Kiksi nämä monikulttuurin ihailijat eivät muuta itse...

Sinne " kulttuurimaihin", vaan siirtävät väkisin sitä kulttuuria tänne Suomeen jossa on vastustusta tuolle " Kulttuuri ihanuudelle ". Eikö siitä kulttuurista olisi parempi nauttia aidossa ympäristössä?
459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tiesitkö, että suomalaisia asuu enemmän ulkomailla kuin ulkomaalaisia asuu suomessa? Ihan lapsellista valittaa ja ajatella, että ihmisten olisi pakko asua siellä synnyinmaassaan ikänsä oli se kuinka hyvä tai huono tahansa.

Äänestä
  • No kyllä tiesin, mutta Suomalaiset jotka asuvat ulkomailla ovat sopeutuneet siellä oleviin maan tapoihin ja lakeihin. Vai oletko kuullut, että ovat vaatineet siellä esim.
    " Suvivirren laulamista " koulujen loppettajaisiin keväällä?

    Äänestä

Monikulttuurisuuden ihailijat voisivat ensin muuttaa jonkun monikulttuurisen suomalaisen lähiön kerrostaloon, jonka asukkaina olisi suurin osa esimerkiksi somaleita.

Jos monikultturisuuden ihailijalla olisi esimerkiksi poika, joka pyytäisi somalityttöä mukaansa elokuviin, niin tällainen monikulttuurisuuden ihailija näkisi, miten somalitytön perhe reagoisi tällaiseen ehdotukseen. Somalitytön vanhemmat eivät kenties olisikaan monikulttuurisuuden ystäviä.

Esimerkiksi Eva Biaudet on suuri monikulttuurisuuden ystävä. Hän kuitenkin asuu hienostoalueella Helsingin Ullanlinnassa, jossa käytännössä kaikki ulkomaalaiset ovat diplomaatteja. Sellaisessa ympäristössä varmasti on helppoa olla monikulttuurisuuden ystävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tosi on kirjoitti:

Sinne " kulttuurimaihin", vaan siirtävät väkisin sitä kulttuuria tänne Suomeen jossa on vastustusta tuolle " Kulttuuri ihanuudelle ". Eikö siitä kulttuurista olisi parempi nauttia aidossa ympäristössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu