Tästä se alkaa, eikä mistään muusta. Toimintaa!
Irti suomettuneisuuden ajasta, Keskusta!
ryssän nuoleminen?
2162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Vaikea uskoa, että keskustalaiset uskoisivat mitään oikeaa totuutta suomettumisen ajasta tai ruplarahoituksesta ja siitä kuinka vahva asema Neuvostoliiton Kommunistisella Puolueella ja KGB:llä oli Suomen sisäpolitiikassa ja kuinka Kekkonen oikein veti KGB:n Suomen sisäpolitiikan toimijaksi.
Väyrysen puheet Suomen eroamisesta EU:sta ja siirtyminen kruunuun, (tarkoittanee ruplaa) ja hänen kannattajansa hehkuttaminen Venäjä, Valko-Venäjän ja parin muun entisen Neuvostoliiton alusmaan talousliitosta ja Suomen osallistumisesta siihen ja siitä onnesta minkä Venäjän kylkeen kiilautuminen suomalaisille tuotaisi paljastaa kaiken oleellisen osasta kepua ja kepulaisia.
Osa kepulaisia vieläkin ihannoin Anneli Oikeus- ja Totuus-Tollisko Jäätteenmäen valehtelua ja sitä, että Suomi ja Suomalaiset ovat hävinneet valtavia summia kun heitä, siis meitä ei ulkomaiden silmissä pidetäm luotettavina kumppaneina.
Erkki Tuomiojalla ja Aleksander Stubbilla on suuri työ siivota näiden tolliskojen jäljet siten, että suomalaisilta edes kysytään urakkatarjouksia esimerkiksi Irakin jälleenrakennuksessa.
Ei tiikeri pääse raidoistaan eikä tolliskot tolliskototuudestaan.
Nain oN
"Vaikea uskoa, että keskustalaiset uskoisivat mitään oikeaa totuutta suomettumisen ajasta tai ruplarahoituksesta ja siitä kuinka vahva asema Neuvostoliiton Kommunistisella Puolueella ja KGB:llä oli Suomen sisäpolitiikassa ja kuinka Kekkonen oikein veti KGB:n Suomen sisäpolitiikan toimijaksi."
Totta kai Maalaisliitto-Keskustan ja muidenkin suomalaisten poliitikkojen oli aikoinaan järkevää ja luonnollista pitää yllä suoria yhteyksiä NKP:n ja KGB:n kanssa - olivathan ne armeijan ohella Neuvostoliiton todelliset valtatekijät. Kekkosen aikana Suomen ulkopolitiikka määräsi Suomen sisäpolitiikan, niin kuin aina pitääkin olla, ja luottamuksellisten kontaktien luominen ja ylläpitäminen oli tuolloin osa ulkopolitiikan hoitamista ja hyödyllisten idänsuhteiden rakentamista, siis Suomen etujen mukaista toimintaa jossa ei ollut eikä ole tänäkään päivänä pienintäkään häpeämisen aihetta.
"Väyrysen puheet Suomen eroamisesta EU:sta ja siirtyminen kruunuun, (tarkoittanee ruplaa) ja hänen kannattajansa hehkuttaminen Venäjä, Valko-Venäjän ja parin muun entisen Neuvostoliiton alusmaan talousliitosta ja Suomen osallistumisesta siihen ja siitä onnesta minkä Venäjän kylkeen kiilautuminen suomalaisille tuotaisi paljastaa kaiken oleellisen osasta kepua ja kepulaisia."
Väyrynen on niitä harvoja suomalaisia, jotka ovat säilyttäneet terveen, skeptisen etäisyyden Suomen viime vuosikymmenien sokeaan ja Suomen kansallisen edun vastaiseen lännettymis- ja eurottumispolitiikkaan. Valtiomies Väyrynen näkee muutkin vaihtoehdot. Uskon että Väyrynen ymmärtää täysin, miten suuria mahdollisuuksia Suomen kannalta piilee EU:n ytimestä vetäytymisessä, kokonaan NATO-yhteistyön ulkopuolella pysyttäytyvän puolueettomuuspolitiikan vahvistamisessa, aktiivisen idänpolitiikan uudessa aloittamisessa ja Paasikiven-Kekkosen linjan elvyttämisessä.
"Osa kepulaisia vieläkin ihannoin Anneli Oikeus- ja Totuus-Tollisko Jäätteenmäen valehtelua ja sitä, että Suomi ja Suomalaiset ovat hävinneet valtavia summia kun heitä, siis meitä ei ulkomaiden silmissä pidetäm luotettavina kumppaneina."
Suomen kannalta olennainen tulevaisuuden kohtalonkysymys on se, pitääkö vahvistuva Venäjä Suomea luotettavana kumppanina. Venäjä on etääntynyt Suomesta, koska Suomi on etääntynyt Venäjästä. Suomen on luotava luottamus uudestaan. Suomalaisten on kyettävä Venäjän aktiiviseen tuntemiseen ja ymmärtämiseen, Suomen omien intressien yhteensovittamiseen Putinin Venäjän euraasialaisen geopoliitiikan kanssa. Siitä riippuvat Suomen elinehdot 21. vuosisadan todellisuudessa. Suomen ei kannata upota USA:n johtaman romahtavan lännen ja omaan mahdottomuuteensa hajoavan EU-liittovaltiohankkeen mukana. Suomen kannattaa integroitua osaksi nousevaa Euraasiaa.
Suosittelen sinulle ja muillekin luettavaksi Jukka Seppisen kirjan vuodelta 2011 Suomettumisen syövereissä. Siinä on mielenkiintoista tietoa ei vain Urho Kekkosesta ja Paavo Väyrysestä, vaan myös muun muassa J.K. Paasikivestä, Mauno Koivistosta, Kalevi Sorsasta ja Erkki Tuomiojasta.
Kukahan heistä on ollut Seppisen näkemyksen mukaan suomettunein poliitikko ja kuka vähiten?
Olen lukenut Jukka Seppistä jo vuosia siten, ei hänkään mikään ehdoton totuus ole, vaan usein kirjoitti hyvin mustavalkoisesti, esimerkiksi Virolainen -Karjalainen tarkastelussa oli lähes konna vastaan sankari.
J.K. Paasikivi piti tarkasti, siis mahdollisuuksien mukaan siitä, ettei Neuvostoliitto sekaantuisi Suomen sisäisiin asioihin. Hän, siis Paasikivi onnistui siinä hyvin, hän nimitti sosialidemokraattien vähemmistöhallituksen, joka:
- vapautti Sotasyylliset
- puhdisti Punaisen Valpon ja sai näiltä osii laillisuuden maahan
- vapautti Hella Wuolijoen Ylen johjtajan paikasta
- lopetti sosialisointikomitean työ, ei myöntänyt määrärahoja talousarvioon
- taisteli tarmokkaasti demokratian puolesta mm. poliittisia lakkoja vastaan.
Jos Kekkonen olisi ollut hallituksessa, niin tuskin mitään noista ylläolevista Isänmaallisista teoista olisi onnistunut.
K.A. Fagerholmin hallitus toimi valitsemallaan linjalla järkähtämättömästi Neuvostoliiton, kotikommunistien ja Kekkosen ankarasta arvostelusta huolimatta.
Hallitus toimi Kekkosta ja kommunmisteja vastaan demokratian puolesta.
Kekkonen toi Suomeen "Puoluelinjan" kuten Juhani Suomi häveliäästi sanoo. Siis Kekkonen rakensi Kotiryssäverkoston. Miten luulet, että kukaan Suomen nousevista politikoista olisi päässyt mihinkään korkeaan virkaan ellei heillä olisi ollut Kekkosen ja etenkin KGB:n luottamus?
Luin juuri Viktor Vladimirovin kirjaa ja siitä kuinka hän alkoi kannattaa Koiviston Suomen presidenttiyttä! Niiin pitkälle oli Suomi suomettunut ja Kekkonen nimenommaan halusi KGB:n toimiaksi Suomeen.... ilmaisia lounaita ei ole ja Ruplarahoituksen toisessa vaakakupissa oli se vähäinen rehellinen ja isänmaallinen toiminta mitä Ml/Kepussa oli jäljellä.
Poliittinen historia on harrastukseni ja olen lukenut kirjoja laidasta laitaan, MUTTA tämä on Keskustansaitti ja saittikepulaisilla on ällistyttävän huonot tiedot Suomesta, sen historiasta ja etenkin poliittisesta historiasta.
Olen usen lainannut Keräsen kirjoituksia, hän on keskustalainen ja saanut vuosikymmeniä palkkansa sieltä, mutta hänen kirjoituksissaan ei olla aivan Satusetä Juhani Suomen tasolla
"K.A. Fagerholmin hallitus toimi valitsemallaan linjalla järkähtämättömästi Neuvostoliiton, kotikommunistien ja Kekkosen ankarasta arvostelusta huolimatta."
Jos tässä ns. yöpakkashallitusta tarkoitetaan, sehän vahingoitti Suomen ulkopolitiikkaa jo pelkällä olemassaolollaan ja Kekkonen tiesi sen tarkkaan jo hallituksen nimittäessään. Kekkonen kuitenkin antoi Fagerholmin hallituksen syntyä ja kaatua, koska sai siten monet vastustajansa kokonaan kompromettoiduksi ei vain Moskovan, vaan myös suomalaisten silmissä.
"Luin juuri Viktor Vladimirovin kirjaa ja siitä kuinka hän alkoi kannattaa Koiviston Suomen presidenttiyttä!"
Realistina Viktor käsitti, ettei Karjalaisella ollut mahdollisuuksia tulla valituksi, joten Tehtaankadun ja Moskovan ei siksi pitänyt takertua liikaa häneen, vaikka Karjalainen K-linjan kovinta ydintä edustikin. Realisti oli myös Paavo Väyrynen, joka tuki Karjalaista puolella sydämellä, Karjalaisen tappiota jo ennakoiden.Tietysti on valitettavaa, ettei Karjalaisesta tullut Kekkosen elämäntyön jatkajaa presidenttinä. Väyrynenhän olisi myöhemmin ollut luonteva Karjalaisen seuraaja. Suomen kehitys olisi saanut kokonaan toisen suunnan. Suomi olisi välttänyt idänkaupan romahduksen, pankkikriisin, suuren laman, huonon EU-sopimuksen, EMU:n, markasta luopumisen, koko lännettymisen ja eurottumisen alennuksensa...
"! Niiin pitkälle oli Suomi suomettunut ja Kekkonen nimenommaan halusi KGB:n toimiaksi Suomeen..."
KGB-kontaktit olivat tärkeitä Suomen itäsuhteiden ja idänpolitiikan tehokkaan hoitamisen kannalta. Niitä tarvittiin ja ne palvelivat suoraan Suomen etua eikä niissä ole mitään häpeämisen aihetta, kuten jo totesin.
"ilmaisia lounaita ei ole ja Ruplarahoituksen toisessa vaakakupissa oli se vähäinen rehellinen ja isänmaallinen toiminta mitä Ml/Kepussa oli jäljellä."
Suomen intressien edistäminen KGB-yhteyksiä käyttämällä oli nimenomaan isänmaallista toimintaa. Tietysti palveluksista maksettiin vastapalveluksilla, mutta sen periaatteen pohjaltahan maailma käytännössä toimii idässä ja lännessä, pohjoisessa ja etelässä, koska ihmiset ovat ihmisiä. Miksi kaupanteko venäläisten kanssa olisi jotenkin häpeällistä? Miksi luottamukselliset itäkontaktit olisivat muka jotenkin pahasta, mutta samanlaiset länsisuhteet aina hyvästä? "Suomettumisen" myytin äväkinäinen esilläpitäminen vuodesta toiseen kertoo vain nyky-Suomen rämettyneestä lännettymisestä, joka kieltäytyy näkemästä itseään ja sallimasta keskustelua siitä, onko lännettyminen lainkaan Suomelle eduksi.
Ei todellakaan tarkoiteta Yöpakkashallitusta! Vähäiset ovat tietosi todellisuudesta Suomessa.
Olet täysin pihalla ja täydellisen Kekkos-Stalinismin sokaisema. Tiedätkö raukkaparka mitä rikoksia Sotasyylliset olivat tehneet ja keitä he olivat.
Voi ja HöPö Höpo tietojasi.
Harmi, että tällä saitilla on niin vähän lukijoita, että leviäisi laajemmallekin se Stalinistis-Kekkoslainen totuus mitä sinä ja Väyrynen edustaa.
Lisäys sinne Stalinismin ja Kekkoslaisuuden tyhmään, mutta typerään ja suuren tietämättömyyden ytimeen: Yöpakkahallitus ei ollut vähemmistöhallitus. Sitä hallitusta vastaan juonitteli koko ajan eräs Savupirtin Poika ja arvaas keiden kanssa? Vastaan kun et taida tielää mitään KGB:n korkeiden upseerien. STALINISTINEN ISÄNMAALLISUUS HUIPUSSAAN
Kekkos-Stalinistusuuden suuri moraalinen voitto oli kun Kekkonen juonitteli itse inmittämäänsä hallitusta vastaan!
Olet vielä typerämpi kun nuo Tolliskot tuolta ...Tolliskojenmaasta, siis eteläpuhOHJALAISIA KEPULAISIA MEINAAN...
Sinulle, kaikkien tolliskojen kantaisä:
Jos katselet tämän päivän "demokraattista" vallankäyttöä ja vertaat sitä Kekkosen aikaan, niin huomannet, että maassa oli ennen johtaja. Nyt löytyy vain narsistisia ja impulsiivisia sählääjiä, jotka ovat muiden joo joo miehiä, surkeita siinäkin.
Juuri näin. Erinomainen analyysi ns. suomettumisen ja lännettymisen todellisesta luonteesta. Vainoharhaisen suomettumisteeman esilläpito on tarkoitettu peittämään moninverroin selkärangattomampaa rähmäilyä EUn, USAn ja NATOn edessä, mikä on johtanut karmeaan jälkeen myös muilla politiikan lohkoilla, koska tosiasiahan on, että kaikki politiikan osa-alueet liittyvät toisiinsa.
Tästä kritiikittömästä lännettymisestä verrattuna aiempaan, poliittiseen realismiin perusteneeseen idän ymmärtämiseen mutta ei nuolemiseen, tarvitaan perusteellinen vertaileva keskustelu julkisuudessa. Käsitteet on selvennettävä, on arvioitava suuren linjan yhteiskuntataloudelliset tulokset erityisesti kansantalouden nettovaurastuminen/nettovelkaantuminen, ulkopolitiikan kauppapoliittiset seurannaisvaikutukset ym. ym.
Älä suotta huolta kanna. Suomihan tulee sitten aikanaan, jos on tullakseen, muun Euroopan mukana, koska Suomi on EU:n jäsen.
On suuri ero siinä, siirtyykö Suomi Euraasiaan passiivisena ajopuuna Saksan (ja Ranskan) vanavedessä vaiko jo Euroopan suuria maita aikaisemmin, aktiivisenä itsenäisenä toimijana, koko Euroopan uuden idänpolitiikan edelläkävijänä. Väyrysellä olisi kaikki edellytykset jälkimmäisen vaihtoehdon toteuttamiseen. Väyrynen kykenisi jälleen tekemään Suomesta sillan Euroopan ja Venäjän välille, eräänlaisen tulkin Venäjälle Euroopassa ja Euroopalle Venäjällä, toisin sanoen nostamaan Suomen yhtä vahvaan asemaan kuin Suomella oli kansainvälisessä katsannossa viimeksi 1970-luvulla.
Suomettuminen tarkoittaa myös lännettymistä tai Eu-Liittovaltioon suuntautumista.
Suomelle ja maailmalle parasta on jos todellakin Suomettuminen lopetetaan ja keskitytään puoueettomana Rauhanturva maana maailman parantamiseen.
Onpa uusia keksintöjä. Suomettumisesta alettiin puhua Kekkosen aikana ja se tarkoitti alistumista Neuvostoliiton ohjaukseen.
Neuvostoliiton vaikutus Suomen asioihin oli pientä verrattuna liittovaltio-EU:n ja muiden länsimaiden ylikansallisten elimien murskaavaan valtaan Suomen ylitse, vieraaseen läntiseen herruuteen joka on nyt kirjattu pysyvästi Suomen perustuslakiinkin, Suomen kansan tahtoa kunnioittamatta, suomalaisten mielipidettä kysymättä... Osana länttä Suomi on aina tuomittu pelkän rajamaan ja paarian asemaan, ajopuun ja heittopussin asemaan. Kokonaan toisenlainen voisi olla Suomen paikka venäläisessä Euraasiassa. Ongelma on se, ettei Suomen poliittinen eliitti ajattele maansa ja kansansa etua, vaan ainoastaan omaa (ja suureksi osaksi kuviteltua) etuaan.
Uskotko itsekkään tuohon Kekkos-Stalinistiseeen totuuteen?
Suomi sai säilytettyä Länsimaisen, siis edustuksellisen demokratian, mm. valppat vaalit, paitisi Kekkosen aikana Noottikriiseineen ja poikkeuslakeineen ja muine painostuksineen lähenimme vaarallisesti "KANSANDEMOKRATIOITA".
Suomen demokratia sisältää riippumattoman lainsäädäntövallan, siis Eduskunnan jonka valitsee kansa, riippumattoman lakeihin perustuvan tuomiovallan sekä täytäntöönpanovallan, jonka päätökset ovat perustuttuva lakeihin, siis Hallitusvallan.
Haluaako Paavo Väyrynen "KANSANDEMOKRATIAA", sellaista, jokan ylläpitää raaàlla väkivällalla vieras maa?
Suomi säilyi oikeana demokratiana pikemmin Kekkosesta huolimatta kun hänen tahdostaan ja varsinkin toiminnastaan.
Vähän on Suomesta enää viety Siperiaan tai "Maailman Johtavaan Rauhanvaltioon, joka ei ole koskaan hyökännyt minkään muun maan kimppuun".
Mites nyt Kekkos-Stalinistit kertovat Talvisodan alkaneen? Vieläkö Tanner aloitti sen?
Euraasia? Eurooppa ja Aasia yhdessä? Eurooppalainen Aasia? Kannatan eurooppalaisia ihmisoikeuksia ja demokratiaa. Eurooppalainen Aasia vois olla hyvä juttu.
Aivan! Ei minkään maan tarvitsisi enää ulkopolitiikkansa turvin kytätä naapurimaansa toimintaa ja kansalaistensa kohtelua siellä. Ihmisoikeudet olisivat kaikille samat. Henkiökohtaisia asioita ei viedä poliitikkojen ratkaistavaksi.
Muuten hyvä mutta termi on pahasti väärinkirjoitettu, kuuluu olla Finnlandisierung: http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&frm=1&source=web&cd=1&sqi=2&ved=0CFMQFjAA&url=http://de.wikipedia.org/wiki/Finnlandisierung&ei=HhHCT5eJIKTE4gS4s5HVCQ&usg=AFQjCNHnLQSYmu2tHYD0vUPohgdeSy6AkA&sig2=tfBHPHvZ1JFghvSSXEjIuw
Tosin demareilla tuo nuoleskelu on Kepuakin tiukemassa. Lipposen Paavåkin liitetään lähes kaikkiin tiedustelupalveluihin.
Eilisessä jäsenäänestyksessä Väyrynen sai todellisuudessa pahasti pataan. Kaikki kolme mukana ollutta ehdokasta sai liki saman kannatuksen. Äänestys oli myös tuomio suomettumiselle.
Väyrynen sai kuitenkin eniten ääniä, sitä tosiasiaa ei voi kiistää. Marginaali seuraaviin oli melko pieni. Se ei ollut ihan odotettua koska kyseessä on kuitenkin kaikilla mittareilla huippuluokan poliittinen toimija.
Keskustalla on nyt kuitenkin mistä valita. Puoluekokous tekee päätöksen ja siihen tyydyttäköön.
Pahimpina nykyajan "suomettajina" näen nykyisen tuhohallituksen elämää kokonaisuutena ymmärtämättömät keskenkasvuiset, jotka luulevat elämää pelkäksi järjestelykysymykseksi ja juoksevat EU:n ja NATO:n kuolaajina, unohtaen tyystin kansallisen edun.