Nimittely on rikos.

jari.pilli

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2012/05/29/Iittiläinen nainen loukkasi ex-ystävänsä kunniaa Facebookissa/2012213512022/4

Jottei totuus unohtuisi tälläkään palstalla.

"36-vuotias nainen halvensi kouvolalaista naista nimittelemällä muun muassa hulluksi ja esittämällä hänestä vihjauksia sekä loukkaavia mielipiteitä Facebook-seinälleen kirjoittamissaan teksteissä."

"Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi iittiläisen kunnianloukkauksesta 108 euron sakkoon ja maksamaan uhrille korvausta henkisestä kärsimyksestä 1 000 euroa ja tämän noin 1 000 euron oikeudenkäyntikulut."

17

547

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 16+10

      Etkö jo vastaa itsellesi, kopioija.

    • raakkuna1

      Jari Pilli on varsin oikeassa että nimittely on rikos. Ja sellaisesta on mahdollisuus nostaa kunnianloukkaus syyte. Ja kun asia viedään oikeuskäsittelyyn, niin ensimmäisenä tutkitaan että onko henkilö syyllistrynyt aiheettomaan nimittelyyn tai herjaamiseen. Vai onko kyseessä nimittelyn ja herjaamisen kautta tullut tieto, joka on nimitellyksi tulleen henkilön kohdalla hyvinkin paikkansa pitävä. Ja on todettavissa lain mukaan että esitetty kunnianloukkaus syyte kumoutuu. Salut.

    • Sua siis harmittaa

      Onko siis sulle vihjailtu täällä vai feisbuukissa?

      • Alustalla ei ole merkitystä jos jotain herjaamista tapahtuu. Sillä on merkitystä, että voiko maineen pilaamista tapahtua ja se arvioidaan siitä, että onko kohde tunnistettavissa tietyksi henkilöksi ja onko herjaus kohdistettu juurikin sille henkilölle.

        Itse en tätä tuonut esille siksi, että minua harmittaisi erityisemmin, vaan siksi, että varsinkin täällä, monet luulee että netti on irrallinen asia ja lait ei koskisi tänne.


    • Sinäkin haet julkisu

      Toinen on sitten juttu, jos itseään tuo julkisuuteen esim. blogeissa tms. esittelemällä mielipiteitään ympäri nettiä omalla nimellään ja jopa naamallaan.

      Tällöin katsotaan, että henkilö on itse hakenut julkisuutta ja huomattavasti kärkevämpi arvostelu on ok.

      • Se että olen ehdolla kunnallisvaaleissa on jonkin tasoinen siedätyskynnys, totta. Mutta ennen kun en ollut sitä, silloin pelkkä alusta tai omalla naamalla keskusteleminen ei oikeuta hyökkäämään yksityishenkilön statukseen dissaamalla henkilöä varsinkaan valheellisilla väitteillä. Ja noin esimerkkinä tuo kopiokone väitös on pelkkää fuulaa alusta loppuun ja sillä yritetään vain pilata mainetta ja uskottavuutta.

        Silti sanoisin että jopa kunnallisvaaliehdokas on melkoisen tavallinen henkilö ja tuskimpa kovin korkeaksi se sietämiskynnys nousee vielä tuossakaan. Keskustelupalsta ei ole mikään julkisuushakuinen asia. Tämä on olohuone, jossa käydä keskustelua. Ei mikään lehtien lööppi tai etusivu ja sielläkin vaikka joku olisi, ei silti ole vielä heti julkkis.


    • Vaan silloin,

      kun nimitellään nimimerkkiä, esim. XYZ, joka ei ole antanut oikeaa nimeään näkyville, niin kyseessä ei ole rikos.

      • Jos nimimerkki on tunnistettava tietyksi henkilöksi tai on vakituinen nimimerkki, niin myös silloin se on rikos. Se on eräänlainen taiteilijanimi.


      • Tosimies.
        jari.pilli kirjoitti:

        Jos nimimerkki on tunnistettava tietyksi henkilöksi tai on vakituinen nimimerkki, niin myös silloin se on rikos. Se on eräänlainen taiteilijanimi.

        En ole samaa mieltä, minua on haukuttu palstoilla vaikka miksi mutta en juuri ota niihin kantaa.
        Koen että nimimerkkini /(rekisteröimätön) on tavallaan enemmän suoja oikealle henkilöllisyydelleni, jotkin mielipiteeni ovat niin radikaaleja että oikealla henkilöllysyydelläni saisin vielä enempi polemiikiä aikaan ja ehkä jopa väkivaltaa itseäni ja perhettäni kohtaan.

        Mutta kuten olet varmaan huomannut minunkin nm kirjoitetaan paljon paskaa täällä jonka ainoa tarkoitus on mollata minut.

        "Jos nimimerkki on tunnistettava tietyksi henkilöksi"¨
        Tuosta olen samaa mieltä.


      • Tosimies. kirjoitti:

        En ole samaa mieltä, minua on haukuttu palstoilla vaikka miksi mutta en juuri ota niihin kantaa.
        Koen että nimimerkkini /(rekisteröimätön) on tavallaan enemmän suoja oikealle henkilöllisyydelleni, jotkin mielipiteeni ovat niin radikaaleja että oikealla henkilöllysyydelläni saisin vielä enempi polemiikiä aikaan ja ehkä jopa väkivaltaa itseäni ja perhettäni kohtaan.

        Mutta kuten olet varmaan huomannut minunkin nm kirjoitetaan paljon paskaa täällä jonka ainoa tarkoitus on mollata minut.

        "Jos nimimerkki on tunnistettava tietyksi henkilöksi"¨
        Tuosta olen samaa mieltä.

        Niin, jollei ole nimimerkki yhdistettävissä sinuun henkilönä, silloin ei ole maine vaarassakaan. Jos on kuitenkin kuva vaikka tai muutoin suhteellisen helposti yhdistettävissä helkilöön, silloin se nimimerkki on kuin taiteilijanimi. Niin se mun "tai" sana oli ikään kuin lisäselitys... Eli en ajatellut sanovani että pelkkä vakituinen nimimerkki olisi riittävästi. Kommunikoin tuossa kohtaa väärin. Olisi pitänyt kirjoittaa ja-sana vaikkapa.


    • Tosimies.

      Riippuu miksi nimitellään ja onko niillä mitään asianyhteyttä.
      Esim jos sanot jotakin huoraksi niin ei siitä voi mielestäni sakkoa antaa koska huora eli prostitoitu on laillinen ja yksi maailman vanhimmista ammateista.

      Tätä ammattia ei kyllä kaikissa piireissä pidetä kunniallisena mutta niin ei pidetä paskakuskiakaan.

      Hulluksi nimitteleminen on taas vanha sanonta jolla ei nyt merkitystä mielestäni ole, mielisairas taas on aivan eri asia,ei nyt ehkä sekään sakkojen tai oikeudenkäynnin arvoista.


      Sitten jos taas nimitellään vaikkapa pedofiiliksi niin se on täysin asiatonta ja rikollista ellei nimittelyn kohde ole pedofiili ja siitä tuomittu rikollinen.
      Otetaan esim Muhammed joka tarinan mukaan nai lapsen niin tässä tapauksessahan me voimme sanoa häntä pedofiiliksi koska nykylainsäädännön mukaan hän sitä on ja siihen lakiin meidän tulee nojata.

      • Jos se todetaan nimittelyksi, niin silloin se on rikos. Eihän perätuupparikaan ole mitenkään paha-asia jos puhutaan jossain tietyssä asiayhteydessä, mutta jos alettaisiin jostain virheellisesti antamaan kuvaa "perätuupparina", niin se sitä olisi. Huora on aivan siihen rinnastettava nimitys. Huorista voidaan puhua jos puhutaan ammatinharjoittajista, mutta jos se on pilkaksi tai halvennukseksi tarkoitettu, silloin se sitä on.

        Hullu ei sinällään sekään niin paha-asia ole nimityksenä, mutta taas on se tarkoitusperä arvioitava sekä se, aiheutuuko kyseisestä sanomisesta haittaa tahi harmia. Aina totuuskaan ei ole oikeutettu paljastettavaksi. Mutta nämä on vaikeita asioita ja aina arvioitava tapauskohtaisesti.


      • Tosimies.
        jari.pilli kirjoitti:

        Jos se todetaan nimittelyksi, niin silloin se on rikos. Eihän perätuupparikaan ole mitenkään paha-asia jos puhutaan jossain tietyssä asiayhteydessä, mutta jos alettaisiin jostain virheellisesti antamaan kuvaa "perätuupparina", niin se sitä olisi. Huora on aivan siihen rinnastettava nimitys. Huorista voidaan puhua jos puhutaan ammatinharjoittajista, mutta jos se on pilkaksi tai halvennukseksi tarkoitettu, silloin se sitä on.

        Hullu ei sinällään sekään niin paha-asia ole nimityksenä, mutta taas on se tarkoitusperä arvioitava sekä se, aiheutuuko kyseisestä sanomisesta haittaa tahi harmia. Aina totuuskaan ei ole oikeutettu paljastettavaksi. Mutta nämä on vaikeita asioita ja aina arvioitava tapauskohtaisesti.

        Eli silloin sanoessani "vitun veturinkuljettaja" se on nimittelyä, jos sen sanoo tarkoittaen sitä ja jos se oikeudessa todetaan nimittelyksi?


        En ymmärrä alkuunkaan, otetaan uusi esim.Joku nimittelee jotakin homoksi ja siitä sakot?!

        Miksi saa sakot,sakkojen antaminen tässä yhteydessä osoittaa oikeuden toimesta sen että homoudessa olisi jotakin vikaa ja sen ollessa paha asia.

        Kaikesta nimittelystä mikä liittyy siihen minkä valtio on kriminalisoinut ja siitä annettavat sakot ymmärrän jos sen tekee toisen leimaamiseksi uhrin ollessa syytön.

        Tarkoitan että jos sanoisin jotakuta murhaajaksi hänen ollessa syytön murhaan sakot olisivat oikeutetut mutta jos hän olisi lakiemme mukaan murhannut niin eihän minua voisi sakoittaa mistään.

        Huorat,homot jne ei niissä ole mitään pahaa ellei niitä leimata pahoiksi oikeuden toimesta.

        Ja sitten oli eläimet, miksi emme saa verrata lakiemme mukaan ihmisiä eläimiin kun Suomen vaakunassa on leijona,ristiriitaista eikö??


      • Tosimies. kirjoitti:

        Eli silloin sanoessani "vitun veturinkuljettaja" se on nimittelyä, jos sen sanoo tarkoittaen sitä ja jos se oikeudessa todetaan nimittelyksi?


        En ymmärrä alkuunkaan, otetaan uusi esim.Joku nimittelee jotakin homoksi ja siitä sakot?!

        Miksi saa sakot,sakkojen antaminen tässä yhteydessä osoittaa oikeuden toimesta sen että homoudessa olisi jotakin vikaa ja sen ollessa paha asia.

        Kaikesta nimittelystä mikä liittyy siihen minkä valtio on kriminalisoinut ja siitä annettavat sakot ymmärrän jos sen tekee toisen leimaamiseksi uhrin ollessa syytön.

        Tarkoitan että jos sanoisin jotakuta murhaajaksi hänen ollessa syytön murhaan sakot olisivat oikeutetut mutta jos hän olisi lakiemme mukaan murhannut niin eihän minua voisi sakoittaa mistään.

        Huorat,homot jne ei niissä ole mitään pahaa ellei niitä leimata pahoiksi oikeuden toimesta.

        Ja sitten oli eläimet, miksi emme saa verrata lakiemme mukaan ihmisiä eläimiin kun Suomen vaakunassa on leijona,ristiriitaista eikö??

        Niin no joo... Pelkkä nimittely on kyllä aika kevyt. Ihan totta. Mutta jos antaa ihmisten uskoa että joku on vaikkapa se huora tai homo, niin siinä on jo maineen pilaamisesta kyse. Jos joku nimittely antaa muille syyn ymmärtää, että ei tuo aiheetta kohdetta nimittele, silloin maine kärsii ja silloin on oikeutettua vaatia rangaistusta.

        Murha on lakeja vastaan. Huoraaminen taas ei ole. Jos joku olisikin huora, mutta jos sen tiedon levittäminen pilaa sen mainetta jossain toisessa yhteydessä, niin empä menis vannomaan miten tuon oikeus tuomitsisi. Totuus ei ole aina silti kerrottavissa kaikkialle. Mutta en tätä nyt varmuudella mene vannomaan. Tuo hulluksi kertominen tuossa avausesimerkissä... Oliko se vaan nimittelyä ja oliko se tarua vai totta, sitä ei oikeuden päätös kerro ja tuskin sitä edes käsitteli. Käsitteli vain sitä, että vahingoittiko kohteen mainetta ja missä tarkoituksessa se oli sanottu, sekä millaista mielipahaa ja ongelmia aiheutti sille uhrille. Voisi kuvitella että jotain terapioita tuossa on käyty läpi, jotta tuollainen korvaus menee läpi? Oliko se hulluus siis tarua vai totta?

        Oikeus tulkitsee lakia lain hengen mukaan. Ei siis nussi pilkkua, vaan arvioi sitä, että muuttuuko kuulijan mieli sen tekstin luettuaan kohdehenkilöstä negatiivisempaan suuntaan ja toisaaltaan onko kyse julkisuuden henkilöstä ja julkisuuden henkilöstäkin on aika reilut arvio tehty, ettei siihen riitä ihan pari kertaa telkkarissakaan vielä tai jossain lehdessä.


    • Omapa oli valintasi

      Te jotka nimellänne ja naamallanne tungette julkisuuteen, oli se lehtien tai foorumien kautta, olette samassa asiassa kuin esim. Tukiainen. Rikolliseksi ei saa väittää (jos ei ole aihetta), mutta muu menee samalla linjalla kuin Tuksun kanssa. Tai Mervin.

      • kysyjä-1

        liekö tuo oikea nimi, Pili?


    • nimi--teli--jä

      Tein minä pillin pajupuusta toki vain pajupuusta (((((((((((

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6225
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3896
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2400
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1709
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1332
    9. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    10. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1266
    Aihe