Taas koiranomistaja pakeni rikospaikalta.

Tytöt olivat kävelemässä kello yhdeksän maissa koululleen Tuusulan Kellokoskella sijaitsevan terveyskeskuksen ja jäähallin välissä olevan parkkipaikan poikki, kun talutushihnassa ollut suurikokoinen koira hyökkäsi tytön päälle ja puri tätä keskivartaloon.

Tyttöjen kertoman mukaan parkkipaikalla oli pysäköitynä hopeanvärinen auto, jonka vieressä seisoi kirjaviin vaatteisiin pukeutunut lippalakkipäinen mies. Koiran rotua tytöt eivät tienneet, mutta luonnehtivat koiraa suurikokoiseksi. Tarkempia tuntomerkkejä koiran omistajasta tytöt eivät pelästykseltään pystyneet kertomaan

Koira oli miehellä koko ajan hihnassa. Tyttöjen kulkiessa ohi se jostakin syystä riistäytyi miehen hallinnasta ja lähti kohti tyttöjä.

Surkeaa porukkaa lähes kaikki koiranomistajat.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052415621050_uu.shtml
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Koirat ketunrehuksi. kirjoitti:

Tytöt olivat kävelemässä kello yhdeksän maissa koululleen Tuusulan Kellokoskella sijaitsevan terveyskeskuksen ja jäähallin välissä olevan parkkipaikan poikki, kun talutushihnassa ollut suurikokoinen koira hyökkäsi tytön päälle ja puri tätä keskivartaloon.

Tyttöjen kertoman mukaan parkkipaikalla oli pysäköitynä hopeanvärinen auto, jonka vieressä seisoi kirjaviin vaatteisiin pukeutunut lippalakkipäinen mies. Koiran rotua tytöt eivät tienneet, mutta luonnehtivat koiraa suurikokoiseksi. Tarkempia tuntomerkkejä koiran omistajasta tytöt eivät pelästykseltään pystyneet kertomaan

Koira oli miehellä koko ajan hihnassa. Tyttöjen kulkiessa ohi se jostakin syystä riistäytyi miehen hallinnasta ja lähti kohti tyttöjä.

Surkeaa porukkaa lähes kaikki koiranomistajat.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012052415621050_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu