Juutalaisuus on parasta mitä voi olla!

Juutalaisuudesta

ovat Jeesus ja meidän kaikkien ihmisten ainoa mahdollinen sielujemme pelastus, samoin Aabraham ja Iisak ja Jaakob, jolle annettiin siunaukset ja nimi Israel. Myös Jeesus syntyi Juudan sukukunnasta ja tästä tulee juutalainen nimi, sillä Israel jakaantui ja pohjoinen erottautui Jumalan johdatuksessa.

Raamatun pyhät kirjoitukset ovat Israelin sukukuntien kautta ja Mooseksen kautta saatiin Toora eli opetus. Jokaisen kannattaa ymmärtää tämän Jeesuksen valtakunnassa uskollisen palvelijan kautta annetut ja Jeesus eli sen opetuksen mukaan alusta loppuun.

Mooseksen aikaan Israelin kansa teki liiton Jeesuksen Jumalan kanssa ja Herra itse heitä johdatti Isän tahdossa. Vasta Jeesuksessa saimme sen paremman liiton eli uuden, jossa Jumala sovitti ihmiskunnan synnit ja toi esiin lahjavanhurskauden ja pääsyn kaikkein pyhimpään Jeesuksen veren ja elävän veden ja Pyhän Hengen todistuksen mukaan.

Jokainen ihminen joka avukseen pyyttää Juutalaisten Kuningas Jeesuksen hyvää armoa ja tulee näin totuuteen myös saa siunauksen Israelin Herralta ja koko maailman Vapahtajalta ja ainoalta mahdolliselta Pelastajalta.

Jumalan rakkaus on vastaanotettavissa Jeesuksessa, Juutalaisten Kuninkaassa, sillä pelastus on juutalaisista. Jo nykyään kannattaa rukoilla Jumalan tahdon tapahtumista omassa elämässä ja samoin Israelin kohdalla. Jokainen anova saa elävän veden Jeesuksen Lähteestä lahjaksi, sillä Herra on hyvä. Kavahdetaan epäjumalanpalvelusta kuten ahneutta sillä siinä mammonaa rakastetaan enemmän kuin Jumalaa ja Jeesusta.

Rakastetaan Kuningasta, sillä Jeesus on hyvä paimen ja vie vihreälle niitylle.

21

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uusi Testamentti

      on se elävä todistus kun Jeesuksen nimessä anotaan Herran Hengen opetusta ja todistusta, samoin tämä tarkoittaa mielenmuutosta, mitä ilman emme voi saavuttaa Isän Jumalan lahjavanhurskautta Pojassa Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä ja on elävää sydämen hengellistä juutalaisuuutta.

      Rakastetaan Herraa Jeesusta ja opitaan tuntemaan Herran tahto ja Isän Jumalan lapseus. Kaiken kiitoksen saamme Isälle antaa Jeesuksen nimessä, sillä Herra on hyvä, hallelujah!

    • KTS (Ei kirj.)

      ja kristinusko vielä parempaa! :D

      • no kerroppa nyt

        nyt yhden kristinuskon pyhän nimi?


      • Paavali julisti
        no kerroppa nyt kirjoitti:

        nyt yhden kristinuskon pyhän nimi?

        Uuden liiton juutalaisuutta, sitä sydämen ympärileikkausta juutalaisille ensin ja sitten pakanakansoille!


      • kerro myös

        KTS missä Raamatussa Jeesuksen, Juutalaisten Kuninkaan, valitsemat apostolit kirjoittaa kristinuskosta!


      • 30
        kerro myös kirjoitti:

        KTS missä Raamatussa Jeesuksen, Juutalaisten Kuninkaan, valitsemat apostolit kirjoittaa kristinuskosta!

        "Antiokiassa heitä alettiin kutsua kristityiksi".
        Kristityn usko on Kristus-usko, kristinusko.


      • vanha jawa

        kaikki uskonnot ovat aina vain pahempaa.
        Mitä hyvää kristinusko on tuonut ihmiskunnalle?
        Mitään uskontoja ei tarvita, olkoon vain elämänohjeenamme" älä tee toiselle sitä mitä et itsellesi haluasi tehtävän" ja se ei ole tuhannen ja yhden yön satukirjasta raamatusta.


      • *nyk.e-pohjalaanen*
        Paavali julisti kirjoitti:

        Uuden liiton juutalaisuutta, sitä sydämen ympärileikkausta juutalaisille ensin ja sitten pakanakansoille!

        Yes, ja ensin hän julisti aina juutalaisille ja sitten vasta kansoille. Juutalaisten ympärileikattujen tuli ympärileikkauttaa sydämensä, samoin tuli kansoista kääntyneidenkin tehdä; poikkeuksena se, ettei ns.pakanoista kääntyneet tarvinneet lihan ympärileikkausta, se kuuluu vain juutalaisille/israelilaisille (12heimon jäsenille), ja yhä tänäänkin on näin.


      • *nyk.e-pohojalaanen*
        30 kirjoitti:

        "Antiokiassa heitä alettiin kutsua kristityiksi".
        Kristityn usko on Kristus-usko, kristinusko.

        Antioikiassa heitä alettiin kutsua messiaanisiksi. Sana "kristitty" on kreikasta tehty käännös vaan.


      • No tuliko tuo
        30 kirjoitti:

        "Antiokiassa heitä alettiin kutsua kristityiksi".
        Kristityn usko on Kristus-usko, kristinusko.

        nimitys "kristitty" Jumalan Hengen tahdosta Jeesuksen pyhistä vai vastustajista?


      • käytetäänkö Uuden
        30 kirjoitti:

        "Antiokiassa heitä alettiin kutsua kristityiksi".
        Kristityn usko on Kristus-usko, kristinusko.

        Testamentin pyhistä nimitystä "kristitty" ja missä? Jeesus on Juutalaisten Kuningas.


      • KTS (Ei kirj.)
        käytetäänkö Uuden kirjoitti:

        Testamentin pyhistä nimitystä "kristitty" ja missä? Jeesus on Juutalaisten Kuningas.

        Käytetään:

        Apostolien teot:
        11:26 Ja he vaikuttivat yhdessä kokonaisen vuoden seurakunnassa, ja niitä oli paljon, jotka saivat heiltä opetusta; ja Antiokiassa ruvettiin opetuslapsia ensiksi nimittämään kristityiksi (Christianous).


    • valitettavasti

      myös juutalaisuus Jumalassa voi olla luopunutta Jeesuksesta eli omasta Kuninkaasta, kuten Herra tuli omiensa tykö eikä häntä otettu vastaan, joten tärkeää on pysyä totuudessa ja ymmärtää mitkä ovat totuudellisest ja salaituimpaan saakka totuutta tahtovasta Jumalasta ja mitkä valheellisista ihmisistä, juutalaisista ja kristityistä ja muista toisten ihmisten nimiin uskovista Jumalan palvelijoiksi tekeytyvistä ihmisistä.

    • Ainoastaan

      Jeesus Juutalaisten Kuninkaana on kaita tie!

      • *nyk.e-pohojalaanen*

        Joo, ainoastaan juutalaisten Kuninkaan seuraaminen johtaa sille kaidalle tielle, joka vie perille. Muiden teiden kulkijat ovat vaarassa mennä kadotukseen.


    • ei uutta auringon al

      Täällä taas hellarit papattavat Jeesuksesta vaikka tämä on juutalaisuus-palsta.

    • Ainoastaan

      uuden liiton juutalaisuus Jeesuksessa voi pelastaa meidän ihmisten sielut ihan Paavalin opetuksen mukaan ja samoin pelastus on juutalaisista eli Jeesuksesta eli Immanuelista eli Kuninkaasta eli Herrasta eli niistä monista muista nimikkeistä, jotka on meille annettu ja kaikki ovat elävää hengellistä juutalaisuutta, totisesti, vaikka myös Jeesus on koko maailman Vapahtaja.

      Tietenkin voi ihmiset etsiä pelastusta toisista uskonnoista tai Jeesuksen hylkäävästä juutalaisuudesta. Voiko sitten Jeesus tulla toisten uskontojen Herraksi ja Kuninkaaksi? Ei tietysti sillä on Daavidin Juurivesa ja pelastus on juutalaisista, totisesti, ja uusi liitto on juuri se Mooseksenkin antaman juutalaisuuden todistus Herrasta, jota tulee kaikkien kuulla ja autuaat sen kautta tulevat vanhurskautumaan, kuten Jeesus todisti Mooseksen ja profeettojen olevan uskollisia valtakuntansa pyhiä.

      Ei eksytä. Myös profeettojen aikaan ymmärsivät, että ei monet juutalaiset tahdo palvella Israelin Herraa totuudellisesti vaikka nimellisesti oltiin tietysti Aabrahamin jälkeläisiä, kuten myös Jeesus todisti. Samoin myös Jumalan seurakunnan Laodikeassa tuli tehdä parannus maailman rakkaudesta sillä penseys suhteessa Jeesukseen oli vallannut seurakunnan ja sen enkelin, kuten Isä tiedon antoi.

      Pidetään huolta että rakastamme Jeesusta Kuninkaana palavasti ja ymmärrämme valtakuntansa luonteen ettemme olisi kaikenlaisten opintuulten ja uskontojen edustajien heiluteltavissa nimenomaan tässä ainoassa tärkeässä eli Jeesuksen juutalaisuuden tuntemisessa, kuten meidät on siihen liitetty Paavalin opetuksen suhteen. Valitettavasti Paavalin opetuksia myös muilta osin ei arvosteta kuten tärkeää olisi, kuten Paavali opetti niistä jotka ei tunnusta oppiaan ettei myöskään heitä tunnusteta Jumalan valtakunnassa taivaasta, jos eivät tahdo sitä vastaanottaa kuten opetti. Onneksemme Isä on pitkämielinen ja armonsa kasvattaa kaikessa totuudessa pyhitykseen.

      • *nyk.e-pohojalaanen*

        J'shua Messias todisti itse alkaen Moshesta ja profeetoista, että Hän on JHWH eli Herra, josta kirjoitukset kertovat.

        Lukas 24
        27 Ja hän alkoi Moshesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
        28 Ja kun he lähestyivät kylää, johon olivat menossa, niin hän oli aikovinaan kulkea edemmäksi.
        29 Mutta he vaativat häntä sanoen: "Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on jo laskemassa". Ja hän meni sisään ja jäi heidän luoksensa.
        30 Ja tapahtui, kun hän oli aterialla heidän kanssaan, että hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille.
        31 Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään.
        32 Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?"
        33 Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin ja tapasivat ne yksitoista kokoontuneina ja ne, jotka olivat heidän kanssansa.
        34 Ja nämä sanoivat: "Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille".


      • Hyviä kommentteja
        *nyk.e-pohojalaanen* kirjoitti:

        J'shua Messias todisti itse alkaen Moshesta ja profeetoista, että Hän on JHWH eli Herra, josta kirjoitukset kertovat.

        Lukas 24
        27 Ja hän alkoi Moshesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
        28 Ja kun he lähestyivät kylää, johon olivat menossa, niin hän oli aikovinaan kulkea edemmäksi.
        29 Mutta he vaativat häntä sanoen: "Jää meidän luoksemme, sillä ilta joutuu ja päivä on jo laskemassa". Ja hän meni sisään ja jäi heidän luoksensa.
        30 Ja tapahtui, kun hän oli aterialla heidän kanssaan, että hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi heille.
        31 Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään.
        32 Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?"
        33 Ja he nousivat sillä hetkellä ja palasivat Jerusalemiin ja tapasivat ne yksitoista kokoontuneina ja ne, jotka olivat heidän kanssansa.
        34 Ja nämä sanoivat: "Herra on totisesti noussut ylös ja on ilmestynyt Simonille".

        *nyk.e-pohojalaanen* sinulta! Valvotaan ja rukoillaan kaikkien pyhien puolesta!


    • Pyhä = herrojen raha.

    • Ainoastaan Jeesuksen

      juutalaisuuden ja Isän Jumalan ainosyntyisen Pojan ja Immanuelin veren kautta on anteeksiantamus mahdollinen, sillä pelastus on juutalaisista ja Kuninkaasta ja Herrasta ja Jumalasta.

      Kun pakanoiden aika päättyy myös Israelin sukukuntien jälkeläiset kansakuntana tulevat koko maailmaan tuomaan sen hyvä iankaikkisen evankeliumin, josta on Ilmestyskirjassa edeltä profetaalisesti kerrottu.

      Autuaat kaikki, jotka rakastaa Jeesusta Israelin Herrana ja siunaavat Israelia ja rukoilevat sille Jumalan vanhurskauden sadetta Isän Jumalan tahdon täyttymiseksi myös maan päällä tässä tärkeässä asiassa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      94
      4233
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3213
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      949
    6. 136
      936
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      786
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe