Viimeaikaiset epäinhimilliset väkivallanteot ovat sytyttäneet hysterian Yhdysvalloissa. Erikoista on, että jopa tartuntatautivirasto joutui kommentoimaan asiaa.
Yhdysvaltain ja Kanadan media on raportoinut useista eri henkirikoksista, joihin on liittynyt erittäin raakaa väkivaltaa sekä kannibalismia.
Kaksi tapauksista on sattunut Yhdysvalloissa ja yksi Kanadassa.
Tapausten tultua ilmi internetissä on syntynyt ilmiö, jota voinee luonnehtia jonkinlaiseksi zombihysteriaksi. Esimerkiksi "zombie apocalypse" eli zombien aiheuttama maailmanloppu oli Googlen kolmanneksi suosituin hakusana perjantaina.
Nyt Yhdysvaltain tartuntatautivirasto CDC on joutunut hillitsemään hysteriaa. Virasto otti Huffington Post -verkkolehteen yhteyttä ja vakuutti, että "zombivirusta" ei ole olemassakaan.
- CDC:n mukaan maailmassa ei ole olemassa virusta, joka herättäisi kuolleet henkiin, tai joka aiheuttaisi eläville zombimaisia oireita, viraston tiedottaja David Daigle kertoi Huffington Postille.
Ilta=Sanomaatti
Amerikkalaisten kulttuuri on käsittämätön, ja sitä suolletaan Eurooppaankin koko ajan. Oudoimpia amerikkalaisuuksia ovat kiitospäivän kalkkuna, halloween, Godzilla ja zombiekulttuuri. Ei näistä esim. Suomessa mitään tiedetty vielä 1970-luvulla. Lisäksi tietysti teinien puhetyyliin tarttuneet amerikanismit, kuten naukuva ja vinkuva tapa painottaa suomen kielen sanoja ihan väärien tavujen kohdalla.
Amerikka zombiefobian kourissa!
4
73
Vastaukset
- GOD-zilla
Nimimerkille
- Uou!
Uh oh...
- JoseLuis Möttönen
Aloittajalle peukkua. Tosiaan nämä teinit apinoi amerikkalaisia tapoja jopa puheessaan. Järkyttävän kuulosta se on. joistain suomen penskoistakin tehdään sellaisia amerikan viihdemössöllä täyteen tuupattuja tyhjäpäitä terveen kasvatuksen sijaan.
Yhdysvalloista tulee täyttä materialismipaskaa niin paljon, ettei mitään rajaa, useimmat mitä sieltä tuutista syötetään on sellaista hengetöntä jorinaa ja höpinää.
Osa tiedostaa siellä kaiken sen tyhmyyden ja häpeää sitä osaa kansasta.
Onhan siellä sitten näitä gangstoja ja latinoita huumebisneksineen...kaikenlaista moraalitonta sontaa tähän maailmaan mahtuukin. Milloinkahan se armo on loppu tälle ihmiskunnalle ? Toivotaan paranemista ennen kuin se loppuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647