siivotaan alkuperäiseen asuunsa---ruokottoman näköinen se jokiranta siinä----haloo herrat päättäjät---tehkää jo jotakin
koska toi lassilanranta
44
438
Vastaukset
- tosi rumaa
Samaa minäkin katton joka kerta, kun vastakkaisella rannalla eli tiellä kuljen. Törkiän näköönen ranta. Kuinka kehtaavatkin.
- Tosi rumaa.
Aikuusten miästen käytös siinä on tosi rumaa ja lapsellista. Kun on tarpeeksi tyhmä ei osaa edes hävetä.
- Omistaja?
Tosi rumaa. kirjoitti:
Aikuusten miästen käytös siinä on tosi rumaa ja lapsellista. Kun on tarpeeksi tyhmä ei osaa edes hävetä.
Tietääkö joku kuka sen kasan omistaa. Olisi parempi kohdistaa inhonsa itse maiseman pilaamisen aiheuttajaan.
- Rantakahvilan paikka
Murske valmiina, joten liikettä niveliin. Paikalle sopisi rantakahvila, kesäisin myös jäätelöä, talvisin happaria.
- Ei houkuta
Rantakahvila murskeen päälle? Onpas houkuttelevaa.
- Mahassa murisee
Rantahan sopisi hyvin kyljysravintola. Siina lihaa poskeen laittaessa voisi ihailla Lapuanjoen komeutta.
- näin on käynyt
Peräkylään sopii mikä vaan. Jotain laatua ympäristöltään vaativat ovat jo muuttaneet pois pysyvästi tai siirtyneet kalustamaan olohuoneitaan tai puutarhaansa.
- räsy m.
näin on käynyt kirjoitti:
Peräkylään sopii mikä vaan. Jotain laatua ympäristöltään vaativat ovat jo muuttaneet pois pysyvästi tai siirtyneet kalustamaan olohuoneitaan tai puutarhaansa.
Maonpesupaikka sopisi hyvin. Puhdistaisi samalla joen vettä.
- puutarhatyöntekijä
räsy m. kirjoitti:
Maonpesupaikka sopisi hyvin. Puhdistaisi samalla joen vettä.
Ei paikka mitään uusia innovaatioita ole vailla ja matonpesupaikkakin on jo olemassa. Ei tässä muuta vaadita kuin sepelit rannasta hittoihin. Senjälkeen rannan voisi kaunistaa istutuksilla. Nykyiselläänhän se ilman sepelikasaakin on epäviihtyisä näky. Paikka on keskellä kylää ja siten osa Lapuan käyntikorttia.
- ohiskulkija
puutarhatyöntekijä kirjoitti:
Ei paikka mitään uusia innovaatioita ole vailla ja matonpesupaikkakin on jo olemassa. Ei tässä muuta vaadita kuin sepelit rannasta hittoihin. Senjälkeen rannan voisi kaunistaa istutuksilla. Nykyiselläänhän se ilman sepelikasaakin on epäviihtyisä näky. Paikka on keskellä kylää ja siten osa Lapuan käyntikorttia.
Kasa on juuri sopivan tökerö Lapuan käyntikortiksi. Se antaa oikean kuvan paikkakunnan tyylistä ja sen asukkaista.
- totaalinegatiivisell
ohiskulkija kirjoitti:
Kasa on juuri sopivan tökerö Lapuan käyntikortiksi. Se antaa oikean kuvan paikkakunnan tyylistä ja sen asukkaista.
Tuo on poiskitkettävää negatiivisuutta eikä totaalikuva Lapuasta ole se, minkä haluat maalata. Tämä paikka ja nämä ihmiset on sitä samaa sekä-ettää kuin muuallakin, mutta yleinen valveutuneisuus on pikkuhiljaa saamassa jalansijaa Lapuallakin. Jo sekin todistaa, että olen kuullut vähän monen ihmisen terävin sanoin moittivan Lassilanrannan peestä tulevaa parkkipaikkaideaa sekä sen luvatonta ja irvokasta alotusta.
- nomen est omen?
Kasasta kiinnostuneiden kannattaa ottaa suoraan
yhteyttä kiinteistön omistajaan:
Kiinteistö Oy Lapuan Lassilanranta
Martti Kaunismäki, Toimitusjohtaja
Poutuntie 4, 62100 LAPUA
Puhelin 0400267605
lähde: http://www.directa.fi/- tekoja, tekoja
Noomen on tässä tapauksessa ollut käänteinen oomen. Kaipa tuo jo tietää, miten huonoa mainosta on itselleen sepelikasalla hankkinut. Jäämme odottamaan karmaa puhdistavaa tekoa.
- tekoja, tekoja ja...
tekoja, tekoja kirjoitti:
Noomen on tässä tapauksessa ollut käänteinen oomen. Kaipa tuo jo tietää, miten huonoa mainosta on itselleen sepelikasalla hankkinut. Jäämme odottamaan karmaa puhdistavaa tekoa.
"Karmaa puhdistetaan" Simpsiöllä täyttä häkää.
http://www.simpsio.fi/Default.aspx?show=71 - HASSUT
Onkohan muitakin omistajia? Jospa joku tarkkana ja fiksuna löytäisi lisää....
- Betonimylly rantaan
Rantaan voisi tehdä vesiliukumäen, talvella se voisi olla pulkkamäki. Lapset leikkimässä ja ruokapaikat vieressä.
- varoitan
Älä mene Pöntisen reviirille.
- Martti vastaa
Joku oli antanut puhelinnumeroni tuossa yllä.
Toivon toki kaikkien kiinnostuneiden itse ottavan minuun yhteyttä, "asialla" on enemmän kuin yksi puoli. Soittakaa rohkeasti tuohon numerooni.
Älkää täällä nimettömänä ja tietämättömä melskatko. Joku voi ottaa nimettömienkin jutut todesta.- A.Nonyymi
Asialla ei ole kuin yksi puoli (tai kaksi). 1 -Kasa on todettu luvattomaksi 2 -Se on ruma eikä kuulu siihen paikkaan. Mitä siitä keskustelemaan. Pois vaan, niinkuin laki määrää.
- nimestä viis
A.Nonyymi kirjoitti:
Asialla ei ole kuin yksi puoli (tai kaksi). 1 -Kasa on todettu luvattomaksi 2 -Se on ruma eikä kuulu siihen paikkaan. Mitä siitä keskustelemaan. Pois vaan, niinkuin laki määrää.
Täällä on tosiaan sanottu asiasta kaikki tarpeellinen ja aika moneen kertaan. Asia EI muutu miksikään joittenkin ihmisten nimistä eikä nimellinen yhteydenotto muuta tosiasioita miksikään. Kasa on helvitin ruma, asiaton eikä mitään muuta ole tehtävissä kuin poistaa se. Piste.
- Otan suruusi osaaaa
nimestä viis kirjoitti:
Täällä on tosiaan sanottu asiasta kaikki tarpeellinen ja aika moneen kertaan. Asia EI muutu miksikään joittenkin ihmisten nimistä eikä nimellinen yhteydenotto muuta tosiasioita miksikään. Kasa on helvitin ruma, asiaton eikä mitään muuta ole tehtävissä kuin poistaa se. Piste.
Keittääkö sun mopo noin pahoin vai onko sulla mennyt hiekkaa kenkään. Voi voi rassukaa, taitaa olla myös takarengas tyssy.
- Maine ei parantunut
Luettuani oikaisun alempaa, en voi kuin ihmetellä Marttia, joka kirjoittaa...
"Älkää täällä nimettömänä ja tietämättömä melskatko. Joku voi ottaa nimettömienkin jutut todesta."
- Lapualla töissäkäyvä
Täälä nämä pikkukateelliset valittaa, kun ei itse tohdita laiteta euroja Lapuan kehittämiseen. Yrittäjille tsemppiä, lisää rohkeita avuksia.
- voi herrijjee
Esitätkö, että Lapuan keskeisen, kirkkoa vastapäätä olevan rannan pilaaminen sepelikasalla, parkkipaikkateermöksellä, on kehittämistä?
- asiaselvä?
Täällä kyllä tosiaan kateelliset valittaa, kun eivät saa tikkua ristiin laitettua sohvalla maatessaan. Asioista kannattaa ottaa selvää eikä aina vain purnata ja purnata ja vielä kerra purnata....Yrittäjät kuitenkin yrittävät auttaa muita. Ja tämä parkkipaikkakaan tuskin on omia etuja ajaakseen pantu alulle. Vai mitä luulette te kaikkitietävät?
- Lapiolla leviää
voi herrijjee kirjoitti:
Esitätkö, että Lapuan keskeisen, kirkkoa vastapäätä olevan rannan pilaaminen sepelikasalla, parkkipaikkateermöksellä, on kehittämistä?
Valittajaporukka on tainnu jäädä hiekkalaatikkoasteelle. Valitatte sepelikasasta. Kyllä este on monttu, sitten sepelikasa ja sen päälle vasta rakennetaan. Joten turha pelätä, komiaa tulee.
- Jatkuu...
Kyllä olette sinnikkäitä, yleensä en tänne kirjoita, mutta olkoon vielä, kun ette halua soittaakaan.
Lääninoikeus on palauttanut käsittelyn tekniselle lautakunnalle, koska Nurkkakiveäkin olisi lautakunnan pitänyt kuulla ja oli jäänyt kuulematta.
Kaikki toimenpiteet tontilla ovat ehdottomasti kiellettyjä päätöksen saamiseen saakka. Ehkä joku valitusaika vielä päälle vielä pitää odotella.
Kun lupa tulee, kiinteistö laittaa paikan arkkitehdin suunnnitelmien mukaiseen kuntoon. Tyotä ei ennen keskeytystä ehditty tehdä loppuun, jäi ikävästi kesken ja ymmärrän, että harmitusta voi tulla.- Mikä jatkuu?
Aloitettiinko työt ennenkuin oli mitään lupaa olemassa vai miten tuo teksti on ymmärrettävissä?
- Oikeasti näin
Mokia tässä asiassa ovat tehneet Kiinteistö Oy Lapuan Lassilanranta, joka aloitti parkkipaikan rakennustyöt ilman lupaa, ja Lapuan tekninen lautakunta, joka myönsi jälkikäteen poikkeamisluvan, vaikka ei osannut esittää päätökselleen minkäänlaisia perusteluja (saati sitten lainmukaisia). Parkkipaikan rakentaja ei syyllistyisi laittomuuteen, jos se korjaisi jälkensä ja ilmoittaisi lautakunnalle, että on luopunut hankkeesta.
Muutama tosiseikka:
1) Vaasan hallinto-oikeus kumosi 30.3.2012 antamallaan päätöksellä Lapuan teknisen lautakunnan antaman poikkeamisluvan ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
2) Hallinto-oikeus perusteli päätöstään seuraavasti:
"Maankäyttö- ja rakennuslain 174 §:n 1 momentin mukaan poikkeamispäätös on perusteltava siten kuin hallintolaissa säädetään.
Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Lainkohdan 2 momentissa on säädetty tilanteista, joissa päätöksen perusteleminen ei kuitenkaan ole tarpeen.
Lautakunta on päätöksellään hyväksynyt vastoin esittelijän perusteltua hylkäävää esitystä poikkeamisen asemakaavassa osoitetusta tontin osan käyttötarkoituksesta. Lautakunta ei ole perustellut päätöstään eikä perusteluja ole esitetty lautakunnan valituksen johdosta antamassa lausunnossakaan. Asiassa ei ole asian laatu huomioon ottaen ollut kyse sellaisesta tilanteesta, jossa päätös voitaisiin antaa ilman perusteluja. Lautakunnan päätös ei täytä päätöksen perustelemiselle asetettuja vaatimuksia ja se on lainvastainen. Päätös on tämän johdosta kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudellleen käsiteltäväksi."
3) Siitä että lautakunta ei ottanut huomioon Nurkkakiven muistutusta, hallinto-oikeus toteaa seuraavasti: "- - - teknisen lautakunnan olisi tullut ottaa huomioon yhdistyksen hankkeen johdosta tekemä muistutus. Lautakunnan päätöstä ei kuitenkaan voida - - - pitää lainvastaisena tällä perusteella."
4) Asian uudelleen käsittelyssä lienee vaikeutena se, että lautakunnan pitäisi ihan omin neuvoin keksiä perustelut, joita hallinto-oikeus saattaisi pitää parempina kuin teknisen viraston päällikön perusteluja. Hänhän totesi yksikantaan, että rakennushanke ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n edellytyksiä. - tämä on tätä
Yhtä sujuvasti kuin parkkipaikan teko alotettiin luvatta, yhtä sujuvasti asianomainen antoi väärän todistuksen syystä, jonka vuoksi lääninoikeus palautti asian takaisin. Hyvä että saatiin oikaisu.
- Outo sepelikasa.
Oikeasti näin kirjoitti:
Mokia tässä asiassa ovat tehneet Kiinteistö Oy Lapuan Lassilanranta, joka aloitti parkkipaikan rakennustyöt ilman lupaa, ja Lapuan tekninen lautakunta, joka myönsi jälkikäteen poikkeamisluvan, vaikka ei osannut esittää päätökselleen minkäänlaisia perusteluja (saati sitten lainmukaisia). Parkkipaikan rakentaja ei syyllistyisi laittomuuteen, jos se korjaisi jälkensä ja ilmoittaisi lautakunnalle, että on luopunut hankkeesta.
Muutama tosiseikka:
1) Vaasan hallinto-oikeus kumosi 30.3.2012 antamallaan päätöksellä Lapuan teknisen lautakunnan antaman poikkeamisluvan ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
2) Hallinto-oikeus perusteli päätöstään seuraavasti:
"Maankäyttö- ja rakennuslain 174 §:n 1 momentin mukaan poikkeamispäätös on perusteltava siten kuin hallintolaissa säädetään.
Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Lainkohdan 2 momentissa on säädetty tilanteista, joissa päätöksen perusteleminen ei kuitenkaan ole tarpeen.
Lautakunta on päätöksellään hyväksynyt vastoin esittelijän perusteltua hylkäävää esitystä poikkeamisen asemakaavassa osoitetusta tontin osan käyttötarkoituksesta. Lautakunta ei ole perustellut päätöstään eikä perusteluja ole esitetty lautakunnan valituksen johdosta antamassa lausunnossakaan. Asiassa ei ole asian laatu huomioon ottaen ollut kyse sellaisesta tilanteesta, jossa päätös voitaisiin antaa ilman perusteluja. Lautakunnan päätös ei täytä päätöksen perustelemiselle asetettuja vaatimuksia ja se on lainvastainen. Päätös on tämän johdosta kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudellleen käsiteltäväksi."
3) Siitä että lautakunta ei ottanut huomioon Nurkkakiven muistutusta, hallinto-oikeus toteaa seuraavasti: "- - - teknisen lautakunnan olisi tullut ottaa huomioon yhdistyksen hankkeen johdosta tekemä muistutus. Lautakunnan päätöstä ei kuitenkaan voida - - - pitää lainvastaisena tällä perusteella."
4) Asian uudelleen käsittelyssä lienee vaikeutena se, että lautakunnan pitäisi ihan omin neuvoin keksiä perustelut, joita hallinto-oikeus saattaisi pitää parempina kuin teknisen viraston päällikön perusteluja. Hänhän totesi yksikantaan, että rakennushanke ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n edellytyksiä.Johan on taas sekoiltu. Tuleeko tällaisesta koskaan enää loppua, vai mennäänkö Seinäjokeen ennen?
- Ohhoh!
Oikeasti näin kirjoitti:
Mokia tässä asiassa ovat tehneet Kiinteistö Oy Lapuan Lassilanranta, joka aloitti parkkipaikan rakennustyöt ilman lupaa, ja Lapuan tekninen lautakunta, joka myönsi jälkikäteen poikkeamisluvan, vaikka ei osannut esittää päätökselleen minkäänlaisia perusteluja (saati sitten lainmukaisia). Parkkipaikan rakentaja ei syyllistyisi laittomuuteen, jos se korjaisi jälkensä ja ilmoittaisi lautakunnalle, että on luopunut hankkeesta.
Muutama tosiseikka:
1) Vaasan hallinto-oikeus kumosi 30.3.2012 antamallaan päätöksellä Lapuan teknisen lautakunnan antaman poikkeamisluvan ja palautti asian lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.
2) Hallinto-oikeus perusteli päätöstään seuraavasti:
"Maankäyttö- ja rakennuslain 174 §:n 1 momentin mukaan poikkeamispäätös on perusteltava siten kuin hallintolaissa säädetään.
Hallintolain 45 §:n 1 momentin mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Lainkohdan 2 momentissa on säädetty tilanteista, joissa päätöksen perusteleminen ei kuitenkaan ole tarpeen.
Lautakunta on päätöksellään hyväksynyt vastoin esittelijän perusteltua hylkäävää esitystä poikkeamisen asemakaavassa osoitetusta tontin osan käyttötarkoituksesta. Lautakunta ei ole perustellut päätöstään eikä perusteluja ole esitetty lautakunnan valituksen johdosta antamassa lausunnossakaan. Asiassa ei ole asian laatu huomioon ottaen ollut kyse sellaisesta tilanteesta, jossa päätös voitaisiin antaa ilman perusteluja. Lautakunnan päätös ei täytä päätöksen perustelemiselle asetettuja vaatimuksia ja se on lainvastainen. Päätös on tämän johdosta kumottava ja asia palautettava lautakunnalle uudellleen käsiteltäväksi."
3) Siitä että lautakunta ei ottanut huomioon Nurkkakiven muistutusta, hallinto-oikeus toteaa seuraavasti: "- - - teknisen lautakunnan olisi tullut ottaa huomioon yhdistyksen hankkeen johdosta tekemä muistutus. Lautakunnan päätöstä ei kuitenkaan voida - - - pitää lainvastaisena tällä perusteella."
4) Asian uudelleen käsittelyssä lienee vaikeutena se, että lautakunnan pitäisi ihan omin neuvoin keksiä perustelut, joita hallinto-oikeus saattaisi pitää parempina kuin teknisen viraston päällikön perusteluja. Hänhän totesi yksikantaan, että rakennushanke ei täytä maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n edellytyksiä.Onhan siellä Lapualla järkimiehiä/naisiakin eikä vaan kaikenlaasia kouhottajia.
- kiinnostavaa
tämä on tätä kirjoitti:
Yhtä sujuvasti kuin parkkipaikan teko alotettiin luvatta, yhtä sujuvasti asianomainen antoi väärän todistuksen syystä, jonka vuoksi lääninoikeus palautti asian takaisin. Hyvä että saatiin oikaisu.
Nimellä kirjoittaminen ei sitten ollut tae totuudellisuudesta. Mitähän jatkossa on odotettavissa?
- Lakiharrastajille
23 luku
Poikkeaminen
171 §
Poikkeamisvalta
Kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.
Kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on:
1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa, ellei kyse ole olemassa olevan asuinrakennuksen laajentamisesta tai korvaamisesta; (11.2.2011/134)
2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta tontti- tai rakennuspaikkakohtaisesta kokonaisrakennusoikeudesta taikka vähäistä suuremman rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle asemakaavassa ei ole osoitettu rakennusoikeutta; (30.12.2008/1129)
3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä; tai
4) poikkeamisesta 53 §:n 3 momentissa tarkoitetusta asemakaavan hyväksymisestä johtuvasta rakennuskiellosta.
Poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Jos rakentaminen tai muu toimenpide edellyttää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluvan poikkeamisen lisäksi kunnan toimivaltaan 1 momentin mukaan kuuluvaa poikkeamista, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voi ratkaista asian koko laajuudessaan, jos ratkaisu on kunnan kannan mukainen. (22.12.2009/1589)
Poikkeus voidaan myöntää kunnalle laajempaa kuin yhden rakennuspaikan käsittävää aluetta koskevana (alueellinen poikkeaminen), kun kysymys on asemakaava-alueella olemassa olevan asuinrakennuksen tilojen muuttamisesta asuinkäyttöön tai muuhun ympäristöhäiriötä aiheuttamattomaan käyttöön. (30.12.2008/1129)
Oikeusvaikutteisen pääkaupunkiseudun yleiskaavan alueella poikkeuksen myöntäminen kuuluu 2 ja 3 momenteissa säädetystä poiketen kunnalle. (30.12.2008/1129)
Tämän pykälän mukaista poikkeusta ei voida myöntää maisematyölupaa koskevista säännöksistä eikä 137 §:ssä säädetyistä rakennusluvan erityisistä edellytyksistä suunnittelutarvealueella.
172 §
Poikkeamisen edellytykset
Poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. - Parkkipirkko
Ei se oikeastaan niin helvetin ruma ole. Äkkiä siihen tottuu ja jokirannat on aina ollu joutomaata. Jos parkkipaikkaa levetäisi ja jatkaisi vaikka sillan ja joen toiselle puolen, olis Lapua taas askeleen muita edellä nykyaikaisessa ajattelussa.
- Sammakko.
Kuuluisassa kokeessa todettiin, että pitämällä sammakoita hiljalleen kuumenevassa vedessä ne tottuivat siihen vähitellen niin, että lopulta kuolivat.
Kaikkeen tottuu. Silvous plait!
- typerää.
Sinun neuvoasi noudattaen olisi Lapua taas askeleen muita edellä paikkojen rumentamisessa ja yleisessä ajattelemattomuudessa.
- Kadehtivakainenko
Toivotaan, että rantaan rakennetaan valittajille oma valituskahvila. Siellä ystävät voisivat surra, valittaa ja valittaa yhdessä. Paikalle voisi kustantaa myös valittaja patsaan, lämmitetyllä polvistumisalustalla, nenäliinateliineellä ja valituspeilillä minkä kanssa saisi pomiloida.
- 2A
Junttilaaksosta huomenta!
- Purkurauta
Ja voishan nämä ammattiruikuttajat käyttää sepelikasaa jo nyt väliaikaisena itkumuurina.
- Päivää!!!
Purkurauta kirjoitti:
Ja voishan nämä ammattiruikuttajat käyttää sepelikasaa jo nyt väliaikaisena itkumuurina.
Valtakunnassa kaikki hyvin. Elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Ei meiltä mitään puutu. Kappelin kellojen kumu ei korviimme kuulu.
- parkkipirkko
Voisko sen joen kattaa pikkuhiljaa rautasillalta jukantuvalle ja parkkitilaa olis vaikka seinäjoelle myydä. Moinen ratkaisu vetäis lapualle matkailijoita aina lehtimäeltä asti!
- granni
Kasa pitäisi vanhan linja-autoaseman tapaan suojella. Vastaavat visuaalisesti toisiaan!
- Sepe Likasa
granni kirjoitti:
Kasa pitäisi vanhan linja-autoaseman tapaan suojella. Vastaavat visuaalisesti toisiaan!
Tyhmyys on loppumaton luonnonvara, sekin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760