Svekot taistelevat pakkoruotsituksen puolesta kynsin hampain käyttäen kaikkia mahdollisa keinoja.
Valtamedia ja pitkälti muukin media on sensuroitu, jotta kieliaiheet poistusivat keskutelusta ja siten kansalaisten mielistä.
Samaan aikaan TAUSTALLA svekot touhuavat ahkerasti. Malliesimerkkinä demarinuorten käsittämätön pakkoruotsin lisäysaloite.
Näin meitä suomalaisia huijataan ja sorretaan OMASSA maassamme. Mutta alistummeko pienen valtapiirin orjiksi? Hyväksymmekö epädemokraattisen ja suomalaisuutta halventavan toiminnan?
Emme varmasti! Svekojen kielisikailu aiheuttaa vain suurempaa kiukkua kansassa- Taistelutahto ja päättäväisyys pakkoruotsituksen murskaamiseksi vain lisääntyy.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Ainakin minun motivaationi vain vahvistuu svekopiirin härskin toiminnan johdosta. Ja olen varma, että meitä on monta.
Suomalainen luonne ja vapaudenkaipuu ei KOSKAAN tule hyväksymään pakkoruotsitusta.
Sen verran kalliin hinnan ovat suomalaiset vapaudestaan maksanut, että siitä ei luovuta!
Kulttuurin nuorin sukupolvi, hävittää hurrít unohduksen suohon.
Suomenkielisten nuorten kulttuuri saavutusten määrä ikäluokassa 70-90 syntyneet vastaa täysin kieliryhmien kielisuhteita ja näinollen hautaa alleen samanikäisten hurríen saavutukset.
Jokainen, joka seuraa kaikenlaisen kulttuurin nuorimpien ikäluokkien uusia suuria nimiä voi todeta tämän tosiasian. Ei näy enää hurre ja missään.
hurrí kulttuuri on hautautumassa laajan suomenkielisen tarjonnan alle.
Suomalaisia pitää hieman yllyttää ja vihastuttaa, ennenkuin he alkavat tosissaan toimia. Johtumee kansanluonteesta.
Ja nyt svekot ovat tehneet sen puolestamme eli ärsyttäneet suomalaisen kansan pakkoruotsitusta vastaan.
Fennot kiittää ja pokkaa.