Jälleen kerran kauhistellaan ja ihmetellään, selitellään ja "jeesustellaan" , epätoivoisen nuoren tekemän järkyttävän teon äärellä.
Miten tällaiset teot estetään? Kuulostaa tyhmälle että ensimmäisenä esille nostetaan kysymys siitä, kuinka monen lukon takana aseita on säilytettävä?
Kuulostaa absurdilta.
Aika harvassa ovat mielipiteet,joissa esille nostettaisiin vastuullinen keskustelu siitä millaisissa olosuhteissa ja tunneympäristössä lastemme ja nuortemme kasvu tapahtuu
Kymmeniä vuosia lastentarhanopettajana työskennelleenä olen sitä mieltä, että pienen lapsen minuus saatetaan särkeä jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Pieni ihminen erotetaan emostaan jo alle ensimmäistä ikävuottaan. Siinä vaiheessa alkaa kilpailu "laumassa" hoivasta ja ja turvallisesta
hoitajasta, joka emotionaalisesti on aito ja pysyvä vastaamaan lapselle elintärkeisiin tunne- ja fyysisiin tarpeisiin.
Lisäksi lapsen normaali unen ja valveillaolon rytmi "säädetään" vanhempien ja päivähoidon aikataulujen mukaiseksi.Hoitajan sensitiivisyydellä ja sitoutuneisuudella ja pysyvyydellä on tuossa vaiheessa ratkaiseva merkitys.
Kun muutaman vuoden kuluttua 20 lapsen ryhmässä oireilee 2-5 lasta, lapsi on jälleen sen aikuisen armoilla, jolla on taitoa uskallusta ja voimaa lähteä taistelemaan lapselle oikeanlaisen tuen puolesta.Vaarana on ja usein niin tapahtuu että lapsi leimataan; negatiiviset viestit vanhemmille, aikuisen huomio kohdistuu usein ei toivottuun käyttäytymiseen, lasta nuhdellaan ja "jäähytetään", kaverisuhteissa lapsi jää yksin jne.
Jokaisen lapsen tulee saada tuntea itsensä rakastetuksi ja että hän tuottaa iloa ennen kaikkea vanhemmilleen, mutta myös ehdottomasti hoitajalleen, missä hän suurimman osan valveillaoloajasta jo kovin varhain viettää.
Siis ettei Hyvinkään onnettomien tapahtumien kaltaiset teot yleistyisi, LAPSESTA ON OTETTAVA SUUREMPI VASTUU JO HÄNEN SYNTYMÄSTÄÄN ALKAEN!!
Voimia ja osanotto kaikkien uhrien ja nuoren tekijän omaisille ja läheisille.
Miten tällaiset teot estetään? Kuulostaa tyhmälle että ensimmäisenä esille nostetaan kysymys siitä, kuinka monen lukon takana aseita on säilytettävä?
Kuulostaa absurdilta.
Aika harvassa ovat mielipiteet,joissa esille nostettaisiin vastuullinen keskustelu siitä millaisissa olosuhteissa ja tunneympäristössä lastemme ja nuortemme kasvu tapahtuu
Kymmeniä vuosia lastentarhanopettajana työskennelleenä olen sitä mieltä, että pienen lapsen minuus saatetaan särkeä jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Pieni ihminen erotetaan emostaan jo alle ensimmäistä ikävuottaan. Siinä vaiheessa alkaa kilpailu "laumassa" hoivasta ja ja turvallisesta
hoitajasta, joka emotionaalisesti on aito ja pysyvä vastaamaan lapselle elintärkeisiin tunne- ja fyysisiin tarpeisiin.
Lisäksi lapsen normaali unen ja valveillaolon rytmi "säädetään" vanhempien ja päivähoidon aikataulujen mukaiseksi.Hoitajan sensitiivisyydellä ja sitoutuneisuudella ja pysyvyydellä on tuossa vaiheessa ratkaiseva merkitys.
Kun muutaman vuoden kuluttua 20 lapsen ryhmässä oireilee 2-5 lasta, lapsi on jälleen sen aikuisen armoilla, jolla on taitoa uskallusta ja voimaa lähteä taistelemaan lapselle oikeanlaisen tuen puolesta.Vaarana on ja usein niin tapahtuu että lapsi leimataan; negatiiviset viestit vanhemmille, aikuisen huomio kohdistuu usein ei toivottuun käyttäytymiseen, lasta nuhdellaan ja "jäähytetään", kaverisuhteissa lapsi jää yksin jne.
Jokaisen lapsen tulee saada tuntea itsensä rakastetuksi ja että hän tuottaa iloa ennen kaikkea vanhemmilleen, mutta myös ehdottomasti hoitajalleen, missä hän suurimman osan valveillaoloajasta jo kovin varhain viettää.
Siis ettei Hyvinkään onnettomien tapahtumien kaltaiset teot yleistyisi, LAPSESTA ON OTETTAVA SUUREMPI VASTUU JO HÄNEN SYNTYMÄSTÄÄN ALKAEN!!
Voimia ja osanotto kaikkien uhrien ja nuoren tekijän omaisille ja läheisille.
Vastaukset 3
Vanhimmat
epätoivoinen nuori? syrjäytynyt?
ei ja ei.
hullu syyntakeinen murhaaja lähinnä.
sitä en spekuloi, miten elämä häntä on kohdellut, mutta hullu murhaaja hänestä tuli omasta vapaasta tahdostaan.
itse sain alle kouluiästä nuoreksi asti kuunnella kotona päivittäin, miten p*ska ihranorsu olen ja miten minusta ei tule koskaan mitään. koin rajua fyysistä väkivaltaa päivittäin, monesti olin kokonaan mustelmista sinisen musta. siskoni oli saman kohtelun saanut h*ora. äiti uhkasi monet kerrat tappaa meidät. koulussa tuollaisia lapsia luonnollisesti kiusataan rankasti.
kyllähän siitä laajasti tiedettiin, mutta ei se sen enempää kiinnostanut ketään.
ei meistä murhanhimoisia tullut, päinvastoin oikean ja väärän ero kasvoi selvemmäksi. itsetuntoa tuollaisen jälkeen ei ole ollenkaan ja itse syrjäydyin pahasti, mutta ei minusta murhaajaa tule edes ase ohimolla.
se on aina ihmisen oma valinta käyttää väkivaltaa muihin ihmisiin.
kyllästyttää näiden hullujen murhaajien liittäminen syrjäytymiseen. syrjäytymisellä asian kanssa ei ole mitään tekemistä, oli tekijä sitten jonkinasteisesti syrjäytynyt tai ei.
ihmetyttää myös, miksi syrjäytyminen kiinnostaa ihmisiä vain näissä murhatapauksissa, joihin syrjäytyminen väkisin liitetään.
avauksessasi on paljon asiaa! halusin vain lisätä tähän yleisluontoisen kommentin aiheeseen, syrjäytyneen näkökulmasta.
Sinun ja sisaresi kokemukset ovat olleet suurinta vääryyttä, mitä yhdenkään lapsen tulisi joutua kokemaan. Se ettei kertomasi mukaan kukaan aikuinen puuttunut asioiden kulkuun kertoo suuresta piittaamattomuudesta.
Juuri tuohon piittaamattomuuteen aikuisten taholta halusin tähdätä kirjoituksellani.
Kokemustesi mukainen kohtelu on täytynyt näkyä esim.päiväkodissa ja koulussa. Miksi kukaan ei kysy mitä lapselle kuuluu???
Lapsia elää vailla ymmärtävää hoivaa tai turvaa hyvin monenlaisissa perheissä.Lapset ovat luonteltaan ja temperamentiltään hyvin erilaisia. Se missä joku toinen selviytyy, voi haavoittaa toista.Enkä nyt tarkoita niin rankkoja kokemuksia, joita itse olet joutunut kokemaan.
Lapsi voi joutua liian usein selviytymään psyykisesti liian pitkiä aikoja yksin tilanteissa, joihin hänellä ei ole valmiuksia, esim. liian varhainen ja pitkä ero äidistä, liian suuri lapsiryhmä, tunnekylmä hoitaja jne.
Hän voi alkaa oireilla iästä riippuen eri tavoin, joka voidaan tulkita esim.tottelemattomuudeksi.
Lasten masennus ei ole harvinaista jo varsin varhain.Kun lapsi alkaa oireilla, tai esim. hoitopaikassa huomataan että lapsen hoivassa tai turvallisuudessa on puutteita, silloin pitää löytyä aikuisia jotka rohkeasti puuttuvat tilanteeseen.Varhaislapsuuden kokemukset heijastuvat koko elinkaareen ja ihmissuhteisiin.
Näille nuorille, jotka ovat näitä hirvittäviä surmatekoja tehneet on yhteinen piirre, että he ovat olleet syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä kaveripiiristään.Yksinäisyys haavoittaa aina.
Meillä on vakava ongelma: lasten ja nuorten pahoinvointi on hävettävän yleistä yhteiskunnassa, joka käyttää nimitystä itsestään "hyvinvointivaltio".
Toivon, että sinulla on mahdollisuus puhua ja käsitellä kokemuksistasi ja ennen kaikkea saada apua. Sinä itse et ole syyllinen kokemaasi. Voimaa jaksamiseen.
Vielä haluan esittää kiitoksen Tasavallan Presidentille, joka vastuullisesti on ottanut esille syrjäytymisen ja esittänyt huolensa lasten ja nuorten asemasta.
Olen nimimerkin wut? kanssa siinä samaa mieltä, ettei näissä joukkosurmissa syrjäytymisellä ole mitään osaa. Kaikilla heillä on ollut opiskelua, harrastuksia, sosiaalista elämää jne jne.
Tämä Hyvinkään ampujakin opiskeli, harrasti joukkuelajia, kävi iltaviihteessä jne jne. Taisi olla ajokorttikin. Hän keskeytti opiskelun ja armeijan, mutta hänen ongelmansa oli jokin muu, kuin syrjäytyminen.
Joka tapauksessa syrjäytyminen tuskin on vakavien rikosten laukaisijana silloinkaan, kun tekijä on syrjäytynyt. Sama koskee kaikkea huono-osaisuutta ja huonosti voimista. Ihminen on eläin ja osa ihmisistä on agressiivisia perusluonteeltaan. Osa heistä valitettavasti päättää toteuttaa agressiiviset ajatuksensa. He tekisivät sen luultavasti kaikissa olosuhteissa.
Jos syrjäytyminen tai yksinäisyys selittäisivät vakavia väkivaltarikoksia, sen pitäisi näkyä selvemmin tilastoissa, tuskimuksissa ja uutisissa. Sanoisin , että syrjäytyneet ja yksinäiset eivät poikkea vakavissa rikoksissa ainakaan huonompaan suuntaan muihun väestönosiin verrattuna .