Kävin eilen ilalla 23.05.12 turussa päivystyksessä johon hyökkäsi lauma mustalaisakkoja joista yhdellä oli ilmeisesti alkava kurkkutulehdus? He tulivat niin myöhään että heille ilmoitettiin ettei kyseisenä iltana ole enää vastaanottoa ja että heidän olisi varattava tulevana aamuna aika omalta terveyskeskuslääkäriltä. Tämä ei tietenkään mustalaisille sopinut, vaan he alkoivat syyttämään hoitajia kovaan ääneen rasisteiksi ja uhkasivat videoida kyseisen tapahtuman, ja soittivat hälytysnumero 112 !? Hoitajat ilmoittivat että päivystystiloissa on kuvaaminen kieletty ja paikalle kutsuttu vartijakin seisoi neuvottomana ja hämmentyneen näköisenä, aivan kuin peläten, että saa tuon uhatun rasistinleiman otsaansa jos erehtyy tekemään jotakin? Aikansa uhkailtuaan ja huudettuaan (n.10 min) taipuivat hoitajat lopulta hoitamaan tuota kurkkukivuista kärsivää mustalaista niin että hänet päästettiin kaikkien jonojen ohi?! Tässä vaiheessa minä, joka olin istunut jonossa jo tunteja, tunsin joutuneeni rasismin kohteeksi koska mustalaisnainen päästettiin jonon ohi vaikka kysymys ei millään tavalla ollut mistään akuutista tapauksesta?! Huutaminen ja väkivaltainen uhkailu näyttää tepsivän ainakin meillä turussa?
Rasismia turun terveyskeskuksissa !
Voihan...
19138
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Hyysärien Suomessa!
Mitä äänestitte Halosta
Mitä äänestitte Niinistöä
Miksi romaninaisille myönetään vaaterahaa 225€ joka vuosi tai 450€ joka toinen vuosi? Ns. kantasuomalainen nainen ei saa vaatteisiin tarkoitettua rahaa penniäkään vaikka palelee ihan samalla tavoin kuin mustalaisetkin, ja käsittääkseni myös suomalaisten naisten kulttuuriin kuuluu pukeutuminen? Romaaninaisille myönetään vaateraha aina, täysin riippumatta siitä, käyttääkö nainen romaanivaateita vai ei?
Luulisi niin, että nyt kun pitäisi säästää, niin tuon kaltainen hyysäminen ja rotuun ja kulttuuriin pohjautuva eriarvoistaminen lopetettaisiin edes rahapulaan vedoten?
Romaneille järjestetään myös vain romaneille tarkoitettuja työllisyyskursseja joihin ei voi päästä muut kuin romaanit? Kantasuomalaisten työllisyyskurseille hyväksytään myös romaaneita, mutta näistä kursseista valmistutaan yleensä niin likaisiin ja raskaisiin töihin, etteivät romaanit ole yleensä kiinostuneet moisista.
Romanilapset hakeutuvat erityiskouluihin yleensä aina vanhempiensa kehoituksesta tai vanhempiensa pakottamina. Syy ei ole siis aina sukurutsasta johtuvista sukurasitteista vaan eräänlaisesta taktikoinnista, joilla romaaninuori pyritään saamaan mahd. nop. eläkeputkeen.
Romani-isä sanoin pojallee tämän täytettyä 17 vuotta,että tästä tulee elämäsi tiukin vuosi.Hai mitä sie oikei tarkoitat.Isä vastasi,kun täytät 17 vuotta loppuvat lapsilisät ja vasta 18 vuotiaana pääset eläkkeelle.
Ystävättärelläni oli nappikauppa aivan turun keskustassa. Sisälle oli tullut kolmen naisen mustalaistroikka joka oli ensialkuun ollut etsivinään joitain tietyn tyyppisiä nappeja joita he olisivat muka tarvinneet röyhelöihinsä. Yht'äkkiä, kesken kaiken oli yksi romaaninaisista saanut sairaskohtauksen, jolloin muut kaksi olivat heittäytyneet hysteerisiksi ja alkaneet vaatia vettä ystävättäreltäni joka tuota kyseistä nappikauppaa piti. Ystävättäreni oli kiiruhtanut hakemaan vettä takahuoneesta ja toi sen sairaskohtauksen saaneelle mustalaisakalle, jolloin tämä oli kokenut äkillisen "ihmeparantumisen" ja koko kolmikko oli lähtenyt kiireen vilkkaa pois kaupasta. Nyt pahaa aavistamaton ystävättäreni oli huomannut että piskuruinen kassa oli tyhjenetty sillä välin kun hän oli ollut hakemassa vettä tuolle viekkaalle näyttelijättärelle. Koska liikkeessä ei ollut turvakameroita, niin asian todistaminen olisi ollut vaikeaa, ja koska vahingot jäivät kohtalaisen pieniksi, päätti ystävättäreni toimia ns. vähimmän haitan periaatteella ja antoi asian painua villaisella.
Miksi Suomi ei karkoita romaanikerjäläisiä maastamme, vaikka on tullut varsin selväksi etteivät he tyydy pelkkään kerjäämiseen, vaan he ovat tulleert tekemään myös kovan luokan rikoksia maahamme?
Kokoomuksen Ben Zyskowicz pahoitteli Ruben Stillerin juontamassa ohjelmassa sitä etteivät perussuomalaiset olleet hallituksessa, koska nyt SDP esti Zyskowiczin mukaan romaanirikollisten karkoittamisen?
Olen käsittänyt, että Vasemmisto ja Vihreät nimenomaan haluavat, että romanit vetelehtivät täällä.
Niitä ei saa ajaan pois, kärsii muuten Helsingin Design-vuosi ja ties mikä.
Ovat siis vasemmiston ja vihreiden omia pikku lemmikkejä - varastelemassa, rosvoamassä, räikyttämässä musiikkiaan, kerjäämässä ja myös likaamassa kaupunkia. On meillä Helsinki, toden totta - nykyään. Hyvä, että uskaltaa vielä päivännäöllä ulkona liikkua.
Vähemmistövaltuutettu tukee muiden ja heidän etujaan lähes miljoonan euron määrärahalla tänä vuonna.
Romaanit ovat asuttaneet maatamme aina siitä lähtien, kun ruotsin kuningas karkoitti heidät ruotsista yli 600 v. sitten.
Ruotsiin romaaneita rekrytoitiin aluksi siksi, että ruotsin hovi oli kuullut romaniassa asustavista heimolaisista jotka olivat taitavia hevoskasvattajia. Niinpä ruotsin kuningaskunta haetutti romaneita hevosmiehiksi. Kaikki päättyi kuitenkin niin, että ruotsin kuningas karkoitti mustalaiset pois koko ruotsinmaalta, ja lupasi tapporahaakin vielä. Tässä syy miksi lähes kaikilla mustalaisilla on ruotsinkielinen sukunimi. (Hagert, Lingren, Citron jne, jne)
Suomeen mustalaiset tulivat jäitä pitkin ja levisivät länsirannikkoa pitkin vähitellen sisäsuomeen.
Siitä huolimatta että mustalaiset ovat asuttaneet maatamme jo yli tuon 600 v. eivät mustalaiset ole suostuneet integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan? He ovat itsepintaisesti pitäneet kiinni arvokkaina pitämistään tavoistaan ja kulttureistaan johon kuuluu vahva yhteiskunnasta eristäytyminen, sisäsiittoisuus, rikollisuus, korteista ennustaminen, henkirikokset, verikostot yms. Niinpä esim. Turun kaupunki katsoi parhaaksi myöntää romaaneille v. 2005 sopeuttamisrahaa.
Tämä on mielestäni väärin? Miksi sellaisille täytyy yhä edelleen myöntää sopeuttamisrahoja, jotka ovat olleet maassamme jo seitsämättäsataavuotta? Mikä on riittävä aika että tuo porukka sopeutuisi maahamme?
"Siitä huolimatta että mustalaiset ovat asuttaneet maatamme jo yli tuon 600 v. eivät mustalaiset ole suostuneet integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan?"
Vaikeaa tuo on ollut ruotsalaisille yleensäkin.
Mustalaisia on maasamme niin vähän etteivät he täyttäisi edes helsingin olympia-areenan päätykaarteen katsomoa, mutta silti he täyttävät lehtien palstat (Alibi, ja päivälehtien palstat jotka käsittelevät yhteiskuntamme ongelmia, tehtyjä rikoksia ja epäkohtia) Tuon lisäksi he kuormittavat sosiaalihuoltoa, poliisilaitosta, kelaa ja vankeinhoitolaitoksiamme muita väestöryhmiämme huomattavasti enemmän.
Tottuneet elämään yhteiskunnan kustannuksella - joko suoraan tai välillisesti. Sitähän tuo on. Työtätekevä ja veroja maksava kansanosa maksaa myös kansallispukuisten kustannukset, halusivatpa tai ei.
Sinnehän se kääntyy rikoksen puolelle mannemiesten tulonhankinta, kun silmä välttää - ja emännät kantavat samettisen hehtaarihameen sisällä ostokset kaupasta suoraan kotiin - kassalla ei käydä ollenkaan. Muistaakseni parhaalla oli helmoissaan 6 kg lihaa, vähän makkaraa ja jotain muutakin särvintä.
Demarit, Vihreät ja Vasemmisto haluavat kerjäläisiä kaduillemme:
http://yle.fi/uutiset/kolmasosa_uudenmaan_kansanedustajista_vastustaa_kerjaamisen_kieltamista/2044814
Torpeedoivat lakialoitteen. Näin ollen suosivat ihmisten, vanhuksien ja lasten ja vammaisten hyväksikäyttöä.
SDP:stä on tullut kaikkien pienten vähemmistöjen ja friikkien puolue jota ei työläisissä kiinosta kuin äänet.
Jaksetaan ja viitsitään puolustaa miehen oikeutta tulla raskaaksi, erillaisia seksuaalivähemistöjä ja kielellisiä/rodullisia vähemistöjä mutta annas olla jos pitäisi ajaa työläisten oikeuksia ja etuja, niin heti ollaan huutamassa malttia? Malttia vaaditaan tottakai aina vain työväestöltä.
Ikävä juttu, että aloittajalla oli tuollainen kokemus. Mustalaiset pitäisi laittaa kuriin.
Onk Turku vasemmisto- vai oikeistoenemmistöinen kaupunki??
Turku on kaupunki jossa oikeuden lautamiehistöissä tuomaroivat Ilkka Kanerva, Stefan Wallin ja Olavi Mäenpää. Mustalaiset ohittavat verot maksavat kansalaiset uhkailemalla ja silkalla röyhkeydellä. Turun vanha kaupunginjohtaja Juhani Leppä (talousrikollinen Kts. matintalo) härii yhä edelleen hämärähomissa jossa kikkaillaan harmaalla talousvyöhykkeellä niin kuin pahasti koruptoituneessa turussa on totuttu. Viime kesänä turun kaupunki tilasi yleisiä vessoja (esim. yksi itäisellä rantakadulla) jotka maksoivat 100 000€ kappaleelta! Vessat tilattiin shippaks oy:ltä hyväveli hintaan. Kaupungin johtajana toimii Randell.