Vanha liitto iskee takaisin, ja lujaa.
Anja Snellmanin uusin pienois- avain- tai pamflettiromaani täyttää harvasti 166 sivua. Rakenne on vanha kunnon kirjeromaani. Kirjoittaja, keski-ikäinen naiskirjailija raportoi lyhytterapeutilleen tuntemuksiaan. Ei vastauksia, ei terapeutin kommentteja, vain minäkertojan viestejä. Missään ei toki väitetä Anjan itsensä kuvaavan itseään, vaikka moni yksityiskohta niin ehkä kertoo taustoja tuntevalle lukijalle.
Minäkertojan riesa ja stressin aihe on häntä mediassa vainoava julkisuustyrkky, melkein-kirjailija Ivana B. Tämä kommentoi kertojan teoksia, pukeutumista, meikkiä, ajastajäämistä, kampausta tai sen puutetta sekä täydellistä markkinoinnin osaamattomuutta.
Ivana B on päättänyt olevansa menestyskirjailija ja julkkis. Hän hallitsee mielestään kirjallisuuden tärkeimmät 3 M-asiaa: Media, Mielikuvat ja Markkinointi.
Nämä hän osaakin, ja konstit tuntuvat tutuilta kustannusalan kiemuroita tuntevalle. Yhtään kirjaa Ivana B ei tietenkään ole julkaissut, mutta kolumnistinhommaa pukkaa ja teeveekeikkaa riittää.
Kirjan juoneksihan tämä ei riittäisi. Siksi minäkertoja vaihtaakin välillä hän-moodiin kertoessaan nuoruudestaan. Puhdasotsaisesta taiteesta, kaupallisuuden kirouksesta ja julkisuuden kokemisesta negatiivisena. Mukana tietenkin luokkakantaiset opiskelutoverit, jotka tiesivät kaiken paremmin. Tarkkasilmäinen lukija voi aistia satiirin säilän suihkivan siihenkin suuntaan.
Hieman itsesäälistä ruikutustakin vilahtaa mukana, kun minäkertoja (joka siis ei ole Anja S) toteaa olevansa muinaisjäänne, sivistyskirjailija joka hallitsee muinaiskreikan ja latinan. Toisin kuin hädin tuskin lukutaitoiset nykymukakirjailijat. Hieman lukijan hermoja koitellaan, kun tekstin sekaan heitetään kreikkaa alkuperäisillä kirjasimilla. Uskoisimme vähemmälläkin minäkertojan opiskelleen laajasti.
Loppuratkaisu on hurja ja kurja.
Siltalan graafikko on tehnyt näppärän taittoratkaisun. Kansi kuin hopeaa, vai onko se peili joka heijastaa tosiolevaista tai josta lukija voi katsoa arvostuksiaan. Pikkusen kyllä häikäisi noin sängyssä lampun alla lukiessa. Taittoidea kaivannee kehittelyä.
Rohkenen suositella.
Anja Snellmanin uusin pienois- avain- tai pamflettiromaani täyttää harvasti 166 sivua. Rakenne on vanha kunnon kirjeromaani. Kirjoittaja, keski-ikäinen naiskirjailija raportoi lyhytterapeutilleen tuntemuksiaan. Ei vastauksia, ei terapeutin kommentteja, vain minäkertojan viestejä. Missään ei toki väitetä Anjan itsensä kuvaavan itseään, vaikka moni yksityiskohta niin ehkä kertoo taustoja tuntevalle lukijalle.
Minäkertojan riesa ja stressin aihe on häntä mediassa vainoava julkisuustyrkky, melkein-kirjailija Ivana B. Tämä kommentoi kertojan teoksia, pukeutumista, meikkiä, ajastajäämistä, kampausta tai sen puutetta sekä täydellistä markkinoinnin osaamattomuutta.
Ivana B on päättänyt olevansa menestyskirjailija ja julkkis. Hän hallitsee mielestään kirjallisuuden tärkeimmät 3 M-asiaa: Media, Mielikuvat ja Markkinointi.
Nämä hän osaakin, ja konstit tuntuvat tutuilta kustannusalan kiemuroita tuntevalle. Yhtään kirjaa Ivana B ei tietenkään ole julkaissut, mutta kolumnistinhommaa pukkaa ja teeveekeikkaa riittää.
Kirjan juoneksihan tämä ei riittäisi. Siksi minäkertoja vaihtaakin välillä hän-moodiin kertoessaan nuoruudestaan. Puhdasotsaisesta taiteesta, kaupallisuuden kirouksesta ja julkisuuden kokemisesta negatiivisena. Mukana tietenkin luokkakantaiset opiskelutoverit, jotka tiesivät kaiken paremmin. Tarkkasilmäinen lukija voi aistia satiirin säilän suihkivan siihenkin suuntaan.
Hieman itsesäälistä ruikutustakin vilahtaa mukana, kun minäkertoja (joka siis ei ole Anja S) toteaa olevansa muinaisjäänne, sivistyskirjailija joka hallitsee muinaiskreikan ja latinan. Toisin kuin hädin tuskin lukutaitoiset nykymukakirjailijat. Hieman lukijan hermoja koitellaan, kun tekstin sekaan heitetään kreikkaa alkuperäisillä kirjasimilla. Uskoisimme vähemmälläkin minäkertojan opiskelleen laajasti.
Loppuratkaisu on hurja ja kurja.
Siltalan graafikko on tehnyt näppärän taittoratkaisun. Kansi kuin hopeaa, vai onko se peili joka heijastaa tosiolevaista tai josta lukija voi katsoa arvostuksiaan. Pikkusen kyllä häikäisi noin sängyssä lampun alla lukiessa. Taittoidea kaivannee kehittelyä.
Rohkenen suositella.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Voi näitä Kauranen-S:n kirjoja, väkisin tehtyjä tekotaiteellisia luomuksia.
Ei sytytä yhtään enempää kuin herra Tervokaan.
Sinne jäätte kirjallisuushistorian pimeille lehdille juklisuuden kipeytenne kanssa.
Oletko jo lukenut Iivana Been? Vai kumpuaako kommentti pelkistä ennakkoluuloista???
Paska on paskaa, kuin kaukainen Tushka! En ole lukenut enkä lue tämmöisiä rahantarvehuitaisuja.
"En ole lukenut enkä lue tämmöisiä rahantarvehuitaisuja. "
No lukemattahan sen vasta tietääkin, millainen mikäkin kirja on!
Kokemusta ei kannata halveksia.
Jos jossakin ravintolassa on siivoton vessa niin ei sinne toista kertaa mene.
Vai pitäisikö muka käydä joka viikko käydä syömässä siellä ja tarkistaa vessan kunto.
Hölynpölyä kannesta kanteen.
Plarasin tämän
Ivana B
joskus kuukausi sitten,
ja jotenkin sitten jälkimakuna jäi hyvin tympeä olo. Ajattelin, että en laita mitään tähän, mutta sitten kuitenkin tekee mieli laittaa mielipiteeni.
Nimittäin se, että
miksi kirjailija Snellman ei keskittyisi paremmin kirjoittamaan
kaunokirjaa,
vaan pukkaa tällaisen kirjan, josta minun mieleeni nyt jäi, että
rahkeet ei vaan riitä.
Ja olen joskus siis lukenut sen Sonja O.
mutta en ole lukenut hänen runokirjojaan enkä muita kirjoja, kuin vain selannut joskus kirpparilla muutamia sivuja.
Oletin kuitenkin, että tämä Ivana B. olisi ollut sitä mitä hän aamuteeveen haastattelussa kirjasta kehaisi. Vai kehaisiko sittenkään. Nyt en muista sitä niin tarkkaan.
Kyllä nämä suomalaiset kirjat on yhtä........................
no en sano mitä.
Lukiessani tuota Ivana B.tä mietin kustannuskynnystä. Mielestäni tarina on kyhätty kokoon olemattomista aineksista. Jos kyseessä olisi tuntematon kirjailija, teksti ei olisi mennyt läpi. Mutta oliko järkeä päästää tämä läpi? Tätäkö ihmiset ostavat tai lainaavat kirjastosta? Puuduttavaa lukemista. Stereotyyppisiä hahmoja, ei vastaa todellisuutta. Tällainenko muka suomalainen kirjallisuuskenttä tällä haavaa on? Minusta kun tuntuu, että on paljon nuoria kirjoittajia, jotka eivät pääse kustannuskynnyksen yli, koska on niin paljon vanhoja velmuja, jotka osaavat käyttää kieltä ja ovat eteviä, oppineita, kunnioitettavia, mutta tekevät toisinaan myös välitöitä.
Snellman kirjoittaa varsin epätasaisesti. Hänellä on ihan lukukelpoisia teoksia kuten lemmikkikaupan tytyöt ja Parvekejumalat. Ehkä muitakin, vaan en ole lukenut hänen teksteistään kuin vajaan puolet. Mutta sitten on tämmöistä ...ei oikein löydy edes sanaa, en usko, että menisi kustantajalta läpi, jos joku tarjoaisi sitä vaikkapa omaksi esikositeoksekseen.
Se näkökohta oli mielestäni outo tuossa aiemassa viestissä, että nuoret eivät muka saa esikoisiaan läpi, kun vanhemmat kirjailijat ovat tulppana. Ensinnäkin Snellaman ei ole mitenkään vanha, jos hän olisi normaalityössä, hän ei olisi lähellekään vanhuuseläkeikää. Toiseksi jos kirjoittaja on lahjakas, niin kyllä se teksti menee läpi ihan riippumatta siitä, millaisia kirjailijoita aiemmin on markkinoilla.
Älä käsitä väärin. Jos kustantamot eivät hyväksyisi puolivillaisia välitöitä, näiden tilalla saisimme lukea jotain hyvää. Metsää ei kaadettaisi turhaan. Paperi ei synny tyhjästä.
En itse asiassa tarkoittanut kenenkään ikää edellisessä viestissäni, vaan enemmänkin tunnettavuutta, sitä että on saanut tekstinsä aiemmin läpi. Näin kait se toki muissakin ammateissa on: esimerkiksi tunnetulla hammaslääkärillä riittää potilaita, vaikka hän välillä tekisi hoitovirheitä.
Kyse on tietysti vain siitä, että kustantajat tahtovat myydä.
tännehän on sukeutunut varsin mielenkiintoinen pohdinta. Miten minusta on alkanut tuntua siltä, että nämä ketjut alkavat viimein tuottaa sellaista satoa jota olen odotellut muutaman vuoden tapahtuvan. Kun nimittäin telkkarissa ei ole enää oikein mitään pohdintaa ja lehdistökin on mennyt aivan mykäksi ja kriitikot ovat sulkeutuneet nyhjäämään napanöyhtäänsä ihan itsekseen omilla blogeillaan.
Tämä on kyllä hyvä saitti tuuletukseen ! Jejeeeeeeeeeeeeeee................................
Kyttä on haiseva pieru. Helena Snellman söi Anjan perseestä tulevan kakkapökäleen.
Helena Snellman yrittää epätoivoisesti päästä julkkiskytäksi.
Vanhanliiton kirjat on rautaa.
Anja Snellman on surkein kirjailija mitä on koskaan ollut.