Kuolema ei ole lopullista.

A.D

Sielu ei ole riippuvainen ruumiista, mutta ruumiimme on sielusta. Tieteellisesti me aina pyrimme asiat selittämään ja ratkaisemaan. Nykytiedekkään ei osaa selittää ihmisten rajakokemuksia ja kuolemanjälkeistä "elämää", jolloin aivot pitäisi olla jo täysin toimimatta.

Olen lukenut ja kuullut paljon tapauksia ihmisistä, jotka ovat käyneet taivaan porteilla. (Tämän on siis ihmiset kokeneet silloin kun on todettu jo kuolleeksi ja mikään ei siis toimi.) Nämä ihmiset on kuitenkin palautettu takaisin elämään, koska heidän aikansa ei vielä ollut. Ihmeen kaupalla eräskin mies 10min kuoleman jälkeen alkoi taas hengittämään ja palasi takaisin elämään. Kylläkin kokemusta rikkaampana.

Näitä kokemuksia ei edes tiede pysty selittämään. En edes käsitä miksi pelkäämme niin kovasti ja pyrimme selittämään tämän tieteellä? Pelkäämmekö olevan liian typeriä ja sinisilmäsiä jos otamme riskin ja uskomme, ettei meidän tie pääty kuolemaan? Ruumis kyllä kuolee, mutta sielu ei. Me siirrymme muualle, eli kutsun sitä toiseksi ulottovuudeksi. Jotkut kutsuvat sitä taivaaksi.

Sieltä toisesta paikastaan edesmenneet voivat tulla käymään luonamme ja tarvittaessa ottaa myöskin yhteyttä meihin. Me emme heitä näe, mutta he näkevät meidät. Vaistoamme välillä kyllä heidät. He odottovat ja tietävät milloin me läheiset tulemme perässä, sillä kaikki me sinne menemme. Siellä ei ole vihaa,tuskaa,katkeruutta ja kipuja. Siellä on heidän hyvä olla.

Olen varma tästä kaikesta, koska olen saanut vahvan yhteyden isääni, joka kuoli tapaturmassa. Hän minulle tästä ilmoitti. Kuvittelen usein sitä kipua, mistä hän kärsi. Isä sanoi, ettei minun tarvitse huolestua enään siitä, koska enään häneen ei satu. Nyt hänen on hyvä olla.

Olen varmempi siitä mihin elämän jälkeen menemme ja minua kuolema ei enään niin paljon pelota. Pidän sitä kokeusta erittäin tärkeänä minkä isältä sain. Tiedän hänen olevan välillä minusta huolissaan ja syystäkin, mutta haluan näyttää hänelle, että suoriudun hyvin tästä elämästä.

Koitte edesmenneen sitten unessa, tai valveilla. Se on todella lohdullinen ja haikea kokemus. Myöskin todella rikas. Muuttaa huomattavasti käsitystä kuolemasta. Mikään ei ole lopullista. On vain toinen taso mihin kuoleman jälkeen astumme. Näin minä uskon. Jokainen saa uskoa miten haluaa. Toivottavasti täällä on muitakin jotka olette kokeneet tärkeän edesmenneen ihmisen valveilla tai unessa? Olisi kiva kuulla kokemuksistanne?

8

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Renard-fani

      Hyvä kirjoitus, ja yhdyn hyvin pitkälti ajatuksiisi.

    • Brina

      Olimme nuoripari, olleet vasta muutama vuosi naimisissa kun mieheni kuoli onnettomuudessa (tapahtui 40 v sitten). Noin kuukausi hänen kuolemastaan aloin nähdä hyvin selviä ja loogisia unia hänen tapaamisestaan. Ne jäivät kirkkaana mieleeni herättyänikin! Pystyimme näissä unissa selvittämään kaikki selvittämättä jääneet asiat. Unet toivat lohdutuksen ja helpottivat hänen kuolemansa hyväksymistä. Tämä tällainen uniyhteys jatkui pitkään, monta vuotta. Kaikki tämä sai minut hakemaan vastauksia kuolemasta ja sen jälkeisestä elämästä sekä yleensä kaikesta elämään ja kuolemaan liittyvistä 'mysteereistä'.

      • Brina
        Ei kuolema ole mysteeri se on siirtymistä ajasta ikuisuuteeen,Jeesus on se esikoinen jokatämän sai aikaan,hänen kautta on se ikuinen elämä myös meillä jota uskovat häneen.
        Ne jota eivä usko kuoltuaa menevät tuonelaan odottamaan viimeistä tuomiota,siellä he ovat vasemmalla puolella Jeesusken omat ovat oikealaa puolella,heille kuningas sanoo tulkaa ja omitakakaa se valtakunta joka on valmistettu enne maaima perustamisesta saakka.
        Jumalattomat lähtevät ijankaikkiseen vaivaan,eikä heitä sen jälkeen nähdä koskaan.
        Tosta kuoleman rajalla käynitä on vaimolla kokemusta,se on kyllä totta häneltä kysyttiin haluatko tulla jo pois,hän vastasi lapest vielä odottavat ja mies on vähän tetävää vielä.
        Hänelle sanottiin palaa elämääsi takaisin,niin hän tuli takaisin.
        Hänellä tuli anafokinen sokki sitä enne joka johtaa kuolemaan.

      • Brina
        kuulija1 kirjoitti:

        Brina

        Kuulija1, vastaan vain lyhyesti, että minä ajattelen näistä asioista aivan eri tavalla kuin sinun uskontosi opettaa: Minun " uskoni" (en kuulu mihinkään uskontoon!) mukaan Jumala on Ehdoton Rakkaus joka ei tuomitse ketään mistään!

      • Brina kirjoitti:

        Minun uskoto on raamattu,uskoton vain opetus välinen usko on toinen asia,sanaan mitä siiinä on kirjoitettu.

    • köiolj,
      • enmäätiedä

        Voivat viestiä siitä, että tietoisen uskomuksilla voi olla merkitystä? Jos siis manaat helvettiopilla itsesi helvetti uskoon ja pelkoon, sitä saat itse sen mitä muille("älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi") tilaat?

      • Rubkkkjjtyuk - eiv u
        enmäätiedä kirjoitti:

        Voivat viestiä siitä, että tietoisen uskomuksilla voi olla merkitystä? Jos siis manaat helvettiopilla itsesi helvetti uskoon ja pelkoon, sitä saat itse sen mitä muille("älä tuomitse ettei sinua tuomittaisi") tilaat?

        Mitenkäs suurella todennäköisyydellä uskotte että se helvetti onkin todellinen? Siihenhän nuo kokemukset OIKEASTI viittaavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe