"Fluoridi-ioneina fluori on ihmiselle pieninä määrinä hyödyllistä, sillä se vahvistaa hammaskiillettä ja auttaa sen muodostumista. Tällöin fluori-ionit korvaavat kiilteessä hydroksidi-ioneita. Hammastahnoihin usein lisätäänkin natriumfluoridia (NaF). Joissakin maissa myös juomaveteen lisätään fluoria kansan hammasterveyden edistämiseksi. Suuret annokset (> 5 mg/painokilo) voivat kuitenkin olla hengenvaarallisia ja vaativat välitöntä hoitoa. Kuopiossa lisättiin vesijohtoveteen fluoridia vuoteen 1992 saakka enimmillään 1,2 mg/l. EU:n talousvedelle asettama laatuvaatimuksen raja-arvo on 1,5 mg/l.
Suomalaiset vesilaitokset eivät lisää talousveteen fluoria. Esimerkiksi Helsingin talousveden luontainen fluoripitoisuus juomavedessä on n. 0,1 mg/l.[4] Näin pienillä pitoisuuksilla ei juomavedellä ole positiivisia terveysvaikutuksia eli se ei ehkäise kariesta. Suomessa korkea juomaveden fluoripitoisuus on alueellinen maaperän laadusta johtuva ongelma ja korkeita fluoripitoisuuksia saattaa esiintyä pohjavesissä, ei pintavesissä.
Paikoin Suomessa on maaperässä niin paljon fluoria, että varsinkin imeväisten vedestä suositellaan osa korvattavaksi pullovedellä. Tosin hyvin suuri määrä pullovesistäkin on fluorattu."
Lähde:wikipedia
"Joissakin maissa myös juomaveteen lisätään fluoria kansan hammasterveyden edistämiseksi."
Kyllä nyt naurattaa.
Fluori on hyvästä
16
4631
Vastaukset
- aivoja se kalkittaa
Käpyrauhasen kalkkeutuminen on pitkälti sinne kasaantuneen fluorin syytä, mutta onneksi luonnosta löytyy ratkaisu tähän - fulvo-ja humushapot.
- Näin on
Sitten ihmetellään kun otsachakra ei meinaa aueta.
- hyvä suun PH
Intissä hammaslääkri sanoin että peset sitten fluorihammastahnalla tai ilman lopputulos onn sama. Sanoi että ihmiset vaan tykkää siitä fluorihammastahnan mausta...:/
- harhavaino
Pepsodent tuubissa on E päällä Fluor, elikkä onko se E=evil=Fluor=evil.
Miettikääs sitä. - -.
Luonnollinen fluori on kai melko terveellistä, jos ei liikaa saa, mutta keinotekoisesti luotu ei.
- FluorideScam
Netissä oli tutkimus, että fluori ei auta kariekseen. Fluoriahan on rotanmyrkyissäkin... on LYIJYÄKIN myrkyllisempää:(
- HelskeP
Terve. Laitan tähän tän depersonaatiosivuille tarkoitetun viestin ,jos täällä tunnistatte joku itsenne:
OSA 1
Monia vuosia sitten,kun aloin tehdä sydämenavausharjoituksia/ läsnäoloharjoituksia (olin myös taidekoulussa polttelin pilveä silloin tällöin,nämä kaikki stressi saavat depersonaatiota tapahtumaan) sain silloin tällöin depersonalisaatiokohtauksia.
Joidenkin vuosien päästä valaistuin, ja siitä meni taas joitain vuosia,kun rupesin ymmärtämään,mistä kaikki vaikeuteni ovat johtuneet. (Valaistuneessa tilassa näet selvemmin oman sisäisen tilan ja tunteet (tässä tapauksessa puuttuvat tunteet. Te ette melko varmasti halua/pysty näkemaan tätä asiaa näin,mutta jos sinulla on depersonaatio-oireita (lanka itseen katkeaa),sinulla on kalkkeutunut käpyrauhanen. (Oikeat tunteet puuttuvat. Sitä on vaikea tajuta,kun (mahdollisesti) koko elämän olet ollut tuossa tilassa, et silloin voi alkaa tajuta millaista on tuntea oikeasti. Mutta jos esim. ihailet ihmisiä,jotka puhuvat rohkeasti ja joilla mahtava itseilmaisu, kertoo, että kaipaat tunteita (TUNTEITA).
