Poliisimuseossa Tampereella on nähtävää koko perheelle

Oletko jo nähnyt pommirobotin tai Suojelupoliisin panssaroidun auton? Kiinnostavatko Liikkuvan poliisin takaa-ajovideot, lasten oma poliisikamari tai vanha rikostutkimuslaboratorio?

Poliisimuseo Tampereen Hervannassa tarjoaa nähtävää koko perheelle. Museossa voi istahtaa mustanmaijan penkille, ihmetellä Suomen ensimmäistä lottokonetta tai tähyillä kattoon, josta on köydellä laskeutumassa poliisin erikoisyksikön Karhun jäsen.

- Poliisimuseo on mielenkiintoinen ja ilmainen käyntikohde kaikenikäisille. Museon perusnäyttely kertoo suomalaisesta poliisista ja sen työtehtävistä keskiajalta nykypäivään asti. Vielä ehtii tutustua myös Ohranasta Supoon -erikoisnäyttelyyn, kertoo Poliisimuseon intendentti Aimo Aitasalo.

Lapsille riittää tekemistä museon lastenosastolla, poliisikamari Pokelassa. Siellä lapset voivat pukea päälleen poliisiunivormun ja kokeilla rosvona olemista Pokelan putkassa.

- Muistoksi vierailusta saa mukaan poliisihatun ja Junnukonstaapelin kortin, johon tulee pikkukonstaapelin oma sormenjälki. Kotiin saa myös Pikkupoliisin tehtäväkirjan, joka sisältää 5 - 8-vuotiaille sopivia tehtäviä.

Poliisimuseo on avoinna kesälläkin tiistaista perjantaisin kello 10 - 15 ja lauantaisin kello 12 - 17. Opastuksia voi tiedustella Poliisimuseon aulapalvelusta p. 071 878 3900.
3645
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Supon auto lienee jokin vanha edustuskosla ja ne videot löytyy juutuupistakin.

Äänestä

tonne kun pääsis.. kiinnostaa eritoten 144 ja 99 saabit poliiseilla

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Informaatiota kirjoitti:

Oletko jo nähnyt pommirobotin tai Suojelupoliisin panssaroidun auton? Kiinnostavatko Liikkuvan poliisin takaa-ajovideot, lasten oma poliisikamari tai vanha rikostutkimuslaboratorio?

Poliisimuseo Tampereen Hervannassa tarjoaa nähtävää koko perheelle. Museossa voi istahtaa mustanmaijan penkille, ihmetellä Suomen ensimmäistä lottokonetta tai tähyillä kattoon, josta on köydellä laskeutumassa poliisin erikoisyksikön Karhun jäsen.

- Poliisimuseo on mielenkiintoinen ja ilmainen käyntikohde kaikenikäisille. Museon perusnäyttely kertoo suomalaisesta poliisista ja sen työtehtävistä keskiajalta nykypäivään asti. Vielä ehtii tutustua myös Ohranasta Supoon -erikoisnäyttelyyn, kertoo Poliisimuseon intendentti Aimo Aitasalo.

Lapsille riittää tekemistä museon lastenosastolla, poliisikamari Pokelassa. Siellä lapset voivat pukea päälleen poliisiunivormun ja kokeilla rosvona olemista Pokelan putkassa.

- Muistoksi vierailusta saa mukaan poliisihatun ja Junnukonstaapelin kortin, johon tulee pikkukonstaapelin oma sormenjälki. Kotiin saa myös Pikkupoliisin tehtäväkirjan, joka sisältää 5 - 8-vuotiaille sopivia tehtäviä.

Poliisimuseo on avoinna kesälläkin tiistaista perjantaisin kello 10 - 15 ja lauantaisin kello 12 - 17. Opastuksia voi tiedustella Poliisimuseon aulapalvelusta p. 071 878 3900.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu