Yksilöllisyys.

Yksilöllisyyden korostaminen on nykyään muodissa.
Yhteisöllisyys on muka vanhanaikaista. Yksilöllisyys korostaa lyksilön oikeuksia yhteisen hyvän kustannuksella. Yhteisöllisyyden katoaminen tuottaa huonoa hedelmää, mikä on selvästi nähtävissä yhteiskunnassa.

Individualismi ovat kelpo keino saattaa yhteiskunnan heikot ja puolustuskyvyttömät syrjäytymään entisestään. Yksinäisyys lisääntyy ja sen myötä monet yksilöllisetkin ongelmat. Individualismi tuhoaa ihmiset yhteisöinä, joukkoina, ryhminä ja lopulta yksilöinä. Siinäpä vasta ideologia!

Yhteisöllisyys ei sulje pois yksilöllisyyttä siten, ettei yksilö saisi säilyttää omaa identiteettiään, omia mielipiteitään ja itseyttään.
Elämän diversiteetti syntyy yhteisöllisyyden sisällä eikä sen ulkopuolella. Se on Jumalan jo alussa luoma elämisen muoto.
Jumala itse totesi Adamin luomisen jälkeen, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin.

Yhteisöllisyys oikein ymmärrettynä ja käytännössä toteutettuna on paras elämisen malli. Me emme ole irrallisia saaria tässä maailmassa, vaan yhä enemmän riippuvaisia toisistamme myös globaalisti.

Uskovina meidän tulisi suorastaan taistella yhteisöllisyyden puolesta, niin yhteiskunnassa kuin seurakunnissakin.
Seurakunta on Kristuksen ruumis, jossa mikään osa ei voi sanoa toiselle, ettei tarvitse tätä. Jokaisen jäsenen tulisi pitää kiinni (kukin yksilö tietysti omine avuineen ja tehtävineen) yhteisestä hyvästä, toimia yhteisön hyväksi ja olla vähemmän vain omaan itseen keskittynyt. Omaan napaan tuijotteleva yksilöllisyys on tuhon tie. Siksi hengellisen kentän kipparien pitää olla tarkkana, ettei kadoteta yhteisöllisyyttä liiallisella yksilöllisyyden korostamisella.