Tässä lista muista tunnusmerkeistä: (Tätä tilaa on eriasteisina, joten voi olla yksi tai useampi oire)
-Hiljaisuus
-Tyhjyyden tunne
-Vakavuus,tietynlainen huumorintajuttomuus
-Tunne,että on erilainen kuin muut
-Tunne,että olet ”aito” ja muut ei
-Valokuvaushetket vaikeita
-Pakkomielteitä
-Saatat muuttua aina kulloinkin eri ihmisen kaltaiseksi, kenen seurassa olet /Voit olla eritt. empaattinen, riippuu..
-Et saa nautintoa seksistä
-Rypyttömät kasvot
-Joku saattaa ”haukkua” kylmyydestä
-Musiikki ( aistit) tärkeitä (täyttävät tyhjiöö)
-Riippuvuuksia (haet muualta elämää koska tunteet puuttuvat) (helpompi lopettaa sen jälkeen kun kuorit käpyrauhasen c-vit. kuurilla)
-Silmien karsastus (Et pysty katsomaan itseäsi peilistä(silmiin),muiden vaikea katsoa kumpaankin silmään)(voi tulla vuosien mittaan).
Depersonaatiota tulee,koska sinulla ei ole tunteita et ole paikalla.(Siis yleensäkin ei vain depersonaatio-hetkellä). Joten kun teet jotain,mitä alussa mainitsin (henk.harjoitukset,päihteet,stressi,taide), irtoaa sun yhteys sisäiseen ohueen linkkiin,ohueen yhteyteen maailmaan. Ihmisellä on muutakin kuin tuo linkki,et ole ikinä siitä tiennyt (riippuu milloin käpyrauhasesi kalkkeutui,minulla se tapahtui jo ihan pienenä).
Käpyrauhasen kalkkeutumista (kuva en.wikipedia.org/wiki/Pineal_gland) aiheuttaa FLUORI. (Kalkkeutumattomassa rauhasessa pieniä aukkoja pinnassa,kalkkeutuneessa ei.)
Fluori on lyijyäkin myrkyllisempää. Se on raskasmetalliteollisuuden jäte. Netissä luin juttua, että vuosikymmeniä sitten tuo teollisuus mietti miten sen jätteen sais hävitettyä huokein kustannuksin.Sitten se päätyi kaikkien suihin,eikä vieläkään sieltä sitä ole saatu pois.
Luin myös miten esim. Hitler ( USA:ssa johto 1950-luvulla??) oli halunnut kehitellä ainetta/tapaa massojen kontrolloimiseksi. Nimittäin fluori (kalkkeuttaessaan käpyrauhasen) kaventaa ihmisen olemista ja tunteita niin olemattomiin,tekee susta tyhmän,että TOIMII tosiaan. Toivottavasti kärähtävät PIAN tästä. Niin monia elämiä on mennyt hukkaan tämän takia.
ELI FLUORI AIHEUTTAA TÄMÄN. Fluoria siis:
-Hammastahnassa(osta fluoriton ekokaupasta)
-Oluessa
-Tupakassa(on olemassa lisäaineetonta tupakkaa, =pelkkää tupakkaa))
-Torjunta-aineissa(varsinkin viinirypäleissä)
-Tamarindissa
-Hammaslääkärillä laittavat joskus
-Joissain lääkkeissä,esim. hiivasienilääkkeissä- HelskeP
OSA 2
MITEN PÄÄSET EROON KALKKIKERROSTUMASTA?
