Työelämänvalmennus, onko kokemuksia?

Onko kokemusta

Työkkäri on saanut päähänsä että sellaiseen menen. Miten pitkiä päiviä, montako kertaa viikossa? Miten pitkä pesti, kertokaa kokemuksista.

23

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tässä yksi

      Olin sellaisesa ja 8h pv, 5pv viikossa töissä, puolivuotta olin ja nettosin peräti 180 € kk, olin siivoojana ja vähän keittiössäkin auttelin, rankkaa oli ja typerä korvaus. Onneksi pääsin työk.eläkkeelle niin ei tarvitse olla työkkärin hyppyhiirenä enää.

      • sanon vaan

        kuka sidiotti suostuu tekemään 8 h päiviä 9 euron päivä palkalla. 4 tuntii on maksimi johon tarvii suostuu. sua kusetettiin ja käytettiin hyväksi.

    • enää en menisi

      Jep. Olin puoli vuotta työelämävalmennuksessa koulun keittiössä. Tein samoja töitä, kuin palkattu henkilökunta. 6,5h päivä, viitenä päivänä viikossa. Työmarkkinatuki kulukorvaus ns. aktivointiraha, joka silloin oli jotain 4 euroa (miinus vero) päivä.

      Työvaatteet piti ostaa itse, eikä niitä korvattu. Työterveyshuoltoa en saanut käyttää, enkä saanut osallistua henkilökunnan virkistäytymisrientoihin. Töitä piti tehdä kamalasti ja osata, vaikkei ammattitaitoa ollutkaan.

      Talous meni kuralle, kun oli pakko käyttää omaa autoa työmatkoihin ja ajellessa paloi rahaa, samoin kuin niihin työvaatteisiin. Kokemus kokemusten joukossa, mutta eipä se mihinkään työpaikkaan johtanut, kun puolen vuoden päästä ottivat seuraavan valmennettavan orjan tilalle.

      • Terästä selkärankaan

        Kahdelta ensimmäiseltä vastaajalta kysyisin miksi tekivät niin pitkiä päiviä niin monta kertaa viikossa? Laki on hyvin yksiselitteinen, vähintään neljä, enintään kahdeksan tuntia päivässä. Viikossa vähintään yksi päivä, enintään viisi päivä. Voi olla aivan hyvin vaikka neljä neljän tunnin päivää viikossa. Jos vetoavat joihinkin paikallisiin käytäntöihin tai ministeriön määräyksiin vaatii nämä kirjallisina. Ei työkkäri voi ehtoja sanella, ne neuvotellaan. Neljää tuntia enempää ei missään tapauksessa pidä tehdä. Laki on laki ja se menee aina ohjeiden yli!

        Antaa uhkailla karenssilla. Jos karenssi tulee päätöksestä valitetaan, sen aikaa fatta, sosiaalitoimisto elättää. Valituksen tulee satavarmasti voittamaan. Ei pidä olla nöyrä lammas vaan pitää pitää kiinni oikeuksistaan!

      • enää en menisi
        Terästä selkärankaan kirjoitti:

        Valitsin tuon likimain normaalin työpäivän siksi, että alussa vilpittömästi kuvittelin jopa työllistyväni harjoittelun jälkeen. Uskoin näin vaikuttavani aktiivisemmalta, koska itse harjoitteluun hakeuduinkin. Pakolla en mene mihinkään muuten kuin poliisien saattamana:)

        Työkkäri sinällään on ihan perseestä. Aikomus oli saada töitä. Sehän se piti oleman joskus kauan sitten näiden valmennus- ja harjoittelujaksojen tarkoitus.

      • Terästä selkärankaan
        enää en menisi kirjoitti:

        Hyvä että olet vahingosta viisastunut. Ensinnäkin tätä ns. työtä tehdään ihan omaan rauhalliseen tahtiin. Toiseksi max. neljä tuntia päivä, enintään 3-4 päivää viikossa. Ei yhtään enempään pidä suostua.

      • tyytyväinen täälä

        Minä oon ja ihan liian pitkää päivää teettävät sulla, tarkisteleppa asiaa.
        Täälä on MAX 4 t, MIN 1t / 1-5 pv viikossa.
        Minä tein aluksi 3 päivää viikossa neljää tuntia ja nyt alan tekemään viittä,
        koska tuntuu siltä että se on ihan OK.
        Samanlaista siivoushommaa, yhdessä matkailukeskuksessa.
        Niin sanottua palkkaa yhdeksän euroa päivä, jonka saat vaikka oisit
        siellä vain sen tunnin.
        Neljän tunnin päivät on ihan sopivia , ei tule ihan raatona kotia.
        Vaatteita ei saada mekään, pelkät hanskat. Kävin kirpparilta ostamassa
        parin euron työtakkeja että saa avaimia tms kulkemaan mukana.

        Meillä on tosi kiva ohjaaja , käy kerran päivässä heittämässä moikat ja kysymässä kuin menee.
        Jos tuntuu että on liikaa hommia (ja kuule on... puoli-ilmasta orjatyövoimaa kun ollaan) niin lähettää sitten jonkun kaveriksi.

      • enää en menisi
        Terästä selkärankaan kirjoitti:

        Hyvä että olet vahingosta viisastunut. Ensinnäkin tätä ns. työtä tehdään ihan omaan rauhalliseen tahtiin. Toiseksi max. neljä tuntia päivä, enintään 3-4 päivää viikossa. Ei yhtään enempään pidä suostua.

        Ei kun ihan tosissani halusin sieltä harjoittelusta työpaikan ja siksi pinnistin parhaani. Surkeaa oli huomata, että ei niillä ollu aikomustakaan työllistää... Koijasivat minua, käyttivät hyväkseen työintoani ja antoivat valheellista toivoa.

        Sittemmin olen jo oppinut:) Nyt olen ikukarenssissa kieltäydyttyäni uusista valmennusoperaatioista ja nautin toimeentulotukea eläkkeelle asti. Tosin ne tukeakin miinustelevat, eli ihan vakio on -20%, mutta välillä pari kk -40%. Mitäpä siitä.

      • sanon vaan

        ei ole pakko suostua kaikeen mitä pyydetään.

      • ei helv****
        enää en menisi kirjoitti:

        Ei kun ihan tosissani halusin sieltä harjoittelusta työpaikan ja siksi pinnistin parhaani. Surkeaa oli huomata, että ei niillä ollu aikomustakaan työllistää... Koijasivat minua, käyttivät hyväkseen työintoani ja antoivat valheellista toivoa.

        Sittemmin olen jo oppinut:) Nyt olen ikukarenssissa kieltäydyttyäni uusista valmennusoperaatioista ja nautin toimeentulotukea eläkkeelle asti. Tosin ne tukeakin miinustelevat, eli ihan vakio on -20%, mutta välillä pari kk -40%. Mitäpä siitä.

        Miten on mahdollista pysyä elossa jos toimeentulotukea miinustetaan toi 40%?

      • sama tilanne
        ei helv**** kirjoitti:

        Miten on mahdollista pysyä elossa jos toimeentulotukea miinustetaan toi 40%?

        Jos ei suostu orjaksi, eikä oikeita töitä löydy, niin pakko on noilla alennetuilla pärjätä. Kun ikääntynyt pitkäaikaistyötön saa työkkäristä tuon viiden kuukauden työssäoloehto-sanktion, niin kohtalo ei ole kadehdittava.

      • Palmroos
        sama tilanne kirjoitti:

        Tässä sulle orjatyötä:
        http://www.youtube.com/watch?v=IPmOH_XuFWI&feature=g-upl

      • Terästä selkärankaan
        sama tilanne kirjoitti:

        Jos ei suostu orjaksi, eikä oikeita töitä löydy, niin pakko on noilla alennetuilla pärjätä. Kun ikääntynyt pitkäaikaistyötön saa työkkäristä tuon viiden kuukauden työssäoloehto-sanktion, niin kohtalo ei ole kadehdittava.

        Suostuu neljään tuntiin päivä, 3-4 kertaa viikossa ja tekee työtä omaan rauhalliseen tahtiin. Jos tämä ei kelpaa sitten tehdään yksi neljän tunnin päivä viikossa. Ei pidä alistua työkkärin saneluun. Oletteko miehiä vai lampaita?!

    • Valmennusta joo

      Täällä on 5 h päivä, voi sopia työpaikalla miten tehdään. Ei kerrytä eläkettä, palkkaa ei saa. Minulla oli pari valmennettavaa töissä apuna. Toisesta oli apua, toinen oli vaan sen takia että ei päivärahantulo katkea. Ja eron kyllä huomasi.
      Siivoojan hommassa hanskat tarjosi talo, samoin työtakin jos sellaisen halusi.
      Pohjanmaalta kirjoitan.

      • Loppukaneetti

        Virallinen tieto työkkärin sivuilta: Työaika 4-6 tuntia pv, valmennuksen kesto 1-6 kk.

      • Terästä selkärankaan

        Ei mitään viiden tunnin päiviä vaan neljän tunnin eikä minuuttiakaan pitempään. Jos ei ilmaistyövoima kelpaan niin sitten saavat olla ilman. Älkää olko lampaita vaan pitäkää kiinni oikeuksistanne.

    • hmmm..

      No minun tapauksessani näin. Jäin kaksi vuotta sitten vapun tienoilla työttömäksi.
      Kevät talvella kun olin ollut 9kk työtn niin tuli kirje että minua uhkaa pitäaikaistyöttömyys ja siksi joudun työvoimapoliitteen työllistämisohjelmaan. Oli annettu viikko aikaa ilmoittautua muistaakseni netissä. Ja huhtikuussa olisi ollut peryhdyttämistilaisuus valmennusjaksolle. Eli minun kohdallani tokokuussa 4 viikkoa täys (6-8h) päivästä kurssia "Reitti työelämään" kurssilla ja heti perään 7 viikkoa työharjoittelua jossain heidän osoittamassa työpaikassa. Toisin kun eräs kertoi verotuksesta niin minulle ilmoitettiin että 9 eur/pv olisi verovapaata ja tulisi ansiosidonnaisen päälle. No olin kaiken hakemisen jälkeen valmis ottamaan jotain säännöllistä arkirytmiä vastaan ja en nähnyt asiaa negatiivisen kuten paljon palstalla kirjoittelevat. Sattui kuitenkin niin että sainkin työpaikan viikkoa ennen perehdyttämistilaisuutta mihin osallistumisvelvoite ja soitin perjantaina työkkäriin että en voi tulla ensi viikolla kun työt alkaa maanantaina. Virkailija vaikutti hieman epäilevältä ja kysyi että onko työsopimus tehty. Sanoin että allekirjoitetaan maanantaina kun aloitan. No kahden viikon kuluttua tuli melko ilkeä kirje karenssista etc koska en saapunut paikalle. Soitin työkkäriin että kun nyt on töitä. Laitoin vielä kopion sopparista jolloin ilmoittivat että asia selvä ja onnittelivat työn saannista. Muuten olisin kyllä melko positiivisesti mennyt kursseille ja harjoitteluun. Toki ymmärrän että joillekkin tuo 9 euroa ei riitä kattamaan matkakustannuksiakaan. Saisivat kyllä maksaa vähintään todellisten matkakustanusten mukaan mikäli ylittävät 9 eur/pv..

    • yrjö suuri

      Siivotaan aseman vessoja ja oksennellaan loppu päivä. Sitä kun muut ei tee, niin työelämän valmennettavat laitetaan sinne.

      Onneksi en itse ollu, olen allerginen vessoille, joten pääsin pälkähästä.

      • Kysyn vaan

        Missä muka työelämänvalmennuksessa olevat siivoavat aseman vessoja?

      • Töihin vaan
        Kysyn vaan kirjoitti:

        Missä muka työelämänvalmennuksessa olevat siivoavat aseman vessoja?

        Viisi kahdeksan tunnin päivää viikossa ja vessoja siivoamaan, se on oikein kaikille laiskureille jotka vain kotona makaavat.

      • Töihin kaikki
        Töihin vaan kirjoitti:

        Viisi kahdeksan tunnin päivää viikossa ja vessoja siivoamaan, se on oikein kaikille laiskureille jotka vain kotona makaavat.

        Samaa mieltä, ei pidä vastikkeetonta rahaa kylvää, ihminen tulee laiskaksi. Työpalvelua, vaikka puistojen siivoamista ja vastaavaa.

      • palkkatyötä kaikille
        Töihin kaikki kirjoitti:

        Samaa mieltä, ei pidä vastikkeetonta rahaa kylvää, ihminen tulee laiskaksi. Työpalvelua, vaikka puistojen siivoamista ja vastaavaa.

        Juu, pankit vain siivoamaan vessoja! Niillehän se vastikkeeton raha menee.

    • Valmennettava

      Minä olen korkeasti koulutettu (yliopistotutkinto), mutta silti työtön. Työttömyyden syy on oman alan työkokemuksen puute. Vuoden verran olen etsinyt niitä töitä tuloksetta. Pari kuukautta sitten päätin, että sitä oman alan työkokemusta on vain hankittava vaikka sitten palkatta. Niinpä otin itse yhteyttä niin työkkäriin kuin harjoittelupaikkaankin. Isona kriteerina paikalle oli minulla se, että teen töitä julkisella sektorilla. Minnekään yksityiselle en halua mennä ilmasita työpanostani antamaan. Sain harjoittelupaikan verotoimistosta.

      Sain itse vaikuttaa siihen mitä täällä teen. Teen käytännössä samoja hommia kuin varsinaisetkin työntekijät. Työaika minulla on 6h/päivä ja se sisältää ruokatunnin. Minun tulemisia ja menemisiä ei valvota juurikaan eikä minun työskentelyllä ole tulostavoitteita. Eli voin aika vapaasti tehdä hommia omaan tahtiin.

      Työ on haastavaa ja mielenkiintoista ja uskon ja toivon, että tästä työkokemuksesta on hyötyä jatkossa työllistymisen kannalta. Pomot täällä ovat kertoneet ihan suoraan, että haluaisivat palkata minut ja että tarvetta olisi, mutta päätökset tehdään Helsingissä. Ne on nää jokaista sektoria vaivaavat säästöpaineet, kun ahdistaa täälläkin työskenteleviä. Ihmisiä jää eläkkeelle vuosittain kymmeniä, mutta ketään ei palkata tilalle.

      Suosittelen siis työelämäänvalmennusta siinä tapauksessa, että tarvitset jonkun tietyn alan työkokemusta. Hanttihommiin ei kannata suostua eikä minkäänlaisiin tulostavoitteisiin. Työelämäänvalmennettavan ei ole tarkoitus TUOTTAA vaan OPPIA.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1967
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      959
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      866
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      260
      740
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      726
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      709
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      680
    8. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      79
      665
    9. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      659
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      205
      652
    Aihe