Mormonismin ongelma uskontona johtuu siitä, että MAP-kirkko väittää olevansa maailman ainoa oikea uskonto. MAP-kirkko väittää, että Jeesus Kristus johtaa henkilökohtaisesti sitä profeettojensa välityksellä. Kirkon tämänhetkinen profeetta on nimeltään Thomas S. Monson, myös organsaation apostolit ovat profeettoja.
Koska kirkkoa johtaa ja on sen alusta saakka johtanut Kristus, eivät mormonit voi myöntää kirkon tehneen erehdyksiä tai toimineen väärin missään asiassa olemassaolonsa aikana.
Palstalla on kesksteltu vuodesta toiseen mormonien kirkon alkaikana harjoittamasta moniavioisudesta, mustaihoisten kirkon jäsenten pappes- ja temppelikiellosta, kirkon huomattavasta maallisesta varallisuudesta ja sijoitustoiminnasta (vrt. anna köyhille kaikki mitä sinulla on ja seuraa minua), Abrahamin kirjan käännöksestä, jonka egyptologit ovat osoittaneet täysin keksityksi.
Ja monista monista muista asioista. Vaikkapa siitä, että kirkon perustajan Joseph Smithin ennustukset eivät ole toteutuneet eivätkä myöhemmät profeetat ole saaneet ilmoituksia Jumalalta senkään vertaa.
Huolimatta siitä, että erehtyminen tai väärin toimiminen on täysin inhimillistä (!) ja se on ollut ilmeistä, sitä ei voida myöntää. Jos kirkko pystyisi myöntämään tehdyt virheet, se voisi jatkaa puhtaalta pöydältä. Mormonit vapautuisivat elämään nykypäivää, kenenkään mormonin ei tarvitsisi keskustelupalstalla puolustaa moniavioisuutta, verisovitusoppia, rasismia tai muita mormonismin ylilyöntejä.
Kirkon historia on ollut keskustelupalstan mormonien suurin ongelma. Tietty hieman haittaa oli myös tuosta jättiläismäisen ostosparatiisin rakennuttamisesta temppelin läheisyyteen. Sen tiedon tulo julki tällä keskustelujpalstalla näyttää järkyttäneen monia mormonikeskustelijoita.
Oikeassa olemisen pakko
16
78
Vastaukset
- lavanpalvelija
Mormonin kirjan historiallinen autenttisuus koitui kompastuskiveksi. Mormonit itsekään kun eivät olleet selvillä siitä onko kysymyksessä todellinen historiallinen tapahtuma vai hengellinen mielikuva.
Kultataulut käsitettin myös todellisiksi ei ymmärretty hengellistä todistusta josta saatiin vahvistukset henkilökohtaisin allekirjoituksin.
Joseph Smithn persoonallisuusprofiilin eri osa-alueet ovat havainnollisesti täydentyneet palstalle tuotujen historiallisten kuvausten myötä.- M.E.L.
Miten pienellä säädöllä mormonien elämä muuttuisi huomattavasti helpommaksi: MYÖNNETTÄISIIN rehellisesti tosiasiat sensijaan että känkätään ja selitetään.
Selittäminen ja valehtelu on niin läpinäkyvää ja lapsellista että sen huomaa välittömästi tyhmempikin!!
Tyhmä känkkäys ja selittely vie tuhkatkin pesästä yhä kiihtyvällä vauhdilla. Mutta omapa on mormonien asia miten nopea hatakiri tilaukseen laitetaan!
Rehellisyys kannattaa - AINA. - Ent. jäsen
Onko mormonien parissa ollut myös sellainen tulkintavaihtoehto, että kultalevyt, Jeesuksen, Johannes Kastajan ja Elian ilmestyminen, Mormonin kirja tapahtumineen jne. olisivatkin hengellisiä mielikuvia/vertauskuvia?
Tämä pelastaisi mormonismin pulasta erityiesti onnettoman epähistoriallisten Mormonin kirjan tapahtumien suhteen, vapauttaisi turhasta historiallisten todisteiden etsimisestä, lopettaisi jankkaamisen siitä, koska raudantekotaito tai hevonen ratsastamiseen kelpaavana lajina on ilmestynyt Amerikan mantereelle.
Tuo olisi mainiota mormonismin kannalta... mutta olen ymmärtänyt, että MAP-kirkon virallisen opin mukaan tuo kaikki on ymmärrettävä konkreettisesti? - M.E.L.
Ent. jäsen kirjoitti:
Onko mormonien parissa ollut myös sellainen tulkintavaihtoehto, että kultalevyt, Jeesuksen, Johannes Kastajan ja Elian ilmestyminen, Mormonin kirja tapahtumineen jne. olisivatkin hengellisiä mielikuvia/vertauskuvia?
Tämä pelastaisi mormonismin pulasta erityiesti onnettoman epähistoriallisten Mormonin kirjan tapahtumien suhteen, vapauttaisi turhasta historiallisten todisteiden etsimisestä, lopettaisi jankkaamisen siitä, koska raudantekotaito tai hevonen ratsastamiseen kelpaavana lajina on ilmestynyt Amerikan mantereelle.
Tuo olisi mainiota mormonismin kannalta... mutta olen ymmärtänyt, että MAP-kirkon virallisen opin mukaan tuo kaikki on ymmärrettävä konkreettisesti?Kyllä se näyttää siltä että tosiasioita ei haluta myöntää joten mormonit itse marssivat nopeammin 'hirttolavalle'.
Aivan turha heidän on syyttää ulkopuolista maailmaa 'vainosta'.
Niin makaa kuin petaa! - moroni
M.E.L. kirjoitti:
Kyllä se näyttää siltä että tosiasioita ei haluta myöntää joten mormonit itse marssivat nopeammin 'hirttolavalle'.
Aivan turha heidän on syyttää ulkopuolista maailmaa 'vainosta'.
Niin makaa kuin petaa!Myös katolilaisia on vainotu jopa Amerikassa. 1840-luvulla katolilainen nunnaluostari poltettiin Yhdysvalloissa.
"Niin makaa kuin petaa!"
- huijarit vastuuseen
Eikä se muuten riitä alkuunkaan, että mormonit selittävät kultalevyt, Jeesuksen käynnin Amerikassa tai Johannes Kastajan ja Eliaan piipahduksen jenkeissä hengellisiksi 'totuudeksi'.
Koko Mormoniakirja ja henkilöstö, suvut ja tapahtumat ovat puppua. Traditiot, tavat, temppelitoimet ym perinteet on moneen kertaan osoitettu historiallisesti potaskaksi - kaikki opitkin on sekalaista mormonihölynpölyä ja vääristeltyä vailla kirkkohistorian todellisia tapahtumia, vanhoja juutalaisia ja Raamatunkin sanoja ja tapahtumia selitellään erilaisin näkemyksin. - Mormonien Jeesuskin puhuu small talkia sivu Raamatun ja selittää käskynsä Smithin 1800-luvun tyyliin. Mormonismi on aivan oma kulttinsa, jossa vielä kaiken lisäksi jäseniltä edellytetään aikamoisia kymmenysvaatimuksia ja painotetaan rahan maksamisen tärkeyttä MAP-kirkolle.
Tärkeä asia on, että nykyisin monipuolista ja objektiivista tietoa sekä infoa on tarjolla. Onneksi ihmiset ovat jo valistuneita. Epäkohtia on vain hyvä tuoda julkisuuteen ja viranomaisten tietoon. - Tuntuuko sinusta
usein siltä, että on pakko tuoda ilmi se että olet oikeassa luullessasi mormonismin olevan väärässä?
- Tsaukki!
Moicca Jokuveli!
- otapa selää itse
Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että mormonismin epäkohdista pitää puhua ja kirjoittaa. Nykyään ei tarvitse luulla mitään - voit itsekin ottaa asioista selvää, jos tutkit rehellisesti.
- Vaikka maltoit
Tsaukki! kirjoitti:
Moicca Jokuveli!
olla hetken poissa, et ole edelleenkään oppinut arvaamaan oikein. Tuntuuko turhauttavalta?
- Mitä on
otapa selää itse kirjoitti:
Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että mormonismin epäkohdista pitää puhua ja kirjoittaa. Nykyään ei tarvitse luulla mitään - voit itsekin ottaa asioista selvää, jos tutkit rehellisesti.
rehellisesti tutkiminen? Täällä on niukasti esimerkkejä, puolesta ja vastaan.
- Tsaukki!
Vaikka maltoit kirjoitti:
olla hetken poissa, et ole edelleenkään oppinut arvaamaan oikein. Tuntuuko turhauttavalta?
Onko teitä leegio? Satutteko kirjoittelemaan aina samaan aikaan mitäänsanomattomia viestejä?
- aloita itsestäsi
Mitä on kirjoitti:
rehellisesti tutkiminen? Täällä on niukasti esimerkkejä, puolesta ja vastaan.
aloittamalla itsestä - ole rehellinen itsellesi.
Kyllä täällä on paljonkin rehellistä kirjoittelua, jos vaan viitsit syventyä tutkimaan - etkä kuittailisi tyhmänä. - Minä
Tsaukki! kirjoitti:
Onko teitä leegio? Satutteko kirjoittelemaan aina samaan aikaan mitäänsanomattomia viestejä?
vain. Mitä sinä yrität sanoa viesteilläsi?
- Mielestäni olen
aloita itsestäsi kirjoitti:
aloittamalla itsestä - ole rehellinen itsellesi.
Kyllä täällä on paljonkin rehellistä kirjoittelua, jos vaan viitsit syventyä tutkimaan - etkä kuittailisi tyhmänä.rehellinen itselleni, mutta se ei kelpaa sinulle. Mikä olisi käypä yhteismitallinen mittari?
- Tsaukki!
Minä kirjoitti:
vain. Mitä sinä yrität sanoa viesteilläsi?
Nyt sentään myönnät, että olet yksi ja sama henkilö, joka silloin tällöin kirjoittaa peräjälkeen noin kymmeneen uusimpaan ketjuun jonkin mitäänsanomattoman kommentin. Jos haluat esittää jotain ja ennen kaikkea jos haluat edistää mormonismia, yritä löytää viesteihisi pihvi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1342016Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.291065- 69880
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?261768Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r65759- 14739
- 83689
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132687Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.213676- 26672