Syöt happoneutralisoitua C-vitamiinia 4-6(-?) kuukautta alkaen 3000mg päivässä (1000mg aamulla,1000 mg päivällä ja 1000mg ennen nukk.menoa). Mitä enemmän syöt, sitä parempi ja sitä nopeammin saat puhdistuksen käytyä loppuun.
C-vitamiinin on oltava happoneutralisoitua,koska käpyrauhanen (kuten ei muukaan elimistö) ei tykkää happamuudesta. (Se aih. syöpää.Tämän mokan lääkärit tekivät, kun testasivat suuria C-vitamiinimääriä. C-vitamiini ei ole vaarallista suurina määrinä,elimistö tekee hormoneja siitä,hapan versio vaurioittaa.)
Lisäksi nämä voi auttaa kuorimaan:
-Spirulina
-Hainrustojauhe
-Suolavesi (Ei saa olla ”tavallista” suolaa, koska sekin on muutettu kropalle aggressiiviseen (ja ravinneköyhään) muotoon,käytä kuningassuolaa tms. (saa luontaistuotekaupoista).
PS.Jos syöt lääkärin määräämiä lääkkeitä, (varsinki psyyke-) et voi tehdä tätä kuuria. (Koska tässä hermosto alkaa muuttua, ja lääkkeet sekoittaa tän prosessin). Sun pitää lopettaa ne ja sitten vasta voit aloittaa tän kuurin.
Kannattaa tehdä tämä puhdistus. Sen jälkeen kun olin tämän tehnyt, tuntui,että en ollut edes ollut elossa aikaisemmin.
Tässä merkkejä,joista tiedät,että kalkkikerrostuma alkaa poistua rauhasen päältä (siis en muuten muistanut mainita aikaisemmin,että Fluori muuttaa kalsiumin sellaiseen muotoon,joka tekee kerroksen käpyrauhasen päälle.)
-Ps. Nämä oireet voi olla rankkoja, mutta jäin itsekin henkiin
-Levottomat jalat
-Lihaksissa nykii
-Painetta silmissä/päässä
-Energiavirtoja päässä
-Tietoisuuden muutoksia (uusi hermosto ja OIKEAT TUNTEET alkaa muodostua)
-Et tiedä,miten kävellä,vetelyys
Vältä kuurin aikana stimulantteja (alkoholi,kahvi,tupakka,huumeet,tee (musta,vihreä,valkoinen=kofeiinia),matte(=kofeiinia),inkivääri,chili etc., valkosipuli,raaka sipuli, jotku mausteet,kokis(kofeiinia),suklaa(kofeiinia),energiajuomat) koska ne ärsyttää herkkää hermostoa.
VAROITUS. Siten kun sulla on näitä puhdistumisen merkkejä, et voi enää lopettaa kuuria kesken,tai et pääse tasapainoon. Tee se loppuun.
PS.Puhdistusoireita tulee NOIN 2-4 (-?) kuukauden päästä kun aloitit.
JAKSAMISTA!!! :) :) Heli - Anonyymi
HelskeP kirjoitti:
OSA 2
MITEN PÄÄSET EROON KALKKIKERROSTUMASTA?
Syöt happoneutralisoitua C-vitamiinia 4-6(-?) kuukautta alkaen 3000mg päivässä (1000mg aamulla,1000 mg päivällä ja 1000mg ennen nukk.menoa). Mitä enemmän syöt, sitä parempi ja sitä nopeammin saat puhdistuksen käytyä loppuun.
C-vitamiinin on oltava happoneutralisoitua,koska käpyrauhanen (kuten ei muukaan elimistö) ei tykkää happamuudesta. (Se aih. syöpää.Tämän mokan lääkärit tekivät, kun testasivat suuria C-vitamiinimääriä. C-vitamiini ei ole vaarallista suurina määrinä,elimistö tekee hormoneja siitä,hapan versio vaurioittaa.)
Lisäksi nämä voi auttaa kuorimaan:
-Spirulina
-Hainrustojauhe
-Suolavesi (Ei saa olla ”tavallista” suolaa, koska sekin on muutettu kropalle aggressiiviseen (ja ravinneköyhään) muotoon,käytä kuningassuolaa tms. (saa luontaistuotekaupoista).
PS.Jos syöt lääkärin määräämiä lääkkeitä, (varsinki psyyke-) et voi tehdä tätä kuuria. (Koska tässä hermosto alkaa muuttua, ja lääkkeet sekoittaa tän prosessin). Sun pitää lopettaa ne ja sitten vasta voit aloittaa tän kuurin.
Kannattaa tehdä tämä puhdistus. Sen jälkeen kun olin tämän tehnyt, tuntui,että en ollut edes ollut elossa aikaisemmin.
Tässä merkkejä,joista tiedät,että kalkkikerrostuma alkaa poistua rauhasen päältä (siis en muuten muistanut mainita aikaisemmin,että Fluori muuttaa kalsiumin sellaiseen muotoon,joka tekee kerroksen käpyrauhasen päälle.)
-Ps. Nämä oireet voi olla rankkoja, mutta jäin itsekin henkiin
-Levottomat jalat
-Lihaksissa nykii
-Painetta silmissä/päässä
-Energiavirtoja päässä
-Tietoisuuden muutoksia (uusi hermosto ja OIKEAT TUNTEET alkaa muodostua)
-Et tiedä,miten kävellä,vetelyys
Vältä kuurin aikana stimulantteja (alkoholi,kahvi,tupakka,huumeet,tee (musta,vihreä,valkoinen=kofeiinia),matte(=kofeiinia),inkivääri,chili etc., valkosipuli,raaka sipuli, jotku mausteet,kokis(kofeiinia),suklaa(kofeiinia),energiajuomat) koska ne ärsyttää herkkää hermostoa.
VAROITUS. Siten kun sulla on näitä puhdistumisen merkkejä, et voi enää lopettaa kuuria kesken,tai et pääse tasapainoon. Tee se loppuun.
PS.Puhdistusoireita tulee NOIN 2-4 (-?) kuukauden päästä kun aloitit.
JAKSAMISTA!!! :) :) HeliEli hapotonta c-vitamiinia puolisen vuotta ja se on varma niksi?
Haluan kokeilla tätä samalla kun yritän muuttaa elämäntapoja terveellisempään suuhtaan. Pakko olla joku itsekuri tai mistään ei tule mitään!
- Lapsille myrkkyä
Itselle tuli pöhnäinen ja turta olo Lidlin Saskiasta, johon on lisätty rotanmyrkkyä 0.66 mg/l! Pöhnä lakkasi, kun siirryin suomalaisiin kauppoihin. Tämä huomio oli minun herätykseni. Kun fluorista ei ole mitään hyötyä, miksi sen joutumista meidän elimistöömme vain lisätään. En ole ollut koskaan foliohattu, mutta tälle on vaikea keksiä mitään muuta, kuin saatanallista selitystä. En usko mihinkään okkultistisiin kuvioihin vieläkään, mutta tälle koko kansan ja lasten myrkyttämiselle ei tosiaan meinaa löytyä järkevää selitystä.
Suomessakin on lisätty fluoria hanaveteen, ja jos sitä olisi päätetty alkaa lisäämään uudestaan, siitä ei kerrottaisi meille mitään, tai sitten sitä on täällä riittävästi muutenkin.
Fluorin myrkyyllisyys on lyijyn ja arsenikin välillä, ja lisäksi "ei noin pienet annokset ketään haittaa" -tyypeille, se kerääntyy elimistöön.
Fluorin määriä lisätään huomaamatta joka paikkaan, ja sitä pyritään myös saamaan enemmän ja enemmän elimistöön!!! Esim hammaslääkäriliitto suosittelee olemaan purskuttamatta hampaita!!! Hammaslääkäriliitto ei myöskään koskaan kerro fluorista yhtään mitään. Ei sitä, että lapsestasi tulee typerä, vinohampainen ja heikkoluinen adhd-apina. Teen fluoripitoisuudet ovat räjähtäneet jopa nelin kertaisiksi! Se, että sitä tuputetaan salavihkaisesti kurkusta alas, kumoaa virallisen selityksen, että se on hampaita varten. Ei mitään muitakaan lääkkeitä/myrkkyjä tungeta koko kansan kurkusta alas, jos joku sattuisi siitä hyötymään(tosin fluorista ei ole kellekään mitään hyötyä).
Kun fluoraaminen alkoi USA:ssa, asiasta tehtiin rinnakkaistutkimus kahden naapurikaupungin välillä ja siitä julistettiin jo ennen kuin tutkimus oli valmis, että hampaat paranivat!!! Sitä ei kerrottu, että hampaat paranivat myös siinä kaupungissa, missä fluoria ei lisätty! Hampaat paranivat lisääntyneen kalsiumin kulutuksen ja parantuneen hammashygienian ansiosta.
Tulokset piilotettiin, ja ne tutkijat, jotka ihmettelivät tätä, saivat potkut, tai heidän laboratorionsa ja tutkimustulokset sabotoitiin ja sitten he saivat potkut.
http://www.youtube.com/watch?v=OiV45l4SBC4
Eikä fluori ole ainoa aine, jolla meitä myrkytetään. Samalla lailla meille kampanjoidaan täysin myrkyttömänä ja kivana juttuna kaikenlaisia myrkkyjä. - nwdo
hyvä että olet laittanut tällaisen otsikon, niin tätä kirjoitusta ei ole poistettu. Fluorin vaikutukset havaittiin natsien toimesta keskitysleireillä joissa huomattiin että fluori aiheutti juutalaisissa apatiaa ja välinpitämättömyyttä... kuulostaako tutulta?
- Esimerkiksi ekolosta
Vaihdoin hammastahnani ekokaupasta saatavaan - myrkyttömään.
Ei fluoria tai muitakaan teollisuuden jätteitä.
Plussat:
Paremmat unen,unenlaatu
Terveempi ja selkeämpi olo
Raikkaat yrtit maistuvat hyvältä
Ei "polta" kuten jotkut hammastahnat
Tämän jälkeen ei tee edes mieli teollisia myrkkytahnoja
Paljon muitakin hyviä puolia
Miinus:
Hieman korkeampi hinta, mutta mikäli laittaa kynnellisen, on riittoisa.
Esimerkiksi: www.ekolo.fi - fluorista ja muusta
tärkeää tietoa http://www.youtube.com/watch?v=79GdWPDTn00
- kuurin aloittanut
tossa lähin kokeileen moista kuuria mistä nimim. helskep höpisi :)
kuukauden päivät vetänyt sen reilu 3geetä päivässä.
iherbistä tilasin madre-c complex hässäkkää purkkitolkulla ja kyytipojaks msm-rikki jauhetta fitnessfirstiltä. ilmeisen hapanta kamaa, vaikka msm:ää seassa stabilisoimassa ph:ta meinaan tuli huomattua että hampaiden kiille olis huonontunut?
nytten seuraakin kysymys mitä porukka ehdottaa tilanteen korjaamiseksi?
kesken ei kuuria viittis lopettaa nyt kun kerran sen alotinkin ja mitään teollis-kemiallis-ascorbiinivitamiiniakaan ei kiinnostais vetää.- Anonyymi
C-vitamiini on ihan samaa vesiliukoista ainetta, tulipa se purkista tai metsän marjoista.
Yliannoksia on turha nauttia, liika tulee pississä pois. - Anonyymi
Toimiko sulla tämä? Aloitin juuri tämän kuurin itsekkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4686646Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1983978Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112543Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262080Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1441491Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?791356Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861188- 681186
- 631115
- 481099