Oletko jo nähnyt pommirobotin tai Suojelupoliisin panssaroidun auton? Kiinnostavatko Liikkuvan poliisin takaa-ajovideot, lasten oma poliisikamari tai vanha rikostutkimuslaboratorio?
Poliisimuseo Tampereen Hervannassa tarjoaa nähtävää koko perheelle. Museossa voi istahtaa mustanmaijan penkille, ihmetellä Suomen ensimmäistä lottokonetta tai tähyillä kattoon, josta on köydellä laskeutumassa poliisin erikoisyksikön Karhun jäsen.
- Poliisimuseo on mielenkiintoinen ja ilmainen käyntikohde kaikenikäisille. Museon perusnäyttely kertoo suomalaisesta poliisista ja sen työtehtävistä keskiajalta nykypäivään asti. Vielä ehtii tutustua myös Ohranasta Supoon -erikoisnäyttelyyn, kertoo Poliisimuseon intendentti Aimo Aitasalo.
Lapsille riittää tekemistä museon lastenosastolla, poliisikamari Pokelassa. Siellä lapset voivat pukea päälleen poliisiunivormun ja kokeilla rosvona olemista Pokelan putkassa.
- Muistoksi vierailusta saa mukaan poliisihatun ja Junnukonstaapelin kortin, johon tulee pikkukonstaapelin oma sormenjälki. Kotiin saa myös Pikkupoliisin tehtäväkirjan, joka sisältää 5 - 8-vuotiaille sopivia tehtäviä.
Poliisimuseo on avoinna kesälläkin tiistaista perjantaisin kello 10 - 15 ja lauantaisin kello 12 - 17. Opastuksia voi tiedustella Poliisimuseon aulapalvelusta p. 071 878 3900.
Poliisimuseossa Tampereella on nähtävää koko perheelle
Informaatiota
3
624
Vastaukset
- Ehkä tai ei
Supon auto lienee jokin vanha edustuskosla ja ne videot löytyy juutuupistakin.
- Poliisimuseo 360
poliisimuseo panoraama 360 toimii nyt myös Ipad / Iphone / Ipod:lla.
www.virtuaalikierros.fi tai suora linkki sivuille:
http://www.kaupunkikierros.fi/etsi-kohde/panoraamat/tampere/museot/poliisimuseo/poliisimuseo.php tonne kun pääsis.. kiinnostaa eritoten 144 ja 99 saabit poliiseilla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2362644- 1011124
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221068Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717897- 63831
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237780- 35730
- 116718