Tärkeä tiedustelu!

Nyt

on se suuri päivä minkä -jarmo- on ilmoittanut koittavan.

Kuinka paljon on havaittuja tempauksia tähän mennessä, vai tapahtuuko ylösotot myöhemmin päivän aikana?

Itse jäin maanpäälle enkä tiedä ketään ylösnostetun, eikä maalliset uutisetkaan tienneet sellaista tapahtuneen. Uskovaisten palstoilla varmasti sellaisista varmaankin on pitkiä viestiketjuja, mutta en toistaiseksi ole vielä ennättänyt niitä seurata.
-Oletettavasti Pelastussanoma tietää runsaasti tapahtuneita tempauksia.
Varmaa on kuitenkin ettei -jarmo- ole henkisesti häiriintynyt joka saisi hänet puhumaan ja kirjoittamaan mielipuolisia, vaan luotettavimmista luotettavin profeetta jonka profetia on tänä päivänä tapahtuva!
Muutenhan -jarmo- olisi kyykäärmeen sikiö:

Evankeliumissa Johannes Kastaja nimittelee hänen luokseen hurskaissa tarkoituksissa tulevaa kansaa epäkohteliaasti ja tylysti: "Te käärmeen sikiöt!" Vanhan kirkkoraamatun käännös oli vielä vihamielisempi: "Te kyykärmeitten sikiöt!"

Raamatullisessa kielenkäytössä käärmeen sikiöt ovat Perkeleen eli Jumalan vastustajan perillisiä. Raamatun alkulehdillä kerrotaan, miten käärmeen hahmoon pukeutunut suuri Viettelijä houkutti ihmiset pois Jumalan luota ja kiusasi heidät ajattelemaan ennen muuta omaa viisautta, tietoa ja valtaa.

30

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä nuolaise ennen k

      Eipäs nimitellä ketään varsinkin kun 10 päivän lisäaika on myös otettava nyt huomioon ja tempaus on vasta 6.6.2012.

      • Ei ole nimitelty

        muussa kuin hyvässä tarkoituksessa, ja sehän on luettavissa tekstissä, oli kymmenen päivän lisäaika tai ei!
        Nyt vain odottelemme kaikessa rauhassa maailmalta kantautuvia uutisia jotka osoittaisivat ettei -jarmo- todellakaan ole "kyykäärmeen sikiö, eli perkeleen perillinen joka ajattelee ennen muuta omaa viisautta, tietoa ja valtaa".

      • Entäpä jos..

    • pre-tribulation

      ylöstempauksen jälkeen alkaa vihan aika. sitten 144000 juutalaista sotivat israelissa anti-kristusta vastaan

      • Olisiko linkkiä

        sivulle missä annettaisiin tarkempia tietoja valmistautumisesta sotaan, ja mitkä joukko-osastot mahdollisesti toimivat hyökkäyskärkenä anti-kristusta vastaan?
        Oletan vahvasti että israelilaiset on tietoisia asiasta ja varustautuvat myös sen mukaan.
        Jokaista oikeaa kristittyä luonnollisesti kiinnostaa tämä tuleva tapahtuma, sillä onhan se sen verran ainutlaatuinen historiassa ja todennäköisesti hetikohta tulemme näkemään ja kuulemaan sen eri tioedotusvälineiden kautta suorana lähetyksenä.

      • Random.
        Olisiko linkkiä kirjoitti:

        Mielenkiintoista olisi myös kuulla, koska juutalaisista tuli "Pyhiä ja valittuja"

      • Siinä vaiheessa
        Random. kirjoitti:

        Mielenkiintoista olisi myös kuulla, koska juutalaisista tuli "Pyhiä ja valittuja"

        kun paikallinen propaganda osasto huomasi kuinka äärettömän tehokkaasi uskonnolla voidaan vaikuttaa joiltain osin lapsentasolle jäänesiin ja/tai muuten yksinkertaisiin ihmisiin.

      • dfaasdfasdfsfdaasd
        Olisiko linkkiä kirjoitti:

        sivulle missä annettaisiin tarkempia tietoja valmistautumisesta sotaan, ja mitkä joukko-osastot mahdollisesti toimivat hyökkäyskärkenä anti-kristusta vastaan?
        Oletan vahvasti että israelilaiset on tietoisia asiasta ja varustautuvat myös sen mukaan.
        Jokaista oikeaa kristittyä luonnollisesti kiinnostaa tämä tuleva tapahtuma, sillä onhan se sen verran ainutlaatuinen historiassa ja todennäköisesti hetikohta tulemme näkemään ja kuulemaan sen eri tioedotusvälineiden kautta suorana lähetyksenä.

        En tiedä alkaako vielä sota, mutta maa voi järistä ja tsunameja voi tulla USA:n rannikoille??? En tiedä tarkemmin, mutta jotain tällaista.

      • Älä helevetissä?
        dfaasdfasdfsfdaasd kirjoitti:

        En tiedä alkaako vielä sota, mutta maa voi järistä ja tsunameja voi tulla USA:n rannikoille??? En tiedä tarkemmin, mutta jotain tällaista.

        Ihanko totta?
        VOI ja VOI..totta kai VOI! Sepä oli järisyttävä uutinen, ja sananmukaisesti sillä lupasithan maanjäristyksiäkin. Itseasiassa täällä maapallolla VOI tapahtua lähes mitä tahansa ja tapahtuukin harva se päivä.
        -Laitetaanpa tämän kunniaksi vielä kaupantekiäisinä pussillinen VOI-huutoja ettei tule ihan heti puute niistäkään, sillä VOI olla että vain kolminkertainen VOI-huuto ei riitä viestiäsi lukevan tuskan parahdukseksi.

    • profetiaproffa

      Jumala on kertonut, että jotai tapahtuu Memorial Day:n aikana (eli tänään, jos tuo tarkoittaa USA:n Memorial Day:tä ja onhan tänään toinen shavuot eli leikkuunjuhlan päivä myös), mutta ei ole kertonut, mitä tapahtuu. USA:ssa tuo juhlapäivä alkaa Suomen aikaan tänään noin klo 8 nurkilla ja päättynee USA:n itärannikolla huomenna noin klo 11 nurkilla. Jotain merkityksellistä tapahtuu kyllä tässä välissä, mutta mitä? Sen kohta näemme:

      It will happen on Memorial Day
      http://www.youtube.com/watch?v=q3oDpxw5BRk&list=UUVg8_jb4TJjtzxFyNYTCHDA&index=10&feature=plcp

      Encourage eachother with these words
      http://www.youtube.com/watch?v=bJ0MMzWZ0b8&feature=plcp

      • KTS (Ei kirj.)

        Paljonkin merkityksellisiä asioita tapahtuu ihan joka päivä. On pikemminkin runsaudenpula valita sieltä sopivasti kuhunkin tilanteeseen kättä pitempää...

      • profetiaproffa

        Sorry erehdyin videon amerikan kielen kanssa. Tuota asiaa on etukäteen käsitellyt kaksi videota ja Memorial day on tarkoittanut 5.6. Joten hold your horses ja katsotaan nuo kummatkin video ensin loppuun asti.

        Olis pitänyt katsoa tämäkin:

        14.5.2012
        more on memorial day
        http://www.youtube.com/watch?v=r5A7LANv9lA&feature=channel&list=UL

        hi, if you see "more on memorial day" you will see the day of june 5/6 not may 28. However, that date (june 5/6) could be spiritual too. Please watch a "prophet" you can trust if you don't trust me, but all who are following the spirit, seem to be saying the same thing. Something is coming soon. That is confirmed over and over by all who follow the Holy Spirit. I assume it will manifest in the physical soon, but that too is up to God =) thanks

    • Mä kuulin sellasta..

      Heh...nyt rovhveetoilla on siis menossa "katso kalenteriin ja arvaa mitä tiettynä päivänä jossain saattaa tapahtua koska Jumala on kertonut"-ajanjakso.

      Mutta tällaistahan se on tavalla tai toisella on profeettojen piirissä aina ollut.

      • KTS (ei kirj.)

        Nyt ne on tosin käyneet varovaisemmiksi.
        Sanovat usein että tiettynä päivänä tapahtuu "jotakin".

        Tähän mäkin pystyisin.

    • Uskovainen Uskis

      Jarmon höpötyksiä taas. Eihän noita ota Erkkikään tosissaan.

      Nyt heseen syömään ja huuhtomaan nämä Jarmon mielettömät pulinat ruuan mukana alas.

    • Tuom.

      Entäs jos tällainen "tempaus" sattuisi kohdallesi, niin laittaisitko lujasti vastaan? Olipa se nyt mikä päivä tahansa, varapäivät mukaanlukien.
      Vai onko perimmäisenä tarkoituksenasi kehottaa kaikkia eksymästä kyykäärmeen sikiön pauloihin? En tarkoita -jarmoa-, joka laskeskelee päiviä, ehkä mielenkiinnon vuoksi, Who knows?
      Toisaalta antaa -jarmon- laskeskella. Mitä väliä sillä on? Kyllä Jumala tietää missä mennään.
      Laitetaan vaan seuraavakin ylöstempauspäivä ja kirjataan Ilmattareen. Ja todetaan, ettei ihminen voi tietää, mistä ei voi tietää. Että sellaista kehäpäätelmää.

      • No,

        yritähän arvailla vaikka huvinvuoksi ja ajankuluksesi...

        Mitä -jarmo- kirjoittelee (kuten myös Piho, Meller ja Veijonen) niin niistä on tullut lähinnä naurun aihe jopa tälläkin palstalla, joten teksteistä ei kannata edes varoitella täys`järkisiä, ja yksinkertaisille on turha edes yrittää antaa ohjeita.
        Kun järki loppuu niin periaatteet alkaa, joten mikä tyhmään päähän on joskus uponnut niin sen "oikeellisuudesta" ei suostuta tinkimään esitettäisiin kuinka pitäviä todisteita tahansa. Kaikki sellainen on varmasti perkeleen yrityksiä eksyttää....

        Kyllä, perimmäinen tarkoitus on todellakin varoittaa mutta sekin lienee täysin turhaa, sillä minun voimani ei siihen riitä, mutta sen verran rehellinen kuitenkin olen että sananmukaisesti vihaan niitä joita sanotaan vääriksi profeetoiksi uskonnollisessa kielenkäytössä. Todellisuudessa he ovat rottia, huijareita, valehtelijoita ja oman itsensä korottajia muista välittämättä ja muiden kritiikkiä kuuntelematta.

      • Tuom.
        No, kirjoitti:

        Olen kyllä tietoinen ihan huvinkin:) vuoksi. Mutta olen sitä mieltä, että säästettäisiin tuota -jarmoa- ihan lähimmäisen rakkauden vuoksi. Jarmo painii ihan omassa sarjassaan. Minusta -jarmo- ei ole käsittääkseni kylläkään sydämeltään eksyttäjä. Tiedän, että jarmolla menee överiksi ihan rehellisyyden pohjalta. laittakoon jarmo vaikka tuhat määrin tempauksien päivämääriä. Mutta sympaattinen hän on.

        Nämä muut huijareina jo tunnetut ovat kyllä jo omassa sarjassaan. Minusta he ovat tietyllä tapaa aika harmittomia veijareita. Kristikansassa liikkuu kyllä ihan vakavastikin otettavia valehtelijoita, petkuttajia, eksyttäjiä ihan omassa fokuksessaan. Kyseiset "veijoset" lähinnä huvittavat. Nämä vaan vievät päähuomion todellisilta valheenisiltä.
        En tiedä, aloittelijathan kompastelevat jo ensiaskeleilla.

      • Kolinaa....

        Kun järki loppuu niin ääni kovenee ja tyhjät tynnyrit kolisevat aina eniten!

      • Tuom.
        Kolinaa.... kirjoitti:

        Kun järki loppuu niin ääni kovenee ja tyhjät tynnyrit kolisevat aina eniten!

        Kellä, kulla järki loppuu, tyhjät tynnyrit kolisevat. Siis mikä kolisee ja kellä,D jos jollain `?edes jotain kolisee, niin entä sitten? Missä on suvaitsevauisuus, humaanisuus?

