Kerroin läheisilleni tiestäni juutalaisuuteen.

Tänään koitti päivä kun rohkaisin itseäni kertomaan kääntymis aikomuksistani juutalaisuuteen läheiselleni ja ystävävilleni.

En tuntenut jännitteisyyttä itsessäni itseni/juutalaisuuteni takia vaan siitä miten he reagoisivat asiaan, tiedän olevani oikealla tiellä ja he ovat väärässä jos tuomitsisivat minut.

Kukaan ei tuominnut ikävä kyllä , mielestäni nykyajan poliittinen korriktius on väärin sillä ystävän tai perheenjäsenen pitää ja tulee saada sanoa miten itse tuntee.
Olisin mielelläni tullut tuomituksi vaikkakaan sillä ei ole mitään tekemistä käännynnäisyyteni kanssa vaan sillä on tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa.

Vastikään kirkosta eronnut vaimoni oli sensijaan äimistynyt hän sanoi että- "miten sinä joka olet ollut juutalaisvastainen kovaan ääneen voisit tulla itse juutalaiseksi"?

Sanoin että -"en oikestaan tiedä".
-Ja typerät puheeni, suorastaan antisemitistiset olivat tyhmää tietämättömyyttäni aluksi, tiedon juutalaisuudesta kasvaessa vieljelin tahalteni antisemitismisiä ajatuksia kaikkien kesken nähdäkseni kuka on "tulevaa juutalaisuuttani" vastaan.

Hyvin moni oli samaa mieltä kanssani ja ns juutalaisvastainen.

Nyt olikin tavallaan vaikeaa myöntää juuri noille pahimmille antisemiiteille olevani tiellä juutalaiseksi.

Mutta elämäni ihmisenä on lyhyt minun on saatava olla sitä mitä tunnen tai haluan, muiden mielipiteistä välittämättä, minä olen juutalainen siihen minä uskon ja olen tuleva!

Häpeän sitä mitä olen aikanaan sanonut juutalaisista voisin vaikka kuolla niiden rumien sanojeni puolesta mitä olen joskus viljellyt,en voi käsittää itseäni!?

Anonyyminä netissä nuo sanat ovat helppoja mutta Ju-alan edesssä niitä on vaikea toistaa, yksilönä olen ne sanonut ja tunne että Hän on antanut ne anteeksi siitä tunnen todisteena olevan Ju-alan viitoittaman tieni juutalaisuuteen.

Muilta haluan pyytää anteeksi vaiikkakaan ette pysty koskaan yhdistämään sanoja minuun henkilökohtaisesti.

Tämä ei varsinaisesti kuulu tälle palstalle mutta halusin vain jakaa tuntemukseni, toivon ettei kukaan häiriinny teksistäni;)
12101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onnitteluni rohkeudestasi. Älä välitä, mitä muut sanovat, jos itse koet asian, eli kääntymyksesi oikeaksi.

Nämä uskonasiat ovat sellaisia, että meillä yleensä on liian vähän tietoa jopa omasta uskontokunnastamme ja kirkostamme. On ihan paikallaan tutustua eri näkemyksiin ja rukoilla J-laa, että Hän johdattaa oikealle tielle. Juutalaisuus on vanha uskonto, Aabrahamin, Jaakobin, Mooseksen ja Daavidin, myös Jeesuksen usko, vaikka tiettävästi myös jossain määrin muuttunut aikojen saatossa.

Siunausta.

Äänestä

Höpöhöpön juttuja.
Siihen lössiin en koskis edes kepillä.

Kannattais miettiä uudestaan tai harkita kristinuskoa tai islamia.

Äänestä
  • Älä höpsi.

    Äänestä

  • Aloittaja ehkä ei ole tosissaan, mutta sinä olet. Mikä juutalaisista ja juutalaisuudesta tekee rasistin mielestä muita huonomman ? Jokainen pikkurasisti aina ensimmäiseksi on juutalaisuuden kimpussa, jotain perihyvää ja peripelottavaa meissä on ,kun se niitä jotka jakavat ihmisen arvon syntyperän, sukupuolen, uskonnon tai muun mukaan, niin pelottaa .

    Islamissa olet ollut hiljaa sen pahimmista puolista, niistä jotka tekevät kymmenien eli satojen miljoonien vähemmistöihin kuuluvien elämästä sen alla hyvin vaikeaa.Joskus kamppailua hengestä ja ihmisarvoisesta elämästä.Nämä vähemmistöt ovat etnisiä ,uskonnollisia tai sitten sukupuolensa tai sukupuolisen suuntauksen vuoksi sorrettuja.

    Äänestä

  • aito israelson kirjoitti:

    Aloittaja ehkä ei ole tosissaan, mutta sinä olet. Mikä juutalaisista ja juutalaisuudesta tekee rasistin mielestä muita huonomman ? Jokainen pikkurasisti aina ensimmäiseksi on juutalaisuuden kimpussa, jotain perihyvää ja peripelottavaa meissä on ,kun se niitä jotka jakavat ihmisen arvon syntyperän, sukupuolen, uskonnon tai muun mukaan, niin pelottaa .

    Tästä ei julkisuudessa, varsinkaan Suomessa, paljon puhuta, mutta vuosittain maailmalla esim. kymmenettuhannet islamin jättäneet ja kristinuskoon kääntyneet menettävät uskonsa tähden henkensä.

    Eihän juutalaisvainoistakaan puhuttu kuin vasta jälkeenpäin. Suomessa kansa ei ilmeisesti tiennyt, muuta kuin että "Saksassa juutalaisia kohdellaan jotenkin huonosti, heillä on siellä vaikeaa." Samoin ei nyt puhuta kristittyjen vainoista ja ne kristityt, joita vainotaan, ovat nimenomaan tavallisia perheitä, seurakuntien pappeja, vanhuksia, lapsia.

    Ehkä sitten joskus tullaan jälkiviisaasti kauhistelemaan näitäkin massamurhia, joista nyt vaietaan. Jälkiviisaus ei kuitenkaan herätä kuolleita, eikä tee tehtyjä tekemättömiksi.

    Äänestä

  • 15+17=32 kirjoitti:

    Mutta kiinnostaako ketään aikuisen oikeasti jos muslimi murhaa ex muslimien.?

    Äänestä

  • aito israelson kirjoitti:

    Aloittaja ehkä ei ole tosissaan, mutta sinä olet. Mikä juutalaisista ja juutalaisuudesta tekee rasistin mielestä muita huonomman ? Jokainen pikkurasisti aina ensimmäiseksi on juutalaisuuden kimpussa, jotain perihyvää ja peripelottavaa meissä on ,kun se niitä jotka jakavat ihmisen arvon syntyperän, sukupuolen, uskonnon tai muun mukaan, niin pelottaa .

    Islamissa olet ollut hiljaa sen pahimmista puolista, niistä jotka tekevät kymmenien eli satojen miljoonien vähemmistöihin kuuluvien elämästä sen alla hyvin vaikeaa.Joskus kamppailua hengestä ja ihmisarvoisesta elämästä.Nämä vähemmistöt ovat etnisiä ,uskonnollisia tai sitten sukupuolensa tai sukupuolisen suuntauksen vuoksi sorrettuja.

    Kyllä minä ikävä kyllä olen tosissani ja hävettää myöntääkin se.
    Mutta näin elämä opettaa nyt ei tuottaisi ongelmaa valita puolensa.

    Äänestä

  • Tämä en muuten ollut minä!

    Äänestä

  • kts777 kirjoitti:

    Tämä en muuten ollut minä!

    No mää muuten ihmettelin! Aattelin, et ei ihan aidolta kuullosta.
    Tiedän, ettet ole juutalaisvastainen. Mietin, mikä jurppii.
    Etkä tiettävästi ole muslimi, vaan kristitty.

    Joku pippalohellariko rikkoi 9. käskyä ("Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi". Näiden käskyjen rikkominen on kuolemansynti.)? Helevetti häämöttää.

    Äänestä

Juutalaset ovat kärsineet syyttä, koska eivät ole vainonneet ketään.

Äänestä
  • Tjaa-tjaa.
    Eivät nekään kristityt perheet ole ketään vainonneet.
    Ainoastaan tunnustaneet Jeesusta.

    Yleensä siviileihin kohdistuvissa uskonnollisissakin kansanmurhissa, eli "puhdistuksissa", voidaan uhrien katsoa olevan "syyttömiä".

    Sotilaat ja varsinainen sota ovat sitten eri asia. Mutta esim. kristittyjen elävältäpolttaminen kirkkoihin on samaa toimintaa kuin aikoinaan juutalaisten polttaminen synagoogiin.

    Islam vihaa raamatun Jumalaa ja Häneen uskovia, juutalaisia ja kristittyjä. Allah ei ole raamatun Jumala. Samoin myös monissa ateistisissa maissa on vainottu ja vainotaan kristittyjä.

    Äänestä

Jeesuksesta, joka on Juutalaisten Kuningas eikä kukaan Isän Jumalan juutalainen voi tulla Herran opetuslapseuteen ilman Herraa Jeesusta!

Oletko kuin juutalainen loukkaantumisessa mutta et lainkaan sydämen ympärileikkauksessa?

Toki juutalaisuutta on monenlaista, mutta vain Jeesus pelastaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jani. kirjoitti:

Tänään koitti päivä kun rohkaisin itseäni kertomaan kääntymis aikomuksistani juutalaisuuteen läheiselleni ja ystävävilleni.

En tuntenut jännitteisyyttä itsessäni itseni/juutalaisuuteni takia vaan siitä miten he reagoisivat asiaan, tiedän olevani oikealla tiellä ja he ovat väärässä jos tuomitsisivat minut.

Kukaan ei tuominnut ikävä kyllä , mielestäni nykyajan poliittinen korriktius on väärin sillä ystävän tai perheenjäsenen pitää ja tulee saada sanoa miten itse tuntee.
Olisin mielelläni tullut tuomituksi vaikkakaan sillä ei ole mitään tekemistä käännynnäisyyteni kanssa vaan sillä on tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa.

Vastikään kirkosta eronnut vaimoni oli sensijaan äimistynyt hän sanoi että- "miten sinä joka olet ollut juutalaisvastainen kovaan ääneen voisit tulla itse juutalaiseksi"?

Sanoin että -"en oikestaan tiedä".
-Ja typerät puheeni, suorastaan antisemitistiset olivat tyhmää tietämättömyyttäni aluksi, tiedon juutalaisuudesta kasvaessa vieljelin tahalteni antisemitismisiä ajatuksia kaikkien kesken nähdäkseni kuka on "tulevaa juutalaisuuttani" vastaan.

Hyvin moni oli samaa mieltä kanssani ja ns juutalaisvastainen.

Nyt olikin tavallaan vaikeaa myöntää juuri noille pahimmille antisemiiteille olevani tiellä juutalaiseksi.

Mutta elämäni ihmisenä on lyhyt minun on saatava olla sitä mitä tunnen tai haluan, muiden mielipiteistä välittämättä, minä olen juutalainen siihen minä uskon ja olen tuleva!

Häpeän sitä mitä olen aikanaan sanonut juutalaisista voisin vaikka kuolla niiden rumien sanojeni puolesta mitä olen joskus viljellyt,en voi käsittää itseäni!?

Anonyyminä netissä nuo sanat ovat helppoja mutta Ju-alan edesssä niitä on vaikea toistaa, yksilönä olen ne sanonut ja tunne että Hän on antanut ne anteeksi siitä tunnen todisteena olevan Ju-alan viitoittaman tieni juutalaisuuteen.

Muilta haluan pyytää anteeksi vaiikkakaan ette pysty koskaan yhdistämään sanoja minuun henkilökohtaisesti.

Tämä ei varsinaisesti kuulu tälle palstalle mutta halusin vain jakaa tuntemukseni, toivon ettei kukaan häiriinny teksistäni;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu