Jos, niin miksi?
Tulisiko suomalaisillekin julistaa evankeljumia Jeesuksesta
26
62
Vastaukset
- Tzidy
Meilestäni pitäisi, ja tämä evankeliumi pitäisi julistaa heille, väärentämättömänä, sillä he ovat kuulleet yleisesti vain täällä Suomessa, väärennettyn evankeliumin julistusta, jota julkisuudessa sekä opetustoimen kautta on julistanut vain luterilainen uskonlahko, kirkollisen erityisasemansa puitteissa, tunkeutuen yhä näkyvämmin kaikille turuille ja torelle näkemyksiään brändäämään.
- kyllä pitää..
Kyllä ehdottomasti, suomi on pakanallistunut kansa. Uskonnollisuus ei PELASTA ketään.
- Näin menetellen:
Kyllä suomalaistenkin kesuudessa tulisi tehdä ihmisistä Jeesuksen opetuslapsia, siten että kuultuaan ilosanoman Jeesuksesta, itse kukin uskovana ottaisi kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeeen, syntiensä anteeksi saamiseksi: Apt.2:38-40; kuten Jeesuskin teki: Joh.4:1,2; ja kehoitti seuraajiaan tekemään: Matt.28:19,20, ja Mark.16:16.
- Kristus kastajana
Aivan oiikein. Jeesushan aloitti opetuslapsineen, kristilllisen kastajaliikkeen historian, opetettuaan sitä ennen Nikodedemuksellä että: "ihmisten on synnyttävä uudesti, vedestä ja Hengestä". Lue Johanneksen evankeliumista luku kolme, aina neljännen luvun alkujakeita myöten.
- Huomaa tämä ero
Huomaa että Jeesus ei kastanut lapsia, vaan sinasi heitä, eli tässä hän toimi täysin eri tavoin kuin tämän maailman kirkot vauvoja kastaessaan tekee.
- Näin minusta asia on
Suomalaiset ovat siis vauvana kastettuja nimikristittyjä pakanoita, vai mitä? Senhän sanoo jo järkikin, kun tätä menoa ympärilleen katselee.
- toivossa eletään
Kastettu voi langeta epäuskoon. Näin on monille valitettavasti käynyt.
Jeesus heitä armahtakoon ja synnintuntoon herättäköön.
Edelleen elää sitkeänä harhaoppi jonka mukaan Raamattu oikeuttaisi ainoastaan aikuisia ihmisiä kastamaan. Harhaoppi elää sitkeästi, vaikka jo apostolit aikoinaan kastoivat uskoon tulleet perhekunnittain. Tämän voi jokainen ihan itse tarkistaa Raamatustaan!!
Ja siitä asti uskoon aikuisina tulleet kristityt ovat aina kastaneet lapsensa.
Nurkkakuntainen anabaptismia on hirvittävä harthaoppi.
Toivottavasti helluntaikirkko nyt oikaisee tämän harhaopin kun heillä on jo tehtäviinsä koulutetut, kirkkohistoriaa tuntevat papit ja puhujat.- Balttis
Maksan 10 000 euroa jokaisesta jakeesta, jossa kastettaan Uuden Testamentin mukaan uskosta osattomia vauvoja, ja eihän Jeesus suinkaan kastanut niitäkään lapsia jotka uskovat hänen luokseen toivat, vaan siunasi heitä: Mark.10:13-16, - vaikka kirkko pappeineen toisin kuin Jeesus toimiikin.
- Erkki vaan
Mitäs muuta papit tekevät työkseen kuin julistavat ilosanomaa eli evankeliumia meille suomalaisille kuten ovat tehneet kautta aikain.
Vai meinaatko, että papit pitää syjäyttää ja ilosanoman julistaminen lopettaa?- Erkille
Eivät papit mitään aitoa ilosanomaa julista, vaan valerauhaa vauvana kastettulle verokarjalleen, jotka elävät synnissä, kuin siat pellossa kuuluen nimellisesti "syntistenpyhien" yhteisöön, - joka ei seurakuntakuria ja järjestystä noudata.
- Yu
Aloittajan kysymys on ainakin osittain provo.Mutta asiallisesti:Ei tarvitse,koska suomen kansa on jo kyllästetty evankeliumin sanomalla.Toinen juttu onkin olemmeko ottaneet sitä vastaan? Julistetaan nyt vain evankeliumi sellaisille kansoille jotka eivät ole sitä koskaan kuulleet.Raamattuhan sanoo että kun kaikille ON SE JULISTETTU,TULEE LOPPU.
Maailmassa on noin 5 miljardia ei-kristittyä. Suomalaiset nyt tietävät julistuksen, mutta ei kiinnosta pahemmin. Mutta kova homma saada kaikille muille julistettua, mutta tuskin he ovat sen kiinnostuneempia? Mutta onko hommissa tarpeeksi kristittyjä noin suurelle joukolle?
- Huomaa tämäkin
Jos tappajakirkkoja -ja Marian/Madonnan patsaiden palvojia pidetään, kristittyinä voidaan päätyä tuohon lukuun, - vaikka kyseessä on vain täyspakanuus.
- ,,,,
Suomalaisista on tehty vale-evankeliumin avulla nimikristittyjä, joita ei ole sen paaduttavan vaikutuksen jälkeen, suinkaan helppo saada ymmärtämään, ettei kirkko ja tämä valekristinusko Suomessakaan ole mitään aitoa kristinuskoa vaan irvikuva siitä.
Minusta suomalaiset ovat vieraantuneet kristinuskosta, että ehdottomasti tulisi julistaa evankeliumia. Joku on sanonutkin että Suomeen pitäisi ruveta tekemään lähetystyötä kun täällä alkaa olemaan niin paljon pakanoita. ;)
- T.Mirka
EI USKONNOILLE. USKONNOT OVAT BULLSHITTIÄ.
- Yu
MILLÄ OIKEUDELLA suomen kansa saisi uudelleen ja uudelleen kuulla evankeliumin,kun monet kansat eivät ole sitä KERTAAKAAN kúulleet??
- pocfx
Tiedät varmaan että uusia sukupolvia on tullut
- Loiskiehuntaa:
Koska suomalaiset on harhaanjohdettu, luulemaan että kirkko, ja luterilaiset opit olisivat evankeliumin julistajia, vaikka eivät sitä ole. He ovat julistaneet vain antikristillistä valtaansa tukevaa väärennettyä evankeliumia, ja kestinneet itseään suomalaisia herroina halliten, ja verokarjanaan riistäen.
- Yu
Jos suomalaiset on joku harhaanjohtanut,niin se on Sarvipää itse-niin ja oma liha.Valtaosalla kansastamme menee taloudellisesti sen verran hyvin,ettei uskonasiat pahemmin jaksa kiinnostaa.Ennen ei suomalaiset käänny takaisin Herran puoleen kun vasta kovien koettelemusten ajamina.Sota tietenkin olisi niistä pahin.
Ei. Valitettavasti ruokin mahdollisesti itsekin lahkouskonnon levittämistä.
Kun kesäpaikalla kaljatölkki kädessä ajalin tienhaarasta nurmikkoa (päältäajettava, eli rikos jos pohjat oli "kohdallaan", synti kuitenkin) oli seuraavana päivänä helluntailaisten lehti postilaatikossa. Koskaan ennen ei ole sellaista sinne tipahtanut vaikka naapurin maatilaa uskovat asuttavatkin. Poimin sen Hesarin kanssa matkaan ja eikös nyt viikonloppuna ollut uusi laatikossa. Lieneekö pelastukseni tarve tuli tuosta kaljatölkistä? Kenties.- käsitätkös
"Lieneekö pelastukseni tarve tuli tuosta kaljatölkistä? Kenties."
Pelastuksesi tarve tulee epäuskostasi, joka on suurin synti! Se kaljtölkki tai joku muu, mikä lie, on sitten vaan seurausta siitä epäuskosta.
Epäusko on se "emäsika" ja ne erilaiset pahuuden teot on niitä "pikkuporsaita"
Toisinsanoen: kun se "emäsika" nujerretaan, niin ei tuu niitä "porsaitakaan"
- evlut
Evankeliumi eli ilosanoma kuuluu kaikille - sinullekin
- evlutille mieti tätä
Luterilainen kirkko kuintenkin opettaa- ja julistaa "toisenlaista evankeliumia" kuin Raamattu, ja opettaa sen ohessa väärennettyä laikiakin, joka on muutettu kymmen käskyn osalta yleismailmalliseksi, - ja jonka esittämisen myötä: antikristillinen papisto sitä opettaessaan ikäänkuin istuen Mooseksen istuimelle, - on laillistavinaan antikristillisen valtansa jumalansa edustajina.
helsinkijokkerille: On meissä. Ja onneksi Jumala auttaa. On näinä päivinä ilmestynyt monille muslimeille jne. Meille jää joidenkin kohdalla vaan se opetustyö.
Halleluja! Jumala on suuri.- näin on
Suuri Hän on, suurempi muita
Herramme on
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss875946Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243547- 1602079
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2312002Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1741751Martinan bisnekset rajusti tappiolla
Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.2841513Voiko olla, onko se tosiaan niin että
Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵571031- 671021
Metsa Man Extra kanava toimii hyvin
ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.211000Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?
Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.110946