Kreikassa järjestetään vaalit kesäkuun 17 päivä kuluvaa vuotta. Kyseisistä vaaleista ennakoidaan tulevan äärimmäisen tiukat ja niiden tulokset tulevat vaikuttamaan koko eurooppaan eli ihan meihin jokaiseen. Aluksi vaikutti siltä että syriza niminen puolue veisi voiton selvin luvuin mutta nyt gallubit kertovat että eu:hun ja euroon myönteisesti suhtautuvat "vanhat" puolueet voittavat vaalit ja hyvä niin. Olen vahvasti sitä mieltä että kreikan kuuluu olla eurossa. Kreikan lähteminen eurosta maksaisi huomattavsti enemmän kuin kuin kreikan pitäminen eurossa. On siis meidän kaikkien etu että kreikka pysyy eurossa sillä mikäli kreikka jättää euron niin se voisi synnyttää domino efektin eli esim espanja ja italia voisi kaatua siinä samassa. Vaikka ette tätä haluaisi uskoa niin kreikan pitäminen eurossa on huomattavasti parempi ja taloudellisempi ratkaisu kuin se että kreikka jättää euron. Älkää siis kovin varatko herkkuja ja juomia kotiin sillä uskon ja toivon vahvasti että euro ei hajoa 17.6 eli vaalien jälkeen. Juhlat on peruttu..Vai onko ???
EU:n / Euron tilanne helpottuu
9
82
Vastaukset
- 10+18
Ei tietenkään euro hajoa...mutta kreikka lähtee erkistä, se on 101% varma. Sitä ne eu herratkin salassa toivoo!
- Eurokannassa
Oikeassa olet. Euro on Kreikassa valuuttana myös jatkossa. Nämä ensimmäiset vaalit olivat protestivaalit vanhoille puolueille. Ne olivat monella tapaa populistiset. Uusissa vaaleissa on kyse myös Kreikan eurojäsenyydestä.
Nyt kreikkalaisille kerrotaan oikeasti, mitä mikäkin vaalitulos konkreettisesti merkitsisi. Ero eurosta tarkoittaisi, että palkkoja ja eläkkeitä ei enää maksettaisi, kaaosta yms.
Jos vanhat puolueet voittavat tulevat vaalit, merkitsee se myös kreikkalaisten sitoutumista säästöihin ja veronkorotuksiin. Lakkoja ja mellakoita on ikävä järjestää, jos enemmistö kansasta vastustaa niitä. - Maksamme Velkaa
Ja velat tulee maksettua aamen.
- pienten puolesta
Minusta on samantekevää eroaako kreikka eurosta vai ei, IMF:n vaatimus minimi-palkkojen leikkauksista ajaa pienituloiset kerjäläisiksi, sitäkö haluat?
Tärkeämpää on että Suomi eroaisi eurosta ja koko unionista nyt ennenkuin
olemme kreikan asemassa.
Osaisitko sanoa miksi vain minipalkkoja lasketaan, suurituloisiltahan sitä riittäisi
maansa pelastamiseen eikä heistä tulisi kerjääjiä sittenkään? - Kreikka sivuseikka
Kreikkalaiset itse eivät ikimaailmassa ilmoita, että mehän tässä muuten erotaankin eurosta.
Kreikka jatkaa ja jatkaa rahanlypsyhommiansa ihan entiseen malliin. Ei tarvii kuin hiukan keikuttaa venettä ja uhata että me lähdetään eurosta. Ja pari muuta maata lähtee meidän imussa, niin taas valahti vuodeksi 50 miljardia lisää rahaa EU-kassasta.
Se että lähteekö Kreikka eurosta vai ei, sillä ei ole muutenkaan mitään merkitystä.
Euroopan oikea vika on KILPAILUKYVYN HEIKKOUS muuta maailmaa vastaan. Töitä ei kannata tehdä eikä teettää Euroopassa, vaan Kauko-Idässä, Etelä-Amerikassa jne.
Mitkään EU-lisävelkojen ottamiset eivät korjaa tätä ongelmaa. Euroopan vika ei korjaannu Eurobondeille eikä EKP:n rahanpainamisella. Molemmat nämä "korjaustoimet" vievät laivaa vain entistä syvemmälle kivikkoon.
Euroalue hajoaa väistämättä, ja se tapahtuu kuluvan vuoden 2102 aikana.- Happy euro : )
Toi yks kirjoittaja väittää et euroalue hajoaa väistämättä kuluvan vuoden 2012 aikana. Siis kuka voi olla niin dorka että uskoo tuollaista skeidaa!!!! Euron hajoaminen vielä tämän vuoden aikana on sula mahdottomuus. Se ei ole mitenkään mahdollista. Sanoohan sen nyt järkikin. Kyllä tämä tilanne tästä rauhoittuu kun espanja sai rahansa. Kriisi on nyt saatu taltutettua eikä se enään leviä muihin maihin. Kauan se otti aikaa mutta vihdoin euron kriisi on ohitse. Korothan ovat laskussa ja kaikki on taas hyvin. Nyt on kesä joten jätetään aivot narikkaan ja huilataan ja löhöillään rannalla. Ehtiihän sitä sitten syksyllä miettiä näitä talous juttuja. Euro voi ja elää hyvin!!! Euro ei kaadu!!!!!!!
- Köyhät ja Virkailjat
>> Osaisitko sanoa miksi vain minipalkkoja lasketaan, suurituloisiltahan sitä
riittäisi maansa pelastamiseen eikä heistä tulisi kerjääjiä sittenkään? >>
Kun maa on velka- ja kassakriisissä, niin minimipalkat ja alimmat palkat ovat aina se paikka jossa leikkaukset tehdään ensimmäisinä.
Vaikkapa 25% minimipalkkojen leikkauskella työpaikkojen alapäähän syntyy runsaasti uusia työmahdollisuuksia. Niitä töitä ei aikaisemmin kannattanut teettää kotimaassa, koska kustannukset olivat liian korkeat. Nyt tämä työnteko kannattaa.
Minimipalkoihin tehdyt leikkaukset synnyttävät painetta ihmisissä koettaa alimmasta päästä kivuta parempiin asemiin. Tämä kilpailu työstä väistämättä parissa vuodessa kulkee vaikutuksena ylöspäin, läpi koko palkkahierarkian.
Kovassa valtion tilanteessa leikkaukset tehdään aina minimipalkkoihin, leikataan sieltä ensin. Isotuloisista ei aloiteta koskaan.
Urpilaisen maaliskuulla silmänlumeeksi ehdottama "solidaarisuusvero" jota peritään 100.000€ vuosituloista, tämä tuo lopulta vain n. 40 miljoonaa euroa vuosittain Valtion kassaan. Aivan lapsellinen leikkiraha tällainen.
Menojen leikkaukset tehdään palkkahaitarin alapäähän. Sekä lisäksi Valtion palkkoihin. Valtion omat palkoista, jotka on eliniän pysyvinä tyäpaikkoina syväjäädytetty liian paksun jään sisään. Jää ympäriltä on särettävä, ja Valtion palkkakulut on laitettava leikkuriin. - hyvästi euro ja eu
Mitä nopeammin pääsemme eroon koko EU:sta, sen parempi se on meidän (Suomi) kannalta.
- Ampukoot ittensä
Jopas on Helsingissä hienot selitykset keksitty sille, että miksi kaikkein köyhimmiltä pitää riistää palkkapussista ihan kaikkein ensimmäiseksi.
Oikein vi-tun typerän kuuloinen selitys yllä. Kuka tuollaista pas-kaa viitsii suoltaa, kukaan ei tuollaista usko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760