Britit miettivät jo maahanmuuton rajoittamista!

Oikea ratkaisu Tommyilta, mutta valitettavasti Suomessa päättäjät eivät ole ollenkaan kiinnostuneita näin tärkeistä asioista.

Vapaa liikkuvuus tulee palauttamaan maamme kivikaudelle. T: Kadunlakaisija.
1190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hyödyttääkö miettiä maahanmuuton rajoittamista siinä vaiheessa kun on paskassakaulaa myöten. Britit ovat jo menettäneet maansa aikoja sitten. Siellä jo puolet väestöstä on jostain muualta kuin Britanniasta. Vähän sama tilanne kuin täällä Vuosaaressakin.

Äänestä
  • Hyöty on siellä menetetty jo miljoonia siirtolaisia sitten.

    Meillä järkeväkin keskustelu maahanmuuton tarpeettomuudesta tapetaan lähtökuoppiin. Tämä maa voitaisiin toisenlaisella politiikalla vielä pelastaa, mutta kohta Suomalaisuus elää vain taruina leirinuotioilla, joita humanitaarisen maahanmuuton tsunamin tuoma väki toisilleen kertoo. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

kun on *aska jo housuis,antaa tulla koko lähiidän ja afrikan suoli tyhjäksi vaan.
kun se koko *aska on kerätty yhteen paikkaan niin räjäytetään se Breivillä pois.

Äänestä

Kuka idiootti äänestää väärät ihmiset päättämään.

Äänestä

Taitaa olla ainoa toivo suomi Breiwik tuntematon puskasta . niin vahinko on jo tapahtunut

Äänestä

Suomen ministerit ovat kyhänneet kansalta salassa tukipaketin espanjalle ja italiaankin jo on kaavat valmiina. Ei ne eteläeurooppalaiset tänne tule, kunhan oma maa on saatettu konkurssiin. Polittinen tahto liittovaltioon on niin vahva, että heikoimmat saavat kuolla nälkään ja pohjavesiä ja kiviä myöten kaikki myydään. Vr saa nyt rahoitusta ratojen kunnostukseen/ Tottakai, koska, kun veronmaksajat on sitoutettu orjuuteen ja lypsetty kuiviin, niin sitten vr yksityistetään ja eu-eliittipossut saavat taas mahtavat boonukset. Niinhän ne puhelinlangatkin laulettiin rullille, tienpidosta puhumattakaan. Yäk.

Äänestä

Miten niin jo ? Eikö se ole niin, että nyt vasta ? sama kaikissa muissakin länsi-euroopan maissa eli myöhään heräilevät ikäviin totuuksiin.

Äänestä
  • Niin Folio. Ironiaahan se sellainen "jo" on.

    Maahanmuutto alkaa olla jo niin hallitsematonta, että jos ongelmajätelaitos olisi ongelmajätteiden vastaanottonsa kanssa yhtä kusessa, niin koko laitos suljettaisiin. T: Kadunlakaisija.

    Äänestä

  • jotain rajaa kirjoitti:

    Niin Folio. Ironiaahan se sellainen "jo" on.

    Maahanmuutto alkaa olla jo niin hallitsematonta, että jos ongelmajätelaitos olisi ongelmajätteiden vastaanottonsa kanssa yhtä kusessa, niin koko laitos suljettaisiin. T: Kadunlakaisija.

    No sitä minäkin, että
    Kadunlakaisija on tilanteen tasalla, kuten ennenkin :)

    Ollaan muuten kauan ihmetelty tuotakin politiikkaa.

    EU: rajavalvontaa saamme odottaa myös. Vapaa liikkuvuus-ajattelu on valloillaan EU-politiikassa ja kansallisessa politiikassa.

    Äänestä

Paavo Lipponenkin tuon tietää. Sehän mainitsi euraasian unionin ja pohjoisafrikan unionin, sekä uuden maailmanjärjestyksen kaavat. Suomen kansa tosin inhosi koko äijjää, eikä huolinut pressaksi, mutta samat visiot noilla kataisilla ja urpilaisilla, sun muilla on.

Äänestä

Saavat huolehtia jälkeläisistään. Aikoinaan ryöstivät rikkaudet,siittivät lapsiaan. Näitä alusmaita Suomella ei koskaan ole ollut. Somalia kuului Italialle tai Ranskalle. Britit hääräsivät joka maanosassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lisää teetä sir kirjoitti:

Oikea ratkaisu Tommyilta, mutta valitettavasti Suomessa päättäjät eivät ole ollenkaan kiinnostuneita näin tärkeistä asioista.

Vapaa liikkuvuus tulee palauttamaan maamme kivikaudelle. T: Kadunlakaisija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu