Työvoimatoimisto harjoittama ihmisen taitojen vähätteleminen johtaa myös syrjäytymiseen.
Työvoimatoimisto vähättelee ihmisen luontaisia lahjoja ja taitoja.
Työvoimatoimisto arvostaa pelkästään koulutuksella ja kursseilla hankittuja taitoja.
Jos ihminen on lahjakas, mutta ei ole vielä päässyt hyödyntämään lahjakkuutta työelämässä, niin työvoimatoimiston vähättelee ihmisen lahjakkuutta.
Jos työttömällä on joku luontainen taito tai lahjakkuus ja työtön on ajatellut sen pohjalta perustaa vaikka yrityksen, niin työvoimatoimiston suhtautuminen asiaan on, että sinun pitäisi ensin kokeilla yritys ideaasi työelämässä eli mennä johonkin yritykseen töihin, mikä vastaa lahjakkuuttasi.
Mutta kun sellaista yritystä ei ole paikkakunnalla, mutta sitähän ei työvoimatoimisto ajattele ja siinäpä se yritysksen idea olisi ollutkin, kun ei ole, niin yrityksen perustamisen jälkeen olisi.
Tuntuu vaan, että työvoimatoimisto ja kaikki muutkin vastustaa meikäläisen suunnitelmia ja tunkevat omia mielipiteitään ja töitä.
Ottaa vaan päähän, kun muiden sukulaisten lapset saa ehdä ja toteuttaa omia suunnitelmiaan 100%, mutta meikäläinen on sitten se henkilö suvusta, jolle kaikki talkootöihin kuuluvat työ teetätetään.
Työvoimatoimiston harjoittamaan työharjoittelu ja kurssirumbaan väsyin jo vuosia sitten, joten nyt ollaan oltu useampia vuosia täysin ilman mitään tuloja.
Mutta eipähän siitä kukaan sukulainen tiedä yhtään mitään.
Työvoimatoimiston tavoite: syrjäyttäminen
9
414
Vastaukset
- kolikon useampi puol
Toisalta oman yrityksen perustamien vaatii todella paljon alupääomaa ja siinä on niin paljon työtä ja haastetta, että sitä tuosta noin vain tyhjästä plkasita käyntiin. Sinulla itsellä pitäisi olla hyvä oma pääoma satsattavana yritykseen,. Ontosi vastuutonta myöntää yhteiskunnan varoja jonkun ideaan jos se ammattilaisita tuntuu mahdottomalta. Nämä työkkärin virkailijat ja porukka ovat nähneet, mitä kaikkea yrityksen aloittamien pitää sisällään; mikä lumipallo siitä lähtee vyörymään ja miten paljon se vaatii alupääomaa, työtunteja ym.
Mene ensin yrittäjäkursille niin saat jotkain esimakua firman pyörittämisestä ja jos sinulla on idea niin sitäkin kannattaa pohtia luotettavien asiantuntijoiden kanssa. No jos ideasi on esim. hieroja ja sinulla on siihen koulutus, niin siinä et tarvitse aloitttaessasi pääomaa ja et velkaannu ja korkealta putoa jos homma ei lyö leiville.
Ja aina kun se lajakkuuskaan ei lyö leiville: Voi olla mielestäni vaikka kuinka hyvä laulaja, maalaan hienoja tauluja tai värkkään runoja, mutta jos niitä ei sitten toinen vältämättä tarvitse tai ainkaan suostu korvasuta vastaan lunastamaan?
Olen kyllä osittain kassasi samaa mieltä? Työtön ei saa alkaa myymään ja koemarkkinoimaan omia tuotteitaan tai osaamistaan. Ei kannata alkaa myymään tuotteitaan esim. 200 euron edestä/kk, jos summa vähennetään peruspäivärahasta. Jos vois työttömänä alkaa tekemään pientä koemarkkinoinita ja katsoa voisko harrastus tai puuha elttää niin saattaisi joku harrastelija olla jonkin ajan päästä vaikka entinen työtön. Voisi käydä sanomassa viimeiset hyvästit työhakumerkeissä työkkärissä.- Veturiameeba
On totta,että TE-keskukset (paikkakunnasta riippuen) eivät juurikaan kiinnitä huomiota asiakkaidensa osaamiseen,lahjakkuuteen tai perehdy asiakkaidensa elämäntilanteeseen. Heillä ei ole joko kykyä/tahtoa/taitoa tai aikaa sellaiseen. Lisäksi byrokratia on sen verran jäykkää, ettei se anna tilaa uusille ideoille. Esimerkiksi etätyön tekeminen kotoa käsin, esim. jotkin alihankintatyöt.
Itselläni on takana kohta 10 vuoden työttömyys, johtuen siitä, etten enää voi tehdä fyysisesti raskasta ammattiani,johon olen koulutuksen saanut. Uudelleen koulutus ei ole mahdollista,koska olen sen verran vanha ja sairas, ettei uudelleen koulutus tule näillä eväillä kysymykseen. Työvoimapoliittiset koulutukset näillä seuduin ovat sellaisia, joihin en fyysisesti kelpaa. Mutta toivoa ei kannata silti heittää. Kaikkia tuloja, niitä pieniä lisäansioita,ei aina kannata Kelalle tms. ilmoitella. Lisäksi voisi olla mahdollista tehdä töitä pelkästään verokortilla, ilman että tarvitsee alkaa yrittäjäksi sanan varsinaisessa merkityksessä. En tiedä, onko se mahdollista enää nykyisin. Ennen oli. Näistä asioista olisi mukavaa tietää, mutta työkkärissä ei tällaisista tunnuta tietävän hevon hummppaa.
Suurin vaikeus on asioiden selvittäminen. Kukaan ei tunnu tietävän (etenkään viranomaiset) mistään mitään. Erilaiset ehdotukset tyrmätään usein heti tai niille naureskellaan tai sivuutetaan "huulenheittona", pompotellaan paskartelukerhosta toiseen tai luukulta luukulle, heitellään orjatöihin ja uhkaillaan karensseilla,jos rohkenet esittää eriävän mielipiteen. Usein unohdetaan myös, että työttömyyskorvauksista maksetaan 20 % veroja.
Elämä on hirvittävän lyhyt. Älkää heittäkö sitä hukkaan. Itse en ole huolissani syrjäytymisestä tai syrjäytyneistä, koska huolissaan oleminen EI AUTA ketään. Huolissaan oleminen on pelkkää sanahelinää, joita esim. ministerit suoltavat suustaan. Oletteko huomanneet, kun mediassa (radio,TV, sanomalehdet) keskustellaan syrjäytymisestä, asiantuntijoina ovat usein ne, jotka eivät ole syrjäytyneitä?
Älkää antako periksi.
- aimissäkö
lajakkuus ei lyö ainakaan leiville,tää tässä ny on huomattu,tarvitaan SÄÄSTÖJÄ ja LEIKKAUKSIA, että keskiluokka voisi edelleen viettää iloista kulutusjuhtaa
- ....................
Joo tungetaan ne rahat Kreikkaan ja Espanijaan, sitten otetaan Suomalaisilta tyottomilta ja jne pois. Ajetaan arvauskeskus systeemi alas jne jne
- Aloittava yrtittäjä
Itse olen ollut työtön helmikuusta saakka ja saan ansiopäivärahaa. Siinä sivussa olen (vapaa-ajalla) opiskellut itselleni uuden ammatin ja nyt tarkoituksena on perustaa toiminimi. Tällöin kuitenkin ansiopäivärahan saaminen lakkaa, vaikka liiketoimintaa ei vielä olisi.
Onko teillä tietoa, onko tukeeko työvoimatoimisto jollain tavalla tätä "välivaihetta" eli ennen kuin alan saamaan asiakkaita (ts. tuloja sitä kauttta) ja kun olen ilman ansiopäivärahaa?
Yrityksen perustaminen on mielestäni hyvä vaihtoehto työllistymiselle, jos liikeidea ja suunitelma on realistinen. Tuntuu kuitenkin todella epävarmalta jättäytyä ansiosidonnaisen ulkopuolelle ilman mitään tukea ja toivoa, että yritys alkaa mahdollisimman pian tuottaa tuloja.... Onko ajatuksia tähän?- dfgdsfgfsd
Ota selvää starttirahasta. Kerro meillekin, jos saat sitä. Itse harkitsen sen hakemista nyt, kun sain pienen yritysidean. Kokemusta on yrittämisestä. Pääomaa ei kyseisessä työssä juuri tarvittaisi, mutta 650 euron kuukausittainen starttiraha puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen voisi auttaa kummasti.
Se on tosi sairasta tässä maassa, ettei tajuta, että joku voi aloittaa yritystoiminnan pikkuhiljaa ja vähitellen päästä pois tuilta - siis jos tämä sallittaisiin. Se, että katsotaan heti "täysaikaiseksi" yrittäjäksi, kun toiminimi on rekisteröity, tyssää suurimman osan yrityksistä heti alkuunsa ja jos ei heti, niin pakolliset eläkemaksut hoitavat homman loppuun.
- savonhilima kuopiost
Kyllä vääryys on mallillaan ,suhteilla töihinpääsee.Ammatti on ,kun ei sen alan töitä ole, niin uusi kurssi ja ilmasta työtä tekemään samalle yrittäjälle .
On se varmaan laitonta,etenkin pk. k-kaupat nälkäpalkalla töitä teettävät.Työssä olleet kertovat, - l92ö
Kaikille yrittäjyydestä haaveileville suosittelen yrittäjäkurssia. Kun sen käy, on oikeutettu hakemaan yrittäjätukea. Yrittäjätuki auttaa juuri siinä välivaiheessa, kun pitää panostaa yritykseen, mutta tuloja ei vielä ole.
Jos suinkin mahdollista, kokeile yrittäjyyttä osa-aikaisesti. Parhaiten yrittäjäasioista tietää juuri yrityskurssin vetäjät. Monilla työväenopistoilla on myös yrittäjäkursseja tai esim. kirjanpitoon liittyviä kursseja, jotka ehdottomasti kannattaa käydä.
Alkuperäiselle sanoisin, että keskustele sinäkin yrittäjyyteen liittyvistä asioista nimenomaan yrittäjäkoulutuksessa äläkä työvoimatoimistossa. On kuitenkin mahdollista, että esimerkiksi sinun kotipaikkakunnallasi ei ole tarpeeksi väestöpohjaa haluamasi yrityksen perustamiseen. Jos paikkakunta on kovin pieni, niin välttämättä esimerkiksi kirjakauppa, urheilukauppa tai vaikkapa nuortenvaateliike eivät lyö leiville.
Joillakin paikkakunnilla on myös työosuuskuntia, joihin voi liittyä. Siellä yrittäjä saa tukea muilta samassa tilanteessa olevilta.
Yksi vaihtoehto on franchising-yrittäjyyys, joista tyypillisintä on esim. Kotipizza-yrittäjyys. Emoyhtiöltä saa koulutuksen ja markkinoinnin, mutta vastineeksi pitää maksaa franchising-maksua. Tämä on kuitenkin hyvä välivaihe hankkia oppia yrittäjyydestä. Sen jälkeenhän voi vaikkapa perustaa oman ruokapaikan. - ...
Mut haukuttiin pystyyn työkkärissä 17-vuotiaana, kun sinne ekakertaa menin, sanottiin että saan karenssin ja kasattiin nippu jotain työpajaesitteitä nenän eteen. Mä luulin että sieltä saa töitä. En mennyt enää toista kertaa, en saanut rahaa mistään, syrjäydyin. Mun taidoille olis ollu paljon kysyntää työelämässä, mutta mulla oli heikko itsetunto ja ajattelin että työssä vaadittais jotain aivan mahdottomia ja mikään ei riittäis. Mua ei kukaan tukenu eikä kannustanu missään asiassa. Nyt jälkikäteen tiedän että olisin selvinny sillon 17-veenä vaikka osasta alan erikoisammattitutkinnon näyttökokeista istumatta koulun penkillä päivääkään, mutta mitä musta tuli? Pitkäaikaistyötön ja nuoruutensa kusipäiden takia hukkaan heittänyt sossun elätti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341954Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28919- 69863
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259736Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64722- 10704
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132678- 26656
- 78656
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.204647