Ateistin elämä?

Eipä tässä ateistin elämässä mitään kauhean ihmeellistä ole. Lähinnä sen tärkeitä asioita ovat perhe ja läheiset. Yrittää siis elää niin että itsellä ja perheellä on hyvä olla ja muutenkin jotenkuten "siivosti". En minä elämääni sen suurempaa tavoitetta tai päämäärää kaipaa. Joku ikuisen elämän metsästys tuntuu minusta jotenkin itsekorostukselta ja itsensä tärkeäksi tekemiseltä. Jos ei tavallinen hyvä elämä ihmiselle riitä niin joku on vialla.
Ja ateisti olen ollut niin kauan kuin muistan. Laitettiin minut aikoinaan pyhäkouluun mutta ne jutut tuntuivat minusta jo viisi vuotiaana jotenkin typeriltä. Koulussa uskonto oli yksi oppiaine joka oli pakko lukea kun kerran kuului kirkkoon mutta koskaan ei tullut mieleen että tarinat olisivat olleet tosia. Eli uskoa ei minulla ole koskaan ollutkaan ja muutenkin minulla on aika tieteellis-skeptinen maailmankuva.
Mutta uskon kyllä sinällään rakkauteen sekä toisten auttamiseen ja siihen että ne tekevät meidän kaikkien elmästä parempaa aina kun vain pystymme niitä periaatteita noudattamaan. Se että emme aina pysty, on sitten vain inhimillistä.

Sonotaan vaikka näin, että elämäni tavoitteet on:
1. Tehdä maailmasta parempi paikka.
2. Pitää hauskaa.

Tärkeimmät arvoni ovat ihmisarvojen kunnioittaminen, luonnon kunnioittaminen ja rakkaus laajassa mielessä ymmärrettynä, ei ainoastaan miehen ja naisen välisenä rakkautena.

En pyhistele noiden arvojeni kanssa, eli en väitä että keskittyisin täysillä noiden arvojen edistämiseen kaikilla elämän aloilla 24/7. Mutta verkkaiseen tahtiini pyrin kasvamaan arvojeni toteuttamisessa.

Elämästäni tekee itselleni merkityksellisen omat rakkaat ihmiseni, oma tapani olla tekemisissä luonnon kanssa ja ne muutamat hetket jolloin voin kokea työssäni antavani jotain oikeasti tärkeää ihmisille.
Elämäni ei muuten liene merkityksellinen kuin muutamille läheisilleni.

En oikeastaan koskaan tietoisesti huomannut olevani ateisti. Jossain vaiheessa vain ymmärsin että en usko kristinuskon opetuksiin, että en ollut koskaan uskonut. En ajatellut sitä ateismina, vaan havaintona suhteestani kristinuskoon.

Peruskäsitykseni maailmasta on materialistinen, mutta olen saanut myös sellaisia havaintoja, jotka eivät sovi materialistisen maailmankuvaan. Minulle näyttää siltä, että se selitysmalli ei kata kaikkea.
Olen nimittänyt itseäni täällä luonnonnuskoiseksi ateistiksi, koska olen löytänyt jonkunlaisen kokemuksen tai ajatuksen maailman sielullisuudesta. Se ajatus ei pidä sisällään oletusta persoonallisesta jumalasta. Pohdin tätä sielullisuusasiaa, enkä ota paineita siitä, miten se istuu mihinkään uskontoon tai tietoteoriaan.

Harjoitan joitakin rituaaleja, joita voi pitää uskonnollisina, mutta ne ovat ehkä paremmin meditaatiota: tekoja, jotka asettavat minut tietynlaiseen suhteeseen maailman kanssa pikemmin kuin uskonnollisia menoja. En osaa erottaa noita tarkoituksia toisistaan.