Mihin katolilaiset perustavat käsityksen siitä,

hiukan valistusta

että pappi ei saa avioitua? Raamattuun se ei ainakaan perustu.
Monet Jeesuksen opetuslapset olivat naimisissa ja Paavalikin
todennäköisesti oli ollut aviossa. Juutalaisena miehenä Jeesus
olisi joutunut avioitumaan viimeistään 25 viiden vuoden iässä,
muuten hänen naimattomuuttaan olisi voitu käyttää vastustajien
toimesta hyväksi.

Kaikki Paavalin silloiset puheet kohdentuvat silloiseen aikaan, jolloin
kaikki luulivat Jeesuksen tulevan kiireen kaupalla takaisin.
Näinhän ei käynyt eikä käy, sill Jeesus kuoli kauan sitten, eikä
tule takaisin.

1

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä tulee

      Ei se perustu Raamattuun, eikä se myöskään ole asia, joka olisi aina ollut katolisessa kirkossa sääntönä. Ei ole nykyisinkään katolisen kirkon itäisen riituksen piirissä olevissa hiippakunnissa.
      Selibaatti ei ole katolisen kirkon oppiin kuuluva asia vaan kirkkojärjestykseen. Siksi se olisi myös periaatteessa mahdollista muuttaa.
      Selibaatti on kuitenkin hyvä ja arvokas käytäntö, koska siihen sitoutuva antaa koko elämänsä Jumalan käyttöön. Hänen ei tarvitse huolehtia taloudellisesti kenestäkään, vaan hän voi olla "naimisissa" seurakuntansa kanssa, antaa itsensä täysillä sen palvelemiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1987
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1021
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      872
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      261
      757
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      749
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      12
      721
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      685
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      680
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      666
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      208
      663
    Aihe