Kva talousseminaari 15.6

Sillasta säästöä

Kauhavan päättäjät kokoontuvat 15.6 miettimään säästökohteita. Kauhavan hallitus päätti hiljakkoin Ville VIrrankosken aloitteesta lunastaa ns. Kankaan sillan tieosuuden maanomistajilta heti, vaikka valitusprosessi on kesken. Mielestäni ko. menettely tässä taloudellisessa tilanteessa oli typerää kunnalle veroa maksavien asukkaiden rahojen haaskausta. Siltahankkeelle stoppi niin muita säästöjä ei tarvita. TARKAILKAA PÄÄTTÄJIENNE TOIMIA VAALIT LÄHESTYVÄT!

19

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etelä-pohjanmaa

      On varmaan ainut paikka maailmassa missä vastustetaan siltaa ja yhteyksien parantamista,juntila on aina junttila.

      • Ei kaikkea kaikille

        Siltoja sinänsä ei kukaan Kauhavallakaan vastusta, mutta on laitetettava suu säkkiä myöden ,eli siltaan ja sen ylläpitoon ei kerta kaikkiaan ole varaa. Valtioltakaan ei tule euroakaan tähän hankkeeseen, koska se on todennut sillan tuomat hyödyt mitättömiksi.

      • Nii ei
        Ei kaikkea kaikille kirjoitti:

        Siltoja sinänsä ei kukaan Kauhavallakaan vastusta, mutta on laitetettava suu säkkiä myöden ,eli siltaan ja sen ylläpitoon ei kerta kaikkiaan ole varaa. Valtioltakaan ei tule euroakaan tähän hankkeeseen, koska se on todennut sillan tuomat hyödyt mitättömiksi.

        jos ne saadaan ilmaiteksi mutta heti jos pitäis jotain maksaa niin alkaa vaikerrus.

    • Daadaa22

      Järkevä päätös kunnanhallitukselta. Valitukset ovat sen verran absurdeja, että korkein hallinto-oikeus korkeintaa nauraa niille ennen hylkäämistä!

      • Mistä säästetään?

        Laittakaa tänne sitte parempia. Säästökohteita, jos te juntit kepulaaset sen turhan sillan väkisi kaupungin vaivooksi haluatte? Otetaanko säästöt taas vanhuksilta ja lapsilta?

      • Säästetään säästetää
        Mistä säästetään? kirjoitti:

        Laittakaa tänne sitte parempia. Säästökohteita, jos te juntit kepulaaset sen turhan sillan väkisi kaupungin vaivooksi haluatte? Otetaanko säästöt taas vanhuksilta ja lapsilta?

        Kaupungin talousarvio on 100 miljoonaa, menot pääasiassa käyttömenoja.
        Suurinpana sosiaali ja terveyspuoli,sitten sivistys.
        Ne menoluokat kattaa 80 prosenttia kaupungin menoista.
        Ei siinä yhden sillan poisto tai rakentaminen kesää tee.
        Se on kuin housuihin pissaa,hetki lämmittää.Olisiko seuraavalle vuodelle tyrkyllä joku investoinnin poisto.Tätähän kauhavalla on ennen harrastettu,tuloksen näkee kiinteistöjen kunnossa.Korjausvelka on melkoinen.
        Mopo on karannut kahdessa suurimmissa menoluokissa ja kukaan ei jarruta.
        Kovin helposti näyttää kaupungin talous saatavan kuntoon,yhdellä sillalla.

      • Silta&tie ainakin 6 m€
        Säästetään säästetää kirjoitti:

        Eipä tullut mitään konkreettista ehdotusta ss. nimerkiltä ainoastaan poliitikolle tyypillistä liirum laarumia, jos olet poliitikko ymmärrän miksi Kauhavan talous on menossa kuralle. Sillan rakentamiselle ei ole mitään järkevää perustetta ja sen ja tien ylläpito ja auraus tuo vuosittain huomattavat lisämenot kaupungille. Säästäminen tulee aloittaa sillasta piste! Ja kun tunnut olevan asioista vähän kuusalla niin laita tänne konkreettisia säästökohteita, mutta ei taida kyvyt riittää?

      • Hallitus vaihtoon
        Silta&tie ainakin 6 m€ kirjoitti:

        Eipä tullut mitään konkreettista ehdotusta ss. nimerkiltä ainoastaan poliitikolle tyypillistä liirum laarumia, jos olet poliitikko ymmärrän miksi Kauhavan talous on menossa kuralle. Sillan rakentamiselle ei ole mitään järkevää perustetta ja sen ja tien ylläpito ja auraus tuo vuosittain huomattavat lisämenot kaupungille. Säästäminen tulee aloittaa sillasta piste! Ja kun tunnut olevan asioista vähän kuusalla niin laita tänne konkreettisia säästökohteita, mutta ei taida kyvyt riittää?

        Joo hallitus jyräs kaupunginjohtajan esityksen siltarakentamisen jäihin panosta. Onneksi on vaalit tulossa niin päästään eroon tuhlailevasta hallituksesta. Silta on muodostunut niille pakkomielteeksi. Mentaliteettina tuntuu olevan, että kaikesta muusta voidaan säästää mutta silta tehdään. Minä sanon vaan, jotta ei ole riittänyt rahat nykyistenkään teiden ylläpitoon ja lisää vain pitäisi tehdä. Voi yhere kerran! Taas nämä herrain valitut on ottamassa vanhuksilta, sairailta ja lapsilta. Katsokaa kaupungin sivuilta hallituksessa istuvien nimet, ettei syksyn vaaleissa tee samaa virheettä uudestaan.

      • Eikö maalaisjärkeä löydy
        Säästetään säästetää kirjoitti:

        Kaupungin talousarvio on 100 miljoonaa, menot pääasiassa käyttömenoja.
        Suurinpana sosiaali ja terveyspuoli,sitten sivistys.
        Ne menoluokat kattaa 80 prosenttia kaupungin menoista.
        Ei siinä yhden sillan poisto tai rakentaminen kesää tee.
        Se on kuin housuihin pissaa,hetki lämmittää.Olisiko seuraavalle vuodelle tyrkyllä joku investoinnin poisto.Tätähän kauhavalla on ennen harrastettu,tuloksen näkee kiinteistöjen kunnossa.Korjausvelka on melkoinen.
        Mopo on karannut kahdessa suurimmissa menoluokissa ja kukaan ei jarruta.
        Kovin helposti näyttää kaupungin talous saatavan kuntoon,yhdellä sillalla.

        Hyvä ss vertauksesi sillan rakentamatta jättämisestä korjaamattomiin kiinteistöihin ontuu. Nyt meinaaatte rakennuttaa sillan johon kuluu pitkä penni ylläpitorahaa vuosittain. Pistäkää ne siltarahat korjaamattomiin kouluihin niin ne menevät järkevään käyttöön.

    • Silta rakennetaan

      jo pelkästään siksi, koska Alahärmäläiset, Ylihärmäläiset ja Kortesjärveläiset ovat helvetin kyllääntyneitä siihen että kaikki rahat hassataan Wanhan Kauhavan kiinteistöjen kunnostamiseen. Teidän entiseen kaupungintaloonki pitäisi hassata 2miljoona euroa. Pistetään pulju kiinni ja hajautetaan muiden kaupunginosien parempi kuntoisiin toimipisteisiin, siinä säästetään taas 2milj eurua. Eikä säästö ole pois vanhuksilta tai lapsilta!

      • Pysytään totuudessa

        Kaupungintaloa ei tule remontoida, vaan käytetään yrittäjäopistolle AMK:n jäljiltä jääneitä tyhjiä tiloja. Toiseksi kyllä sitä riittää remontin tarpeessa olevia kaupungin kiinteistöjä kaikista kaupunginosista, kuin myös perusparannettavassa kunnossa olevia teitä.

      • Asiaaa

        Kirjootat asiaa!

      • Kysymys:S.rakenetaan

        Nii jotta tehtääs komia silta ja molemmin puoli jokia routiva kärrypoluku, ja huristeeltaas erellee sivukylillä rahan puutteessa hoitamattamia teitä pitki, jokka varsinki kevääsi ja syksyysi muistuttaa paremmi perunapeltoa?

      • älyhoitoon
        Kysymys:S.rakenetaan kirjoitti:

        Nii jotta tehtääs komia silta ja molemmin puoli jokia routiva kärrypoluku, ja huristeeltaas erellee sivukylillä rahan puutteessa hoitamattamia teitä pitki, jokka varsinki kevääsi ja syksyysi muistuttaa paremmi perunapeltoa?

        Turhaa valitusta, huonompiaki teitä löytyy yllinkyllin. Teillä on edes pikitie! Pitkiä reikäisiä sorateitä löytyy muualta kyliltä.

      • Mitäs tuolle
        Pysytään totuudessa kirjoitti:

        Kaupungintaloa ei tule remontoida, vaan käytetään yrittäjäopistolle AMK:n jäljiltä jääneitä tyhjiä tiloja. Toiseksi kyllä sitä riittää remontin tarpeessa olevia kaupungin kiinteistöjä kaikista kaupunginosista, kuin myös perusparannettavassa kunnossa olevia teitä.

        vanhalle kaupungintalolle tapahtuu - puretaanko se - vai mitä ?

      • Sivukylien tiät kuntoon
        älyhoitoon kirjoitti:

        Turhaa valitusta, huonompiaki teitä löytyy yllinkyllin. Teillä on edes pikitie! Pitkiä reikäisiä sorateitä löytyy muualta kyliltä.

        En tiärä kenenkä älyä täs pitääs hoitaa, ku en ymmärtäny erellistä kommentoijaa. Joka tapaukses nualla siltarahoolla teineen sais joka kaupinginosas reikääset soratiet kuntoho, ny meinataha vaa teherä niitä lisää.

      • Myyntiin/purkuun
        Mitäs tuolle kirjoitti:

        vanhalle kaupungintalolle tapahtuu - puretaanko se - vai mitä ?

        Jos kaupunkin hallituksella on järjen hippalestakaan, (johon on vaikeaa uskoa kun seuraa niiden toilailuja), niin kiinteistö laitetaan myyntiin. Mikäli kiinteistöstä ei ole kukaan kiiinnostunut (henkilökohtaiseti uskon, että kiinteistöstä saadaan väh. 100000€) niin ei muuta kuin purkuun vaan.

      • Kulut kuriin
        Myyntiin/purkuun kirjoitti:

        Jos kaupunkin hallituksella on järjen hippalestakaan, (johon on vaikeaa uskoa kun seuraa niiden toilailuja), niin kiinteistö laitetaan myyntiin. Mikäli kiinteistöstä ei ole kukaan kiiinnostunut (henkilökohtaiseti uskon, että kiinteistöstä saadaan väh. 100000€) niin ei muuta kuin purkuun vaan.

        Juuri noin. Kaupungille muodostuu vuosittain säästöä, kun tarvitse maksaa lämmitys ja muita kiinteistön ylläpitoon meneviä kuluja.

      • Oma kunta sillan kallis.
        Sivukylien tiät kuntoon kirjoitti:

        En tiärä kenenkä älyä täs pitääs hoitaa, ku en ymmärtäny erellistä kommentoijaa. Joka tapaukses nualla siltarahoolla teineen sais joka kaupinginosas reikääset soratiet kuntoho, ny meinataha vaa teherä niitä lisää.

        Tänään Kva:n päättäjät saa kuntsarilla virkamiesten esityksiä ja ajatuksia säästökohteista. Kattotahan mitä tuleman pitää. Pitääkö hallitus tiukasti siltahankkeesta kiinni, vai voittaako järki.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4711
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3443
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      49
      1524
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1423
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1246
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1162
    8. 164
      1050
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1048
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      954
    Aihe