiakkaalla ei ole rahaa. "
Onko rasvaletiltä unohtunut yksi kaupankäynnin perusasia? Nimittäin kysynnän ja tarjonnan laki. Jos ihmisillä ei ole rahaa ja autot jäävät seisomaan liikkeisiin, se tarkoittaa sitä, että autot ovat kalliita.
Tai jos autoja on enemmän kuin ostajia, sekään ei ole ihmisten vika, autot ovat vaan tilanteeseen nähden liian kalliita, eikä edes huonoimpien romutustahti riitä pitämään kysyntää yllä.
Pyytäisin sinua lopettamaan turhan ulinan, jos liikkesi autot ovat ylihintaisia. Ne kyllä halpenevat aikanaan sinne häkkiinkin, kun ne nyt vaan vanhenee joka päivä.
Tuo Pekan ja Martin tomaatinosto vertaus hiukan ontuu. Jos kauppa ei saa jotakin elintarviketta myytyä sen takia, ettei pekoilla ole rahaa, ei ne niitä loputtomiin kaatopaikalle aja vain sen takia, että muutamalla martilla on varaa ostaa muutama ylihintainen tomaatti.
Se nyt vaan on niin, ettei mikään kauppa pysy pystyssä jos tuotteet ovat sen hintaisia, ettei valtaosa pysty niitä ostamaan.
Kysyntää on aina ja kaikkia asiakkaiden toiveita ei tarvitse aina täyttää. Me myymme "työläisten" autot pikkuliikkeisiin ja hoidamme autoja vain maksukykyisille asiakkaille.
Pekan ja Martin tapauksesta voin sanoa sen verran, että kun Martti ostaa kalliita tomaatteja, niin Pekasta ei ole väliä.
Kun myyn 60000 euron auton, niin en todellakaan välitä, jos en ehdi/halua palvella 3000 euron auton ostajaa.
Sen takia pikkulliikkeitä on olemassa, kun he jaksavat kuunnella teikäläisten kitinää.
Täälläkin on joskus joku kertonut menneensä liikkeeseen ihan tavallisen näköisenä heppuna ja jäänyt vaille palvelua, jonka jälkeen on muka mennyt toiseen liikkeeseen ja kurvannut uudella autolla pois! Minun elin aikanani en ole ikinä kuullut, että näin olisi oikeasti käynyt!
Kuka tulee Mersu kauppaan, pettyy ja menee tien toiselle puolelle ostamaan Fordin? EI kukaan.
Suomalaiset auton ostajat ovat samanlaisia loisia kuin kreikkalaiset: Mitään ei tehdä minkään asian eteen ja kaikki pitää saada halvallla
Taantumastakin puhuu vain työläiskansa. Minä olen viimeisen 6 vuoden aikana ansainnut joka vuosi 60-74 tuhatta euroa automyyjänä
" Täälläkin on joskus joku kertonut menneensä liikkeeseen ihan tavallisen näköisenä heppuna ja jäänyt vaille palvelua, jonka jälkeen on muka mennyt toiseen liikkeeseen ja kurvannut uudella autolla pois! Minun elin aikanani en ole ikinä kuullut, että näin olisi oikeasti käynyt!"
Elä sinä poika kitise, kun et elämästä tiedä mitään.
Appeni halusi vielä kerran ostaa uuden auton, vanha pappa ekassa liikkeessä oli vain tiellä, mutta toisesta löytyi asiantuntija-myyjä, myi uuden auton, ja teki vanhasta paperit valmiiksi, joilla appi luovutti auton vaimolleni. Uudella autollaan appi ajoi vielä neljä vuotta.
Jep jep, ja tuolla palkalla kerkiit täällä roikkua. Taitaa useamman automyyjän housuntakamus olla aika puhki. Noin trossaavat ei yleensä myy yhtään mitään, eikä niitä kannata töissä pitää.
Tätini ja serkkutyttöni menivät aikoinaan autokauppaan nimenomaan Oulussa. Tietty merkki oli mietitty valmiiksi, vaihtoautoa ei ollut ja auto olisi maksettu käteisellä. Ilmeisesti sattuivat juuri sinunlaistesi isännöimään kauppaan, kun myyjät eivät halunneet uutta autoa myydä neitokaisille, eivät ehkä näyttäneet tarpeeksi rahakkailta. Menivät toiseen kauppaan ja ostivat uuden Nissanin. Vuosien aikana ovat vaihtaneet auton muutaman kerran vähänajettuna aina uuteen Nissaniin.
Se on hyvä, jos sinulla 60 000 euron autojen ostajia riittää, niitä taitaa olla vaan vähän harvemmassa kuin tavis-japskien ostajia.
Kyllä, olen tehnyt tällä viikolla autokaupan. Yksi kolmesta myyjästä osasi tehdä kauppaa. Kaksi muuta vain kitisi ja valitti.
Noin se juuri on, peiliin pitäisi katsoa miksei saa mitä haluaa, itku ei auta jotain on tehtävä että saa rahaa, täällä on suurin osa työttämiä ja tulevia avohoidokkeja joiden kirjoitukset ja mielipiteet on yhtä tehokkaita kuin kusisi tuuleen.
Syy ei ole hinnoissa vaan siinä juuri ettei ole rahaa, ovat kuin lapset lelukaupassa, kaikki pitäisi saada mutta mistään ei olla valmiita maksaan ja ei se todellakaan ole myyjän vika, vikaa haetaan kaikesta muusta mistä oikeasti pitäisi.
Kun elää tarkasti, ei juo ei polta niin vuosien kuluttua saa sen mitä haluaa, täällä on aikas paljon ryssämeininki pitäisi saada kaikki heti ja nopeesti ja sehän ei todellakaan koskaan onnistu, töitä on tehtävä ja paljon muuten ei rahaa tule koskaan olemaan ja olemalla säästeliäs unelmat toteutuu, ei muuten.
Keskiverto kansalainen ei koskaan, huom. ei koskaan tajua , kun herra ajaa uudella mersulla mitä siinä on takana, näkee vain tämän hetken tilanteen, ei hiellä ja työllä ansaittuja rahoja, konkursseja ja eroja ym. asenne ratkaisee aina, sitä kannattaa vain miettiä, ei sitä mitä muilla on ja mulla ei, siinä se lyhyesti.
rutisemisen sijaan, kannattaa miettiä mitä omalle onnettomalle elämälleen voisi oikeasti tehdä muuta kuin itkeä muiden menestystä, ja sitä miten heiltä sen saisi pois, siinä se suurin ero suomalaisilla ja muilla, muut miettivät miten he saavat saman, suomipoika miten sen saa muilta pois, mieti tätä.
>> Kysymys: Kuinka moni teistä on viimeisen parin viikon aikana oikeasti käynyt tekemässä autokauppaa? Entä kuinka moni on vain roikkunut netissä ja tuhissut, kuin 5000 euron auto pitäisi saada 4000 eurolla?
Autot ovat kestokulutushyödykkeitä. Voihan niitä ostaa harrastuksekseenkin tai käydä huvikseen päivittäin liikkeissä katselemassa, mutta minä ostan auton käyttöä varten. Edellisestä kerrasta on kuusi vuotta ja seuraavaan luultavasti vielä useita vuosia.
Hintoja kyllä seuraan, kun se nykyisin on niin vaivatonta. Toivottavasti harva kaupankäyntitahti ei ole tehnyt minusta siihen pätemätöntä turhaketta.
En usko, että onkaan. Minun olisi pitänyt suunnata kirjoitukseni enemmän tarkoittamaan ainoastaan tällä palstalla riehuviin vauhkoihin, eikä yrittää pahoittaa kaikkien mieltä.
Vastaus kuuluu: Kuutamolla oleva tarjouskansa.
Kaiken paskan alku ja juuri tässä maassa, pilaavat kaiken tässä maassa.
En mikä kromosomi noilla on mennyt pieleen tai puuttuu muuttaa
toivottavasti heitä ei tule lisää koska sen lopputulos on sukupuutto.
Konkurssihan meillä jo kohta onkin että puolet kai on saavutettu tavoitteista.
Ostin moottoripyörän (ei liikkeestä ylihintaista), myin auton (ei liikkeestä ylihintaisena) ja ostan huomenna auton (ei liikkeestä ylihintaista). Nämä siis tällä viikolla. Kauppa siis käy jos hinnat kohdallaan (ei liikkeessä).
-Ostat maitoa suoraan lehmänostajalta, et citarista ylihintaisena.
- Ostat kengät suoraan afrikasta, et stokalta ylihintaisena
- ostat banaanit suoraan kolumbiasta, et k-kaupasta ylihintaisena.
tässä esimerkkejä, älä koskaan osta mistään mitään sillä se tuttu ja turvallinen ruokakauppias RIKASTUU SUN RAHOILLASI, kaikki myy voitolla, eikä kukaan myy mitään huviikseen, mites nyt suu pannaan,- et ole koskaan käsittänyt mistään mitään. -
Muuta Kuuban siellä on kommunismi vielä sentään....
Minä..Ostin uuden matkailuauton/55:000€..että silleen
Toivottavasti saat kuitenkin paljon iloa siitä ja sinulla on myös varaa pitää sitä osamaksu- ja ylläpitokuluineen.
Vast..Huono sijoitukselle..Ostin sen KÄTEISELLÄ..Oletko kateellinen?
Kannattaa ostaa laatu auto,niitä saa 16-20.000e ja vähän ajetun,itse en osta uutta autoa missään hinnasta vaan ostakoot uuden auton rahakkaat ja korjatkoon ne viat mitä tulee ensimmäisen 10.000km jälkeen.Kaikki kun ei mene takuuseen.
Mut ne joilla on pätäkkää vaihtaa autojaan 10.000-90.000km jälkeen ja silloinhan vasta auto on sisäänajettu ja pikkuviat tiedossa kun tm,-ne testaa.Kannattaa seurata autolehtiä,ja tv,-testejä.Mä ainakin naisautolijana olen pitäytynt Mersussa,wolswaenissa ja Bemarissa.Audia en osta koska se on "testiauto".Perheessämme on mersu jolla ajaa isäntä ostimme sen vähän käytettynä ja isoja huoltoja ei ole ollut aj.500.000km ei nassuta öljyä ja kaikki pelaa.Wolswagen passat oli vika ostos,pelti kukkii 5.v. jälkeen ja tekee "sinkkipiikkejä" emme osta wokkeloa uudestaa.Mersussa ei kuki maalipinta.Bmv.-osti poika ja 90.000km ajettu 2006.Ei isoja vikoja.Maalipinta ei kuki eikä moottorissa vikoja norm.jarrupalan vaihdot.Kannattaa satsasta laadukkaaseen vaihto-autoon.Helmiä saa "pikkurahalla".Järki päässsä autokaupassa.Tutki ja lue arvostelut ja vertaa.ÄLÄ luota autokauppiaaseen.Meidän passatissa pamahti myös ovet,joka tyyppivika.Kuka korvas ei ainkaan autoliike.
Kaikille täällä melskaaville..voi kuinka hirmu tärkeitä nuo teidän koslanne tuntuu olevan..kun ajatte koslalla tai hienolla kaaralla yhtä kaikki se on paskaa vaan kun kuulee sairastavansa pahanlaatuista syöpää....se niistä arvoista.