Millainen ihminen on hihu tai hihhuli? Minusta olisi mukava tietää, mikä se sellainen on, koska yhdessäkin ketjussa sanottiin, että "no niin, nyt hihut saavat vastata". Niin minä en oikein tiedä, saanko minä vastata siihen, kun en tiedä, mikä se hihu on.
Hihhulin määritelmä
32
143
Vastaukset
- minä vain..
- fil.y.m.m S Ivistyny
Hihu on vaan synonyymi ateistille-atte on siis hihhu kansa sanoisi!
- LookAtYou
Kyseessähän on slangisana, joten käsite varmaan liukuu aika paljon. Itse ainakin määrittelisin hihhulin kielillä puhuvaksi ja kaatuilevaksi uskikseksi, joka tuomitsee kovaan ääneen kaiken mikä ei satu HÄNEN uskoonsa sopimaan ja saarnaa julkisilla paikoilla välittämättä yhtään siitä, häiritseekö hän ketään ja kuinka helvetillä pelottelu voi vaikuttaa paikalla oleviin lapsiin. Kuuluu yleensä karismaattisiin liikkeisiin tai HELLareihin.
- Pakanaosasto pj.
Hihhuli on lämminhenkinen lempinimi ihmiselle, jota ei haluta loukata, mutta tahdotaan heti tehdä selväksi henkinen kapasiteetti.
Ateisti on pakana tai helvetin tulilla grillattava henkilö, joten vastakaikua löytyy kunnon uskovaisiltakin sanallisesti.
Hihhulit jakaantuvat useaan ryhmään esim. Uushihhulit, aivopesussa lingotut sekohihhulit, telaketju-hihhulit, valehihhulit (yleensä esittävät uskovaa ja sisällä on kunnon narsisti) tapahihhulit, raivohihhulit (terroristi, verilöylyjaostosta) AA-hihhulit, Mt-hihhulit.
Hihhuleita yhdistää voimakas tarve tunkeutua pakanoiden aivoplasmaan ja he yrittävät käännyttää kaikkia ja kaikkea. Perus, normihihhuli loukkaantuu herkästi ja vetoaa joka asiassa ronskisti "Nyyh-uskovapauteen".
Voisi luulla, että onnellinen hihhuli on silloin kun saa olla turvallisesti oman lauman parissa. Väärä olettamus. Telaketjuhihhuli saa suurta tyydytystä ja maallista riemua kun voi kertoa KAIKILLE, miten raamattu on totta ja maapallo on pannukakku ja rukous parantaa.
Maata kuopivan Raivohihhulin voi bongata Suomi24 sivustolla ateistipalstalla, heihin kuuluvat esim. SamiA, Jaakob ja muutama yönritari.
Kaikella rakkaudella hihhuleille- PakanaLakana
Lisätään vielä hihhulismin yksi ala-jaosto Jänkkävajakismi.
Tämä ryhmä aiheuttaa yleensä ihmisissä kielteisiä tuntemuksia.
Totaali-jänkkävajakki katsoo oikeudekseen jyrkän tuomitsemisen ja hänellä on vekkulimainen tapa lietsoa uskonnon suojassa homofobiaa, aborttifobiaa ja ateistifobiaa.
Jänkkävajakki on valmis vaikka kuristamaan naapurin mummon, että saa itseään ilmaistua. Tämä ryhmittymä ihailee kunnon sovinismia ja silmä silmästä periaatetta.
Vankilasta näitäkin mussukoita löytyy tai suljetulta osastolta.
Jänkkävajakit lisäävät ateismia, koska he saavat uskonnon näyttämään sairaudelta, johon ei auta enää normaali lääkitys. - Rapanhapakko
Mistähän se käännytysinto johtuu? Noin psykologisesti. Tietysti voisi periaatteessa olettaa, että ovat oikeassa, mutta kun kerran opeiltaan niinkin erilaiset hihhulit kuin helluntailaiset ja jehovantodistajat harrastavat aktiivista käännytystoimintaa, kuin myös vaikkapa harekrisnat... niin voinemme olettaa, ettei ehken kukaan heistä ole "oikeassa opissa". Joku psykologinen paine heillä tai heidän edustamillaan kulteilla on käännytystyöhön.
Voisiko se olla esimerkiksi että ovat sittenkin kovin epävarmoja, eivätkä kestä jos aivan kaikki eivät usko juuri heidän laillaan? - ikiateisti
Rapanhapakko kirjoitti:
Mistähän se käännytysinto johtuu? Noin psykologisesti. Tietysti voisi periaatteessa olettaa, että ovat oikeassa, mutta kun kerran opeiltaan niinkin erilaiset hihhulit kuin helluntailaiset ja jehovantodistajat harrastavat aktiivista käännytystoimintaa, kuin myös vaikkapa harekrisnat... niin voinemme olettaa, ettei ehken kukaan heistä ole "oikeassa opissa". Joku psykologinen paine heillä tai heidän edustamillaan kulteilla on käännytystyöhön.
Voisiko se olla esimerkiksi että ovat sittenkin kovin epävarmoja, eivätkä kestä jos aivan kaikki eivät usko juuri heidän laillaan?Rapanhapakko
5.6.2012 09:57
>>>Mistähän se käännytysinto johtuu?>...voinemme olettaa, ettei ehken kukaan heistä ole "oikeassa opissa".>Voisiko se olla esimerkiksi että ovat sittenkin kovin epävarmoja, eivätkä kestä jos aivan kaikki eivät usko juuri heidän laillaan? - Kalapagos (ei kirj.)
Hikipediasta löytyi seuraava määritelmä, joka osuu yllättävän oikeaan huomioiden, että hikipedia on huumoria.
Oletko hihhuli?
Raamatun mukaan Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla. Eikä ihmiset tiedemiesten mukaan eläneet samanaikaisesti dinosaurusten kanssa. Mutta kaikista hihhuleista tämä ei välttämättä ole tarpeeksi siistiä.
Jos epäilet olevasi hihhuli, niin tässä muutamia prinsiippejä. Jos tärppää, niin tiedät, ja tieto vapauttaa. Tämän luettelon tuntomerkit pätevät lähinnä (protestanttisiin) kristillisiin hihhuleihin. Muiden uskontojen ja suuntausten hihhulit ovat eriasteisia peilikuvia.
1. Sinä tarmokkaasti kiellät tuhannet jumalat, joita muut uskonnot palvovat. Mutta tunnet raivoa kun joku kieltää sinun jumalasi.
2.Tunnet itsesi solvatuksi, kun tiedemies sanoo ihmisen ja ihmisapinoiden kehittyneen yhteisestä kantamuodosta. Mutta sinulla ei ole mitään ongelmaa uskoa Raamattua, jossa sanotaan, että tulet mullasta.
3.Naurat polyteisteille, mutta sinulla ei ole ongelmaa kolmiyhteyden kanssa.
4.Naamasi muuttuu violetiksi, kun kuulet Allahin kunniaksi tehdyistä julmuuksista. Mutta naamasi ei värähdäkään, kun luet toista Mooseksen kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kaikki Egyptin lapset. Tai Joosuan kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kokonaisen etnisen ryhmän, myös kaikki naiset ja lapset.
5.Naurat Kreikan mytologialle ja hindu-uskonnolle, joissa jumalat "makaavat" naisten kanssa (tai vielä pahempaa). Mutta mielestäsi siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Pyhä henki hedelmöitti Neitsyt Marian, joka synnytti ihmisjumalan.
6.Olet valmis uhraamaan aikaasi etsiessäsi porsaanreikiä tieteellisestä maailmankuvasta. Mutta et löydä mitään erikoista päivämääristä jotka pronssikautiset miehet päättelivät ja joiden mukaan maailman täytyy olla luotu muutama sukupolvi sitten.
7.Uskot että kaikki maailman ihmiset, pois laskettuna oma uskonhaarasi, joutuu ikuisiksi ajoiksi kidutukseen helvetin tuleen, josta ei ole poispääsyä. Mutta silti kovasti väität että uskontosi on se kaikkein suvaitsevaisin ja rakastavin.
8.Kun tiede, historia, geologia, biologia ja fysiikka on epäonnistunut todistamaan sinulle uskonnostasi toisin, joku tyyppi kieriskelemässä lattialla kielillä puhuen on kaikki, mitä tarvitset todisteeksi kristinuskosta.
9.Sinusta 0,01% on hyvä tulos, kun puhutaan rukoukseen vastaamisesta, ja loput 99,99% on jumalan tahtoa, ja saat erektion raamatun lukemisesta.Itse asiassa tiedät vähemmän Raamatusta, kristillisyydestä, kirkkohistoriasta, ja etenkin eksegetiikasta kuin moni ateisti tai agnostikko, mutta silti sanot itseäsi kristityksi.
10.Väität kannattavasi tiedettä, luottavasi tieteen tehoon ja olevasi tieteellinen. Kuitenkin pidät suurinta enemmistöä tiedemiehistä typerinä täysin väärässä olevina lähes aina, olipa kyseessä sitten suhteellisuusteoria, evoluutio, ajoittaminen ja siihen liittyvä historiantutkimus, geologia jossa pinnanmuotoja selitetään muullakin kuin vedenpaisumuksella. Tai oikeastaan lähes tulkoon kaikki. Kritisoit vastustajiasi umpimielisiksi, mutta itse suostut hyväksymään vain ne teoriat ja niissä oloissa, jotka tukevat omaa uskonnollista dogmaasi.
Ainakin muutama palstalainen lähestyy kymmentä pistettä ja papukaijamerkkiä. - hehheh
PakanaLakana kirjoitti:
Lisätään vielä hihhulismin yksi ala-jaosto Jänkkävajakismi.
Tämä ryhmä aiheuttaa yleensä ihmisissä kielteisiä tuntemuksia.
Totaali-jänkkävajakki katsoo oikeudekseen jyrkän tuomitsemisen ja hänellä on vekkulimainen tapa lietsoa uskonnon suojassa homofobiaa, aborttifobiaa ja ateistifobiaa.
Jänkkävajakki on valmis vaikka kuristamaan naapurin mummon, että saa itseään ilmaistua. Tämä ryhmittymä ihailee kunnon sovinismia ja silmä silmästä periaatetta.
Vankilasta näitäkin mussukoita löytyy tai suljetulta osastolta.
Jänkkävajakit lisäävät ateismia, koska he saavat uskonnon näyttämään sairaudelta, johon ei auta enää normaali lääkitys.Laittakaa näistä kahdesta hihhulin määritelmästä vähän täydennystä Hikipediaan:D
http://hiki.pedia.ws/wiki/Hihhuli
Ainakin ne eri hihhuliryhmät ja alajaosto "jänkkävajakit" Jos joku viitsisi vaivautua... - KeljuKooKojootti
Kalapagos (ei kirj.) kirjoitti:
Hikipediasta löytyi seuraava määritelmä, joka osuu yllättävän oikeaan huomioiden, että hikipedia on huumoria.
Oletko hihhuli?
Raamatun mukaan Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla. Eikä ihmiset tiedemiesten mukaan eläneet samanaikaisesti dinosaurusten kanssa. Mutta kaikista hihhuleista tämä ei välttämättä ole tarpeeksi siistiä.
Jos epäilet olevasi hihhuli, niin tässä muutamia prinsiippejä. Jos tärppää, niin tiedät, ja tieto vapauttaa. Tämän luettelon tuntomerkit pätevät lähinnä (protestanttisiin) kristillisiin hihhuleihin. Muiden uskontojen ja suuntausten hihhulit ovat eriasteisia peilikuvia.
1. Sinä tarmokkaasti kiellät tuhannet jumalat, joita muut uskonnot palvovat. Mutta tunnet raivoa kun joku kieltää sinun jumalasi.
2.Tunnet itsesi solvatuksi, kun tiedemies sanoo ihmisen ja ihmisapinoiden kehittyneen yhteisestä kantamuodosta. Mutta sinulla ei ole mitään ongelmaa uskoa Raamattua, jossa sanotaan, että tulet mullasta.
3.Naurat polyteisteille, mutta sinulla ei ole ongelmaa kolmiyhteyden kanssa.
4.Naamasi muuttuu violetiksi, kun kuulet Allahin kunniaksi tehdyistä julmuuksista. Mutta naamasi ei värähdäkään, kun luet toista Mooseksen kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kaikki Egyptin lapset. Tai Joosuan kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kokonaisen etnisen ryhmän, myös kaikki naiset ja lapset.
5.Naurat Kreikan mytologialle ja hindu-uskonnolle, joissa jumalat "makaavat" naisten kanssa (tai vielä pahempaa). Mutta mielestäsi siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Pyhä henki hedelmöitti Neitsyt Marian, joka synnytti ihmisjumalan.
6.Olet valmis uhraamaan aikaasi etsiessäsi porsaanreikiä tieteellisestä maailmankuvasta. Mutta et löydä mitään erikoista päivämääristä jotka pronssikautiset miehet päättelivät ja joiden mukaan maailman täytyy olla luotu muutama sukupolvi sitten.
7.Uskot että kaikki maailman ihmiset, pois laskettuna oma uskonhaarasi, joutuu ikuisiksi ajoiksi kidutukseen helvetin tuleen, josta ei ole poispääsyä. Mutta silti kovasti väität että uskontosi on se kaikkein suvaitsevaisin ja rakastavin.
8.Kun tiede, historia, geologia, biologia ja fysiikka on epäonnistunut todistamaan sinulle uskonnostasi toisin, joku tyyppi kieriskelemässä lattialla kielillä puhuen on kaikki, mitä tarvitset todisteeksi kristinuskosta.
9.Sinusta 0,01% on hyvä tulos, kun puhutaan rukoukseen vastaamisesta, ja loput 99,99% on jumalan tahtoa, ja saat erektion raamatun lukemisesta.Itse asiassa tiedät vähemmän Raamatusta, kristillisyydestä, kirkkohistoriasta, ja etenkin eksegetiikasta kuin moni ateisti tai agnostikko, mutta silti sanot itseäsi kristityksi.
10.Väität kannattavasi tiedettä, luottavasi tieteen tehoon ja olevasi tieteellinen. Kuitenkin pidät suurinta enemmistöä tiedemiehistä typerinä täysin väärässä olevina lähes aina, olipa kyseessä sitten suhteellisuusteoria, evoluutio, ajoittaminen ja siihen liittyvä historiantutkimus, geologia jossa pinnanmuotoja selitetään muullakin kuin vedenpaisumuksella. Tai oikeastaan lähes tulkoon kaikki. Kritisoit vastustajiasi umpimielisiksi, mutta itse suostut hyväksymään vain ne teoriat ja niissä oloissa, jotka tukevat omaa uskonnollista dogmaasi.
Ainakin muutama palstalainen lähestyy kymmentä pistettä ja papukaijamerkkiä.Kieltämättä nousee muistikuvia eräistä henkilöistä :)
- Tarkastaja.X

Ainakin muutama palstalainen lähestyy kymmentä pistettä ja papukaijamerkkiä.Loistava kirjoitus!
- ihmettelevä--

Ainakin muutama palstalainen lähestyy kymmentä pistettä ja papukaijamerkkiä.Mitäs varten minuakin on sitten monta kaertaa sanottu täällä hihhuliksi, vaikka minulle ei tärpää yksikään noista kohdista? Minua on täällä sanottu hihhuliksi, ennen kuin on edes otettu selvää, tärppääkö kohdallani mikään noista kohdista.
- Pakanaclub pj.
ihmettelevä-- kirjoitti:
Mitäs varten minuakin on sitten monta kaertaa sanottu täällä hihhuliksi, vaikka minulle ei tärpää yksikään noista kohdista? Minua on täällä sanottu hihhuliksi, ennen kuin on edes otettu selvää, tärppääkö kohdallani mikään noista kohdista.
Koska kysyt, sinut todetaan täten juhlallisesti "Ai mää hihu-vai" hihhuleiden hidastempoiseen ala-jaostoon.
Nyt voit seuraavaksi ihmetellä: "Eik jeesus tullukaa?"
Paljon onnea meiltä kaikilta ja terveiset sinulle. Kaikki eivät voi olla penaalin terävämpiä kyniä. - ihmettelevä--
Pakanaclub pj. kirjoitti:
Koska kysyt, sinut todetaan täten juhlallisesti "Ai mää hihu-vai" hihhuleiden hidastempoiseen ala-jaostoon.
Nyt voit seuraavaksi ihmetellä: "Eik jeesus tullukaa?"
Paljon onnea meiltä kaikilta ja terveiset sinulle. Kaikki eivät voi olla penaalin terävämpiä kyniä.Nyt oli kyllä niin sekava viesti, että en ymmärtänyt, mitä yritit sanoa. Voisitko muotoilla selvemmin?
- Selvennys toimisto
ihmettelevä-- kirjoitti:
Nyt oli kyllä niin sekava viesti, että en ymmärtänyt, mitä yritit sanoa. Voisitko muotoilla selvemmin?
Kysymyksesi paljasti, että olet H-I-H-H-U-L-I.
Jos et ymmärrä, yritän vielä selvemmin.
Keskity tarkkaan lukemaasi, älä syö esim. purukumia samalla. - ihmettelevä--
Selvennys toimisto kirjoitti:
Kysymyksesi paljasti, että olet H-I-H-H-U-L-I.
Jos et ymmärrä, yritän vielä selvemmin.
Keskity tarkkaan lukemaasi, älä syö esim. purukumia samalla.Ahaa. Millä tavalla se sen paljasti?
Miksi olet noin epäkohtelias? - Vastaustoimiston ps
ihmettelevä-- kirjoitti:
Ahaa. Millä tavalla se sen paljasti?
Miksi olet noin epäkohtelias?Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata mitenkään.
Yleensä jos ei tiedä onko hihhuli vai ei, voidaan yleistää, että ON.
Ei siinä ole mitään pahaa, maailmaan mahtuu meitä kaiken sortin vipeltäjiä. - jyhfcdj
Vastaustoimiston ps kirjoitti:
Anteeksi, ei ollut tarkoitus loukata mitenkään.
Yleensä jos ei tiedä onko hihhuli vai ei, voidaan yleistää, että ON.
Ei siinä ole mitään pahaa, maailmaan mahtuu meitä kaiken sortin vipeltäjiä."Yleensä jos ei tiedä onko hihhuli vai ei, voidaan yleistää, että ON.
"
Miten niin? - Siten niin, jotta!
jyhfcdj kirjoitti:
"Yleensä jos ei tiedä onko hihhuli vai ei, voidaan yleistää, että ON.
"
Miten niin?Miten niin? Jos ei tiedä onko nainen vai mies ja on ostoskeskuksessa kova virtsahätä, sitä tulee kuset housuun, jos ei tiedä meneekö naisten vai miesten vessaan.
Jos ei tiedä onko uskovainen vai ateisti, kannattaa vaikka kysyä sitä äidiltä tai isiltä.
Jos eivät tiedä, voidaan olettaa, että tyhmyys on vain periytynyt. - jyhfcdj
Siten niin, jotta! kirjoitti:
Miten niin? Jos ei tiedä onko nainen vai mies ja on ostoskeskuksessa kova virtsahätä, sitä tulee kuset housuun, jos ei tiedä meneekö naisten vai miesten vessaan.
Jos ei tiedä onko uskovainen vai ateisti, kannattaa vaikka kysyä sitä äidiltä tai isiltä.
Jos eivät tiedä, voidaan olettaa, että tyhmyys on vain periytynyt.Ahaa. Sinun määritelmäsi mukaan hihhuli on siis sama asia kuin uskovainen.
Mitä "uskovainen" sitten tarkoittaa? - nimi merkki
Kalapagos (ei kirj.) kirjoitti:
Hikipediasta löytyi seuraava määritelmä, joka osuu yllättävän oikeaan huomioiden, että hikipedia on huumoria.
Oletko hihhuli?
Raamatun mukaan Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla. Eikä ihmiset tiedemiesten mukaan eläneet samanaikaisesti dinosaurusten kanssa. Mutta kaikista hihhuleista tämä ei välttämättä ole tarpeeksi siistiä.
Jos epäilet olevasi hihhuli, niin tässä muutamia prinsiippejä. Jos tärppää, niin tiedät, ja tieto vapauttaa. Tämän luettelon tuntomerkit pätevät lähinnä (protestanttisiin) kristillisiin hihhuleihin. Muiden uskontojen ja suuntausten hihhulit ovat eriasteisia peilikuvia.
1. Sinä tarmokkaasti kiellät tuhannet jumalat, joita muut uskonnot palvovat. Mutta tunnet raivoa kun joku kieltää sinun jumalasi.
2.Tunnet itsesi solvatuksi, kun tiedemies sanoo ihmisen ja ihmisapinoiden kehittyneen yhteisestä kantamuodosta. Mutta sinulla ei ole mitään ongelmaa uskoa Raamattua, jossa sanotaan, että tulet mullasta.
3.Naurat polyteisteille, mutta sinulla ei ole ongelmaa kolmiyhteyden kanssa.
4.Naamasi muuttuu violetiksi, kun kuulet Allahin kunniaksi tehdyistä julmuuksista. Mutta naamasi ei värähdäkään, kun luet toista Mooseksen kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kaikki Egyptin lapset. Tai Joosuan kirjaa, jossa jumalasi määrää tapettavaksi kokonaisen etnisen ryhmän, myös kaikki naiset ja lapset.
5.Naurat Kreikan mytologialle ja hindu-uskonnolle, joissa jumalat "makaavat" naisten kanssa (tai vielä pahempaa). Mutta mielestäsi siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Pyhä henki hedelmöitti Neitsyt Marian, joka synnytti ihmisjumalan.
6.Olet valmis uhraamaan aikaasi etsiessäsi porsaanreikiä tieteellisestä maailmankuvasta. Mutta et löydä mitään erikoista päivämääristä jotka pronssikautiset miehet päättelivät ja joiden mukaan maailman täytyy olla luotu muutama sukupolvi sitten.
7.Uskot että kaikki maailman ihmiset, pois laskettuna oma uskonhaarasi, joutuu ikuisiksi ajoiksi kidutukseen helvetin tuleen, josta ei ole poispääsyä. Mutta silti kovasti väität että uskontosi on se kaikkein suvaitsevaisin ja rakastavin.
8.Kun tiede, historia, geologia, biologia ja fysiikka on epäonnistunut todistamaan sinulle uskonnostasi toisin, joku tyyppi kieriskelemässä lattialla kielillä puhuen on kaikki, mitä tarvitset todisteeksi kristinuskosta.
9.Sinusta 0,01% on hyvä tulos, kun puhutaan rukoukseen vastaamisesta, ja loput 99,99% on jumalan tahtoa, ja saat erektion raamatun lukemisesta.Itse asiassa tiedät vähemmän Raamatusta, kristillisyydestä, kirkkohistoriasta, ja etenkin eksegetiikasta kuin moni ateisti tai agnostikko, mutta silti sanot itseäsi kristityksi.
10.Väität kannattavasi tiedettä, luottavasi tieteen tehoon ja olevasi tieteellinen. Kuitenkin pidät suurinta enemmistöä tiedemiehistä typerinä täysin väärässä olevina lähes aina, olipa kyseessä sitten suhteellisuusteoria, evoluutio, ajoittaminen ja siihen liittyvä historiantutkimus, geologia jossa pinnanmuotoja selitetään muullakin kuin vedenpaisumuksella. Tai oikeastaan lähes tulkoon kaikki. Kritisoit vastustajiasi umpimielisiksi, mutta itse suostut hyväksymään vain ne teoriat ja niissä oloissa, jotka tukevat omaa uskonnollista dogmaasi.
Ainakin muutama palstalainen lähestyy kymmentä pistettä ja papukaijamerkkiä.Enpä ollut tuota Hikipedian määritelmää lukenutkaan. Se on aivan loistavan osuva kuvaus, jopa niin täsmällisen osuva kuvaus kaikista minun tuntemistani uskovista, ettei siinä ole (minulle) mitään huumoria eikä nauramista, kun se on vain faktaa.
Sopii myös useimpiin tänne kirjoittaviin, kuten varmaan kaikki hyvin tietävät, joihinkin sataprosenttisesti ja suurimpaan osaankin suurimmalta osaltaan.
Ja juuri siksi me heitä hihhuleiksi kutsummekin.
- Rad.At
Jostakin syystä ateisteilla ja vapaa-ajattelijoilla on ihan samanlainen käännytysinto, eli "Eroa Kirkosta" - liike. Mitään loogista syytä tälläiselle liikkeelle ei ole, mutta usein siitä saa aivan samanlaisen "pelastususko"-tuntuman, jolla uskonnoliset piirit pelstavat sieluja.
Henkilökohtaisesti olen taipuvainen uskomaan, että ihminen biologisesti haluaa kaikkien muiden ihmisten ajattelevan samoin kuin hän itse. Hän tuntee perimänsä olevan vaarassa, jos vieraita ajatuksia tai erilaisuutta on ympäristössä ja siten taistelee automaattisesti niitä vastaan.
Tämä on luonnollista seurausta siitä, että ihmisellä ei ole juurikaan luontaisia vaistoja vaan kaikki (syötävät kasvit, metsästystaktiikat ym.) on opetettava. Oli siis aikoinaan vaarallista, jos tämä kulttuurievolutionaarinen "usko" - tietopankki selviämistekniikoista - korruptoitui tai muuttui.
Henkilökohtaisesti taidan olla kuitenkin erikoinen, sillä vaikka väittelen mielelläni aiheesta kuin aiheesta, ei minua voisi vähempää kiinnostaa mihin sinä uskot ja mielestäni sekä "vajaa-aajttelijoiden", että "jehovien" käännytysyritykset ovat vain tasankoapinoiden sosiaalisia pakkoliikkeitä.- Kalapagos (ei kirj.)
Erona on luonnollisesti se, että nykyisen tieteellisen tiedon mukaan meillä ei ole ensimmäistäkään todistetta Jumalasta. Tällöin on loogista ja järkevää olla ateisti. Onko sinusta opettajien evoluution opetus vain vääräoppisten käännytystä? Onko vanhan maan opetus tasankoapinoiden suorittamaa käännytystä? Tiedon käsittäminen sellaisena kuin se on erittäin toivottava piirre yhteiskunnassa.
Sinulle on siis se ja sama rakentuuko yhteiskunta tiedon vain uskon pohjalle? Sinulle on se ja sama jos osa uskovista leikkelee lapsiaan? Sinulle on se ja sama jos uskovat vainoavat ja väheksyvät homoseksuaaleja? Sinulle on se ja sama jos uskon varjolla voidaan suojella pedofiileja? Sinulle on se ja sama jos kouluissa opetetaan kreationismia? Sinulle on se ja sama jos ihmisten uskonvapautta ei kunnioiteta? Sinulle on se ja sama opetetaanko lapsille maapallon ikä nuoreksi vai vanhaksi? Sinulle on se ja sama jos mielisairaus johtuu demoneista? Sinulle on se ja sama jos taikauskovat keräävät veroja 1mrd vuodessa palvontamenoihin?
On syy ja on seuraus. Ihan sama jos eläisimme teokratiassa? Ei minua voisi vähempää kiinnostaa? - Rad.At

On syy ja on seuraus. Ihan sama jos eläisimme teokratiassa? Ei minua voisi vähempää kiinnostaa?Erona luonnollisesti..... ?
Miten tämä tieteellinen "yhteiskunta" sitten muka toimisi? Mitkä sen meriitit olisivat? Kuinka se rakentuisi?
Yhteiskunta ja sen arvomaailma on yhtä evolutionäärinen toimi, kuin luonto itse. Sillä ei ole suuntaa tai determinististä kohdetta, vaan se reagoi kulloisenkiin tilanteeseen suurelta osin sattuman varaisesti, osittain tosin riippuen yksilöllisistä toimista jotka saattavat ohjailla olemassa olevia merkittäviä suuntauksia.
Mielestäni vain ihmisen "alku-loppu" ajattelu antaa sille "kehityssuunnan" joka sitten kuvittelee täydellisyyden sinne loppuun jota "kohti" se liikkuu. Samaa ihminen tekee ajatellessaan evoluutiota yleensä, muokkaa satunnaisuuden tarinaksi jolla on alku ja, lopullinen, "pysyvän täydellisyyden" tila sitten lopussa. Samaa hehkutusta uskonnoissa, joihin luen tälläisen tiedeuskon.
Tiedeusko itsessään on uskomus, että tiede sisältää jonkin täydellisen arvomaailman, vaikka puhdas tiede yksinkertaisesti havainnoi ja pyrkii mallintamaan olemassa olevia ilmiöitä mahdollisimman tarkasti. Se, onko hallintomuoto teokratia, monarkia vai demokratia ei ole historian valossa vaikuttanut tähän millään tavalla. Tiedettä on tehty kaikissa, eikä sen tekoon ole vaikuttanut hallintojärjestelmä tai yhteiskunta.
Mitä taas tulee pedofiileihin ja muihin.... Suhtaudun epäillen aatesuuntiin, joiden pääasiallinen puolustus tulee vastustavien aatesuuntien mustamaalauksesta. Yleensä se tarkoittaa, että ideologialla ei ole mitään tarjottavaa itsessään. - Kalapagos (ei kirj.)
Rad.At kirjoitti:
Erona luonnollisesti..... ?
Miten tämä tieteellinen "yhteiskunta" sitten muka toimisi? Mitkä sen meriitit olisivat? Kuinka se rakentuisi?
Yhteiskunta ja sen arvomaailma on yhtä evolutionäärinen toimi, kuin luonto itse. Sillä ei ole suuntaa tai determinististä kohdetta, vaan se reagoi kulloisenkiin tilanteeseen suurelta osin sattuman varaisesti, osittain tosin riippuen yksilöllisistä toimista jotka saattavat ohjailla olemassa olevia merkittäviä suuntauksia.
Mielestäni vain ihmisen "alku-loppu" ajattelu antaa sille "kehityssuunnan" joka sitten kuvittelee täydellisyyden sinne loppuun jota "kohti" se liikkuu. Samaa ihminen tekee ajatellessaan evoluutiota yleensä, muokkaa satunnaisuuden tarinaksi jolla on alku ja, lopullinen, "pysyvän täydellisyyden" tila sitten lopussa. Samaa hehkutusta uskonnoissa, joihin luen tälläisen tiedeuskon.
Tiedeusko itsessään on uskomus, että tiede sisältää jonkin täydellisen arvomaailman, vaikka puhdas tiede yksinkertaisesti havainnoi ja pyrkii mallintamaan olemassa olevia ilmiöitä mahdollisimman tarkasti. Se, onko hallintomuoto teokratia, monarkia vai demokratia ei ole historian valossa vaikuttanut tähän millään tavalla. Tiedettä on tehty kaikissa, eikä sen tekoon ole vaikuttanut hallintojärjestelmä tai yhteiskunta.
Mitä taas tulee pedofiileihin ja muihin.... Suhtaudun epäillen aatesuuntiin, joiden pääasiallinen puolustus tulee vastustavien aatesuuntien mustamaalauksesta. Yleensä se tarkoittaa, että ideologialla ei ole mitään tarjottavaa itsessään."ei minua voisi vähempää kiinnostaa mihin sinä uskot ja mielestäni sekä "vajaa-aajttelijoiden", että "jehovien" käännytysyritykset ovat vain tasankoapinoiden sosiaalisia pakkoliikkeitä. "
Tuo oli sinun lähtökohtasi. Vertaat "tiedeuskoa" jumaluskoon. Tiedeuskoa ei ole olemassa. On vain tiede. Usko ei liity tieteeseen ellei harrasta olkiukkoja, kuten sinä.
Tuossa toin esille, miksi jotku ihmiset kritisoivat uskontoja.
"Suhtaudun epäillen aatesuuntiin, joiden pääasiallinen puolustus tulee vastustavien aatesuuntien mustamaalauksesta."
Lisää olkiukkoja eli mistä lähtien ateismi on ollut aatesuunta? Kysymys on uskontojen aiheuttamien haittojen kriittisestä tarkastelusta.
Kukin saa minun puolestani harrastaa uskoaan rauhassa niin kauan kuin usko ei vaikuta negatiivisesti yhteiskuntaan. Toinen seikka, mihin kiinnitän huomiota on uskontojen tuputtaminen. Jos joku alkaa julkisesti julistaa uskoaan todeksi tai oikeuttamaan tekojaan uskolla niin tällöin hän asettaa itsensä ja uskonsa arvostelun kohteeksi.
"Se, onko hallintomuoto teokratia, monarkia vai demokratia ei ole historian valossa vaikuttanut tähän millään tavalla. "
En ala kaivelemaan historiaa, mutta tämän päivän valossa on vaikuttanut aika rajusti. Teokratiat elävät osittain kivikaudella.
"Yleensä se tarkoittaa, että ideologialla ei ole mitään tarjottavaa itsessään."
Ateismi ei ole ideologia vaan vastaus kysymykseen uskotko Jumalaan.
Itse suhtaudun varauksella olkiukkojen viljelijöihin ja kukkahattuiluun.
- er6tu78o
- sunray2012
Jos kuvittelee olevasnsa itsenäisesti olemassa olevan näkymättömän olion jatkuvan tarkkailun alaisena, niin tällainen henkilö on hihhuli..
- Nasse=hihu
Eiköhän se riitä hihun määritelmäksi että jauhaa sontaa samalla palstalla 10 vuotta.
- x42
Hihhuli on empatiaan ja rationaaliseen ajatteluun kykenemätön ihminen, joka on keinoista riippumatta valmis tekemään mitä tahansa puolustaakseen omaa ideologiaansa, aiheutti se sitten vahinkoa tai ei.
- fil.mag. tri. V.Älkk
Kertakaikkiaan mahtava kouluesimerkki ateistin itsetutkiskelusta-kunhan loput aateystäviäsi nousisi samalle tasolle niin hyvää seuraa!
Jatka sama rataa!!!
- jhfjhg
paitsi että ateismi ei ole ideologia,toisin kun esim.kristinusko on.
- ylifil.m. V.Älkyin
Oma ajattelu on sallittu jopa suotavaa, vaikka roikkuisikin muiden esiintuomia ajatuksissa(vaikkei nämä ovat ensimmäisiä maailmassa asioita pohtineita olekaan-harvoja poikkeuksia löytyy).
Koulutus/indoktrinointi on yleensä vaan haitaksi-nouse omiin jalkoihin ja astu ulos pimeydestä!
Ideologia eli aatejärjestelmä tai aaterakennelma on ohjeelliseksi muodostunut aatteiden kokoelma, poliittinen näkökulma todellisuuteen tai kaavoittuneeksi muuttunut poliittinen käytäntö, joka heijastaa tietyn yksilön, ryhmän, yhteiskuntaluokan tai kulttuurin tarpeita ja pyrkimyksiä.[1]lähde tarkemmin?
PiilotaEri ideologiakäsitteitä
Eri ideologiakäsitteet voidaan tiivistää kolmeen päätyyppiin:[2]
Neutraalin ideologiakäsityksen mukaan ideologia tarkoittaa ajatusten ja uskomusten järjestelmää ja näkemystä maailmasta. Sanaa käytetään neutraalisti, eikä ideologiaa itsessään pidetä sen enempää kielteisenä kuin myönteisenäkään.
Negatiivisen ideologiakäsityksen mukaan ideologia on vääristynyttä tietoisuutta, ja se häiritsee ja estää todellisuuden ymmärtämistä.
Kriittinen ideologiakäsitys liittyy kriittiseen teoriaan ja yhdistää ideologian valtasuhteisiin. Ideologia on tietty tapa, jonka avulla kuvataan, uusinnetaan ja myös muutetaan yhteiskunnan valtasuhteita.
Nämä kolme ovat ateismin pääpilareita:
1 en usko jumaliin
(määritellessä itse ateismin kirjoon ei ole muuta tapaa)
2 uskon johon taikka kaikki näihin:
tieteeseen, filosofiaan kulttuuriin johonkin "idoliin" ja itseeni
3opin/harrastan/seuraan kakkoskohdan olevissa asioita
jos te oppisitte ajattelemaan niin huomaisitte mitä roskaa jaatte itsestänne muille
bulkki yhteiskunnassa ja sen johdossa ovat just näitä päättömiä kanoja jotka toistavat mitä heille on opetettu samalla kuin elävät ymmärryksen illuusiossa
rattaat koneistossa jotka pyörivät mukaan tietämättä mihin suuntaan kokonaisuutta ajatellen- "tarve tiedä" hierarkiassa joka on niin järjetön että hävettää kanssaihmisten puolesta
se joka asia koskee ON AINA saatava tietää KAIKKI häneen koskevat asiat
Tämä myöskään ei ymmäretä johtuen jokaisen tahon ominaisluuloja
Se ei ole niin vaikea, ja jos on niin lue läpi muutama kertaa ja ota opiksesi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1341947Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28891- 69855
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259732Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64717- 10696
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132673- 26649
- 77648
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.201640