Jutta Urpilainen sittenkin Bilderberg NWO-myyrä
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=779050
Jutta Urpilainen piilotteli kutsuaan – mystinen seminaari alkaa tänään
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/50965-jutta-urpilainen-piilotteli-kutsuaan-mystinen-seminaari-alkaa-tanaan
Lainaukset:
"Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kolme muuta suomalaista osallistuu tänä viikonloppuna järjestettävään Bilderberg-seminaariin."
"Urpilaisen esikunta tiedotti asiasta eilen. Aluksi valtiovarainministeriö ei kertonut julkisuuteen, miksi Urpilainen matkusti Yhdysvaltoihin tällä viikolla."
"Jutta Urpilaisen erityisavustaja Matti Hirvola perusteli Uudelle Suomelle perjantaiaamuna hiljaisuutta sillä, että seminaarin järjestäjät ovat pyytäneet kutsuttuja vaikenemaan kutsuistaan siihen asti kunnes lista kutsutuista julkaistaan kokouksen verkkosivuilla."
"Järjestyksessään 60. seminaari järjestetään Chantillyssä lähellä liittovaltion pääkaupunkia Washingtonia."
"Bilderberg-seminaarin ympärillä pyörii joka vuosi valtava huhumylly, sillä tapahtuman osallistujiksi kutsutaan politiikan, talouden ja median vaikuttajia."
"Nimensä Bilderberg on saanut hotellista, jossa ryhmä talousvaikuttajia kokoontui ensimmäisen kerran vuonna 1954. Tuolloin tapaaminen järjestettiin Hollannissa."
"Jutta Urpilaisen lisäksi Bilderberg-seminaariin ilmoitetaan kutsutun EVA:n johtaja Matti Apunen, Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ja Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa."
Luulin että Jutta Urpilainen ajaa todellakin uutta SDP-politiikkaa ja Suomen etua, mutta BB-kutsuttu ei ole Suomen asialla, vaan rahan vallan. Nyt integroidutaan EU:hun varmasti, jos hallituksen sisällä ei ole todellista vastavoimaa Kataisen kokoomukselle joka on BB/NWO-troikkaa. Tämä tietää sitä että sitoudumme pysyvästi avustamaan Etelä-Euroopan kepulimaita ja velkamme sen kun kasvaa. Ikävää että näin kävi:(
Jutta Urpilainen Bilderberg-ryhmän kokouksessa
http://janrossi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107348-jutta-urpilainen-bilderberg-ryhmän-kokouksessa
Lainaukset:
Urpilainen kuvitteli, että hänen matkansa pankkiirien puheille pysyisi Suomessa salassa epäonnistui täysin, sillä Bilderberg-ryhmän oma sivusto kertoo naisen menneen kokoukseen.
Näin se menee. Jutta Urpilainen matkusti Virginiaan saamaan hyväksynnän Suomen upottamiselle kansainvälisten pankkiirien laskujen maksamiseksi. EKP:n Draghi vaati jo tänään EVM:än muuttamista pankkien vippiautomaatiksi. Ja tähän Katainen ja Urpilainen ajavat Suomen.
Sana petturi alkaa olemaan liian lievä sana kun puhutaan Kataisesta ja Urpilaisesta. Suomi upotetaan järkyttäviin velkoihin, maamme laitetaan maksamaan ja tukemaan muutenkin ökyrikkaita pankkeja Euroopassa. Urpilainen antaa pankkiirien vapaasti ryöstää suomalaisten rahat.
http://www.bilderbergmeetings.org/participants2012.html
Jutta Urpilainen Bilderberg-ryhmää
17
516
Vastaukset
- jakinboas11
Äiti jutta on kova mimmi, tehnyt mm, salaisia kolmiomerkkejä sormillaan.
- IDÄN BETONIMYLLY4646
H..lvetisti hienoa lätinää kokouksen tarkoituksesta valtiovarainministeriöltä. Propagandaa, koska BBn tarkoitus on vain keskittää maailmanvaltaa, eikä ratkaista yht.kuntien ongelmia. Tietystikin omituista on syyttää yksin Pottaa ja Lööperiä, koska koko pankki-ja pörssijärjestelmä on globaalisti viallinen, eli velkaantuminen niin valtio-, yritys- kuin yksilötasollakin voitaisiin estää muuttamalla pankki-ja pörssikeinottelu - järjestelmiä, jotka ihmisiä nyt liikuttavat, sekä ihmiset sokeuttavat!! Mistäänhän ei ole globaalistikaan puute, vaikka maailma onkin jo ylikansoitettu. Raha on nyt vain peliä, joka kilpailuttaen vääristää sekä epä-älyllistää koko yht.kunnan olemuksen. Bilderberg - seuran tarkoituksena on pönkittää tätä nykyistä talousjärjestelmää, sekä tiedottaa sen ns.'paremmuutta', unohtaen samalla oikeat vaihtoehdot. Siksihän mediankin edustajia on aina ollut paikalla, ja toisaalta mediat kuitenkin kokouksen luonteesta aina vaienneet. Liekö Iltalehdenkin propagandajuttu samaa M.Apusen 'mielenhallinnan' seuraamusta, Apusen muutoshan tälläkin palstalla jo huomattu!! Eri asia sekin, ovatko jotkut mukana ihan naiiviuttansa, monista suomal.poliitikoista olen näin päätellyt, myös Potasta ja Lööperistä!! Rikollista on kuitenkin kun päättäjät vaikenevat totuuksista, jotka koskettavat jokseenkin kaikkia!! SUOMEKSI: Bilderberg - kokoukset ovat globaalin maailman suurimpia petoksia!!
- IDÄN BETONIMYLLY4646
Tuosta 'etelän kepulimaista' voi olla paljon kahtaa mieltä. Voihan valtioiden velkaantuminen joidenki etua ajaakin, sen varjolla voi pistää koko talousjärjestelmän uusiksi. Se 'kepulointi' EU -tasolla esiintynee enemmän kuitenkin siinä, että kotiinpäin nimenomaan on kiva vetää. Itsekkyyden aikaa kuvaavaahan se on kun itsellä menee hyvin niin paskat toisista, tälläinen 'pelurihenki', jolla tavoin Suomikin EUssa on tähän saakkaa jokseenkin toiminut. Kuitenkin se sotii koko EU-ajatusta vastaan, kun järjestelmän olennaisin osa on kuitenkin Unionin raha-asiat!! Kuka siis määrittelee sen kenellä menee hyvin ja kenellä ei, ja mitä se kertoo tästä järjestelmästä esim.silloin kun itse olisikin se jolla ei mene hyvin!? Löytyykö auttajia!?
- hulluus näkyy silmis
Urpilainen on jo menetetty. Oli alusta asti.
http://www.youtube.com/watch?v=I0axonBkLIU
Miksi noilla kaikilla on aina hullun kiiltosilmissä. Jorma ollila. Jyrki katainen. On se ärsyttävä sairas jokeri hymy naamalla. Teennäinen olemus molemmilla.- Jeesus pelastaa
Se hymy johtuu siitä että ne palvelee Lucifer-nimistä heeboa.. vain raha merkitsee tässä elämässä mutta helvettiinhän toillaiset tekoihmiset ovat vain menossa.
- missä viisaus
Mistä löytyy enää valtion ja talouden johtoa joka ei olisi BB,n talutusnuorassa.Kiero,ovela sumuttaja joka saa ahneet johtajat uskomaan voittoonsa ja sokeat lankeavat.Tulee väkisinkin mieleen v.2012 ennusteet jotka näyttävät tään ,hyvän ja pahan taistelu on todellista nyt,mutta saattaapi olla että BB porukka on kohta pian itse soppajonossa koska haluan uskoa että hyvä voittaa,ennemmin tai myöhemmin.
- Soppajonopolitiikkaa
Kommari tarvitsee vain kovan yrittäjän viholliseksi itselleen. Sitten vain vaalijonoon sopaa kauhomaan ja yrittäjiä vihaamaan yhdessä. Soppa on tietenkin hankittu yksityisiltä yrittäjiltä lahajana tai veronmaksajan varoilla.Tätä ken äänestää ja suosii, jää iäksi soppajonoon kommareiden uhreiksi.
- eliittikumoon
Jutta Urpilainen - Uusi Maailmanjärjestys (New World Order NWO) Illuminati
http://www.youtube.com/watch?v=hCY6cSdY1gE
Tässä osassa: Avaruusuutisia (Linnunrata eli Milkyway Galaksi on yhdistymässä Andromedan Galaksin kanssa), Israel kehittänyt uuden super tietokoneviruksen, joka on kymmeniä kertoja vaarallisempi kuin Stuxnet. Bilderberg ja EU puuhailevat kaikille EU:n kansalaisille pakollista "netin ajokorttia", jolla valvotaan käyttäjien toimia ja rajoitetaan sananvapautta. Talousrintamalla Rockefeller ja Rothschild yhdistävät voimansa Uuden Maailmanjärjestyksen nopeuttamiseksi. Bilderberg ryhmä kokoontuu tulevana viikonloppuna salaisessa tapaamisessa ja meiltä Suomestakin on siellä omat edustajamme kuten Jyrki Katainen ja Jorma Ollila. Hieman asiaa myös synkromystiikasta ja symbolismista.
Oravanpyörä-Matriisin Uutisia - Osa 24 (Avaruus, Internet, Skynet, Bilderberg, Synkromystiikka) http://om-http://om-uutiset.blogspot.fi/2012/06/oravanpyora-matriisin-uutisia-osa-24.html
OM-Uutisia - Osa 24-1 (Avaruus, Internet, Skynet, Bilderberg, Synkromystiikka)
http://www.youtube.com/watch?v=iSpKwv9T_Vc
OM-Uutisia - Osa 24-2 (Avaruus, Internet, Skynet, Bilderberg, Synkromystiikka)
http://www.youtube.com/watch?v=MS6UpHpXLW0
31.05.2012 Verkkomedia: Bilderberg-ryhmä - kansainvälisen länsieliitin mafia
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3900
30.05.2012 RussiaToday: Bilderberg 2012: Secretive summit kicks-off in Virginia
http://www.youtube.com/watch?v=tt9pxp3PyeA
02.06.2012 Hallituksen Korruptio: Bilderberg-kokous: Sitoutuiko Urpilainen vaitioloon?
http://hallituksenkorruptio.blogspot.fi/2012/06/bilderberg-kokous-sitoutuiko-urpilainen.html
03.06.2012 Hallituksen Korruptio: Bilderberg-kokous ja EU:n haltuunotto - digitaaliset sisämarkkinat
http://hallituksenkorruptio.blogspot.fi/2012/06/bilderberg-kokous-ja-eun-haltuunotto.html
Tässä osassa yhtä pääosaa näyttelee Jutta Urpilainen ja hallituksen korruptio. Puhumme hieman Illuminati Eliitin käsimerkeistä ja etenkin kuutiosta/hexagonista/tetrahedronista ja Saturnus Black Cube kultista. Tämä laajenee lopulta vuosituhansia vanhaan mind-control ohjelmaan, jonka alkuperä on Saturnuksessa ja Kuussa (tätä kokonaisuutta esimerkiksi David Icke kutsuu nimellä "The Cosmic Firewall & The Moon Matrix". Aiheesta tehdään myöhemmin oma blogimerkintä ja esittelyvideo - tässä uutisoinnissa aihetta vain sivutaan pintapuolisesti.
Mukana myös pörssimanipulaatiota JP Morganin-Chasin harjoittamana. Amerikan suurin pankki on aiheuttanut miljarditappiot leikkimällä tietokonealgoritmi-ohjelmistoilla, manipuloiden arvometallimarkkinoita (kulta ja hopea). Tässä osassa seurataan myös tarkoituksellisesti aiheutettua Eurokriisiä ja miten etenkin Espanjan alati huononeva tilanne vaikuttaa normaalin rivikansalaisen arkeen ja kukkaroon. Eurokriisi johtaa paperirahan eli tuttavallisemmin fiat-rahan ostovoiman katoamiseen ja kuluttajatuotteiden hintojen rajuun nousuun. Etenkin nuorten maksuvaikeudet ja häiriömerkinnät lisääntyvät huolestuttavaa vauhtia.
Oravanpyörä-Matriisin Uutisia - Osa 18 (Hallituksen korruptio, Saturnus Black Cube Kultti, Eurokriisi, Pörssimanipulaatio, Pankit, Hopea) http://hallituksenkorruptio.blogspot.fi/2012/05/oravanpyora-matriisin-uutisia-osa-18.html- ökjhkjhljhgl
Onko tuo sinun käsityksesi keskustelusta?
- IDÄN BETONIMYLLY4646
Rotschildien toiminta ja koko pankki-ja pörssikeinottelu olisi kiellettävä lailla!! Verkkomedian jutusta muistui mieleeni, että Rockefellereidenhän on epäilty olevan osa Rotschildien dynastiaa. Suvun historiaahan ei tunneta, ei myöskään sitä miten Rockefellerit loivat omaisuutensa. Se on aika outoa, koska suku on 'suurelle yleisölle' huomattavasti tunnetumpi kuin Rotschildit, kuitenkin Rotschildien nykyisen pankkidynastian historia on suht.hyvin tiedossa. Mihin tapahtumiin sitten viittaa tuo, että Rotschildit loivat niin EUn kuin YKnkin?? Alkaa mennä yli hilseen, tokihan EUnkin tärkein taustavaikuttaja tietenkin on vain raha ... Ja sitten on tuo usein toistuva väite, että joku näistä suvuista hyötyisi myöskin talouskriiseistä. En kuitenkaan henk.koht.usko, että suuren mittaluokan kriisin tapahtumia voi paraskaan Nukkemestari täysin ennakoida!! Sehän tarkoittaisi myös heidän yhtiöittensä alasajona suuria kauppoja, miten he sitten ne kriisit alullepanevat!? Uskoisin, että Rotschilditkaan eivät suuresta lamasta hyödy, päinvastoin voi sellainen ajaa koko dynastian nurin!!
- jykke unessa
IDÄN BETONIMYLLY4646 kirjoitti:
Rotschildien toiminta ja koko pankki-ja pörssikeinottelu olisi kiellettävä lailla!! Verkkomedian jutusta muistui mieleeni, että Rockefellereidenhän on epäilty olevan osa Rotschildien dynastiaa. Suvun historiaahan ei tunneta, ei myöskään sitä miten Rockefellerit loivat omaisuutensa. Se on aika outoa, koska suku on 'suurelle yleisölle' huomattavasti tunnetumpi kuin Rotschildit, kuitenkin Rotschildien nykyisen pankkidynastian historia on suht.hyvin tiedossa. Mihin tapahtumiin sitten viittaa tuo, että Rotschildit loivat niin EUn kuin YKnkin?? Alkaa mennä yli hilseen, tokihan EUnkin tärkein taustavaikuttaja tietenkin on vain raha ... Ja sitten on tuo usein toistuva väite, että joku näistä suvuista hyötyisi myöskin talouskriiseistä. En kuitenkaan henk.koht.usko, että suuren mittaluokan kriisin tapahtumia voi paraskaan Nukkemestari täysin ennakoida!! Sehän tarkoittaisi myös heidän yhtiöittensä alasajona suuria kauppoja, miten he sitten ne kriisit alullepanevat!? Uskoisin, että Rotschilditkaan eivät suuresta lamasta hyödy, päinvastoin voi sellainen ajaa koko dynastian nurin!!
Mä näin unta että Katainen oli meillä synttärikutsuilla, vaiks en kutsunukkaa. Sit menin sanoo sille että tiesiks että kohta tää kaikki paha loppuu tääl maan päällä ja seuraavat tuhat vuotta eletään jumalan valtakunnassa. jykken ilme oli synkkä ja se sanoi. niin sielt ylhäältä tulee uusi jerusalem. sitten toivotin jykkelle siunaukset.
- ai onko Juttakin
niitä traumapohjaisesti aivopestyjä Bilderberg-eliitin orjia... Se selittääkin sen tyhmän oloisen ilmeen...
- dfggfgfdg
Tässä meillä Pääministeri joka on jäänyt kiinni asiakirjaväärennöksestä mutta ei ole tuomittu asian vähäisyyden vuoksi.
Jyrki Kataisen lievä petos kuulustelupöytäkirjat
http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.fi/
Kataisen vaalirahailmoitus väärennetty?
http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.fi/2012/04/katainen-valehtelee-suorassa.html - Kommarin talous?
Urpilaisen kaltaisen maratoonivalehtelija on valittu uhriksi tämän Katariina Suuren kaltaisten ominaisuuksien vuoksi. Heille kelpaa myös kommari tähän asiaan, koska pystyy valehtelemaan luonnollisesti, mutta he näkevät tässä oivan mahdollisuuden käyttää kommaria tähtenä.
- valhettelijaxxxxxxxx
tein kantelut: eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri ovat sitä mieltä että BB-jutan reissu on laillinen
- jutta sairas akka
ja se kolmiomerkki ei oo mikään salainen merkki vaan ihan sama on mm prisman logossa - saatanaa siinä palvotaan jutta kuuluu varmaan johki looshiin ja viestitää aina kolmiolla että nyt ajan nwo:Ta hei tässä juu
- eurohumala
Käteinen ja Stubbido ne vasta BB-miehiä onkin henkeen ja vereen. Äänestä kokkareita ja rkp:tä, niin äänestät eliittiä ja rahavaltaa joka yksityistää suursijoittajien riskivoitot mutta sosialisoi eu-kansan maksettaviksi tappiot. EU:n pytramidihuijaus menossa jossa euromaat kupataan tyhjiksi sijoittajien riskisijoitusten maksumiehiksi tarjoutumalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341998Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291037- 69877
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261763Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65751- 13725
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132686- 83685
- 26669
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.210668