        Onko jollain totuus ihan absoluuttisesti hanskassa, entä psyyken tila? Ihan kuule aiheesta kyselen ja epäilen.

        Oltais nyt aluksi ihmisiä omine höperyyksinemme!

      • -x-
        Tuom. kirjoitti:

        Olen kyllä tietoinen ihan huvinkin:) vuoksi. Mutta olen sitä mieltä, että säästettäisiin tuota -jarmoa- ihan lähimmäisen rakkauden vuoksi. Jarmo painii ihan omassa sarjassaan. Minusta -jarmo- ei ole käsittääkseni kylläkään sydämeltään eksyttäjä. Tiedän, että jarmolla menee överiksi ihan rehellisyyden pohjalta. laittakoon jarmo vaikka tuhat määrin tempauksien päivämääriä. Mutta sympaattinen hän on.

        Nämä muut huijareina jo tunnetut ovat kyllä jo omassa sarjassaan. Minusta he ovat tietyllä tapaa aika harmittomia veijareita. Kristikansassa liikkuu kyllä ihan vakavastikin otettavia valehtelijoita, petkuttajia, eksyttäjiä ihan omassa fokuksessaan. Kyseiset "veijoset" lähinnä huvittavat. Nämä vaan vievät päähuomion todellisilta valheenisiltä.
        En tiedä, aloittelijathan kompastelevat jo ensiaskeleilla.

        No jos sympaattisuus mielestäsi on väkivallalla uhkailua niin kai tuo sitten on ihan sympaattinen tyyppi. Hermo ei pidä vähääkään, jos joku on eri mieltä jostain.

    • vakava asia

      Omaksi ilokseen laskekoot päivämääriä kuka haluaa, mutta pitäkööt omana tietonaan. Moinen harhauttelu ja edestakaisin veivaaminen saa herkemmät sekaisin ja se EI OLE Jumalan tahto. Nämä ovat VAKAVILLA ASIOILLA PELLEILYÄ. Varmasti tulee tapahtumaan asioita, kun NIIDEN AIKA ON. Aikojen merkit saamme nähdä ja tuleekin tarkkailla, mutta päivämääriä ei etukäteen tule omasta päästä tempasta. Ne päivämäärät jos Jumala ilmoittaa, PITÄVÄT AINA PAIKKANSA, eikä niissä mitään "liukumia ole"

    • Memoriaalia?

      Ovatko ne päivämäärät mitä Jumala esim.käskykirjeissään tuo esille tai on muuten kertonut,pitäneet kertaakaaan paikkaansa?

      Esimerkiksi eilen eräs nimimerkki kirjoitti:"Jumala on kertonut,että jotain tapahtuu Memorial Dayn (eli tänään,jos tuo tarkoittaa USA:n memorial day:tä ja onhan tänään toinen Shavuot eli leikkuujuhlan päivä myös)mutta ei kertonut,mitä tapahtuu.USA:ssa tuo juhlapäivä alkaa Suomen aikaa tänään noin klo 8 nurkilla,ja päättynee USA:n itärannikolla huomenna klo 11.nurkilla.Jotain merkityksellistä tapahtuu kyllä tässä välissä,mutta mitä?"

      Tähän Jumalan kertomaan oli "todisteeksi" siitä tuupattu pari linkkiä YouTubeen.

      Niin että onkos mitään merkityksellistä USA:ssa tai muualla maailmassa tapahtunut vai eikö Jumalan kertoma taaskaan pitänyt paikkaansa?

    • niin ja amen

      Jumalan ILMOITTAMAT ajat ja hetket TOTEUTUVAT, mutta omasta päästä keksityt eivät. Siinä on hyvä mittari profetioiden ja ilmoitustn laadusta.

    • KTS (Ei kirj.)

      Joo ei kyl roskiin meni ainakin nää 27. ja 28.5. Ei niistä pysty vääntämään mitään.

      Ymer selätti Omerin.

    • Joey L

      Yksikään jumala ei ole koskaan sanonut yhtään mitään, mutta ihmiset kyllä jaksavat pulista...

    • ;)

      -: Jarmo, mikä toi on?

      -: Tempaushampurilainen...

      -: Vauuuuuu...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe