Kuulin jonkun rehtorin SUOMESSA kieltäneen suvivirren laulamisen koulun kevätjuhlassa, vaikka suurin osa sekä oppilaista että vanhemmista halusi sen mukaan ohjelmaan.
Muslimit ovat aina yrittäneet saada suvivirren laulamisen kieltämistä ja Ruotsissa siinä onnistuivatkin jo useita vuosia sitten.
Nyt ovat muslimit Suomessakin jo soluttautuneet rehtoriasteelle, kieltämään sieltä käsin koulukohtaisesti suvivirren laulamisen.
Miksi päästetään tuollaisia Allahin uskonsotureita suomalaisiin kouluihin, noin korkeaan asemaan, polkemaan suomalaisten tasa-arvoa?
Miksei tuolle tyypille anneta potkuja?
Miksi annetaan muslimien määrätä ja romuttaa suomalaista/länsimaista kulttuuria?
Tuota kyytiä on kohta jokaisella suomalaisella naisella rätti päässä ja jokaisen suomalaisen miehen pitää käydä säännöllisesti pyllistelemässä moskeijassa ja lukea säännöllisesti koraania.
Pois rehtorin paikalta tuollainen muslimi tai ainakin se on niiden p*rs**nn**l*j*, tai sitten "jostain syystä" sillä on ehkä vara elää yli tulojensa.
Lopputili sille ja heti.
Suvivirren kieltäminen kevätjuhlassa on
12
141
Vastaukset
- MrSmithy
Vanhempien kannattaa tehd valitus kouluhallitukseen. Adressin kerääminen olisi hyvä idea.
- Niinpä niin ....
Islamistit käyttävät valtaansa keneltäkään kyselemättä uskontonsa edistämiseen missä vaan. Eikä anteeksi pyydetä.
- Järkyttävää!!!!!
Adressin kerääminen ON hyvä idea!
Sen muslimijohtoisen koulun oppilaiden vanhempien pitäisi se aloittaa.
Ja sen muslimi-/muslimiystävällisen rehtorin pitäisi tiedoitusvälineissä selittää syynsä suomalais-/länsimaalaiskulttuurin vastaisuutensa syyt perinpohjaisesti.
Romuttamalla suomalaista ja länsimaalaista kulttuuria, jo esikoulusta lähtien, on muslimien helppo saada jo pienestä lapsesta lähtien aivopestyt ihmiset mukaan omaan islaminuskoonsa.
Ruotsissa muslimit ovat tässä jo pitkällä.
Lapsilta kielletään kristinusko kouluissa sentähden, että heillä muka pitäisi olla vapaus olla uskomatta mihinkään tai että kristinuskoa ei saa uskonnonvapauden nimessä asettaa muiden uskontojen edelle ja että muslimilapset vanhempineen loukkaantuvat jos koulunpäättäjäisissä esimerkiksi laulettaisiin suvivirttä ja että heidän pitäisi sen suvivirren takia siirtyä siksi ajaksi ulos, eikä muka olisi oikein rasittaa heitä sen takia silläkään suvivirrellä ja kun siitä syntyy sellainen metelikin kun pitää ulosmenolla suomalaisuutta ja länsimaista kulttuuria protestoidessaan kolisutella tuoleja.
Muka ateistit, jotka julistavat lasten oikeutta kasvaa ilman "pakkokristillisyyttä" ja siis aivot tyhjinä mitään uskontoa, on sitten helppo käännyttää ja pakoittaa islaminuskoon.
Nuo muka ateistit, eivät ole muuta kuin islamin asialla.
Tabula rasa.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten naurettiin työkavereitten kanssa eräälle muslimifanaatiikko turkkilaiselle joka viha silmissä leiskuen uhosi kuinka he aikovat tehdä kaikista länsimaista muslimimaita ja selitti suutuspäissään senkin että miten.
Ei naurata enään!
Se turkkilainen muslimifanatiikko "ennusti" jo kolmekymmentä vuotta sitten tuollaisista muslimirehtoreista ja muista sen kaltaisista kieroista tyypeistä, jotka tulevat nakertamaan yhteiskuntaamme, islamin hyväksi.
Tuollaiset muslimirehtorit ovat todella vaarallisia yhteiskunnallemme.
Adressien kerääminen noita yhteiskuntamme vihollisia vastaan on todella loistoidea!
- Tepaaa
Olen juuri peruskoulusta valmistunut nuori, ja minulle on se ja sama lauletaanko lukuvuoden päätteeksi suvivirsi vai ei.
- ghiuytrd
Sama. Lauluhan se vain on. Ihan kaunis melodia ja niin edespäin, mutta eipä sillä sen enempää merkitystä minulle ole. Varmaan on alettu ottaa pois käytännöstä sen takia, että se on suht uskonnollinen biisi..
Vähän kyllä alkoi ärsyttämään, että heti on pakko päästä syyttelemään jotakuta asiasta. Muslimithan tekee aika muslimimaisia valituksia, mutta mitä se muuttaa kuka oli syyllinen?
Ihan hyvä omasta mielestä, että uskonnollisuus jätetään uskovassa mielessä pois kouluista sillä kirkoillehan se kuuluu.. - MeilläOnSamaJumala
Kiva katsella kun kristityt tappelee muslimeja vastaan ja yrittävät päästä voitolle, siitähän tässä on kysymys.
Mielestäni kaikki uskonnot mitkä haluavat valtaa pitäisi poistaa. Joten suvivirret pois, se on uskovien tapa aivopestä ihmisiä ajattelemaan kuten he, eli tehdään hyvä tunnelma ja kerrotaan sen olevan peräisin meidän uskosta.
Koulu on koulu eikä siellä kuulu julistaa mitään yksittäistä uskoa vaan anttaa tietoa kaikista tasapuolisesti, myös ateismista.
Onko aloittajan mielestä tasa-arvoa se että muunuskoiset eivät saa täällä samoja oikeuksia kuin kristinusko? -anna mun kaikki kestää;) Kyllä on pelko suurta.- Järkyttävää!!!!!
Suvivirsi on osa pohjoismaalaista kulttuuria, eikä sillä ole mitään tekemistä uskovien herätyskokousten kanssa.
Mitä muslimit esittävät sen tilalla?
Ettei vain heidän laulunsa ja tarinansa olisi repäisty heidän uskonnostaan mutta te vasta peruskoulusta valmistuneet lapset ette vain tajua sitä, kuinka he teitä aivopesevät?
Eikö se jo ole onnistuneen aivopesun tulosta kun pohjoismaalainen nuori kulkee kesähelteillä paksu pipo päässä, takin huppu vedettynä vielä sen päällä ja hokee jonkun muslimirapparin sanoittamaa tyhmää runoa?
Vähemmästäkin aivot hautuvat ja tulevat pestyiksi.
Olkaapas lapset nyt rehellisiä edes itsellenne ja ymmärtäkää se, että ette te voi heittää niitä pipojanne ja hupputakkejanne jorpakkoon ja lopettaa noin vain niiden räppirunojenne hokemista, jos haluatte pitää pipopää rapparikaverinne.
Porukan painostuksesta te sen teette, ettekä omasta vapaasta tahdostanne, kun ulos lähtiessänne vedätte paksut villapipot ja huput korvillenne, vaikka ulkona olisi kuinka kuumaa.
Eiköhän vähintäänkin joka toinen räppärirunoilija, joiden runoja pipot päässä hoette, ole muslimi.
Miksi annatte räppäävien muslimirunoilijoiden aivopestä itseänne?
Miksi pelkäätte yhtä herkkää ja kaunista suvilaulua?
Miksi pelkäätte ja inhoatte pohjoismaalaista kulttuuria, pipojenne alla hikoillen ja siellä siltä piiloitellen?
Pipo kesähelteellä on onnistuneen aivopesyn symbooli ja muslimi-imaamit nauravat teille, teille heidän onnistuneen työnsä tuloksille! - pipopäässäjärkijääss
Järkyttävää!!!!! kirjoitti:
Suvivirsi on osa pohjoismaalaista kulttuuria, eikä sillä ole mitään tekemistä uskovien herätyskokousten kanssa.
Mitä muslimit esittävät sen tilalla?
Ettei vain heidän laulunsa ja tarinansa olisi repäisty heidän uskonnostaan mutta te vasta peruskoulusta valmistuneet lapset ette vain tajua sitä, kuinka he teitä aivopesevät?
Eikö se jo ole onnistuneen aivopesun tulosta kun pohjoismaalainen nuori kulkee kesähelteillä paksu pipo päässä, takin huppu vedettynä vielä sen päällä ja hokee jonkun muslimirapparin sanoittamaa tyhmää runoa?
Vähemmästäkin aivot hautuvat ja tulevat pestyiksi.
Olkaapas lapset nyt rehellisiä edes itsellenne ja ymmärtäkää se, että ette te voi heittää niitä pipojanne ja hupputakkejanne jorpakkoon ja lopettaa noin vain niiden räppirunojenne hokemista, jos haluatte pitää pipopää rapparikaverinne.
Porukan painostuksesta te sen teette, ettekä omasta vapaasta tahdostanne, kun ulos lähtiessänne vedätte paksut villapipot ja huput korvillenne, vaikka ulkona olisi kuinka kuumaa.
Eiköhän vähintäänkin joka toinen räppärirunoilija, joiden runoja pipot päässä hoette, ole muslimi.
Miksi annatte räppäävien muslimirunoilijoiden aivopestä itseänne?
Miksi pelkäätte yhtä herkkää ja kaunista suvilaulua?
Miksi pelkäätte ja inhoatte pohjoismaalaista kulttuuria, pipojenne alla hikoillen ja siellä siltä piiloitellen?
Pipo kesähelteellä on onnistuneen aivopesyn symbooli ja muslimi-imaamit nauravat teille, teille heidän onnistuneen työnsä tuloksille!http://www.youtube.com/watch?v=Rs9oDvYHihc
Joten rap pois, se on uskovien islamistien tapa aivopestä ihmisiä ajattelemaan kuten he, eli tehdään hyvä tunnelma ja kerrotaan sen olevan peräisin meidän "nuorisokulttuurista". - MeilläOnSamaJumala
pipopäässäjärkijääss kirjoitti:
http://www.youtube.com/watch?v=Rs9oDvYHihc
Joten rap pois, se on uskovien islamistien tapa aivopestä ihmisiä ajattelemaan kuten he, eli tehdään hyvä tunnelma ja kerrotaan sen olevan peräisin meidän "nuorisokulttuurista".Koulu on koulu eikä siellä kuulu julistaa mitään yksittäistä uskoa vaan anttaa tietoa kaikista tasapuolisesti, myös islamista.
Onko tasa-arvoa se että muslimit eivät saa täällä samoja oikeuksia kuin kristinusko? -anna mun kaikki kestää;) Kyllä on pelko suurta.
http://www.youtube.com/watch?v=k0lsccYkylM&feature=related - Sama on Jumala
MeilläOnSamaJumala kirjoitti:
Koulu on koulu eikä siellä kuulu julistaa mitään yksittäistä uskoa vaan anttaa tietoa kaikista tasapuolisesti, myös islamista.
Onko tasa-arvoa se että muslimit eivät saa täällä samoja oikeuksia kuin kristinusko? -anna mun kaikki kestää;) Kyllä on pelko suurta.
http://www.youtube.com/watch?v=k0lsccYkylM&feature=relatedVoi lapsiparka. Ymmärrätkö sinä edes mitä sinä kuuntelet? Eli mitä se tarkoittaa suomeksi? Sinä pelkäät herttaisen suvivirren aivopesevän sinut mutta et tuollaisen .... miksi sitä oikein voisi kutsua. Musiikkia se ei ainakaan ole.
Suvivirsi on kaunista mutta tuo kauhea mölinä on hirveää. Se on yhtä kaukana musiikista kuin yö on päivästä. Etkö ressukka pelkää sen aivopesevän sinua?
Hyvää kesää sinulle lapsiparka! - hullua touhua
Sama on Jumala kirjoitti:
Voi lapsiparka. Ymmärrätkö sinä edes mitä sinä kuuntelet? Eli mitä se tarkoittaa suomeksi? Sinä pelkäät herttaisen suvivirren aivopesevän sinut mutta et tuollaisen .... miksi sitä oikein voisi kutsua. Musiikkia se ei ainakaan ole.
Suvivirsi on kaunista mutta tuo kauhea mölinä on hirveää. Se on yhtä kaukana musiikista kuin yö on päivästä. Etkö ressukka pelkää sen aivopesevän sinua?
Hyvää kesää sinulle lapsiparka!Millä kielellä ne huutaa ja huitoo tuota runoo?Ymmärtääkö ne ees ittekkää omaa mölinääsä?Taitaa huutaa kielillä ja hurmiossa heiluvatja hyppivät ja osottelevat ja tökkivät kameraa päin nii rehvakkaasti että voi että. Hullujenhuone potilailta ne musta vaikuttaa ei tervejärkiset tommosesta tykkää ja kuuntele.
- TÄONVIIMEINENTAISTO
VOI SAATANA JUMALAUTA ULKOMAALAISET MÄÄRÄÄ MITEN SUOMESSA PYYHITÄÄN PERSEET SAATANA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341979Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.29989- 69868
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261747Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65740- 12718
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132683- 80674
- 26662
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.207655