Herpes ikenessä

*

Hei!

Olen nuoruudestani asti kärsinyt huuliherpeksestä aika-ajoin. Nyt se on (onneksi) ollut poissa muutaman vuoden ajan huulesta. Toisaalta (mikä ei ole niin kiva juttu) vaiva on siirtynyt suun sisäpuolelle. Minulla on kerran ollut ikenessä, ihan hammasrajassa, iso valkoinen alue (vähän niin kuin afta) ja se oli todella kipeä. Hammaslääkäri sanoi sen olevan herpes ja passitti kotiin märehtimään omaa pahaa oloa. Nyt se on uusiutunut taas, tai niin ainakin oletan. Eri kohdalla, mutta kuitenkin hampaan juurella on kipeä turvonnut ien ja siinä näyttäisi olevan jonkinlaisia pieniä pisteitä, herpes-ihomuunnoksia ilmeisesti. Vaiva alkoi jo pari päivää sitten sillä, että limakalvo kuoriutui siitä kohtaa ja nyt näyttäisi herpes puhjenneen.

Minua vaivaa tämä asia todella paljon. Kivun kyllä kestän, mutta se tieto että olen sitä tietämättäni jo levittänyt (en hoksannut kuin vasta tänään et herpeshän siellä jyllää) tätä tautia itselläni muualle ja mieheeni.

Minkälaisia tuntemuksia ja oireita teillä muilla on herpekseen liittyen suun sisäpuolella? Ja mistä tiedätte, että se on tulossa? Oletteko uskaltaneet harrastaa suuseksiä? Miten olette saaneet herpeksen paranemaan nopeammin?

Tämä asia on vaikuttanut parisuhteeseemme ja toivoisin teiltä vastauksia. Olen aika neuvoton tämän asian suhteen.

0

1385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        167
        12501
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        152
        5436
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        45
        4680
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        145
        3670
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        39
        2768
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1926
      7. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        108
        1671
      8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        364
        1617
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        103
        1524
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        136
        1461
      Aihe