Voisitko olla suhteessa uskovan kanssa?

uskovaisten naisethan on yhteiset ja mistään empaattisuudestahan uskovaiset ei mitään tiedä,ainoa tunne jota ne tuntee on vihaa.
Uskovaiset on erittäin kylmiä ja narsismi yleistä.

Asiaa kysyttiin talvella edellisen kerran.

Vastaan taas, että voisin kuvitella ja olenkin. rakkaani on kristitty uskovainen, eikä se ole ollut ongelma. Joissakin asioissa käsityksemme poikkeavat, mutta ei ole vielä tarvinnut tapella, ihan toisen näkemyksen kunnioittaminen on riittänyt. Keskustelemme rakkaudessa myös näistä asioista, joista yhteistä käsitystä ei ole saavutettavissa.

Meillä ei ole yhteisiä lapsia, mutta en oikein osaa nähdä, että lastenkasvatuksestakaan tulisi ongelma. Kyllä lapset ovat itsenäisiä olentoja, jotka suodattavat oman näkemyksensä maailmasta - usein vanhempiensa opetuksista huolimatta, ei niiden tähden.

Itse olen kasvattanut omat lapseni täysin maallisesti. mutta toinen poikani on uskovainen. Keskusteluissa hän on kertonut, että hän on aina, lapsesta asti, tiennyt, että jumala on olemassa (hän ei kylläkään le kristitty). Hänellä on siis ollut aivan omat polkunsa, jotka eivät ole nöudatelleet vanhempien opetuksia.
Toinen poikani on melko välinpitämättömällä tavalla ateisti.
Tarkoitan sitä, että lapsen kasvattaminen uskovaksi tai ateistiksi ei onnistu pelkästään kasvattamalla, koskapa lapsi on itsenäinen toimija maailmassa hänkin.

Mutta minä en ole antiteisti, eikä rakkaani ole uskovaisena fundamentalisti, eikä herännyt. Meille onnistuu toisen näkemyksen kuuntelu. Jos parin näkemykset olisivat tämän näkemyksellisen akselin vastakkaisissa päissä, suhteen onnistuminen voisikin olla vaikeaa?

Ehkä joku tapakristitty on fiksumpi ku lahkolainen.
monissa lahkoissa on kovempi meno ku Tallinnalaisessa ilotalossa,mulkkua tulee,eikä väliä kenen hanuriin.

Tottakai voisin, ja olenkin, avioliitossa uskovan puolison kanssa.

Olen ajatellut, että minusta tuntuisi pahalta, jos puolisoni esim. opettaisi lapsilleni rukoilemista, haluaisi viedä heidät kirkkoon tai laittaa koulussa uskontotunneille. Siksi en varmaankaan voisi olla suhteessa uskovan kanssa. Olen kuitekin sen ikäinen, että perheen perustaminen on ajankohtaista. Ilman tuota perhekysymystä asia olisiehkä toisin.

On kyllä totta, että lapset lopulta valitsevat itse oman elämänkatsomuksensa suunnan. Omassa kodissani en kuitenkaan voi kuvitella olevan minkäänlaista jumaluskoa, missään muodossa.

En. Jos nyt jotenkin perustella pitää, niin vaikka sillä tavalla, että tiedän ettei sellaisesta suhteesta tulisi mitään koska olen itse aktiivinen ottamaan kantaa asioihin, haluan keskustella yhteiskunnallisista asioista ja uskonnon asemasta niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa, niin mitä siitä tulisi jos toinen kävisi kirkossa lukisi raamattua ja katsoisi jopa tv7:aa???

Hän uskoisi ikuiseen elämään ja ajattelisi että minä kidun helvetissä.

Ei minulla ole mitään ongelmaa sen suhteen, mutta en kyllä pysty kuvittelemaan sellaista uskovaista naista joka haluaisi/pystyisi olemaan kanssani missään vakavammassa parisuhteessa. Jos pystyy, niin kyseessä ei voisi olla mikään tapakristittyä kummoisempi uskovainen, eli kysymys kumoaa itse itsensä osaltani.

Kyllä ei tuo minulta millään onnistuisi. Koska vietin synkän mutta ikävän lapsuuteni hellariperheessä ja minua on pienestä pitäen hakattu raamatulla päähän (myös ihan kirjaimellisesti), niin olen nykyään todella kertakaikkisen täydellisen allerginen kaikelle mahdolliselle uskon tuputtamiselle, enkä ikinä voisi olla suhteessa uskovan akan kanssa, olkoon sitten vaikka maailman kaunein ja ihanin nainen muuten.

Olen myös hyvin allerginen kaikille typeryksille ja tomppeleille, eikä juuri mikään ole typerämpää kuin uskoa sokeasti muinaisten paimentolaisten lapsellisen taikauskoisiin houreisiin. En todellakaan haluaisi olla suhteessa typeryksen kanssa, vaan fiksun ihmisen kanssa. Ja fiksuilla ihmisillä ei ole näkymättömiä mielikuvituskavereita, eikä fiksu ihminen usko sokeasti ja täysin kritiikittömästi aabrahamilaisiin kansansatuihin ja mytologisiin taruolentoihin.

En voisi koskaan kunnioittaa sellaista ihmistä ja on vähän vaikeaa ajatella kestävää suhdetta sellaisen ihmisen kanssa, jota en voisi koskaan kunnioittaa ja jonka arvoja halveksisin syvästi ja jota pitäisin ääliömäisenä typeryksenä. Kyllä en haluaisi olla sellaisen ihmisen kanssa, eikä se ihminenkään kestäisi minua päivääkään, koska en ujostele kertoa mielipiteitäni noista asioista.

lahkouskovaisen naisen kanssa voi toki seurustella,jos siis hyväksyy sen että se kulkee omassa lahkossaan jakamassa pörsää sitte.
uskovaiset naiset on lahkonsa ukkojen yhteistä omaisuutta.

"Voisitko olla suhteessa uskovan kanssa?"

En. Ystäviä kyllä löytyy mutta suhde ei onnistuisi.

Riippuu hyvin paljon sen toisen uskosta. Tosin monessa "tiukkapipoisessa" lahkossa epäuskoisen kanssa avioituminen on kielletty ja aviossa epäuskoisen (joihin lasketaan paitsi ateistit, myös eri uskonnon edustajat ja tapauskovat) voi olla vain silloin, jos puoliso on avioliiton aikana luopunut uskosta tai itse on tullut uskoon avioliiton aikana. Avoliittojahan ei yleesä hyväksytäkään.

Omalla kohdallani lasten kasvatuksesta ei tarvisisi huolehtia (ikä) ja jos muuten näyttäisi siltä, etteivät uskonasiat aiheuttaisi riitoja tai käännytysyrityksiä, niin voisin kyllä ajatella sellaista suhdetta suhtellisen liberaalilla tavalla uskovan kanssa.

On tuota tullut kokeiltua ja koettua - toiminut ihan jees.

Vaimo uskoo, itse en. No problemos, yli 20v.
2 yhteistä lasta ja kaikki hyvin.
Vaatinee huomattavaa keskinäistä ymmärrystä ja kunnioitusta.
En välttämättä suosittele kaikille.

"Voisitko olla suhteessa uskovan kanssa?"

Onnistuu. Mutta kohdallani kyseessä onkin entinen liberaali krititty. Nykyisin kirkosta eronnut (omasta tahdotaan).

Minä olen jo, ja hyvin menee.

Vaimo on aktiivinen uskovainen omassa uskossaan, mutta se uskonto on hyvin suvaitsevainen ja avarakatseinen.

Yhteisiä lapsia ei ole, mutta jos olisi niin antaisin vaimon kertoa heille omiaan ja itse juttelisin asiat oman ymmärrykseni mukaan. Lapset saisivat itse päättää mihin uskovat.

Ei-yhteiset lapsemme ovat jo täysi-ikäisiä.

Omista lapsistani toinen on eronnut kirkosta ihan oma-aloitteisesti ja toista eivät uskonasiat juuri kiinnosta. Hänkin on puhellut eroamisesta, mutta asia on hänelle vielä jokseenkin samantekevä (ei ole työssä).

Vaimon lapsista yksi ei välitä uskonnoista pätkääkään ja muut ovat välinpitämättömiä tapauskovaisia.

En voisi. Minusta olisi outoa asua ihmisen kanssa joka höpöttää kuolemanjälkeisestä elämästä ja uskoo näkymättämiin olentoihin.

En halveksi ateisteja ja toisinajattelijoita, mutta itselleni usko on niin kokonaisvaltasiesti osa elämää että ei yhteiselämä ateistin kassa tulisi kysymykseen. OIkeastaan meilllä ei olisi mitään yhteistä, muu kuin tarve syödä, nukkua, käydä töissä ja viettää avioelämää.
Emme vois jakaa yhtesitä arvomaailmaa, vapaa-ajan harrastusket ja menot suuntautuisivat toisaalle, ihmissuhteet.
Tuskin kukaan ateisti lähtisi minun kanssani parisuhteeseen, jollei esnsin tulisi uskoon.