Isänsä menettänyt

Isäni kuoli yli 4 vuotta sitten. Enkä tiedä miksi se on minulle niin rankka asia, että en ole puhunut siitä kenellekään. No, ei silti ei minulta pahemmin ole kyseltykään. Mutta vieläkin, vaikka aikaa on kulunut jo paljon, alan salamannopeasti itkemään, jos joku mainitseekin isäni nimen tai muuta hänestä.
Kukaan ei ole pahemmin minun kuullut isästäni puhuvan, ei edes poikakaverini (oltu yhdessä yli vuosi). Rakastan häntä, mutta en pysty puhumaan siitä, en tiedä miksen. Jotenkin kai pelkään, että entä sitten, kun joskus menetän hänet, niin hän tiätää minusta sen.
Isäni oli minulle kaikki kaikessa. Olimme niin läheisiä kuin vain kaksi ihmistä voi olla. En tiädä miten jaksoin. No, ei silti olin niin nuori silloin. En puhunut siitä silloinkaan mitään, ja keskityin muihin asioihin, enkä edes miettinyt sitä, en kai vain jotenkin käsittänyt sitä. Olin vain kavereiden kanssa ja join.
Mitä kannattaisi tehdä, jotta asiasta puhuminen helpottuisi? Kannattaisiko mennä puhumaan jollekin terapeutille vai mitä?
2441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuulostaa todella tutulta. Jos haluaisit kirjoitella sähköpostia ja vaihtaa sanoja niin sähköpostiosoitteeni on [email protected]

Äänestä

minä kokenut saman, ei siitä voi puhua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apua kirjoitti:

Isäni kuoli yli 4 vuotta sitten. Enkä tiedä miksi se on minulle niin rankka asia, että en ole puhunut siitä kenellekään. No, ei silti ei minulta pahemmin ole kyseltykään. Mutta vieläkin, vaikka aikaa on kulunut jo paljon, alan salamannopeasti itkemään, jos joku mainitseekin isäni nimen tai muuta hänestä.
Kukaan ei ole pahemmin minun kuullut isästäni puhuvan, ei edes poikakaverini (oltu yhdessä yli vuosi). Rakastan häntä, mutta en pysty puhumaan siitä, en tiedä miksen. Jotenkin kai pelkään, että entä sitten, kun joskus menetän hänet, niin hän tiätää minusta sen.
Isäni oli minulle kaikki kaikessa. Olimme niin läheisiä kuin vain kaksi ihmistä voi olla. En tiädä miten jaksoin. No, ei silti olin niin nuori silloin. En puhunut siitä silloinkaan mitään, ja keskityin muihin asioihin, enkä edes miettinyt sitä, en kai vain jotenkin käsittänyt sitä. Olin vain kavereiden kanssa ja join.
Mitä kannattaisi tehdä, jotta asiasta puhuminen helpottuisi? Kannattaisiko mennä puhumaan jollekin terapeutille vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu