Nuoret ja Poliisi

TeeMarkus

Kun tänään luin Hesarista ja uutisista näin, että Poliisivoimat olivat järjestäneet massiivisen offensiivin Hietaniemen uimarannalle pyrkiviä, koulun päättymistä juhlivia opiskelijoita ja oppilaita vastaan, tuli paha olo. Sakottamalla, syyllistämällä ja ruumiintarkastuksia pitämälläkö näistä juhlivista nuorista saadaan elämästään nauttivia, motivoituneita ja onnellisia kansalisia tähän "lottovoitto" maahan. Alkaa vaikuttamaan siltä, että poliisivoimissa ja ministeriöissa on pelkkiä kieltoja ja rajoituksia tuottavia hikipinko-friikkejä, jotka luulevat että Maailma paranee sillä että kielletään kaikki, hauskanpito ensimmäiseksi!
Voisitte kysyä viisaammilta (jos älyätte) että mistä johtuu nuorten syrjäytyminen, työttömyys, kapinointi, ylilyönnit turhautumisen ja yksinäisyyden seurauksena yms vakavat yhteiskunnalliset ongelmat joita on etusivuilta seurattu viimekin aikoina.

En nyt tartu tähän nimenomaiseen tapahtumaan, vaan siihen että se kuvastaa hyvin nyky-Suomen henkistä mielentilaa ja päättäjien kykenemättömyyttä ajatella taudin syitä ennemmin kuin oireiden pakkohoitoa. Islam-Suomiko tästä tulee?

Työpaikka, juhliminen ja sitä kautta syntyvät oikeat, fyysiset ihmiskontaktit antavat nuorille(kin) sisältöä elämään, siinä kuin meille vanhemmillekin. Joten miksi heiltä halutaan kieltää kaikki??? Vai onko se vain meidän vanhempien, päättäjien ja holhoajien kykenemättömyyttä että tähän on tultu? Epäilen että on.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syyt on syvemmällä

      Onhan se totta ettei nuorten tai vanhempienkaan juominen lopu jos viinat kaadetaan maahan, tietenkin alaikäistenjuomista pitäisi pystyä jotenkin estämään, viina on tarkoitettu viisaille, vaikka onkin vanhaviisaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6017
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3496
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2661
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2159
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      84
      1267
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1097
    Aihe