Jos Jumala on olemassa, miksi hän vihaa minua?

Toivon menettänyt...

Olen pyrkinyt aina olemaan hyvä ihminen. Autan rollaattorimummoja tien yli, pidän ihmisille ovia auki ja pyrin muutenkin olemaan huomaavainen kaikkia kohtaan.

Kuitenkin oma elämäni on yhtä helvettiä. Koko elämäni olen uskonut Jumalaan. Minusta kuitenkin tuntuu, että hän ei halua minulle mitään hyvää.

Nainen, jota rakastin yli kaiken petti minua toisen miehen kanssa ja jätti minut, isästäni on tullut rappioalkoholisti, äitini on syvästi masentunut, veljeni ajautunut huonoon seuraan, toinen veljeni on työtön ja pahassa syrjäytymisvaarassa yhteiskunnasta. Tämän lisäksi siskoni on vielä vaikeasti kehitysvammainen.

En enää kohta oikeasti jaksa tätä. Olen rukoillut joka ikinen ilta, että elämäni voisi muuttua. Kerran se sitten muuttuikin, kun tapasin yhden ihanan naisen. Joka ilta kiitin Jumalaa hänestä. Hän todella muutti koko elämäni. Kun hän minut sitten lopulta jätti, masennuin totaalisesti. Jouduin jopa lopettamaan opiskeluni.

Olen yrittänyt kaikkea, mutta mikään ei tunnu auttavan: ei aika, ei masennuslääkkeet, ei terapia, ei viina, ei kertakaikkiaan yhtään mikään...

Ajattelen, että minua rangaistaan jostakin. Kenties siitä, kun aikoinaan suutuin pahasti yhdelle naiselle, joka joskus jätti minut. Haukuin hänet pystyyn ja sanoin hänen tuhonneen elämäni, koska halusin hänen ajattelevan, että hän tuhosi minut jättämällä minut... Se kaikki oli valhetta, mutta ajattelin, että minulla oli oikeus kostaa, kun hän minut niin yllättäen jätti.

Olemme kuitenkin myöhemmin sopineet tämän riidan... Siitä huolimatta minusta tuntuu, että ehkä juuri tämän takia Jumala antoi minulle sitten toisen naisen, johon rakastuin tulisesti, ja sitten otti hänet minulta pois. En enää oikeasti voi elää ilman häntä. Rakastin häntä niin paljon... =,( Me olimme niin onnellisia yhdessä... =,(

Nyt haluaisin vain kuolla...

Miksi Jumala sallii tämän minulle? Miksi Jumala haluaa tuhota elämäni? Olenko tuomittu helvettiin? Miten saisin tämän kaiken anteeksi? Olen harkinnut meneväni rauhanturvaajaksi Afganistaniin, jos edes sillä lailla saisin syntini anteeksi.

47

1981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olet sinä

      ihminen.

    • Toivoa ei

      menetä yleisesti ennen elämän loppumista. On kyllä yksi kuoleman synti ja siitä en nyt kirjoita.

    • xxx

      Niin kauan kuin ihminen syyttää Jumalaa, hänessä on väärä henki.

      Ihmisen täytyy täydellisesti taipua ja nöyrtyä Jumalan edessä sekä antaa KOKONAAN elämänsä hänelle ja rukoilla: "Tapahtukoon Sinun (Jumalan) tahtosi."

      • -

        "Niin kauan kuin ihminen syyttää Jumalaa, hänessä on väärä henki."

        Väärä henki on lähtöisin Jumalasta eikä ihmisen tule syyttää väärää henkeä eli Jumalaa jos ihminen tekee vääryyttä.

        - Ja seuraavana päivänä tapahtui, että Jumalan huono henki alkoi vaikuttaa Saulissa, niin että hän käyttäytyi sisällä talossa profeetan tavoin, samalla kun Daavid soitti kädellään kuten aiempina päivinä, ja Saulilla oli keihäs kädessä. Niin Saul sinkosi keihään ja sanoi: ”Minä naulitsen Daavidin seinään!”, mutta Daavid väistyi hänen edestään kahdesti. Ja Saul alkoi pelätä Daavidia, koska osoittautui, että Jehova oli hänen kanssaan, mutta Saulista hän oli poistunut. (1. Samuelin kirja 18:10-12)

        Ihminen ei kuitenkaan voi syyttää itseään jos hän tekee vääryyttä koska tämä henki on lähtöisin Jumalasta. Kaikki tapahtuu siis Jumalan tahdon mukaisesti ja Jumala on se joka aiheuttaa pahuuden.

        http://www.youtube.com/watch?v=6twSN8ZS_VA&skipcontrinter=1


    • Brina

      Olet nyt parhaillaa hjelvetissä! Pääset kyllä sieltä pois, kunhan opit rakastamaan ja hyväksymään niin itsesi kuin kaikki 'onnettomat' läheisesi ja ystäväsi sellaisena kuin he ovat. Ei ole mitään ulkopulista auktoriteettijumalaa joka ohjaa toiselle hyvää ja toiselle huonoa. Jokainen saa vain sitä mitä odottaa sisimmässään saavansa, Jumalaltansakin!

      • -

        "Olet nyt parhaillaa hjelvetissä!"

        Joo olet parhaillaan helvetissä!

        Helvettiä ei siis ole todellisuudessa olemassa ja se on ainoastaan sinun pään sisällä. Aivan kuten käsite Jumalasta tai ikuisesta elämästä on sinun pään sisällä.

        http://www.youtube.com/watch?v=MJ31YhOf74A

        "Ei ole mitään ulkopulista auktoriteettijumalaa joka ohjaa toiselle hyvää ja toiselle huonoa."

        Aivan! Ei ole mitään jumalaa joka ohjaisi ihmistä tai auttaisi ihmistä jotenkin. Auttaminen on sitä että vaikuttaisi ihmisiin tai maailman tapahtumiin. Koska Jumala ei ohjaa tai vaikuta maailman tapahtumiin, ei hänestä ole minkäänlaisia todisteita.

        "Jokainen saa vain sitä mitä odottaa sisimmässään saavansa, Jumalaltansakin!"

        Ei siis kannata laittaa luottamusta Jumalaan koska, sitä saa mitä tilaa. Jos kuvittelee saavansa mielikuvitusolennolta jotain, on täysin sattumankauppaa saako tältä jotain. Se on aivan sama mitä jumalaa palvoo ja kenelle osoittaa rukouksensa koska kaikki on loppujen lopuksi sattumankauppaa toteutuvatko toiveet. Jos haluaa jotain hyvin syvästi, on parasta nähdä tämän asian eteen vaivaa ennemmin kuin että odottaisi mielikuvitusolennon tekevän sen sinun puolesta.


      • Anonyymi
        - kirjoitti:

        "Olet nyt parhaillaa hjelvetissä!"

        Joo olet parhaillaan helvetissä!

        Helvettiä ei siis ole todellisuudessa olemassa ja se on ainoastaan sinun pään sisällä. Aivan kuten käsite Jumalasta tai ikuisesta elämästä on sinun pään sisällä.

        http://www.youtube.com/watch?v=MJ31YhOf74A

        "Ei ole mitään ulkopulista auktoriteettijumalaa joka ohjaa toiselle hyvää ja toiselle huonoa."

        Aivan! Ei ole mitään jumalaa joka ohjaisi ihmistä tai auttaisi ihmistä jotenkin. Auttaminen on sitä että vaikuttaisi ihmisiin tai maailman tapahtumiin. Koska Jumala ei ohjaa tai vaikuta maailman tapahtumiin, ei hänestä ole minkäänlaisia todisteita.

        "Jokainen saa vain sitä mitä odottaa sisimmässään saavansa, Jumalaltansakin!"

        Ei siis kannata laittaa luottamusta Jumalaan koska, sitä saa mitä tilaa. Jos kuvittelee saavansa mielikuvitusolennolta jotain, on täysin sattumankauppaa saako tältä jotain. Se on aivan sama mitä jumalaa palvoo ja kenelle osoittaa rukouksensa koska kaikki on loppujen lopuksi sattumankauppaa toteutuvatko toiveet. Jos haluaa jotain hyvin syvästi, on parasta nähdä tämän asian eteen vaivaa ennemmin kuin että odottaisi mielikuvitusolennon tekevän sen sinun puolesta.

        Et usko Jumalaan vaikka koostut itse maan tomusta? Säälittävää


    • aloittajalle:

      Mun paras Ystävä tekee kivuliasta kuolemaa,hänellä on syöpä.
      Varmaankin vaihtaisit iloiten hänen kanssaan paikkoja?

      Hänellä on kovat kivut ja halvaus on vienyt häneltä puhekyvyn, mutta tiedämme että häntä koskee, ja kovasti... :((
      ...
      Kun menet nyt ulos raikkaaseen luontoon kävelemään, varmaan haluaisit mieluummin kärsiä kovia kipuja ja kuolla tuskiisi?

      Mitävarten Jumala vihaa sua niin kovasti että antaa elää terveenä?

    • -

      "Koko elämäni olen uskonut Jumalaan. Minusta kuitenkin tuntuu, että hän ei halua minulle mitään hyvää."

      http://www.youtube.com/watch?v=wfUr7IxCmrA
      http://www.youtube.com/watch?v=wTPaRlOp0jY

      Maailma on täynnä pahuutta eikä pahuus katoa mihinkään jos ihminen kuvittelee jonkin sellaisen auttavan tai parantavan maailman josta ei ole mitään todisteita. Jos ihminen kuvittelee Jumalan hallitsevan maailmaa ja että kaikki tapahtuu Jumalan tahdon mukaisesti, elääkö ihminen valheessa? Kuka on sanonut Jumalan olevan olemassa? Kirkot ja uskonnolliset ihmiset vai Jumala itse? Miksei Jumala tule henkilökohtaisesti näyttämään olemassaolonsa tavalla miten Hän vaikutti Mooseksen tai Jeesuksen elämään? Sen vuoksi että Mooses ja muut ylipapit saivat valtaa kansasta puhumalla Jumalasta. Jeesuksesta taas ei ota selvää oliko hän vain hullu ihminen vai oliko hän jonkinlainen poliittinen vaikuttaja.

      Jos rukoilu ei auta niin on parasta ottaa maalliset käsitteet avuksi. Ihminen parantuu sairauksistakin paremmin ilman Jeesuksen oppeja. Kumman hoidon sinä valitsisit epilepsiaan, rukoilun vai lääkehoidon?

      - Ja yksi ihmisjoukosta vastasi hänelle: ”Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi, koska hänessä on puhumaton henki, ja missä se vain käy hänen kimppuunsa, se paiskaa hänet maahan, ja hän erittää vaahtoa ja kiristelee hampaitaan ja menettää voimansa. Ja minä pyysin opetuslapsiasi ajamaan sen ulos, mutta he eivät pystyneet.” Vastaukseksi hän sanoi heille: ”Oi uskoton sukupolvi, kuinka kauan minun täytyy olla teidän kanssanne? Kuinka kauan minun täytyy kestää teitä? Tuokaa hänet minun luokseni.” Niin he toivat hänet hänen luokseen. Mutta nähdessään hänet henki syöksi heti lapsen kouristuksiin, ja kaaduttuaan maahan hän kieriskeli ympäriinsä ja eritti vaahtoa. Ja hän kysyi hänen isältään: ”Kauanko tätä on tapahtunut hänelle?” Hän sanoi: ”Lapsuudesta asti, (Markus 9:17-21)
      - Kun Jeesus nyt huomasi, että paikalle oli rientämässä ihmisjoukko, hän nuhteli epäpuhdasta henkeä sanoen sille: ”Sinä puhumaton ja kuuro henki, minä käsken sinua: lähde ulos hänestä äläkä enää mene häneen.” (Markus 9:25)
      - Ja hän sanoi heille: ”Tämä laji ei voi lähteä ulos millään muulla kuin rukouksella.” (Markus 9:29)

      http://www.youtube.com/watch?v=LizEpaAenbw
      http://www.youtube.com/watch?v=_95Kc4phloc

      "Miksi Jumala haluaa tuhota elämäni?"

      Siksi että Jumala on valhetta. Vaikka Raamattu hyvin pitkälti perustuu oikeudenmukaisuuteen, löytyy sieltä porsaanreikiä millä pahat ihmiset saavat vallan maailmassa ja nämä ihmiset käyttävät uskovien sinisilmäisyyttä hyväksi. Tätä kautta uskovista tulee karjaa jota he kaitsevat ja lopulta tappavat työllä.

      "Olen harkinnut meneväni rauhanturvaajaksi Afganistaniin, jos edes sillä lailla saisin syntini anteeksi."

      - Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat. (Matteus 26:52)
      http://en.wiktionary.org/wiki/joka_miekkaan_tarttuu,_se_miekkaan_hukkuu
      http://en.wikipedia.org/wiki/Live_by_the_sword,_die_by_the_sword

      Jos sinä voit pahoin, eikö sinun tulisi korjata omat ongelmat ennen kuin lähdet korjaamaan muiden ongelmia? Eikö sinun omat ongelmat luo lisää uusia ongelmia jos et hoida aiempia ongelmia pois elämästäsi? Sinun tulisi tutkia miten maailma toimii ennen kuin lähdet tekemään mitään tässä maailmassa.

      http://www.youtube.com/watch?v=Xbp6umQT58A

    • eräsxx

      En saanut selvää, oletko uskovainen sanan todellisessa merkityksessä vai tarkoitatko että olet kyllä uskonut Jumalaan aina.. mutta et antanut kaikkeasi.

      Jumala ei tee pahaa, paholainen tekee, Mutta Jumala sallii tapahtumia..

      Miksi koko ajan odotat Jumalan antavan jotakin? Oletko sinä antanut Hänelle itsesi kokonaan?
      Usko minua, ei sinun pidä onnea toisista ihmisistä hakea, koska kirjoituksesi perusteella luulet että onni ja nainen ovat sama asia? SINUN pitää löytää itsessäsi ensin tasapaina, samoin Jumalan kanssa. Sitten vasta voit olla tasapainoinen kumppani/aviopuoliso.

      Ihmiset pettää, jättää, valehtelee ja tekee rikoksia, Jumala ei.

      Jos ymmärrät, että Jumala ei ikinä sinua hylkää ei kä jätä, niin vaikka nainen pettäisi ja jättäisi, ymmärrät että se on ihmisen heikkoutta ja syntiä, ei Jumalan. Jumala rakastaa sinua edelleen, mutta ihmisillä on oma tahto.

      Joitakin koettelemukset kasvattaa, jotkut tulevat katkeraksi. Mieti miksi olet katkera? Et sinä voi hallita toisten elämää, mutta tukena voit olla läheisillesi ja rukoilla heidän puolestaan. Mutta muista, että heilläkin oma tahto. Kuuntelevatko he Jumalaa? Et voi pakottaa heitä omaan etkä Jumala tahtoon.

      Jos annat katkeruudelle vallan, se syö sinut elävältä!
      Itse olen saanut ehdottoman avun lukemalla Psalmeja ja näin luottamus Jumalaan kasvaa. Hän näkee kaiken! Hän kuulee kaiken!

      Muista Jobia, mitkä kärsimykset hänen elämässä oli... kunnes lopulta Jumala siunasi hänen loppuelämää!

      Odota ja tue täysillä Jumalaan, et kadu!!

      Jos olet pyytänyt anteeksi jotain mennyttä naisen kanssa riitelyä, olet varmasti sen saanut anteeksi jo!

      Jätä alkoholi ja päihteet, ne eivät tee ketään onnelliseksi eivätkä peitä surua tai vihaa!!

      • eräsxx

        ps. vaikkei joku uskoisi Jumalaan, samat ohjeet pätee.. kun potuttaa elämä:

        - pois päihteet
        - turvaa läheisiin
        - voit muuttaa vain itsesi, et toista
        - vaikka puoliso/tyttökaveri pettäisi, ei sinun tarvitse
        - laita itsesi ensin kuntoon ja tasapainoon, etsi sitten vasta kumppania


    • Toivon menettänyt...

      Ei minun tarvitse pyytää anteeksi mitään riitelyä kyseisen tytön kanssa, koska en ikinä riidellyt hänen kanssaan. Olin hyvä ja huomaavainen mies, mutta hän jätti minut vain yhtenä päivänä tuosta noin vain. 2 päivää aikaisemmin hän oli sanonut, että haluaisi olla kanssani koko elämän, eikä ikinä erota edes yhdeksi päiväksi...

      Minä en tehnyt mitään väärin, mutta sain silti kärsiä... Elämäni on ollut aina onnetonta. Olen ollut onnellinen vain sen pienen hetken elämäsäni, jonka sain viettää hänen kanssaan...

      Nyt haluan vain kuolla... En halua olla taakkana yhteiskunnalle, en halua että muut joutuvat verorahoillaan elättämään minua. Kunpa vain saisin tilaisuuden tappaa itseni. Nyt en voi sitä vielä tehdä, kun vanhempani ja siskoni elää, mutta he kaikki todennäköisesti kuolevat 5 vuoden sisällä. Sen jälkeen olen vapaa tappamaan itseni...

    • miksi haraat vastaan

      Jumala ei vihaa ketään ihmistä.

      Ihmisille hän antoi vapaan tahdon,
      mutta miettisit tuota itsesi tappamista....
      Sellaisen teon jälkeen oletkin heti Jumalan kanssa tekemisissä ja
      tuomion sanotaan tulevan eletyn elämän ja siinä tehtyjen valintojen mukaan.

      Parisuhteessa jätetyksi tuleminen tuntuu aina jätetystä pahalta.
      Siinä kannattaa miettiä, että oliko se jättäjä sittenkään
      se oikea, kun kerran jätti?

      Nyt kun olet antanut itsellesi tuon "5 vuotta" tässä aikaa, niin
      mieti sen sijaan että mitä sinä haluat, mitä Jumala voisi haluta sinulta.
      Sehän voisi olla vaikka sinun täyden huomiosi.

    • Tosiasiassa sinä

      itse vihaat Jumalaa. Jumala tahtoo että teet parannuksen.

    • totuus kirvelee

      Nimimerkki "toivonsa menettänyt", muista että koskaan ei ole myöhäistä ottaa uusi suunta elämässä. Kerron sinulle nyt asian, joka sinun olisi ollut hyvä sisäistää ehkö jo hieman aikaisemmin elämässä...

      ...Jumalaa ei ole olemassa.

      Me olemme täällä maapallolla vain lauma karvattomia apinoita. Olemme jokainen vastuussa niistä asioista joita elämässä kohtaamme ja toinen toisillemme aiheutamme, mutta tuo vastuu ei ole mikään yliluonnollinen karman laki tai muuta hömppää. Se on vain meidän ihmisten keskinäisen sosiaalisen verkoston kuplintaa. Jos se tuntuu vaikealta sisäistää, mieti miten saman kaltaisten käytösmallien orjia olemme kuin mitä simpanssien tutkijat voivat evoluution serkuistamme kertoa.

      Älä kanna syyllisyyttä menneestä. Käännä kasvot kohti tulevaisuutta. Aseta elämällesi suunta ja viitoita reitti päämäärääsi kohti sopivin välitavottein. Olet itse oman seikkailusi käsikirjoittaja, tuottaja, lavastaja ja koordinaattori.

      Parempaa jatkoa sinulle.

      • Jos voisin niin

        Valhe itseäkohtaan toisilta sattuu. Ei totuus satuta, se vapauttaa. Muttakun toiset puhuvat vain valheita toisista.


    • Matso1

      olet ilmeisesti aika nuori... elämä vaan on tällaista Rakas ystäväni. Meillä monella on on ollut ongelmia elämässä, myös minulla. Nuo Sinun probleemat tuntuu aika vähäpätöisiltä omiini verrattuna, anteeksi vain.

      En tiedä Jumalan sallimisista, mutta rukoilen puolestasi, Herraa Jeesusta Kristusta, elävää Jumalaa, hallelujaa!

    • Pomarkkux

      Miksi Jumala haluaa, että isä tappaa omat lapsensa? Siinä sitä on kysymystä, kaikki muu on normaalia elämää.

    • ......

      Nainen ei ollut sinun arvoisesi, kyllä voit päästä yli.
      Toisen elämää ei voi tuhota, se riippuu omista käsityksistä, eikä kukaan saata tuputtaa omia arvojaan, minun mielestäni jonkun elämä on tuhottu.
      Asiathan kääntyvät juuri päinvastoin usein.
      Jos käsität näin olet Jumalan vihan alla, syy ei ole omasi välttämättä, me kaikki kärsimme sukulaisten keräämästä taakasta, josta on kuitenkin mahdollista päästä
      hengellisessä mielessä. Jos joku ihminen painostaa sinua, kun olet tarpeeksi itsetuntoinen, kovilla ponnistuksilla vapaudut siitä.

    • Jumala ei syytä

      Aloittaja puhut Jumalasta, mutta oletko tullut tuntemaan Jeesuksen syntien sovittajana. Yrität itse miellyttää Jumalaa, mm,auttamalla rollaattori mummoja jne. hyviä asioita, mutta ei niillä pelastusta saada, eikä rauhaa sisimpään. Mieti Jeesusta ja Hänen sovitustyötään, kun tajuat,että Hän suoritti jo hyvän "teon" sinun puolestasi ,jotta sinulla rauha olisi. Tämän jälkeen vapaana taakoista sinä voit vapaasti rakastaa lähimmäisiäsi ja vapaudut itsesyytöksistä. Siunausta elämääsi toivottaen.

    • DeBe

      Voisin suositella sinulle yhtä kirjaa.

      Zahnd Brian (2009). Tänään kaikki on huonosti, mutta huomenna ...
      ____

      Voimia sinulle jokaiseen päivään ja hetkeen!

    • luottamus kadonnut

      "Miksi Jumala sallii tämän minulle? Miksi Jumala haluaa tuhota elämäni?"

      Siksi koska Jumala on mielivaltainen kusipää narsisti!

      Olen itse seurannut sivusta niitä jotka omaavat tällaisen luonteenpirteen joka jumalalla on, ja heidän ei ole koskaan tarvinnut kärsiä pahoista teoistaan, vaan päinvastoin heitä on siunattu kaikella menestyksellä. Kerrasta toiseen ovat uhrit kääntäneet heille poskensa ja näin nämä vitun siat ovat saaneet aina kaikki sikailunsa anteeksi ja jatkavat samaa rataa pysyen terveinä ja voimissaan. Näin pysyy Herran suojaava käsi heidän päänsä päällä, ja eikä salli näille mitään vastoinkäymistä...

      Näihin sikailuihin kuuluu mm. Aviorikoksia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, valehtelua, varastamista, toisten sumeilematonta hyväksikäyttöä ym..

      kyllä asia vaan taitaa olla niin, että toiset syntyvät Jumalan lyövän käden alle ja toiset sen siunaavan käden alle.. Niin ja jos menet näille sioille kaiken kokemasi vääryyden kostamaan niin siitä varmasti Jumala sinut helvettiin heittää, koska olet silloin rikkonut Jeesuksen vuorisaarnakäskyä siitä toisenkin posken kääntämisestä. Sinun tulee vain sietää kaikkea paskaa heiltä ja olla nöyränä kuin piesty koira!!

      • ---

        Juuri näin, nujerrettu ihminen syyttää Jumalaa koska ei ihmisille uskalla puolustaa itseään.
        Kyllä ihmisellä on oikeus kysyä, miksi minä olen luuseri.
        Jeesuskin puolusti itseään esimerkiksi meille.
        Sikailulla on rajat, he eivät vain puhu omistaan.


    • Jumala tahtoo että

      kaikki pelastuu, valitettavasti ihmisinä tahdomme myös muuta ja sekoilemme.

    • Jumala on hyvä

      mutta tämän maailman ruhtinas on paha ja tuottaa tuskaa tuskan jälkeen. Ei eksytä. Emme voi ymmärtää Jumalaa, joka on Pyhä ja Vanhurskas ja Taivaassa Valtakunnassaan, me elämme täällä kuoleman ja katoavaisuuden ja epäjumalanpalveluksen maailmassa eikä ole ihme ettei Jumala voi tehdä tekojaan vielä. Kerran Jeesus tulee ja asiat muuttuu, nyt toivomme on ainoastaan tulemuksessaan ja valtakuntansa tulemuksessa, ja silloin vääryydet katoaa ja pahat ihmiset tuhotaan. Pannaan toivomme Jeesukseen ja yritetään elää armossaan ja totuudessaan. Jumalan evankeliumi julistetaan ennen Jeesuksen tulemusta, mutta samoin tulee tuo pahuuden valtakunta, joten ei eksytä. Ihmisinä helposti turhaudumme, sillä olemme liha ja veri, eikä välttämättä Jumalan tahto voi tapahtua tässä pahuuden maailmassa vaan tulee se paha, josta on edeltä ilmoitettu.

      Älä heitä toivoasi vaikka maailma menisi hävityksen kauhistukseen sillä sen jälkeen tulee Jeesus ja viisaana öljy astiassasi pane toivosi armoonsa. Mitään emme ole tuoneet maailmaan emmekä mitään vie Jumalan valtakuntaan jos sinne pääsemme, turvaa Herraan Jeesukseen. Tyydy alhaisiin ja kiitä Herraa kaikessa tilassa.

    • Muista tämä aina

      Jeesukseksessa pelastuneet tulevat pelastumaan suuresta ahdistuksesta, joten hyvä on jos toivosi on Jeesuksessa ja kotimaasi on valtakuntasi. Tämä maailman on katoavaisuuden alaisuudessa. Samoin Babylonian valtakunta on ihmisen ahneuden ja hallinnan perisymbooli.

    • Tässä ajassa ei enää

      kärsitä totuuden sanaa, sillä pahuus ja pimeys on jo kansat saavuttaneet, silti tulee iankaikkinen evankeliumi vielä kaikille. Tietysti peilaamme maailman tilannetta oman tilanteemme mukaan, joten tosiasiassa monille tämä maailma on kuin paratiisi ilman Jeesustakin, toivon että ymmärrät. Kaikki on suhteellista. Jos on luopunut kaikesta, ei ole mitään menetettävää, jos on menetettävää tässä maailmassa, niin sydän on tässä maailmassa. Jeesuksessa kannattaa aarteensa kerätä taivaan valtakuntaan. Ymmärrän että tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

      Vaikka mikä on tilanne, pane toivosi yksin Jeesukseen, ja tee se, minkä koet Jumalan sinulle antavan. Varo kuitenkin eksytyksen henkiä. Tiedän että koetteleminen voi olla mahdotonta, ja siksi loppujen lopuksi yksin Jeesukseen kannattaa aina turvata, mitään muuta nähdäkseni emme voi Jumalan valtakunnassa tehdä vaikka ihmisinä voisimmekin omassa voimassa, mutta nähdäkseni on turhaa se. ´ Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot. ´

      Tietysti ihmisinä saamme kaikkemme tehdä, mutta on turhuutta omassa voimassa nähdäkseni. Toki voin olla väärässä ja Jumala onkin tahtonut että itse ihmisinä teemme ja näemme vaivaa ilman Herran Henkeä, mutta en usko. Silloin kun Jumala Jeesuksessa avaa ensimmäisen sinetin sen todennäköisesti näemme ja ymmärrämme.

    • Isä rakkaudessaan

      on ainoan Poikansa antanut, joten todistukseksesi on väärä. Ihmisinä itse rakastamme katoavaa maailmaa helposti enemmän kuin Jeesusta, joten ymmärrystä kaikille.

      Tee sen mukaan kuin Jeesus opettaa ja johdattaa Henkensä kautta, se on ainoa totuudellinen ohje jokaiselle yleisesti.

      Ymmärrän hyvin sinua, sillä samat kärsimykset on kaikilla ihmisillä ihan Herran Jeesuksen omina ja varsinkin silloin, näin uskon, amen, hallelujah, sillä kannattaa kiittää joka tilassa kuten on opetettu, sillä aikansa kestää tämä maailma ja sitten tulee Jeesuksen tulemuksessa PALJON parempaa, valitetettavasti ennen Jeeusta tulee PALJON pahempaa, mutta sen ajan yli saamme ikään kuin liitää, kun Jeesus sen meille suo armoliitossaan ja totuuudessaan, amen, hallelujah!

    • Ano Jumalan

      rakkautta Jeesuksessa, sillä näin hienoa se on:

      Romans 5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

      Romans 5:8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

      Romans 5:8 Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.

      Romans 8:39 ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

      Romans 12:9 Olkoon rakkaus vilpitön, kammokaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni.

      Romans 13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

      Corinthians 13:1-7 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi. Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. ´

      Näitähän sanoina riittää vaikka toisille jakaa mutta Jeesus antaa sitä Henkeään myös kun anotaan, se on varmaa, tietysti sen armon mukaan minkä suo itsekullekin. Turvaa Jeesukseen päivittäin ja yhä uudestaan ja uudestaan, vaikka ei mitään valoa elämässäsi näkyisi edes yhtenäkään elämäsi päivänä, sillä silloin olet kilvoitellut hyvän uskon kilvoituksen näin uskon, tietysti kannattaa hakeutua uskovien seuraan ja koetella apostolit Jeesukseen turvaten, sillä ei kaikki henget ole Jumalasta. Jos pystyt erottamaan Jumalan Henget eksytyksen hengistä, niin kerro toki minullekin, että voin koetella minäkin. Elämme ehkä vaikeassa ajassa tai sitten emme vain tunne Jumalaa oman pahuutemme tähden, ja kaikki ihmiset itsessämme olemme pahoja, ettei totuus unohdu, joten turvaa Jeesukseen, joka yksin on hyvä, ymmärrät toki!

    • Varmaa on tämä:

      Jeesus sinua rakastaa ja ristin uhrina sen osoittaa. Samoin varmaa on tämä, että tämän maailman ruhtinas kaikkia ihmisiä vihaa, sillä on tuomittu kadotukseen ja tahtoo paljon ihmisiä sinne mukaansa.

      Huuda Jeesusta, että hän sinua auttaa ja vastusta Perkelettä, että sinusta pakenee, ja voit tehdä sen Jeesuksen opetuksen mukaan. Valitettavasti pahalla on paljon valtaa, mutta paljon parempaa on se, että Jeesuksella hyvänä paimenena on kaikki valta, amen, hallelujah!!!

    • Ei toivoa kannata

      kenenkään elävän menettää ja siksi on kirjoitettu: ´ Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. ´ Jeesus olkoon turvasi, amen. Tietysti turvaat siihen, johon tahdot, mutta ei ole ketään parempaa ei edes lähelläkään, sillä muut ovat kuolevaisia ellet turvaa Jumalan enkeleihin. Isä tahtoo että turvaat Poikaan, jolla on enkeleitä ylempi asema valtakunnassaan, sillä on Jeesus, hyvä Herra, amen, halleluYeshua!

      Rakastetaan Jeesusta sillä on Totuus!
      Rakastetaan Jeesusta sillä on Tie!
      Rakastetaan Jeesusta sillä on Elämä!

      Minä tahdon elää, tahdothan sinäkin elää totuuden tiellä, amen, hallelujah!

      Eletään täysillä vaikka elämämme olisi täyttä kärsimystä, sillä ei Jeesuskaan etsinyt omaansa vaan toisten parasta, ymmärräthän! Rakastetaan Jeesusta ja vihataan itseämme, sillä muutoin emme voi olla opetuslapsiaan, mutta toisaalta myös rakastetaan itseämme sillä myös toisia tulee rakastaa kuten itseään, ymmärräthän.

      Varmaa on se, että Jeesus on ainoa toivomme, vaikka maailma menee omaa menoaan kohti pedon yhteiskuntaa, kuten on kirjoitettu, mutta myös Jeesuseksen tulemusta kuten on kirjoitettu. Annetaan itsemme siten Jeesukselle eikä pahalle, sillä Jeesus on Herra ja Jumala ja Immanuel, amen, hallelujah!

    • Pawson todisti hyvin

      sanoessaan jotenkin tähän tapaan: Kun oli ilman Jeesusta, niin meni aika hyvin. Kun tuli tuntemaan Jeesuksen niin vaikeudet alkoivat. Kun täyttyi Pyhällä Hengellä, niin vaikeuden kasvoivat.

      Miten tämä on mahdollista? Tietysti Jumalan valkeudessa näemme ne vaikeudet, jotka ovat maailmassa. Valkeus tarkoittaa totuutta. Tietysti voimme elää kuin Hangon keksipojat ja hymyillen läpi elämemme elää ilman Jeesusta, mutta mitä se ketään tai itseään hyödyttää? Ei mitään, on totuudellinen vastaus.

      Kantakaamme ristimme, vaikka olisimme mitä olemme, mutta Jeesus olkoon toivomme, amen, hallelujah Isälle Jeesuksen nimessä. Saamme itkeä ja surra ja iloita ja nauraa ja kaikki on Jeesuksessa luvallista, kunhan emme syntiä tee, ja jos joku tekee niin Puolustaja on taivaassa, sillä tietää tuskamme tässä pimeässä maailmassa eikä jättänyt meitä yksin, sillä antaan veren ja veden ja Hengen todistuksen, amen, hallelujah.

      Toivossa on pelastuksemme ja Jeesus yksin on toivomme, amen, hallelujah, kiittäkäämme siis joka tilassa, ilossa ja surussa, toivossa ja epätoivossa, rakkaudessa ja vihassa, toki vihat pannaan pois Jeesuksen nimessä ja Hengessä. Tiedämme että Jeesus yksin on toivomme, joten meillä ei ole mitään hätää, katsotaan taivaan lintuja ja kedon kukkia. Toivottavasti kaikki pelastuvat, amen, hallelujah, varmaa on Jumalan armo kaikille Jeesukseen turvaaville, amen, hallelujah. En tahdo olla puolueellinen en edes piirun verran vaikka toisaalta tahdon välittää Jumalan armoa ja totuutta kaikille ja myös ... lukija tietää ketä tarkoitan, amen.

      En tiedä iloitakko vai surullinen olla, Isää tietää kaiken Jeesuksen nimessä, amen, hallelujah! Minä olen tämän päivän saanut olla Isän Jumalan ja Pojan Jeesuksen ja myös ystävien yhteydessä vaikka olisivat miten vaikeassa tilantesssa itsekin, Isä sen tietää, amen, hallelujah itkussa kaikessa, ihan turhassa, kun taivaan lintuja katsomme, amen. Olen vain itsessäni syntinen ihminen, amen.

    • JonesHenry

      "Olen pyrkinyt aina olemaan hyvä ihminen. Autan rollaattorimummoja tien yli, pidän ihmisille ovia auki ja pyrin muutenkin olemaan huomaavainen kaikkia kohtaan."


      Usko Jeesukseen ja syntien anteeksiantoon tekee autuaaksi Jumalan edessä. Tekosi ovat tyhjiä! Täysin tyhjiä. Niillä ei ole mitään merkitystä. Luuletko että Jumala piittaa siitä, että avaat oven rullaatorimummolle? Lol!


      Valitettavasti eräs kaveri täällä totesi asian aika hyvin. Ne sairaan ja vanhukset ovat täällä muistuttamassa MEITÄ elämän katoavaisuudesta! Tavallaan he ovat lodtuttamassa meitä muita, ei päinvastoin! Sun työsi on kuollutta kaveri. Täysin kertakaikkisen KUOLLUTTA! Vain uskolla Jumalaan ja hänen ainoasyntyiseen poikaansa pelastuu! Sun tekos on Jumalalle totaalisen mitättömiä!


      "Nainen, jota rakastin yli kaiken petti minua toisen miehen kanssa ja jätti minut"


      Just! Sä valitsit tyttöystäväkses lutkan ja se on Jumalan vika?

    • Jumala rakastaa

      meitä jotta voimme Jeesuksessa tehdä parannuksen eli mielenmuutoksen, huonosta hyvään, syyttämisestä kiitokseen, turhuudesta elämän yltäkylläisyyteen, maailmasta Jumalan valtakuntaan, Luciferista Jeesukseen, pimeydestä valkeuteen, valheista totuuteen, vihasta rakkauteen, penseydestä palavuuteen.

      Kuitenkin tärkeää ymmärtää että Jeesuksen opetuslapsenakin elämme ruumiillisesti kuolevana ihmisenä ja näkemisen sijaan uskossa ja monesti myös väärin teemme helposti kun elämme Jeesuksessa mutta toivomme on paremmassa päämäärässä ja samoin pyhitys ja vanhurskaus on tärkeää myös tässä elämässä maan päällä.

      Pyritään tyytyväisyyteen ja tyydytään alhaisiin oloihin, toki saamme janota sitä hyvää hengellistä ja autuaat ne, jotka siinä kiittävät ja iloitsevat ja mielensä ovat Jumalan valtakunnan siunauksiin eikä maailmallisiin. Elämä ihmisenä on aina elämää kuoleman varjossa, ja näin Jeesus Immanuelina otti orjan muodon myös ja nöyryytti itsensä tyysti Isän Jumalan tahdon mukaan, ei eksytä eikä katkeroiduta eikä edes suuressa ahdistuksessa, kun saamme kärsiä Jeesuksen opetuslapseudessa tässä maailmassa kaiken menettäneinä, sillä palkka on suuri kun nimemme pysyy Jeesuksen elämänkirjassa. Tämä aika täällä lyhyt, mutta voittajat pysyvät Herrassa aina ja ilonsa suuri taivaan valtakunnassa.

    • uskossa Jeesukseen

      toivon menettänyt: Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. Room. 10:9

      Ei Jumala sinua rankaise vaan paholainen yrittää vetää sinua puoleensa. Jeesus pelastaa kaikki häneen uskovat ja syntejänsä katuvat. Meidän päämäärä ei ole tämä elämä, unohda siis maallisuus, sillä meidän päämäärä on taivaassa Jumalan luona ikuisessa ja paljon mahtavammassa elämässä kuin mitä koskaan olemme maan päällä eläneet.

      Käy kirkolla (esim. helluntaiseurakunta) ja kerro jollekkin huolistasi. Anna hänen siunata sinut ja rukoile samalla, että täyttyisit Pyhällä Hengellä. Jeesus sanoo raamatussa: "Minä sanon teille, te tulette tekemään suurempia tekoja kuin kaikki minun tekoni."

      Tervetuloa Seinäjoen helluntaiseurakunnalle

    • Tämä selvää

      Jumala ja Jeesus rakastaa ja Saatana vihaa. Ihmisenä saamme tehdä parannuksen ja päästä Isän Jumalan armoliiton totuuteen.

    • Minä ainakin saan

      syntisenä turvata Jumalaan Jeesuksen nimessä: "Ole minulle syntiselle armollinen!"

      Mitä olen asiaa tutkinut, niin tämä on se ihmisen osa myös Jeesuksessa, toki hyvin vanhurskautuneena ja pyhittyneenä saa myös runsaasti kiittää ja toki muutenkin "Kiitos Isä kaikesta hyvästä, täytä Hengelläsi ja suo siunaustasi kaikessa".

      Sitten kun eteemme tuodaan asioita, niin joudumme ratkaisemaan mitä teemme ja mikä on Jumalasta ja mikä muusta lähteestä. Aina kuitenkin yksin voimme Jumalan armoon turvata ja pyrkiä pyhittymään totuudessa myös Jeesuksessa, se on varmaa.

      Jeesus opetti "Isä Meidän" ja on hyvä, amen.

    • Taivaassa iloitaan

      jokaisesta ihmisestä, joka tekee parannuksen. Jumala viha tulee parannuksen hylkäävien yllä, sillä eivät tahdo kunnoittaa eikä rakastaa Herraa Jeesusta ja Isää Jumalaa. Jeesuksessa saamme iloita ja turvamme armoonsa asettaa, ei eksytä.

    • pilvet

      Aikaa on jo kulunut jonkin verran tuosta kirjoituksestasi kesältä. Ehkä asiat ovat muuttuneet jo parempaan suuntaan elämässäsi. Aika parantaa haavat.

      Välillä menee hyvin ja välillä huonosti. Kaikki on muutosta. Mikään ei kestä ikuisesti.

      Jatka vaan rukouksiasi itsesi ja varsinkin läheistesi puolesta ja hyviä tekojasi. Ne eivät koskaan mene hukkaan. Älä menetä toivoasi. Ehkäpä oli parempi, että menetit tyttöystäväsi, ehkä hän ei ollut tarpeeksi hyvä sinulle, vaikka luulit niin.

      Jumala näkee kokonaisuuden, me pienet ihmiset näemme vain oman osamme ja luulemme tietävämme, mikä meille on parhaaksi. Mutta vuosien päästä huomaamme, että surullisetkin asiat, jotka meille tapahtuivat, olivatkin meille hyväksi. Ehkäpä opimme jotain tai olimme menossa kohti väärää suuntaa.

      Kun olen kuullut, miten ihmisten, joita joskus esim. halusin rakkaakseni elämässä, elämä on mennyt, olenkin joutunut myöntämään itselleni, että onneksi en päätynyt yhteen heidän kanssaan. Heistä on esim. tullut alkoholisteja, työnarkomaaneja jne. Joten Jumala ohjasi elämääni hyvään suuntaan, vaikka itse kirosin elämääni.

      Koita jaksaa, välillä aurinko paistaa ja välillä pilvet sen peittävät. Mutta voit luottaa siihen, että kokonaisuus on Jumalan käsissä ja Hän tietää, mitä tekee.

      Joskus elämä on vaan yhtä helvettiä, mutta jos antaa ajan kulua ja jaksaa vain joka päivä nousta ja tehdä velvollisuutensa, voi sieltä helvetistä nousta taas iloisempiin hetkiin.

      Jaksamista! Meille kaikille! :)

    • Tärkeää on ihmisen

      pysyä totuudessa ja pyrkiä totuuteen itsestään ja Jeesuksesta ja toisista ihmisistä, tietysti olemme vajavaisia mutta anomalla Jeesukselta saamme armonsa mukaan hyvää totuudellista. Tarvitaan kestäväisyyttä.

    • Esikoislestadiolainen

      Sinulla on isä taivaassa joka koettelee sinua, jotta ajattelisit ja miettisit näitä asioita.. Mutta sinun olisi hyvä löytää "äiti" eli seurakunta, josta saisit syntisi anteeksi ja rukous apua sinulle ja suvullesi.

    • 12___13

      En usko, että Jumala vihaa sinua, mutta ehkä sinun pitäisi säätää arvomaailmaasi ja esim. miettiä tätä:

      "Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet. Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset te olette kuin linnut! Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te murehditte muusta? Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset! Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan. Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa."
      Luuk. 12:22-31

    • Anonyymi

      Oletko kokeillut karmavapaata ravintoa? Siis vegaanista. Elämäni oli helvettiä 34 vuotta kun loin rahoineni viattomille eläimille helvetin. Sen kun lopetti niin hyvin on pyyhkinyt sen jälkeen.

    • Anonyymi

      KR 1933/-38, Jes. 59:1-3
      Katso,
      ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan,
      eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan:
      vaan teidän pahat tekonne erottavat teidät Jumalastanne,
      ja teidän syntinne peittävät teiltä hänen kasvonsa,
      niin ettei hän kuule.
      Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä
      ja sormenne vääryydellä;
      teidän huulenne puhuvat valhetta,
      teidän kielenne latelee petosta.

    • Anonyymi

      KR 1933/-38, Matt. 19:20-22
      Nuorukainen sanoi hänelle:
      "Kaikkia niitä minä olen noudattanut;
      mitä minulta vielä puuttuu?
      Jeesus sanoi hänelle: "
      Jos tahdot olla täydellinen,
      niin mene,
      myy,
      mitä sinulla on,
      ja anna köyhille,
      niin sinulla on oleva aarre taivaissa;
      ja tule
      ja seuraa minua."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe